[ˈɑŋkɑrɑ]

Ankara-sanalle on tarjolla paljon erilaisia selityksiä. Se voi sanakirjan mukaan olla esimerkiksi rikkomuksen tms. jyrkästi tuomitseva, kuuliaisuutta vaativa, tiukka, taipumaton, tinkimätön, luja, kova, kovakourainen, tuima tai tuikea. Ankara voi olla myös ehdoton, tinkimätön, järkähtämätön ja horjumaton. Se voi olla vaikea kestää, kohtuuttoman vaativa, rasittava, raskas, kova, katkera, vaikea tai jopa tukala.

Vaikka Turkin Ankaralla ei oikeasti ole mitään tekemistä Suomen ankaran kanssa, tämäkin Ankara on aika vaativa, eikä se aina päästä helpolla. Vaatimustasoa nostaa esimerkiksi, että Ankarassa on vaikea tulla toimeen muulla kuin turkin kielellä. Tämä helpottuu tietysti koko ajan, kun sana- ja lausevarasto kasvaa. Erään ystävämme ajatusta lainaten: Olemme olleet Turkissa nyt kuukauden ja puhun kuitenkin turkkia paremmin kuin kuukauden ikäinen turkkilainen 🙂

Toinen seikka, mikä aiheuttaa välillä hämmentäviäkin tilanteita ovat käytännöt ja kulttuuriset tavat tehdä asioita. Silmät ja korvat auki pitämällä oppii paljon, loput sitten kantapään kautta.

Yksi kulttuurinen erilaisuus on liikenne. Ankaran liikenne ei vedä vertoja Istanbulin liikennekaaoksille, mutta täälläkin näkee melkoisen reipasta kaistanvaihtoa ilman vilkkua ja aika erikoista ryhmittäytymistä risteyksissä, puhumattakaan pysähtymiskieltomerkin tai keltaisen viivan kohdalle parkkeeraamisista. Autoissa suositellaan pidettäväksi varalta valmiita kaavakkeita, jotka täytetään ja allekirjoitetaan osapuolien kanssa yhdessä kolarin tai muun liikenneonnettomuuden sattuessa. Samalla otetaan myös kuva toisen puolen ajokortista, rekisterikilvestä ja vakuutuskirjasta. Tätä emme oppineet kantapään kautta.

Toinen kulttuurinen erikoisuus edelliseen liittyen on, että Ankarassa on valtava menekki amerikkalaisen pesäpallon mailoille. Amerikkalainen pesäpallo ei pelinä ole millään lailla suosittua, mutta niissä sadoissa takseissa, joita Ankaran kaduilla kulkee, on kuulemma kaavakkeen lisäksi pesäpallomaila takakontissa. Ihan varalta, jolleivät kuskit kolarin sattuessa asioista muuten pääse yhteisymmärrykseen. Tätä emme halua oppia kantapään kautta.

Tavallaan kulttuurinen juttu on varmasti myös tupakointi. Turkkilainen todellakin tupakoi! Julkisissa tiloissa saa sakkoa tupakoinnista, mutta esimerkiksi lentokentällä saa sakosta kuulemma 20% alennusta, jos sen maksaa etukäteen. Oletan, että menee siis lentokenttäpoliisille ja maksaa alennetun sakkomaksun ja sitten pistää tupakiksi. Logiikka on kai siinä, että kun matkustaja ei lentokentältä välttämättä pääse ulos tupakille, täytyy olla joku keino tarjota kohtuullinen vaihtoehto lain rikkomiseen. Lentokentällä eivät taksikuskit myöskään turhaan odottele, että asiakas ensin polttaa tupakkinsa, vaan kuski tarjoaa tarpeen tullen asiakkaalle tuhkakupin takapenkille. Ja saattaapa poltella itsekin mukana.

Huijaustekstiviestit eivät ole pelkästään turkkilainen ilmiö, mutta koska ne tulevat täällä luonnollisestikin turkiksi, laitan nekin tähän kulttuuristen juttujen joukkoon. Sain toissa viikonloppuna kännykkääni tekstiviesti, jonka lähettäjänä näkyi ”polis”. Tavailin viestin ensin sanakirjan kanssa, mutta pyysin latte ladies-kahveilla vielä täällä 35 vuotta asunutta katsomaan, olinko ymmärtänyt oikein. Teksti oli ihan oikeasti varoitus poliisilta. Turkissa on kuulemma soiteltu kännykkänumeroihin ja esittäydytty joko poliisiksi, sotilaiksi tai lakimiehiksi ja kerrottu muun muassa että PKK on päässyt käsiksi tietyn pankin tileihin. Rahat on kehotettu nostamaan välittömästi turvaan ja paras tapa turvata ne, on nostaa kaikki rahat ja laittaa tiettyyn paikkaan, josta poliisi tai sotilas tai lakimies voi ne hakea. Ainakin yhden kahvittelijan turkkilainen anoppi oli uskonut puhelua, nostanut rahansa ja vienyt ne tietyn auton tietyn renkaan päälle, josta tietty soittaja tai sen apuri oli rahat hakenut. Anoppi oli ymmärtänyt vasta liian myöhään, että rahat olivat mennyttä. Hän oli nähnyt rahojen hakijan, soittanut poliisille, ja tunnistanut miehen porukasta, joka hänelle oli näytetty poliisilaitoksella. Poliisi ei kuitenkaan voinut tehdä mitään, koska rahojen viennistä ei ollut jäänyt mitään todistetta.

Eräs erikoisuus täällä on talonmieskulttuuri. Talonmies on täällä eräänlainen yleismiesjantunen, joka hoitaa normaalin talon kunnossapidon lisäksi, kokemuksen mukaan, ainakin pihakolaukset ja kulkuväylien puhtaaksi lapioinnit, jokapäiväisen roskapussien viennin ulko-oven vierestä ja ulkoportin ja hissinoven avauksen (jos sattuu olemaan paikalla) ja katsoo, ettei tiellä ole liikennettä, kun lähdetään parkkikatoksesta. Naapurin rouvalle näytti talonmies tuovan kerran kaksi muovikassillista tavaraa läheisestä ruokakaupasta ja eräänä päivänä talonmies pesi toisen naapurin autoa.

Yläkerran rouva kävi eräänä päivänä helmikuussa ovellamme esittäytymässä ja omien sanojensa mukaan myös sanansaattajana. Sanansaattajan tehtävä oli viestittää, että me emme ole maksaneet talonmiehenmaksua. Maksu on 700 TL per kuukausi eli meillä oli maksamatta tammi-helmikuulta yhteensä 1400 TL. Rahan voi jättää myös vartijoille, jos talkkari ei ole paikalla, kertoi yläkerran rouva. Vartijat kirjoittavat maksusta kuitin. Pahoittelin kovasti, että emme olleet tienneet tällaisesta maksusta, vaan luulimme sen kuuluvan vuokraan. Maksoimme velkamme tietysti ensi tilassa.

Kulttuurisiin erikoisuuksiin kuuluvat myös pienet siniset dolmuş-bussit. Thaimaassa saman tapaisia sukkuloi muun muassa Thammasat-yliopiston ja Mochitin metroaseman välillä. Matka maksaa kilometreistä riippumatta 2,5 liiraa ja kun haluaa pois, voi sanoa ”inecek var” (näin minulle opetti latteleidi-tuttavani). Paikalliset kanssamatkustajat käyttävät kyllä paljon laajempaa variaatiota ja neuvovat joskus ihan tarkan paikankin, missä haluavat poistua bussista. Toistaiseksi menen tuolla yksikertaisella lauseella, joka tarkoittaa lähinnä, että ”täällä olisi poismenijä”. Yleensä kuski pysähtyy tasan siihen paikkaan. Iloiseksi yllätykseksemme melkein kaikki Kızılaystä tännepäin lähtevät dolmuşit menevät Hoşdere-kadun kautta, joka on ihan kulman takana kodistamme!

IMG_4736.JPG

Erikoisuus edellisiin asuinpaikkoihimme verrattuna on myös Ankaran ilmasto, josta kirjoittelin jo kuun alussa. Sanotaan, että Ankaran talvisää on arvaamaton. Täällä kevät tulee ainakin lämpötilojen puolesta kovasti keikkuen. Tässä kuussa päivälämpötilat ovat liikkuneet +2:n ja +20:n välillä. Täällä kauan sanoneet ennustivat viime viikon lämpöisillä keleillä, että vielä tulee reilun 10 päivän viileä jakso ennen kuin kevät oikeasti tulee. Erään latteleidin turkkilainen anoppi on sanonut, että Ankarassa ei kannata ennen huhtikuun puoliväliä laittaa kukkia ja yrttejä ulos, eikä istuttaa mitään kasvimaahan. Uskon turkkilaista mummoa ja pidän yrtit keittiön ikkunalaudalla ja ostan terassikukat vasta huhtikuussa. Tänä aamuna lämpötila oli -1. Ensi viikoksi on luvattu yöksi lähelle nollaa, päiviksi 12-19 astetta plussaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s