Ankara, Dikmen vadisi 266

Nuo lukemat löytyivät eilen kännykkäni Asia Air Quality Index -ilmanlaatuapplikaation etusivulta. Applikaatio on ollut kännykässäni jo kauan, ja katsoin siitä usein lukemat ennen aamun puistokävelyjä. Talven aikaan puistokävelyjä tuli tehtyä vähemmän, koska aamulla oli paitsi kylmää, myös pimeää, joten applikaation käyttökin oli vähäksi aikaa unohtunut.

Lukema näytti niin hurjalta, että latasin kännykkääni toisenkin ilmanlaatuapplikaation, Air Visualin – jonka mukaan ulkona olivat tasan samat lukemat 266. Molemmat applikaatiot ilmoittivat ilman olevan ”very unhealthy” 😦 Air Visualista löytyi myös maailman rankinglista, jossa oli mukana 84 kaupunkia. Ankara oli toiseksi likaisin, heti Pekingin jälkeen. Dikmen vadisin lukemat tosin olivat vielä niukasti suuremmat kuin Pekingin, jonka indeksi tuohon aikaan oli 262.

Latasin kännykkäni vielä kolmannenkin applikaation, Breezo Meterin (jossa oli mukava norsu-ikoni), mutta se ei näyttänyt Dikmen vadisillemme yhtään parempaa ilmanlaatua – päinvastoin: se kehotti pysymään sisätiloissa, ellei ole pakottavaa tarvetta mennä ulos. Onneksi ei ollut. Päiväkävely jäi siis eiliseltä päivältä tekemättä.

Tarkistin ilmanlaadun eilen oikeastaan siksikin, että ilmanpuhdistajamme alkoivat vuorotellen (niitä on olohuoneessa, makuuhuoneessa ja työhuoneessa) jo aamupäivällä ilmoittelemaan kohonneesta ”pölytasosta”.  Kun minua alkoi päivällä yskityttään ja kurkku tuntui karhealta, päätin tarkistaa, mitä ulos kuului. Huonoa.

Asia Air Quality Index myös kertoo, mistä sen näyttämä ilmanlaatuluku koostuu: PM2,5 ja PM10 pienhiukkasista sekä rikki- ja typpidioksideista. Ensimmäinen luku tarkoittaa alle 2,5 mikrometrin pienhiukkasia; toinen alle 10 mikrometrin pienhiukkasia. Dikmen vadisimme lukua kohottavat eli ilman tekee vaaralliseksi hengittää nimenomaan PM10 pienhiukkaset.

Eiliset lukemat eivät kuitenkaan kerro Ankaran yleistä tilannetta: tämän aamun lukema Pekingille oli 1160, Ankaralle 78 ja Dikmen vadisille 89, mikä applikaation mukaan tarkoittaa kohtalaista ilmanlaatua. Applikaation mukaan kuitenkin on odotettavissa iltapäivällä hurjat 295. Tarkoituksenani on lähteä tänään ystäväni kanssa kävelylle ja kahville Bahçelievleriin, jonka indeksi tälle aamupäivälle on samat kohtalaiset luvut kuin Dikmen vadisillemme.

Terveyskirjastosta löytyi seuraavaa tietoa pienhiukkasista: Karkeat hengitettävät hiukkaset (eli tuo PM10) ovat peräisin maaperästä, teiden kulumisesta ja hiekoituksesta (mm. ”kevätpöly). Kokonsa ja painonsa takia karkeat hiukkaset eivät leviä laajoille alueille. Ne aiheuttavat ärsytysoireita ja voivat pahentaa astmaa ja kroonista keuhkoputkentulehdusta, mutta eivät näytä lisäävän sydän- ja verisuonisairauksien vaaraa. Nykytiedon mukaan vaarallisin hiukkasryhmä ovat pienhiukkaset, joiden koko on 0,1-2,5 mikrometriä (PM2,5). Valtaosa niistä on peräisin liikenteestä, teollisuudesta ja energian tuotannosta, mutta samanlaisia pienhiukkasia syntyy kaikissa polttoprosesseissa tupakoinnista savusaunan lämmittämiseen. Osa tupakoinnin ja passiivisen tupakoinnin aiheuttamista terveyshaitoista näyttää johtuvan tupakansavun sisältämistä PM2,5 -hiukkasista.

Kävin vielä googlettamassa kotikaupunkimme Oulun tähän aikaan talviaamusta: keskustan ilmanlaatu hyvä 16 🙂

Mainokset

Vinkaran reissulla

Kävimme lauantaina ankaransuomalaisten retkellä Vinkaran viinitilalla Kalecikissa. Olemme itse aiemmin käyneet Kalecikissa pienellä Kalecik karasın viinitilalla, Kalecik chateaussa, toukokuussa 2016. Nyt matkasimme porukalla hiukan suuremman mittakaavan viinitehtaaseen.

Kokoonnuimme lauantaiaamupäivällä lähetystömme eteen, josta lähdimme pikkubussilla reilun tunnin reissulle kohti Kalecikia. Hiukan ihmettelimme alkumatkan suuntaa, sillä kuski porhalteli startattuaan suoraan länteen; Kalecikhan on Ankarasta katsottuna aika tarkkaan suoraan itään päin. Syy selvisi pian, kun poimimme mukaamme tien varrelta neljä turkkilaista nuorta naista. Ja syy naisten poimimiseenkin selvisi. Matkan hintaan piti kuulua bussimatkan ja viinitilakierroksen lisäksi englantia osaava opas. Oppaan saimme matkaamme jo lähetystön edestä, mutta koska hän ei osannut englantia, oli hän pyytänyt mukaansa (ymmärtääksemme) sukulaisensa, joka oli pyytänyt mukaansa kolme ystäväänsä. Tilanne lähes järkytti syvään juurtunutta sääntöjen noudattamisen kulttuuriamme! Oppaan sukulainen käänsikin autossa hiukan Turkin historian havinaa, jota oppaamme turkiksi meille selitti. Tai selitti sen, minkä osasi: tulkki kertoi, ettei hän osaa kääntää turkin kieltä englanniksi 🙂

Kalecikin alue on vanhaa heettiläisten asuinaluetta eli sinne on muuttanut pysyvää asutusta jo 3 500 – 4000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Nykyään Kalecikin tärkein elinkeino on maanviljely, mukaan lukien viininviljely. Alueen ilmasto onkin mitä sopivin viininviljelylle. Kalecikin vuorten ympäröimä tasanko sijaitsee noin 650 m meren pinnan yläpuolella ja sitä halkoo Turkin pisin joki, Kızılırmak (1 182 km), mikä takaa Kalecikille ympärivuotisen kostean mikroilmaston. Kalecikista löytyy alkuperäiskoti turkkilaiselle kalecik karası -rypäleelle, mikä edustaa 60 %:a Vinkarankin rypäleistä.

Perillä Vinkarassa meitä odotti Vinkara-viinejä tuottavan B-BAK Şarapcılıkin työntekijä. Kello oli perille päästyämme jo puoli yksi, joten aloitimme vierailumme buffet-lounaalla, joka oli meille valmiiksi katettuna. Lounaaseen piti kulua pari lasia viiniä. Ne kuuluivat – ja aika monta ylimääräistäkin, jos vain halusi. Ikään kuin palaten avaamiseksi meille tarjoiltiin ensin maistiaisiksi kahta tilan kuohuviiniä, Vinkara yaşasın, joita kutsuttiin vaatimattomasti şampanyoiksi. Şampanyansa Vinkara tekee perinteisestä tummasta kalecik karasısta.

Tervetuliaisjuoman (tai juomien) jälkeen saimme valita ruuan kanssa valkoista tai punaista viiniä pulloista, joita henkilökunta pöytäämme kantoi. Ruoka oli maittavaa ainakin heille, joilla oli jo nälkä. Viinit olivat, ainakin suurin osa, maittavia kaikille.

Ruokailun ja viininmaisteluun jälkeen aloitimme viinitehdaskierroksen oikein mukavan, pelkkää turkkia puhuvan, B-Bakin työntekijän kanssa. Ei-kielenkääntäjäoppaamme koetti alussa kääntää muutaman lauseen, mutta aika paljon taisi mennä ”lost in translation”, koska hänhän ei ollut kielenkääntäjä.  Onneksi meillä oli mukana ankaransuomalainen, joka hallitsee sujuvan suomen lisäksi sujuvan turkin. Vaihdoimme tulkkauksen sujuvasti turkki-suomeksi.

Vinkara on aloittanut toimintansa viitisentoista vuotta sitten, kun ensimmäiset viiniköynnökset istutettiin viinitilan silloiselle noin 10 hehtaarin alueelle. Ensimmäinen rypälesato kerättiin kymmen vuotta sitten, jolloin myös Vinkaran varsinainen viinituotanto alkoi. Tänä päivänä viinirypäleitä viljellään noin 80 hehtaarin alueella.

Vinkara on erikoistunut paikallisiin rypälelajikkeisiin, joista tärkein on Kalecikin natiivirypäle kalecik karası. Muita tilalla viljeltäviä alkuperäislajikkeita ovat öküzgözü, boğazkere, hasandede ja narince. Tilan tavoitteenaan on tehdä alkuperäisiä turkkilaisia rypäleitä tunnetuksi myös Turkin ulkopuolella, ja B-Bok on ansiokkaasti osallistunut muutamiin kansainvälisiin viinikilpailuihinkin. Tila tuottaa viinejä myös ulkomaisista cabernet sauvignon, merlot, sauvignon blanc, chardonnay ja riesling-rypäleistä. Kaiken kaikkiaan viinejä tuotetaan nykyään reilu miljoona litraa vuodessa. Pullotusaikaan tilan pullotuskone on kovassa käytössä: se suoltaa maksimissaan 3 000 pulloa päivässä.

WP_20180303_012.jpg

Lounaalla tarjottava viinimäärä sai minut jo uumoilemaan Vinkaran business-tavoitteita: sen arvomaailma on todellakin kaukana Suomen, saatikka Turkin, alkoholipolitiikasta! Vinkaran arvomaailman mukaan (joka löytyi heidän nettisivuiltansa) viinin kulutus ei saisi rajoittua vain ruokailutapahtumiin, erikoistilaisuuksin ja juhliin, vaan viinin kulutuksen tulisi rikastuttaa elämämme kaikkia puolia, koska viini vaikuttaa spontaaniuteemme ja edistää terveellistä elämää. Vinkaralla on valikoimissa myös 25 cl kierrekorkkisia pulloja, jotka on suunnattu erityisesti rentoihin, ”kolayca ve keyif”, tilanteisiin – kotona tai ulkona, ilman ruokaa tai ruuan kanssa 🙂

Viinitehtaan jälkeen saimme vielä kiertoajelun viinitarhassa traktorin vetämällä avolavalla. Tähän aikaan keväästä viiniköynnöksissä ei tietysti ole juurikaan katsottavaa, sillä ne elävät vielä lepoaikaansa. Kalecik on kuitenkin kaunista seutua viljavine peltoineen, kauniisti kohoavien vuorten ympäröimällä tasanteella.

Alkuperäisen ohjelman mukaan olisi kiertoajelumme jälkeen ollut viininmaistelun vuoro. Olimme kuitenkin jo ruualla saaneet maistettavaksemme, şampanyan lisäksi, tilan reserva (mahzen)-viinejä, winehouse-viinejä ja nuorempia doruk-sarjan ruokaviinejäkin, joten lopetimme kierroksemme lasillisiin puna- ja valkoviiniä. Jonka jälkeen saimme retkipakettiimme kuuluvat kolme pulloa tilan viiniä – suurin osa meistä osti vielä mukaamme ylimääräisiä viinipulloja, joita sai tilalta edulliseen hintaan. Omat suosikkini löytyivät vaaleanpunaisesta şampanyasta, winehouse-sarjan hasandedestä ja reservan boğazkerestä, joita lähti myös mukanamme kotiin.

Paluumatkalla koukkasimme vanhan Rooman vallan aikaisen sillan, Develioğlu Köprüsün, kautta, jonka läheisyydessä olisi ymmärtääkseni ollut myös vanha kilometrimerkki, joka näyttää matkaa Roomaan… Mielenkiintoinen, mutta ei ehkä ihan riittävä syy matkustaa Kalecikiin…

Sen verran spontaaneiksi Vinkaran viinitila meidät sai, että päätimme jatkaa hyvin alkanutta matkaa ja siirtyä porukalla illalliselle Speak easy -ravintolaan syömään porsaanlihaa 🙂