Kategoria: Juhlapäivistä

Mannaryynihelvaa

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Juhlapäivistä, Ruokajuttuja, YleinenJätä kommentti

Saimme tällä viikolla ystäviltämme rasiallisen kotitekoista mannahalvaa, turkiksi ”irmik helvası” – eli helvaa. Mannaryyneistä valmistettu helva on Turkissa tärkeä juhlajälkiruoka. Sitä tarjoillaan täällä muun muassa uuden suvunjäsenen syntymäjuhlassa, ympärileikkausjuhlassa, häissä, tupaantuliaisissa, hautajaisissa ja uskonnollisissa seremonioissa. Saamamme helva oli valmistettu ystävämme äidin hautajaisten vuosimuistopäivän kunniaksi.

Helvan sanotaan tuovan hyvää onnea sekä tekijälle että sen syöjille: saimme siis osamme onnesta. Onnellista oli myös helvan syöminen, sillä se oli todella namia! Kuvan rasiallisesta on puolet jo syöty 🙂

IMG_8005

Ruokailu on yleensäkin Turkissa sosiaalinen tapahtuma, mutta oikein erityisen sosiaaliseksi voi kutsua mannahelvaa. Jo mannahelvan valmistaminen itsessään on sosiaalinen tapahtuma. Vaikka kokit eri puolilla vannovat hiukan erilaisten reseptien nimeen, ovat he yhtä mieltä, että helvan tekeminen vaatii kärsivällisyyttä ja jotta helvasta tulisi hyvää, sitä täytyy koko valmistamisen ajan hämmennellä, joten sen tekeminen vaatii enemmän kuin yhden ihmisen. Helvan tekeminen on parhaimmillaan siis porukalla kokkaamista. Myös ystäväperheemme oli keitellyt helvan koko perheen voimin.

Erityisesti hautajaishelvan ja hautajaisten muistojuhlahelvan tekeminen on sosiaalinen tapahtuma, uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta. Muistohelvaa hämmennettäessä muistellaan yhdessä poismennyttä. Hautajaishelvalla on Turkissa myös sarkastinen lisämerkityksensä, jota käytetään turkkilaisissa sanonnoissa: “Toivottavasti saamme pian syödä hänen helvaansa” sanotaan ihmisestä, jonka toivotaan pian poistuvan keskuudestamme… “Kuolleet olettavat, että elävät syövät helvaa joka päivä!” tarkoittaa, että kuolleiden sielut odottavat alituiseen rukouksia ja huomiota eläviltä sukulaisiltaan. ”Suusi ei koskaan tule makeaksi, jos jatkuvasti jankkaat helvasta” tarkoittaa, että sanat eivät tee sinusta hyvää ihmistä. Joissakin kalaruokiin erikoistuneissa ravintoloissa tarjotaan jälkiruokana helvaa: ainakin vitsiniekkojen mukaan se johtuu siitä, että silloin kalakin varmasti tietää, että se on kuollut.

Helva-traditio ei ole vain turkkilainen ilmiö, vaan helva-traditioita löytyy vähän ympäri maailmaa. Helva on oletettavasti kotoisin Lähi-idästä, ja helvan nimen sanotaankin tulevan arabian halwasta, mikä tarkoittaa makeaa. Lähi-idästä helva on satojen vuosien aikana kulkeutunut eri resepteillä vähän joka ilmansuuntaan. Helvan ovat Turkin lisäksi omineet ainakin Intia ja osa Balkanin maista. Ja juutalaisten sanotaan vieneen yhdenlaisen version mukanaan Amerikkaan 1900-luvun alussa. Turkissa traditio on kuitenkin huomattavasti vanhempi, sillä Konstantinopolin Topkapı-palatsissa oli sulttaani Suleiman Suuren aikana, 1500-luvulla, erillinen helvahane-rakennus, joka oli pyhitetty helvan nauttimiselle.

Mannahelva ei suomalaisille ole niin yleisesti tunnettu kuin esimerkiksi tahinihelva, jota myös betonihelvaksi kutsutaan. Siis se kovahko helva, jota saa ostaa muun muassa lentokentiltä ja joka säilyy pitkiä aikoja huoneenlämmössäkin. Helvasta on Turkissa olemassa myös juustohelva- ja jauhohelvaversiot. Ja helvasta löytyy YouTubesta myös Mahmut Tuncerin hauska Bakkal amca -helvalaulu.

Vaikka mannahelvan tekemiseen ei tarvitse kummoisia aineita, sen valmistus vaatii paitsi kärsivällisyyttä, myös taitoa. Hyvin onnistunut mannahelva on usean kokin mielestä kulinaarinen mestariteos. Kuten sanottu, mannahelvalla ei ole yhtä ainoaa reseptiä. Tässä kuitenkin ehdotukseksi yksi, jota voitte tuunailla itsellenne sopivaksi – suosittelen lämpimästi joskus kokeilemaan! Seuraava ohje on 6-8 hengelle:

100 g voita
½ dl extra virgin oliiviöljyä
3 dl mannaryynejä
3 rkl pinjansiemeniä (tai manteleita tai saksanpähkinöitä)
4 dl täysmaitoa (tai 2 dl maitoa ja 2 dl vettä)
2,5 dl sokeria
2 tl kanelijauhetta koristeluun

Sulata voi ja oliiviöljy paksupohjaisessa kattilassa, sekoita mukaan pinjansiemenet ja mannaryynit ja anna kiehua alhaisella lämmöllä koko ajan sekoitellen, kunnes siemenet ja ryynit muuttuvat kullanruskeiksi.

Pinjansiementen ja mannaryynien kiehuessa lämmitä erillisessä astiassa maito ja sekoita siihen sokeri niin, että sokeri liukenee maitoon.

Kaada maito-sokeriliuos pinjansiemen-mannaryyniseokseen ja alenna lämpöä.

Sekoittele ja anna kiehua pienellä lämmöllä hiljalleen kunnes maito on haihtunut. Tässä menee noin 15 min, jonka jälkeen laita levy pois päältä.

Laita kattilan päälle talouspapaeria ja sen päälle kattilan kansi. Anna helvan asettua noin 10 min. Talouspaperi imee keitoksesta liian nesteen.

Lusikoi mannahelva pieniin kulhoihin jokaiselle ruokailijalle ja tarjoile kanelijauheen kanssa. Päälle voi myös lusikoida pallon vaniljajäätelöä. Helva kanattaa syödä lämpimänä porukalla ja ylimääräisen helvan voi jakaa ystäville ja naapureille onnea tuomaan 🙂

Advertisement

Atatürkin 79. muistopäivänä

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Juhlapäivistä, Turistina Ankarassa, Turkista, YleinenJätä kommentti

Tänään Turkissa juhlitaan maan perustajan Atatürkin kuoleman 79. muistopäivää. Sireenit soivat parhaillaan ulkona, klo 9.05 (tarkkana kuolinaikana), ympäri maan.

IMG_5428.JPGTurkkilaisten isä Mustafa syntyi vuonna 1881 vaatimattomaan tullivirkamiehen perheeseen, nykyään Kreikalle kuuluvassa Salonikissa. Tuohon aikaan ei Kreikassa, kuten ei Turkissakaan, retosteltu sukunimillä. Lisänimen Kemal (täydellinen) Mustafa sai matematiikan opettajaltaan, joka halusi matematiikkaa harrastavan pojan erottuvan koulun Mustafa-nimisestä opettajasta. Hyvin on erottunut.

Mustafa Kemal saattoi loistaa matematiikassa, mutta kaikki kouluaineet eivät tulevaa kansanisää yhtä lailla innostaneet. Samassa koulussa Mustafa Kemal sai kuulemma selkäänsä eräältä toiselta opettajalta.

Isoisänsä avulla Mustafa Kemal pääsi kuitenkin pois koulusta ja hakeutui sotilaskouluun. Itse hän on kertonut myöhemmin, että valitsi sotilasuran, koska halusi pukeutua länsimaistyyppiseen univormuun. Univormupukuisia Mustafa Kemaleja saamme tänä päivänä ihailla kaikki muutkin valokuvissa, maalauksissa, lipuissa, pinsseissä, juomalaseissa, tuhkakupeissa…

Mustafa Kemal ihaili erityisesti Ranskaa ja puhui hyvää ranskaakin. Ihailuun kuuluivat myös ranskalaiset, samoin kuin kreikkalaiset, juomat, joita hän käytti koko aikuiselämänsä runsaasti – lääkärinsä mukaan turhankin runsaasti.

Vaikka kaikki eivät Mustafa Kemal Atatürkin aikaansaannoksista ja henkilökohtaisista avuista samaa mieltä olekaan, suuri osa turkkilaisista palvoo häntä edelleen. Ihailu muistuttaa kovasti Thaimaan edesmenneen Rama V:n kulttia. Atatürk on läsnä pitkin maata univormukuvina, kasvokuvina, nimikirjoituksina ja kadunniminä. Atatürkin kuuluisia sananparsia on kirjoitettuna jokaisen instituution seinällä; hänen sanomisiaan toistellaan puheissa ja ihan jutusteluissakin.

Meiltä ei noita Atatürkin kuvia tai kuvalla varustettuja juttuja löydy, mutta jääkaapissa on kyllä pullo Kulüb rakıa, josta ystävämme ovat kertoneet Atatürkin erityisesti pitäneen 🙂

Virallinen juhlaseremonia järjestetään tänään Ankarassa Atatürkin mausoleumilla Anıtkabirissa. Uutisten mukaan tänne on tullut porukkaa busseilla myös maan varsinaisesta ”pääkaupungista” Istanbulista, ainakin Şişlistä ja Beşiktasista. Jopa presidenttipuolueen kannattajat ovat kuulemma heilutelleet lakanoita, joissa sanotaan: ”Şişli on menossa Anıtkabiriin. Kaikki ovat tervetulleita mukaan!” (Tämän kuulin myöhemmin päivällä liittyvän poliittiseen kilpaan, jota on alettu jo käydä…)

Mahtavalla mausoleumilla olemme käyneet muutamaankin otteeseen. Olen myös päässyt käymään Turkin järjestyksessä toisen presidentin vanhassa kotitalossa, pembe köşkissä eli vaaleanpunaisessa huvilassa.

Huomasin kerran kielikurssimatkallani vaaleanpunaisen kivitalon, jonka porttiin oli levitetty suuri mainoslakana, jossa kerrottiin, että talo on museo ja että se on sinä päivänä avoinna yleisölle. Koukkasin talon pihalle, jossa vartija kertoi englanniksi, että ”money yok” eli sisäänpääsy on ilmainen. Astelin siis sisään.

Näytteillepanosta kävi sen verran selville, että kyseessä on İsmet İnönün vanha kotitalo. İnönü oli Atatürkin työtoverin, myöskin alkujaan Kreikasta, joka nousi Turkin presidentiksi Atatürkin kuoltua vuonna 1938.

WP_20170522_019

Kovin paljoa en kuitenkaan museosta tuolloin saanut irti, koska kaikki informaatio oli turkiksi. Asia kuitenkin korjaantui viime toukokuussa, kun teimme sinne reissun kielikurssiryhmämme kanssa. Oppaana meille toimi İnönün tytär, 87-vuotias Özden, joka on itse syntynyt tuossa vaaleanpunaisessa huvilassa. Ja asuu edelleen sen yläkerroksissa.

Özden veti koko puolitoistatuntisen esittelyn englanniksi – ja käänsi välillä ranskaksi niille, jotka eivät englannin kielestä kaikkea irti saaneet. Turkin opettajamme kertoi, että tällaisia rautaleidejä kutsutaan Turkissa lempinimellä ”eski toprak” (vanha maa), jossa juuret ovat syvässä.

Saimme kuulla, että vaaleanpunaisessa talossa järjestettiin päivällisiä, juhlia ja konsertteja, toisinaan ystäville, toisinaan poliittisille päättäjille tai valtiovieraille. Kun oli tarvetta valtion tasolla keskustella tärkeistä asioista, oli Atatürkilla kuulemma tapana kilauttaa työtoverilleen ja pyytää laittamaan pöytä koreaksi. Jos talossa ei ollut valmiina tarpeeksi ruokaa ja juomaa isolle porukalle, presidentti toi niitä mukanaan. Vaaleanpunaisen villan ruokapöydän ääressä illastivat lapsetkin yhdessä valtiovieraiden kanssa. Sen ääressä on tehty tärkeitä päätöksiä, kuulemma muun muassa päätös turkin kielen latinalaisesta kirjoitusasusta.

WP_20170522_016

Vaaleanpunainen huvila on nykyään siis museona. Sitä pitää yllä İnönün jälkikasvun perustama İnönü-säätiö. Museo on avoinna yleisölle kaksi kertaa vuodessa kuukauden ajan.

Atatürkin 94 vuotta sitten perustama, ja İnönün jatkama, Tasavaltalainen kansanpuolue on edelleen toiminnassa. Puolueen ideologinen puoluelinja on nimeltään kemalismi.

Atatürkin juhlinta jää meillä tänään ehkä vähemmälle, mutta muuta mukavaa on tiedossa: meille on tänään tulossa pitkästä aikaa Suomen ystäviä kylään! Mutta tunnelmaan pääsee, kun klikkaa tästä: Atatürkiye.

Seppeleenlaskua ja fanfaari

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Juhlapäivistä, Turistina Ankarassa, Turkista, YleinenJätä kommentti

IMG_7889.JPGSaimme lauantaina mukavan puhelun: ystävämme kysyi, haluaisimmeko lähteä hänen mukaansa Anıtkabirin mausoleumiin. He olivat menossa sinne koko perheen voimin. Ystävämme opiskeluaikaiset ystävät järjestävät mausoleumissa joka vuosi suunnilleen samaan aikaan yhteisen kunnianosoituksen edesmenneelle johtajalleen Atatürkille. Kunnianosoituskäynnit ovat tarkan protokollan mukaisia seppeleenlaskuineen ja virallisine tervehdyksineen ja vieraskirjan allekirjoituksineen. Halusimme mukaan, ehdottomasti! Anıtkabirissa on pari kertaa ollut vastaavia seremonioita, kun olen vieraillut siellä.

Ystävämme on kotoisin Izmiristä, ja he ovat järjestäytyneet opiskeluaikaisten ystäviensä kanssa ja perustaneet eräänlaisen Izmir-klubin. Vuoden mittaan he järjestävät myös huomattavasti epävirallisempia kokoontumisia, muun muassa hyvän ruuan ja rakın parissa. Porukalla kuulemma syödään, juodaan rakıa ja lauletaan izmiriläisiä lauluja. Ja loppuillasta aina joku, tai joskus kaikki, itkevät koti-ikäväänsä.

IMG_7891.JPG

Kaikki klubin jäsenet eivät toki asustele Ankarassa, vaan jäseniä tulee yhteisiin kokoontumisiin pitkien matkojenkin takaa. Tälle mausoleumireissulle tuli muun muassa pikkubussillinen izmiriläisiä Istanbulista.

Kunnianosoituskäynnin klubi järjestää joka vuosi mahdollisimman lähellä Turkin itsenäisyyteen johtaneen Izmirin taistelun muistopäivä, joka on syyskuun 9. päivä. Tänä vuonna se sattui viime lauantaiksi. Päivä on suuri juhlapäivä, ja vapaapäivä, Izmirissä. Päivää kutustaan myös Izmirin vapautuspäiväksi, İzmir’in Kurtuluşu. Taistelusta on kirjoittanut myös muun muassa Ernest Hemingway novellissaan ”On the Quai at Smyrna”.

Lauantai oli kaunis aurinkoinen päivä, joten mausoleumille oli tulossa melkoisesti muutakin porukkaa – autojonot olivat sen mukaiset. Protokollaan kuului kuitenkin myös lista autoista, jotka tuovat ihmisiä viralliseen Izmir-seremoniaan. Meidät ohjattiin autojonon ohitse.

Saapuessamme perille alkoi paikalla juuri vahdinvaihto, mikä on aina jotensakin mielenkiintoista katsottavaa. Melkoista akrobatiajumppaa pojilta.

Kokoonnuimme mausoleumin aukiolle, jossa meille neuvottiin oikea paikka, johon järjestäytyä. Askelmerkit merkattiin kuparilaatoilla. Seppele oli tilattu etukäteen, ja sen toivat paikalle kaksi mausoleumin vartijoista, eli kaksi sotilasta. He myös kantoivat seppeleen sisään mausoleumiin ja laskivat sen hautamuistomerkille. Kolmas sotilas ohjasi kulkuettamme. Seppeleenlaskun jälkeen soi sen verran mahtipontinen torvimusiikki, että se sai suomalaisenkin ihon kananlihalle.

IMG_7882.JPG

Torvifanfaarin jälkeen marssimme järjestyksessä takaisin aukiolle, josta jatkoimme matkaan sisätiloihin, jossa Izmirin klubin puheenjohtaja luki ryhmän viestin ja allekirjoitti mausoleumin päiväkirjan. Virallinen seremonia oli ohitse. Puheenjohtajan viesti oli tietysti turkiksi, joten paljon jäi arvailun varaan. Ystävämme käänsi kuitenkin sen verran, että sanoissa osoitettiin myös kritiikkiä uudelle, muuttuneelle opetussuunnitelmalle. Peukkua sille!

Pääsimme kuitenkin vielä pitkän jonon ohitse sisään varsinaiseen mausoleumin museoon, joka on omistettu Atatürkille ja Turkin itsenäisyystaistelulle, myös tuolle Izmirin vapautustaistelulle.

IMG_7886

Ramazan bayramınız mübarek olsun!

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Juhlapäivistä, Turkista, Uskonnoista, YleinenJätä kommentti

Heräsin viime yönä rummutukseen klo 2.20. Asialla olivat tietysti ramazan-rumpalit, jotka herättelivät ihmisiä sahurille ennen auringon nousua. En noussut, vaan nukuskelin sen jälkeen koiran unta sen aikaa, että ehdin kuulla mineraatin kutsuhuudotkin, jotka alkoivat kaikua klo 3.19. Paastokuukauden aamupalalle jäi kunnon muslimilla aikaa siis tunti. Seuraava ateria onkin sitten vasta iltapala, joka syödään auringonlaskun jälkeen, mikä tänään tarkoittaa klo 20.15.

Koraanin mukaan ramazanin aikana saa aamulla syödä ja juoda ”… kunnes vaalea lanka selvästi erottuu mustasta”. Eli periaatteessa paastonaika vaihtelee paljonkin eri puolella maailmaa. Tänä vuonna lyhyin islamilainen paastonaika on Chilessä, noin 10 tuntia; pisin Grönlannissa, noin 21 tuntia.

Koraanin mukaan Jumala ei tarkoita paastoa ihmisille taakaksi, vaan paastoamisen tarkoitus on ”ylistää Jumalaa Hänen johdatuksensa tähden sekä olla Hänelle kiitollinen”. Paasto on määrätty Koraanissa, jotta ihmiset muistaisivat ”karttaa pahaa”.

21 tuntia päivässä on hyvä aika karttaa pahaa, mutta kyllä aika hurja aika olla ilman ruokaa ja juomaa kuukauden päivät. Monet pohjoisen maapallon muslimit noudattavatkin esimerkiksi Mekan paastonaikaa, jossa langat erottuvat selvästi tänä vuonna noin 15 tuntia. Ankarassa vastaava aika on siis noin 17 tuntia.

Turkkilainen tuttavani, joka on muslimi, sanoi, että ramazanin vietosta on ainakin Turkissa monilta kadonnut uskonnollinen tarkoitus, vaikka he paastoa noudattavatkin. Ramazanin aikaan ihmisten pitäisi kunnioittaa islamin opetuksia tavallista huolellisemmin, rukoilla ja ajatella hyviä ajatuksia. Tärkeintä ei monelle kuulemma ole kuitenkaan henkinen kasvu, vaan ruualla mässäily yhdessä muiden kanssa aamulla ja illalla. Päivän he ovat nälissään ja janoissaan – ja äkäisiä. Paastokuukauden aikana monen paino kuulemma itse asiassa nousee, eikä paaston varsinaiseen merkitykseen uhrata kovinkaan montaa ajatusta.

Jos olet itse joskus paastonnut, tiedät, miten paastoaminen vaikuttaa muun muassa hengityksesi ja hikesi hajuun. Eräs pienikokoinen tuttavani kertoi, että hän ei ramazanin aikaan käytä julkisia kulkuneuvoja, koska joutuisi aina seisomaan jonkun tangossa roikkuvan paastoajan kainalon alapuolella. Turkkilaisilla on normaalistikin erilainen käsitys kuin suomalaisilla ihon eritteiden hajuista – naturalia non sunt turbia – mutta ramazanin aikaan ero korostuu entisestään.

Turkkilaiset tuttavani ovat toisinaan puolustelleet valtaapitäviensä sanomisia ja kertoneet, että turkkilaiset ovat kuumaverisiä ja temperamenttisia ja aggressiiviselta kuulostava puhetapa on vain normaalia turkkilaista ”retoriikkaa”. Olen aiemmin kirjoitellut, että (edelleen turkkilaisten tuttaviemme mukaan) autoissa on pesäpallomaila takakontissa siltä varalta, ettei erimielisyyksissä pelkällä retoriikalla päästä yhteisymmärrykseen. Ramazanin aikana koetan aina parhaan kykyni mukaan välttää paitsi kohtaamasta turkkilaista retoriikkaa, myös kaikenlaista kanssakäymistä, jossa tarvitaan kuumaveristä temperamenttia.

Ramazan ajoittuu aina kuukalenterin yhdeksänteen kuun alkuun. Gregoriaanisessa kalenterissa, jota Suomessakin käytämme, kuun vaiheet ovat yleensä valmiiksi piirrettyinä, mutta monet muslimit edellyttävät, että kuunsirppi täytyy havaita taivaalta vähintään teleskoopilla ennen kuin pyhä paastokuukausi voidaan aloittaa. Ramazanin aloitus- ja lopetuspäivä ei ole aina selvä, sillä pilvinen sää voi siis viivästyttää ramazanin alkua.

Ramazanin kesto saattaa myös vaihdella, sillä islamilainen kalenteri on puhdas kuukalenteri. Koska Kuun vaiheiden kierto on 29,5 vuorokautta, ramazan voi kestää eri maissa joko 29 tai 30 päivää: ellei Kuuta näy ramazanin 29. yönä, paastotaan yksi päivä lisää.

Turkissa, Libanonissa, Jemenissä ja Irakissa kerrottiin jo ennalta, että paasto aloitetaan lauantaina 27.5., näkyipä taivaalla sitten kuunsirppiä tai ei, ja siitä jatketaan seuraavat 29 päivää, jolloin se päättyy tänä vuonna Suomen juhannuspäivänä eli lauantaina 24.6. Länsimaiden islamyhteisöt seuraavat Turkin ja kumppaneiden mallia.

Lankoja ei tarvitse kenenkään tuijotella tänäkään vuonna, vaan tarkat paasto- ja ruokailuajat löytyvät esimerkiksi Turkin valtion uskonnollisten asioiden sivuilta  tai hamariweb.comista.

Kansallispäivistä

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Juhlapäivistä, YleinenJätä kommentti

IMG_5909.JPGToisin kuin Suomessa, Turkissa juhlitaan maan itsenäisyyttä useamman juhlapäivän avulla. Tänään puoliltapäivin alkoi kansallinen puolentoista päivän mittainen vapaapäivä tasavallan perustamisen kunniaksi: 29.10.1923 Mustafa Kemal Atatürk julisti virallisesti Türkiye Cumhuriyetin eli Turkin tasavallan perustetuksi. Atatürkista tuli sen ensimmäinen presidentti. Kävelin aamulla ruokakauppaan ja alakoulujen pihalla heiluttelivat oppilaat pieniä Turkin lippuja. Kovaäänisistä kuului taustapuhetta ja musiikkia – jonkinlainen tasavallan perustamisen juhla oli selvästi alkamassa

Muita tasavallan ja itsenäisyyden juhlia ovat Turkissa huhtikuun 23. päivä, jolloin juhlitaan kansallisen riippumattomuuden päivää (päivä on samalla kansallinen lasten päivä), toukokuun 19. päivä, joka on omistettu maan perustajalle Atatürkille (päivä on samalla kansallinen nuoriso- ja urheilupäivä) ja elokuun 30. päivä, jolloin juhlan aiheena on voiton päivä.

Kansallisen riippumattomuuden päivänä muistetaan ensimmäisen maailmansodan jatkeena alkanutta Turkin itsenäisyyssodan loppua. 23.4.1920 perustettiin Suuri kansalliskokous, jolla asetettiin perusta uudelle itsenäiselle tasavallalle. Voiton päivänä juhlitaan Dumlupınarin taistelun voittoa kreikkalaisista (ensimmäisessä maailmansodassahan osa Turkin aluetta oli annettu Kreikalle). Toukokuu juhlapäivä on muistojuhla, jolloin Turkin katsotaan Atatürkin johdolla aloittaneen itsenäisyyssotansa vuonna 1919.

Suomessakinhan voitaisi periaatteessa juhlistaa kohta 100-vuotista itsenäisyyttämme muulloinkin kuin 6.12. Tosin tilanne Suomessa oli 1917 hyvin erilainen: mehän otimme yhteen kansakuntana nimenomaan itsenäisyysjulistuksemme jälkeen. Mutta ajatusleikkinä… voisimme juhlia esimerkiksi 31.3., jolloin ajatus Suomen täydellisestä vapaudesta ja itsenäisyydestä esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti Siperiasta palanneen P.E. Svinhufvudin kunniaksi järjestetyssä kansanjuhlassa. Juhlapäivä voisi olla myös heinäkuun 1. päivä, jolloin Suomen eduskunta julistautui korkeimmaksi valtiomahdiksi valtalailla, joka siirsi kaiken siihen asti tsaarille ja suuriruhtinaalle kuuluneen vallan eduskunnalle. Entäpä 15. toukokuuta, jolloin raaka ja julma vapaussota, luokkasota, kansalaissota, sisällissota, veljessota Suomessa loppui?

Osmanien valtakunta muuten tunnusti Suomen itsenäisyyden 21.2.1918. Turkkia ei Suomen tarvinnut tunnustaa, sillä 1.11. 1922 vastaperustettu parlamentti lakkautti muodollisesti Osmanien sultanaatin ja lopetti samalla osmanien valtakunnan 623 vuoden valtakauden. Lausannen sopimus, joka sovittiin Turkin itsenäisyyssodan päätteeksi, tunnusti vuonna 1923 vastamuodostetun Turkin tasavallan suvereenisuuden osmanien valtakunnan seuraajavaltiona.

Tämmöisiä tänään tuli mieleen…

Ja International SOS varoittaa, että: Members in the capital Ankara and the cities of Istanbul (Istanbul province) and Izmir (Izmir province) should expect heightened security on the 29 October Republic Day holiday, and avoid all public gatherings as a precaution. In Ankara, a high-profile march is planned early on the day from the old parliament in Ulus to Anitkabir…

Ramazan on täällä

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Juhlapäivistä, Turistina Turkissa, Turkista, Uskonnoista, YleinenJätä kommentti

Tänään alkoi islamilaisten pyhä kuukausi, jota Turkissa kutsutaan nimellä ramazan ja jota muissa muslimimaissa kutsutaan nimellä ramadan. Paastoaika on yksi islamin viidestä pilarista, ja sen aika on aina ramazan-kuussa, jolloin Koraani aikoinaan “annettiin opastukseksi ihmisille” (tämä tapahtui ramazanin 27. yönä, jota kutsutaan Turkissa nimellä kadir gecesi eli voiman yö). Ramazan on siis muistojuhla.

Ramazanin ajankohta määräytyy islamilaisen kuukalenterin mukaan, joten suhteessa gregoriaaniseen kalenteriimme se siirtyy vuosittain noin 11 päivää aikaisemmaksi. Tänä vuonna Ramazan ajoittuu kesäkuun 6. päivän ja heinäkuun 4. päivän välille.

Paastoaminen perustuu Koraanin suuraan, joten se on täysijärkiselle ja terveelle aikuiselle muslimille pakollinen: ”… syökää ja juokaa aamuhämäriin asti, kunnes vaalea lanka selvästi erottuu mustasta. Mutta sitten noudattakaa tarkoin paastoa yön tuloon saakka…”. Raskaana olevat naiset, imettävät, kroonisesti sairaat, lapset, vanhukset ja matkustavat eivät paastoa.

Ramazan-kuussa muslimit siis paastoavat koko päivän valoisan ajan. Ramazanin sattuessa yöttömän yön kesäajalle Suomessa, muslimit noudattavat joko Mekan tai Turkin vuorokausirytmiä. Langalla ei tänä päivänä tarvitse päivän pituutta onneksi mitata, vaan tarkka aika löytyy esimerkiksi Turkin valtion uskonnollisten asioiden sivuilta http://diyanet.gov.tr/en/home. Turkissa paasto alkoi tänä aamuna klo 3.20 ja tämän päivän paastoaika päättyy illalla klo 20.16.

Osa Turkin muslimeista paastoaa kirjaimellisesti aikataulun mukaan, kuten esimerkiksi oma apulaisemme. Apulaisemme sanoi, että ensimmäinen päivä on vaikein, sitten paastoaminen sujuu ihan itsestään. Hän aloitti jo viime viikolla laskeutumisen paastoon ja nautti päivisin vain vettä. Nyt on siis tuo vesikin kielletty. Paastopäivien aikana kieltäydytään paitsi ruuasta ja juomasta, myös seksistä. Kirjaimellisesti paastoavien joukossa on niitäkin, jotka eivät ramazanin aikaan niele edes omaa sylkeään.

Latte-leidit varoittelivat jo viime viikolla muutamaa latinoverta omaavaa leidiä ramazanin vaaroista. Monet muutenkin kuumaveriset turkkilaiset ovat nälissään ja janoissaan entistäkin kuumaverisempiä, joten erimielisyydet esimerkiksi taksikuskien kanssa kannattaa pitää ihan omana tietonaan. Tällä hetkellä Ankaran päivälämpötilat ovat reippaissa hellelukemissa, joten juomattomuus voi todellakin tehdä tepposia.

Osa Turkin muslimeista paastoa kuitenkin vain muutaman päivän, osa samoin kuin suomalainen ennen pääsiäistä: kieltäytyy kuukauden päivät jostakin turhasta, kuten alkoholista ja tupakasta. Paaston tärkein tarkoitus on harjoitella itsehillintää, puhdistaa kehoa ja mieltä ja tulla lähemmäksi Jumalaa.

Ramazanin aikaan monet ravintolat ovat lounasaikaan melko tyhjillään, ainakin näin ei-turistikohteessa kuten Ankara. Joidenkin ravintoloiden ja kahviloiden terassien suojana on ramazanin aikaan verhot, jotta ruokailijat ja juomailijat eivät häiritsisi tunnollisia paastoajia. Päivällä on ulkomaalaistenkin kuulemma kohteliasta pidättäytyä syömästä ja juomasta kaduilla.

Näin siis virallisesti. Kävin ramazanin toisena päivänä latte-leidien kahvitteluilla Gaziosmanpaşassa, jossa asuu suuri määrä ulkomaalaisia ja jossa monet suurlähetystötkin sijaitsevat. Oli ihanan aurinkoinen päivä ja paljon ihmisiä liikkeellä. Hoşdere-kadullamme ravintolat olivat auki, mutta suurimmaksi osaksi täysin tyhjiä. Ravintoloiden ulkopuolella oli kuitenkin hyvin esillä lounasmainostaluja. Perillä Uğur mumcu -kadulla oli myös paljon ravintoloita auki ja monissa niistä paljonkin ihmisiä. Myös meidän kahvittelupaikkamme täyttyi puolenpäivän aikaan, ja ankaralaiset asiakkaat näyttivät nauttivan ainakin hampurilaisia ja ranskalaisia perunoita. Tupakkia sen sijaan poltti yllättävän harva; olisikohan tupakattomuus heidän tämän vuoden ramazan-paastonsa?

Ramazanin komantena päivänä minut oli kutsuttu erään suomalaisen läksiäislounaalle, jälleen Gaziosmanpaşaan. Koska satoi vettä, otin taksin. Ainakin minun taksikuskini näytti olevan hyvissä sielun ja ruumiin voimissaan. Kun koitin harrastaa vähäisellä turkillani small-talkia, ”onpas tänään kylmää”, hän laittoi heti ystävällisesti lämmityksen päälle ja kysyi hetken kuluttua ystävällisesti: ”Riittääkö lämpö nyt?” Vaikka keli oli vilpoinen ja sateinen, oli lounaspaikassamme jälleen muitakin lounastelijoita, myös turkkilaisia.

Uskonnolliselle turkkilaiselle paastoon kuuluu kuitenkin vain aamuhämärissä nautittu sahur-aamiainen ja valoisan ajan päättyessä iftar-illallinen. Ennen ramazania sunnuntaina antiikkitorilla minulle tarjottiin mukillinen mehua (maistui ihan osmanien mehujuomalle, jota ostin kaupasta pari viikkoa sitten itsekin), ja sain samalla käteeni käyntikortin ÂLÂ-ravintolaan, joka on yksi Ankaran monista ravintoloista, joissa tarjoillaan iftar-illallinen. Pysähdyimme kotimatkalla çikolata pastanelerissa kahvilla (suklaakakut jätimme väliin, vaikka ne kovin herkullisilta näyttivätkin). Sielläkin tarjoilijat eli garsonit pystyttivät kahvitellessamme terassin lasiseinän taakse isoa mainoslakanaa iftar-illallisista, joita ravintolassa tarjoillaan ramazan-ajan iltoina.

Turkki on hyvin yhteisöllinen maa, ja paikalliset nauttivat iftarin mielellään muiden kanssa. Kun on paastottu pitkä kuuma päivä, halutaan katkaista se yhdessä juhlavissa tunnelmissa. Osa kokoontuu ulos piknikille, osa sukulaisten tai ystävien kotiin ja osa katkaisee paaston iftar-illallisia valmistavissa ravintoloissa, esimerkiksi juuri tuolla ÂLÂ:ssa tai çikolatassamme. Hekin, jotka eivät itse paastoa, osallistuvat silti mielellään tuttaviensa kanssa yhteisille illallisille.

Paastokuukautta seuraa kolme päivän ramazan bayramı eli şeker bayramı, joka on Turkissa kansallinen loma-aika. Se alkaa viimeisen ramazan-päivän auringonlaskun aikaan eli 4.7. ja jatkuu siitä seuraavan kolmannen päivän auringonlaskuun eli 7.7.

Tämä on meille ensimmäinen ramazan Turkissa, joten jännityksellä odotamme, mitä se tuo tullessaan. Viime yönä kuulimme eka kerran ramazan-rumpaleita, jotka herättelevät ihmisiä sahurille ennen auringon nousua. Ennen bayramia ja bayramin aikana rumpalit kiertelevät kuulemma keräämässä palkkaa työstään.

Pienenä anekdoottina: vuonna 2005 Yenimahallen kaupunginosan johtaja järjesti isot rumpalikokeet, ja parhaat valittiin rummuttamaan kaduille yön hämärissä. Tarkoitus oli tuolloin saada rumpurytmi standardoitua, kun Turkki oli vielä suhteellisen hyvissä asemissa neuvottelemassa EU-jäsenyydestä. Koska turkkilaiset ovat rummuttaneet Wieninkin porteilla osmanien aikaan valloitusreissuillaan, heillä on oikeus ja etulyöntiasema maailman ramazaneiden rummunlyöntistandardeihin. Ajatus oli, että EU ottaisi tämän harmonisoimisen ja standardoimisen ohjelmaansa. EU-jäsenyysneuvotteluthan ovat olleet melkoisen pitkät, ja tällä hetkellä ne ovat lisäksi jäissä. Eikä EU ole tietääkseni ainakaan vielä antanut rummutusdirektiiviä.

Naistenpäivästä

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Juhlapäivistä, Turkista, Yleinen1 kommentti

YK:n 2011 raportin mukaan ei-seksuaalinen läheisen ihmisen naiseen kohdistama väkivalta oli Turkissa kymmenen kertaa todennäköisempää kuin Euroopan maissa. Vuonna 2014 Turkissa murhattiin 281 naista, mikä oli 30 % enemmän kuin edellisenä vuonna (the Bianet monitoring group). 2015 Turkissa murhattiin 414 naista ja 91 loukkaantui väkivallan seurauksena (Umut Vakfı – Hope Foundation). Miten näkivät tilanteen näiden tilastojen valossa johtavat poliitikot eilisissä naistenpäivän puheissaan?

Kansallisliikkeen puolueen johtajan mukaan demokraattisen kulttuurin eroosio ja perusoikeuksien menettäminen ovat vaikuttaneet negatiivisesti naisiin. Johtaja kehotti hallitusta tekemään kaikkensa eliminoidakseen naisten epäinhimillisen kohtelun Turkissa täysin. Mikäli naisten asema ja ääni tulee kuulluksi kaikilla elämän aloilla – tieteestä taiteeseen, urheilusta kirjallisuuteen, politiikasta talouteen – silloin väkivaltaa vastaan taistelemisen tulee johtajan mukaan olla kansan ensisijainen prioriteetti. Jokaisen tulee tehdä osansa, erityisesti niiden, joilla on poliittinen vastuu.

Turkin presidentin ja samalla johtavan puolueen johtajan mukaan kyse ei ole niinkään miehen ja naisen tasa-arvosta, vaan “vastaavuudesta”: naisilla on yhteiskunnassa äiteinä kunniapaikka. Presidentille edes taloudellinen vapaus ei ole yhtä vapauttavaa kuin äitiys äideille. Syntyvyyden säännöstely ja ehkäisy ovat presidentin mukaan keino, jonka tarkoitus on itseasiassa hävittää Turkin kansa. Ehkäisyn seuraukset ovat hänen mukaansa jo hyvin nähtävissä länsimaissa, joissa perheinstituutio on heikentynyt, syntyvyys laskenut ja perusarvot romahtaneet. Jo aiempina vuosina presidentti on useaan kertaan kehoittanut jokaista turkkilaista naista synnyttämään ainakin kolme lasta.

Nuo ylemmät päivälehden nettisivuilta. Johtavan hallituksen vastaisen sanomalehden naistenpäivän uutisia en voinut lukea, sillä lehden nettiversio on viimeksi päivitetty 5.3. – päivänä, jolloin hallitus otti lehden haltuunsa. Ulkomaalaisista uutislehdistä sain lukea, että Istanbulissa naiset olivat järjestäneet naistenpäivän marssinsa jo 6.3., koska kaikenlaiset mielenosoituksen oli 8.3. ennalta kielletty turvallisuusriskiin vedoten. Mellakkapoliisit luonnollisestikin hajoittivat 6.3. järjestetyn mielenosoituksen.

Illalla kaikki Arka sokaklarin miespoliisit kävivät televisiokameran edessä toivottamassa hyvää naistenpäivää. Sitä samaa toivon, jokaisena päivänä.