Kategoria: Uskonnoista

Tieteellistä tietoa Nooan arkista

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Myyttejä ja legendoja, Turkista, Uskonnoista, YleinenJätä kommentti

Blogissani on ollut viime aikoina hiljaista, mutta eilen sattui silmääni niin herkullinen uutinen, ettei sitä voi sivuuttaa kommenteitta. Istanbulin yliopiston lehtori Yavuz Örnek, harras muslimi, on nimittäin kertonut televisiossa tutkimustuloksistaan, joiden mukaan Nooalla ei ollutkaan laivassaan kyyhkysiä, vaan hän hänellä oli käytössään korkeampaa teknologiaa, nimittäin kännykkä!

“Kun ottaa huomioon, että aallot olivat valtavia, 300–400 metriä korkeita, ja Nooa oli kilometrien päässä pojastaan, kuinka on mahdollista, että Nooa keskusteli tämän kanssa? Näinhän Koraanissa sanotaan. Oliko se kenties ihme? Mahdollisesti, mutta me uskomme, että hän keskusteli poikansa kanssa kännykällä”, väitti Örnek. Hän väitti myös, että Nooa oli rakentanut laivansa metallilevyistä ja että se kävi ydinvoimalla. “Olen tutkija, joten puhun tieteellisestä tiedosta”, hän julisti.

Nooan arkkiin liittyy muitakin tieteellisiä yrityksiä ja virityksiä. Tutkijat ja tutkimusmatkailijat ovat yrittäneet selvittää kadonneen Nooan arkin paikkaa jo vuosisatoja: laivan jäänteitä on etsitty Ararat-vuorelta tai sen lähistöltä noin vuoden 300 aikoihin eläneen Eusebiuksen ajoista lähtien. Etsijöinä on ollut juutalaisia, kristittyjä ja muslimeja, joiden pyhien kirjojen joukkoon kuuluu Vanha Testamentti, josta merkintä Nooan arkista löytyy.

Merkittävimpiin tieteellisiin yrityksiin todistaa Nooan arkin olemassaolo kuuluu vuonna 1948 Itä-Turkissa tapahtuneen suuren maanjäristyksen paljastama laivaa muistuttava muodostuma. Lokakuussa vuonna 1959 Turkin ilmavoimat kartoitti alueen, ja lentäjän ottamia kuvia analysoinut kapteeni Durupinar huomasi kuvista sukkulamaisen muodostuman. Kuva muistutti haaksirikkoutunutta laivaa ja oli kooltaan täsmälleen Raamatussa ilmoitettua Nooan arkin kokoinen. Durupinar oli mukana vuonna 1960 amerikkalaisten adventististen tiedemiesten ja Turkin sotilaiden retkikunnassa, joka muun muassa räjäytti auki osan muodostumaa ja tuli siihen tulokseen, että kyse olikin savi- ja kalliomuodostumasta, joka vain sattumalta muistuttaa laivaa.

Toistaiseksi ehkä sinnikkäin arkin löytäjistä on ollut, jälleen syvästi uskonnollinen, Ronald Wyatt, joka keräsi seudulta 1970- ja 80-luvuilla kivinäytteitä, joiden hän väitti olevan Nooan arkin kivettyneitä puulankkuja ja rautanauloja. Paikalla kahdeksan kertaa käyneen kristityn, kreationistin, geofysiikan ja avaruusfysiikan tutkijan John Baumgardnerin vuonna 1996 antaman ilmoituksen mukaan kyse ei kuitenkaan ole Nooan arkista. Baumgardnerin mukaan Wyatt oli väärentänyt kaikki muodostuman ihmistekoisuutta suoraan tukevat todisteet eli tehnyt valetiedettä.

Viimeksi arkin ”löysi” kiinalais-turkkilainen evankelisten tutkimusmatkailijoiden ryhmä huhtikuussa 2010. Arkki löytyi noin 4 000 metrin korkeudesta Ararat-vuoren rinteeltä. Arkin jäänteiden iäksi tutkimusmatkailijat arvioivat 4 800 vuotta. Tosin heidän mukaansa ei ole ihan 100-prosenttisen varmaa, että löydös on Nooan arkki, mutta ainakin 99,9- prosenttisen varmaa se kuulemma on. Tutkimusryhmän 99,9-prosenttisesti varmat laivan jäänteet ovat kuitenkin puuta, eivät metallia, kuten Örnek väittää.

Omatekoisia tieteilijöitä löytyy tietysti ympäri maailmaa, mutta voiko olla sattumaa, että tällaisia kännykkäuutisia julkaistaan tieteen nimissä sen jälkeen, kun Turkissa on pidätettynä ja viralta pantuna satoja yliopistoprofessoreja?

Tieteen ja valetieteen raja tuntuu hämärtyvät erityisesti sosiaalisessa mediassa. Valetiedettä on vaikea tieteellisesti todistaa vääräksi, koska sitä ei ole alunperinkään tieteellisesti todistettu oikeaksi. Esimerkiksi Örnekin tapauksessa ei käy ilmi, kuinka hän on väitteisiinsä päässyt ja millaisiin tieteellisiin tutkimuksiin ne perustuvat. Koska tieteellisiä perusteluja ei löytynyt, päätin etsiä, millainen tieteellinen auktoriteettiasema Örnekillä Turkissa oikein on.

Googlaamalla ”Yavuz Örnek” löysin haun ”Yavuz Örnek kimdir?” eli ”Kuka on Yavuz Örnek?” Joku muukin on siis ollut utelias… Örnek on tohtorismies, syntynyt vuonna 1958 Erzurumissa. Hän on opiskellut muun muassa New Yorkissa ja väitellyt tohtoriksi Washingtonissa. Oletettavasti auktoriteetti kumpuaa ulkomailla suoritetusta tutkinnosta. Tuskinpa Amerikassakaan tieteelliseksi tiedoksi riittävät näin heppoiset todisteet. Klassisen tiedon määritelmän mukaan tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus – siihen Örnekin väittämä lähestulkoon yltää.

Örnekin esittämää tietoa voisi parhaimmillaankin kutsua arkitiedoksi: arkitietoon kuuluvat epäluotettavat ja valikoivat havainnot, kuten liiallinen yleistäminen omien kokemustensa, uskomustensa tai havaintojensa perusteella, epäjohdonmukaisuus ja logiikan puute, lyhytjänteisyys eli tyytyminen ensimmäiseen selitykseen sekä asioiden tarkastelu irrallaan yhteyksistään. Tästähän kaikessa hupaisuudessaan Nooan kännykässäkin on kyse.

”Olen tieteilijä, siksi tulostan tiedettä” ei ole riittävä kriteeri tieteelliselle tiedolle. Tieteellinen tieto on tieteellisesti havainnoitua, mitattua, tuotettua ja perusteltua. Tieteellisen tiedon ja ajattelun eräs tunnuspiirre on kriittisyys. Tutkimustuloksista tulee tiedettä vasta, kun ne ovat läpikäyneet tutkijayhteisön kritiikin ja osoittautuneet kestäviksi. Uskallanpa veikata, että Örnekin Nooan kännykälle ja ydinvoimalle ei tule käymään näin.

 

Advertisement

Myytti, legenda ja joulupukki

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Myyttejä ja legendoja, Turistina Turkissa, Uskonnoista, YleinenJätä kommentti

Olen aikaisemminkin kirjoitellut Turkin mahtavista arkeologisista kaivauksista, historiallisista ja esihistoriallisista museoalueista ja museoista, myyteistä ja legendoista, jotka ovat sotkeutuneet Turkin virallisempaan historiaan. Lokakuun alussa luin Hürriyet Daily Newsistä artikkelit kahdesta merkittävästä uudesta löydöstä: Amasyan alueella suoritetuissa kaivauksissa oli löytynyt 11 esinettä, joiden uskotaan kuluneen kuningas Salomonille (muslimit tuntevat kuninkaan nimellä profeetta Suleiman). Toinen merkittävä löytö on hauta, jonka Turkin arkeologit ovat löytäneet Pyhä Nikolauksen kirkon alta Turkin Antalyan alueen Demrestä. Kirkon alla olevassa temppelissä uskotaan olevan haudattuna Pyhä Nikolaus eli joulupukkimme esi-isä.

Legendat ainakin tukevat arkeologien uskomuksia: Nikolaus syntyi 200-luvun lopulla Lyykian Patarassa eli juuri Lounais-Turkin Antalyan alueella. Hän toimi aikuisiällään Demren, silloisen Myran, piispana. Kun keisari Diocletianus 300-luvun taitteessa käynnisti viimeiset kristittyjen vainot, Nikolaus joutui lähtemään maanpakoon. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän kuitenkin palasi virkaansa, kun keisari Konstantinus I Suuri palautti kristityille kansalaisoikeudet.

Tähän saakka on uskottu että Nikolauksen luut siirrettiin keskiajalla Turkista Italiaan. Monet katoliset ja ortodoksit uskovat, että Pyhän Nikolauksen jäänteet ovat Basilica di San Nicolassa. 1950-luvulla tehtyjen tieteellisten mittausten perusteella saatiin vuonna 2005 selville, että basilikan Nikolaus oli ollut noin 1,5 metriä pitkä ja että hänellä oli ollut murtunut nenä. Turkkilaiset asiantuntijat kuitenkin sanovat nyt, että Italiaan on aikanaan siirretty väärät luut, jotka kuuluvat tuntemattomalle papille. Oikea joulupukin esi-isä odottelee Turkin Demressä tunnistusta – ja sitä odottelee myös Antalyan turistisektori. Joulupukki on hyvä vetonaula kaikkialla maailmassa.

saint nikolaus

Pyhä Nikolaus on, paitsi joulupukkimme esi-isä, monien maiden ja kaupunkien suojeluspyhimys ja muun muassa merenkävijöiden, kalastajien, asianajajien, apteekkarien, oikeusmurhien uhrien ja lapsien suojeluspyhimys.

Nikolaus kuvataan aina piispan asussa tunnuskuvanaan joko kolme kultakimpaletta tai kolme sammiossa olevaa päätä. Molemmat viittaavat Nikolaukseen liitettyihin legendoihin.

Pyhän Nikolauksen elämään liittyivät jo varhain erilaiset salassa tehdyt hyvät teot. Erään legendan mukaan hän pelasti merimiehiä myrskyn keskeltä ja auttoi nälänhädän uhreja jakamalla heille vehnää. Toisen legendan mukaan hän auttoi kolmea nuorta tyttöä, jotka olivat vaarassa joutua porttolaan, heittämällä heille salaa yöllä kultakimpaleita ikkunasta. Legendoihin liittyy myös kertomus kolmesta opiskelijasta, jotka ilkeä majatalon isäntä surmasi, paloitteli ja kätki suolatynnyriin, mutta jotka pyhimys ihmeellisellä tavalla pelasti.

Länsimaihin Nikolaus-kultti levisi 800-luvulla, kun napolilainen Johannes Diaconus kirjoitti kreikkalaisiin legendoihin perustuvan elämäkerran Vita S. Nicolai. Elämäkerrassa kerrotaan myös Nikolauksen lapsuuden ajoistaan, muun muassa siitä, kuinka hän kieltäytyi imemästä äitinsä rintaa keskiviikkoisin ja perjantaisin, jolloin kunnon kristityn tuli paastota.

Pyhän Nikolauksen suosio kasvoi räjähdysmäisesti lännessä, kun hänen ruumiinsa (tai se, minkä uskottiin olevan hänen ruumiinsa) siirrettiin vuonna 1087 eteläitalialaiseen Barin kaupunkiin. Joidenkin tarinoiden mukaan italialaiset merirosvot ryöstivät ruumiin, toisten tarinoiden mukaan muslimien valloitettua Myran Nikolauksen jäännökset tuotiin Bariin turvaan.

Nikolauksesta tuli erityisen suosittu Hollannissa, jossa lapsille jaettiin lahjoja Nikolauksen päivänä 5.12. Tapa levisi hollantilaisten protestanttien mukana Pohjois-Amerikkaan, jossa Pyhä Nikolaus koki vuosisatojen kuluessa muodonmuutoksen ja alkoi 1930-luvulta saakka pukeutua Coca-Cola Santa Clausin vaatteisiin (pukin muuten piirsi Coca-Colalle amerikkalainen Haddon Sundblom, jonka isä oli Ahvenanmaalta ja äiti Ruotsista). Suomalainen vanha joulupukki pukeutui vielä perinteisesti harmaaseen turkkiin, mutta toisen maailmansodan jälkeen sekin vaihtoi asunsa, coca-colan hengessä, punaiseen takkiin ja kasvatti pitkän vitivalkoisen parran.

Bergamassa

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Myyttejä ja legendoja, Turistina Turkissa, Uskonnoista, YleinenJätä kommentti

Päätimme jatkaa kurban bayram -matkaamme Soman kautta, koska nimi oli niin soma. Siihen se soma sitten jäikin. Yhden aika soman kahvilan löysimme kaupungin laitamilta, jossa nautimme turkkilaiset kahvit ja juustogözlemen. Sitten suuntasimme eteenpäin.

Seuraava yöpymispaikkamme löytyi Izmirin maakunnasta Bergamasta, vanhasta Pergamonista. Paikka on lisätty Unescon maailmanperintökohteiden listalle vuonna 2014, mikä ei ole ihme: se oli aikanaan Vähä-Aasian suurimpia kulttuurikeskuksia. Sen mukaan on saanut nimensä myös eläinten nahasta valmistettu pergamentti, jolle kirjoitettiin aikanaan kokonaisia kirjoja. Pergamon on myös yksi Raamatun Ilmestyskirjan kirjeiden kohteista.

Olimme varanneet hotellihuoneen Hera-hotellista vanhasta Bergamasta, Akropolin kukkulan juurelta. Meillä oli hotellillemme hyvät ajo-ohjeet, mutta ihan viime metreillä tuli toppi: autosilta ikivanhaan Bergamaan oli tietyön vuoksi poikki. Koitimme läheistä sivukatua, mutta autollamme ei yksinkertaisesti mahtunut sitä ajamaan. Siispä auto parkkiin ja kävellen (1,4 km luki viitassa) ylös hotellille.

Hotellilta mukaamme lähti vastaanoton tyttö, joka nappasi vielä paikallisen nuoren pojan oppaaksemme. Poika kuulemma tiesi parhaiten ikivanhan kaupungin kujat, kadut ja kiertotiet. Porukalla saimme ajettua automme perille ja pääsimme viimein kirjautumaan sisään Turkin matkojemme erääseen parhaimpaan hotelliin.

Hotellirakennus oli pieteetillä restauroitu 200 vuotta vanha bergamolainen kivitalo. Hotellin sisäpihalla kasvoi suuri granaattiomenapuu – yksi Hera-jumalan symboleista. Hotellin hanavettä sai juoda! Hotellin huoneet oli nimetty Kreikan jumalien mukaan; meidän huoneemme oli Zeus.

Tarinan mukaan Zeus iski silmänsä kauniiseen sisareensa Heraan (Zeus iski yleensäkin silmänsä kauniisiin naisiin, jumalattariin tai nuoriin miehiin), mutta Hera ei ollutkaan helposti otettavissa. Zeus joutui piirittämään Heraa pitkään ja onnistui saamaan Heran omakseen vasta katalalla tempulla: Zeus muunsi itsensä käeksi ja nostatti samalla lumimyrskyn. Käkenä Zeus haki suojaa Heralta, joka auliisti otti käenpoikasen suojiinsa. Heran syleilyssä Zeus muutti itsensä takaisin itsekseen ja makasi Heran kanssa. Hera kreikkalaisille taruille luonnollisesti rakastui Zeukseen.

Heran ja Zeuksen häät olivat suureelliset, niihin oli kutsuttu kaikki jumalat, ihmiset ja eläimet. Sisarusten intohimon sanotaan olleen niin suurta, että yksistään heidän kuherruskuukautensa kesti 300 vuotta. Herasta tuli kreikkalaisessa mytologiassa avioliiton ja aviollisen rakkauden, hedelmällisyyden ja synnytyksen jumalatar. Siinäpä hotellillemme ja huoneellemme taustatarua.

Hotellin omistajapariskunta, tai oikeammin omistajapariskunnan isovanhemmat ja vanhemmat kuuluvat niihin kahteen miljoonaan, jotka pakkomuutettiin Turkin itsenäisyyssodan aikana. Nämä suvut siirrettiin Bergamoon Thessalonikista.

Koska jatkoimme matkaamme jo seuraavana päivänä, emme aikailleet kulttuurikierroksemme kanssa. Suuntasimme heti kukkulan huipulle Akropolin ja Athenen temppelin raunioille. Sinne pääsi kätevästi kaapelihissillä (hiihtohissillä), jota olin etukäteen päättänyt olla kokeilematta. Toisin kuitenkin kävi.

IMG_7653

Päivä oli erityisen tuulinen, ja lipun myyjä kertoi hissin juurella, että koppi heiluu aika lailla. ”Jos pelkäätte, ette voi mennä hissillä”. ”Ei pelota lainkaan”, valehtelimme hymyillen ja maksoimme lipun.

Koppi todellakin heilui korkeuksissa. Lähes koko hissimatkan istuin silmät kiinni ja laskin sekunteja (yks’ sattaa-kaks’ sattaa-kolme sattaa…) – jokainen sekunti vei meidät lähemmäksi määränpäätämme. Kyllä kannatti!

IMG_7664

Vuoren laella sijaitsi ennen myös Zeuksen alttari, jota tutkijat myös Paholaisen alttariksi nimittävät.  Ilmestyskirjan (2:12-17) kirjeessä Pergamonin seurakunnalle sanotaan, että ”Pergamonin seurakunnan enkelille kirjoita: Näin sanoo hän, jolla on kaksiteräinen, terävä miekka: Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä Saatanalla on valtaistuimensa”. Laella on tänä päivänä vain alttarin perustusrauniot, sillä itse alttari ja kaikki arvokas on jo aikaa sitten siirretty museoon Berliiniin.

IMG_7668

Alaspäin päätimme jättää hissimatkan väliin ja tulla kävellen. Kävelymatka olikin todella hieno ja näimme paljon vanhan Akropolin paikkoja, joita emme olisi hissimatkailijoina nähneetkään.

Alhaalla meitä odotti kuitenkin pieni ylläri, sillä museoalueen portti oli lukossa. Ehdimme jo tehdä suunnitelman portin alitse ryömimiseen, kun paikalle tuli vartija, joka aukaisi meille lukon ja opasti meidät oikealle kujalle kohti kaupunkia.

Ilta oli jo saapunut, kun olimme alhaalla kylässä, joten pazarit ja kaupat sulkivat jo oviaan. Kävimme maittavalla iltakebabilla ja talsimme takaisin hotelliimme.

Aamulla pistäydyimme vielä Bergamon ehkä tärkeimmän nähtävyyden, Asklepioksen, raunioilla. Asklepios on temppelialue, jonne pyhiinvaeltajia saapui pitkienkin taipaleiden takaa hakemaan parannusta sairauksiinsa.

Suurin osa Asklepioninkin aarteista löytyy Berliinin Pergamon-museosta. Niistä, mitkä ovat jääneet Turkkiin, on suurin osa siirretty Izmirin arkeologiseen museoon. Hera-hotellimme omistaja kertoi käyneensä Berliinin museossa – ja purskahtaneensa itkuun. Tosin hän myös myönsi, että kallisarvoisista esineistä on Saksassa pidetty hyvää huolta, toisin kuin ehkä olisi tehty Turkissa.

Ramazan bayramınız mübarek olsun!

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Juhlapäivistä, Turkista, Uskonnoista, YleinenJätä kommentti

Heräsin viime yönä rummutukseen klo 2.20. Asialla olivat tietysti ramazan-rumpalit, jotka herättelivät ihmisiä sahurille ennen auringon nousua. En noussut, vaan nukuskelin sen jälkeen koiran unta sen aikaa, että ehdin kuulla mineraatin kutsuhuudotkin, jotka alkoivat kaikua klo 3.19. Paastokuukauden aamupalalle jäi kunnon muslimilla aikaa siis tunti. Seuraava ateria onkin sitten vasta iltapala, joka syödään auringonlaskun jälkeen, mikä tänään tarkoittaa klo 20.15.

Koraanin mukaan ramazanin aikana saa aamulla syödä ja juoda ”… kunnes vaalea lanka selvästi erottuu mustasta”. Eli periaatteessa paastonaika vaihtelee paljonkin eri puolella maailmaa. Tänä vuonna lyhyin islamilainen paastonaika on Chilessä, noin 10 tuntia; pisin Grönlannissa, noin 21 tuntia.

Koraanin mukaan Jumala ei tarkoita paastoa ihmisille taakaksi, vaan paastoamisen tarkoitus on ”ylistää Jumalaa Hänen johdatuksensa tähden sekä olla Hänelle kiitollinen”. Paasto on määrätty Koraanissa, jotta ihmiset muistaisivat ”karttaa pahaa”.

21 tuntia päivässä on hyvä aika karttaa pahaa, mutta kyllä aika hurja aika olla ilman ruokaa ja juomaa kuukauden päivät. Monet pohjoisen maapallon muslimit noudattavatkin esimerkiksi Mekan paastonaikaa, jossa langat erottuvat selvästi tänä vuonna noin 15 tuntia. Ankarassa vastaava aika on siis noin 17 tuntia.

Turkkilainen tuttavani, joka on muslimi, sanoi, että ramazanin vietosta on ainakin Turkissa monilta kadonnut uskonnollinen tarkoitus, vaikka he paastoa noudattavatkin. Ramazanin aikaan ihmisten pitäisi kunnioittaa islamin opetuksia tavallista huolellisemmin, rukoilla ja ajatella hyviä ajatuksia. Tärkeintä ei monelle kuulemma ole kuitenkaan henkinen kasvu, vaan ruualla mässäily yhdessä muiden kanssa aamulla ja illalla. Päivän he ovat nälissään ja janoissaan – ja äkäisiä. Paastokuukauden aikana monen paino kuulemma itse asiassa nousee, eikä paaston varsinaiseen merkitykseen uhrata kovinkaan montaa ajatusta.

Jos olet itse joskus paastonnut, tiedät, miten paastoaminen vaikuttaa muun muassa hengityksesi ja hikesi hajuun. Eräs pienikokoinen tuttavani kertoi, että hän ei ramazanin aikaan käytä julkisia kulkuneuvoja, koska joutuisi aina seisomaan jonkun tangossa roikkuvan paastoajan kainalon alapuolella. Turkkilaisilla on normaalistikin erilainen käsitys kuin suomalaisilla ihon eritteiden hajuista – naturalia non sunt turbia – mutta ramazanin aikaan ero korostuu entisestään.

Turkkilaiset tuttavani ovat toisinaan puolustelleet valtaapitäviensä sanomisia ja kertoneet, että turkkilaiset ovat kuumaverisiä ja temperamenttisia ja aggressiiviselta kuulostava puhetapa on vain normaalia turkkilaista ”retoriikkaa”. Olen aiemmin kirjoitellut, että (edelleen turkkilaisten tuttaviemme mukaan) autoissa on pesäpallomaila takakontissa siltä varalta, ettei erimielisyyksissä pelkällä retoriikalla päästä yhteisymmärrykseen. Ramazanin aikana koetan aina parhaan kykyni mukaan välttää paitsi kohtaamasta turkkilaista retoriikkaa, myös kaikenlaista kanssakäymistä, jossa tarvitaan kuumaveristä temperamenttia.

Ramazan ajoittuu aina kuukalenterin yhdeksänteen kuun alkuun. Gregoriaanisessa kalenterissa, jota Suomessakin käytämme, kuun vaiheet ovat yleensä valmiiksi piirrettyinä, mutta monet muslimit edellyttävät, että kuunsirppi täytyy havaita taivaalta vähintään teleskoopilla ennen kuin pyhä paastokuukausi voidaan aloittaa. Ramazanin aloitus- ja lopetuspäivä ei ole aina selvä, sillä pilvinen sää voi siis viivästyttää ramazanin alkua.

Ramazanin kesto saattaa myös vaihdella, sillä islamilainen kalenteri on puhdas kuukalenteri. Koska Kuun vaiheiden kierto on 29,5 vuorokautta, ramazan voi kestää eri maissa joko 29 tai 30 päivää: ellei Kuuta näy ramazanin 29. yönä, paastotaan yksi päivä lisää.

Turkissa, Libanonissa, Jemenissä ja Irakissa kerrottiin jo ennalta, että paasto aloitetaan lauantaina 27.5., näkyipä taivaalla sitten kuunsirppiä tai ei, ja siitä jatketaan seuraavat 29 päivää, jolloin se päättyy tänä vuonna Suomen juhannuspäivänä eli lauantaina 24.6. Länsimaiden islamyhteisöt seuraavat Turkin ja kumppaneiden mallia.

Lankoja ei tarvitse kenenkään tuijotella tänäkään vuonna, vaan tarkat paasto- ja ruokailuajat löytyvät esimerkiksi Turkin valtion uskonnollisten asioiden sivuilta  tai hamariweb.comista.

40 lehmän mittainen koettelemusaika?

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Uskonnoista, YleinenJätä kommentti

Bloggailin aiemmin tässä kuussa, kuinka koirista ja lehmistä tuli täällä poliittisia aseita. Samaisessa kirjoituksessa mainitsin, että lehmiin liitettiin islamin symbolinen luku 40. Eräältä blogini seuraajalta tuli kysymys, onko se kovinkin paha luku. Ei ainakaan pitäisi olla.

Luku 40 on merkittävä islamilaisille, mutta se on sitä myös juutalaisille ja kristityille. 40 on tietysti symbolinen luku, mutta uskontoihin liittyen kyse on yleensä ajallisesti 40 päivästä, joskus jopa 40 vuodesta. 40 ei millään muotoa ole ainoa luku, joka uskonnollisissa kirjoituksissa on tulkittu tärkeäksi ja symboliseksi. Niitä ovat myös esimerkiksi luvut 1, 2, 3, 5, 6, 7 ja monet muut. Esiintymistiheyden perusteella ei voi sanoa, että 40 olisi jotenkin kaikkein tärkein luku. Joku on laskenut, että luku 40 esiintyy Raamatussa 146 kertaa: luku 1 taas on mainittu Raamatussa 1 898 kertaa, luku 2 esiintyy siinä 808 kertaa ja luku 3 puolestaan 467 kertaa…

Turkin punaisen lihan tuottajat valitsivat kuitenkin lehmille luvun 40. Se liitetään uskonnoissa jonkinlaiseen testaus- tai koettelemusaikaan: rangaistukseen, puhdistautumiseen tai uudistumiseen, jonka jälkeen alkaa uusi elämänvaihe. Periaatteessahan lehmien pakkaaminen olisi näin symbolisesti positiivinen asia: tästä alkaa uusi hyvä aika. Jotenkin en kuitenkaan usko, että tuo oli tuottajilla päällimmäisenä mielessään, kun he päätöksestään ilmoittivat.

Ajallisesti luku 40 on uskonnollisissa teksteissä kuitenkin ehkä tärkeämpi kuin sen esiintymistiheys antaa ymmärtää, sillä se liitetään merkittäviin käänteen tekeviin tapahtumiin. Esimerkiksi Nooan aikainen vedenpaisumus alkoi 40 päivää ja 40 yötä kestäneistä rankkasateista, israelilaiset vaelsivat autiomaassa 40 vuotta, Goljat koetteli israelilaisten kärsivällisyyttä 40 päivää ennen kuin Daavid linkoineen pelasti heidät, Mooses vietti 40 päivää Siinain vuorella ottaessaan vastaan 10 käskyä, ennen julkista toimintaansa Jeesus paastosi autiomaassa 40 päivää ja astui taivaaseen 40 päivää ylösnousemuksensa jälkeen.

Luku 40 esiintyy usein myös Muhammedin elämänkerrassa. Esimerkiksi Muhammed oli 40 kun arkkienkeli Gabriel ilmestyi hänelle ensimmäisen kerran eikä juoruilevan (tai viiniä juoneen) henkilön rukouksia hyväksytä 40 päivään ja yöhön. Muhammedin tarkkaa syntymävuotta ei tunneta, mutta sekin on ilmeisesti laskettu 40 vuotta taaksepäin profeetan uran alusta. Netistä löytyi jopa elämänkertaan pohjautuva tutkimusartikkeli, joka keskittyy ihmisen elämän kehittymiseen ensimmäisten 40 päivän aikana, niin kuin Mohammedin elämänkerrassa se selitetään.

Luku 40 ei ole merkittävä vain pyhissä kirjoissa ja elämäntarinoissa, vaan se saattaa ihan oikeasti olla ihmisille tärkeä luku, jota ei vain ole tullut ajatelleeksi. Esimerkiksi negatiivinen 40 on lämpötila, jossa Celsius- ja Fahrenheit-asteikot kohtaavat: −40 °C = −40 °F. Myös sana “karanteeni” tulee ranskan lukusanasta quarante, joka tarkoittaa lukua 40. Karanteeni on peräisin mustan surman ajalta, jolloin taudinkantajiksi epäillyt joutuivat eristetyiksi 40 päivän ajaksi. Luku 40 on myös venäläisen kemistin Mendelejevin (joka loi jaksollisen järjestelmän eli alkuainetaulukon) kaavan mukaisen venäläisen vodkan alkoholipitoisuus tilavuusprosentteina. Netistä löytyi myös seuraava tieto: ihminen tulee täyteen kypsyyteensä vasta 40-vuotiaana 🙂

Äkkiseltään tuntuu, että luku 42 olisi kuitenkin symboloinut punaisen lihan tuottajien viestiä paremmin: Vanhassa testamentissa luku 42 esiintyy rangaistuksen lukuna. Mutta jospa tarkoitus ei ollutkaan rankaista, vaan näyttää, että nyt on menossa 40 päivän/vuoden/lehmän mittainen koettelemusaika? Tai jospa lehmät jo edustivatkin sijaiskärsijöinä symbolista koettelemusaikaa ja parempi huominen Turkille ja Hollannille (joka lie omalta osaltaan tässä tilanteessa symboloinut koko Eurooppaa) on jo ovella?

Lisää lehmäuutisia ei ensimmäisten uhkausten jälkeen ole kuulunut. Tuli mieleen, että kenellehän turkkilaiset aikovat alun perin lehmät lähettää? Sellaista henkilöähän ei ole olemassa kuin Hollanti. Varmaan he itsekin sen hoksasivat, koska kakkosvaihtoehtokin oli heti esillä. Oletettavasti lehmät tullaan siis teurastamaan ja lihat jaetaan joillekuille jossakin (punaisen lihan tuottajille Turkissa?).

 

Koirista 1

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Turkista, Uskonnoista, YleinenJätä kommentti

Väitetään, että jotkut islaminuskoiset pitävät koiria epäpuhtaina eläiminä vain siksi, että Koraani on joissakin maissa käännetty väärin. Toinen syy on, että Muhammed ei kuulemma itse pitänyt koirista ja piti koirankuolaa erityisen saastaisena. Myös Turkin Uskonnollisten asioiden direktoraatin, Diyanetin, viime vuoden kalenterissa varoitetaan ihmisiä pitämästä koiria kotonaan. Selityksenä on, että Muhammedin elämänkerrassa sanotaan, että enkelit eivät tule kotiin, jossa on koira.

Koraanin väärä käännös vaikutta oikealta selitykseltä: sieltä ei löydy yhtään suuraa, jossa koirat julistettaisiin kielletyiksi eli haram. Koraanin 6. suurassa itse asiassa sanotaan: ”Ei ole eläintä maan päällä, ei lintua, joka kahdella siivellään lentää, jotka eivät olisi kaikkeuteen kuuluvaisia kuten tekin; emme mitään ole jättänyt pois (luomislakiemme) kirjasta. Sitten kootaan heidät yhteen Herransa luo.”

Koraanista löytyy lisäksi ainakin yksi suura, jossa mainitaan suoraan koirat. Suurassa 18 kerrotaan nuorukaisista, jotka pakenivat vainoajia ja löysivät suojan luolasta, jossa viettivät nukkuen 309 vuotta. Kävimme kurban bayram -lomallamme katsomassa tuota Efesoksen kupeessa olevaa ”Seitsemän nukkuvan miehen luolaa” – joka nyt liittyy yllättäen myös tähän koiraprobleemaan. Suurassa 18 sanotaan: ”… Kolme oli heitä (nukkujia), neljäs oli heidän koiransa… He sanovat myös: Viisi oli, kuudes oli heidän koiransa. He arvailevat näkymättömiä asioita ja sanovat: Seitsemän oli, ja kahdeksas oli heidän koiransa.” Unikekojen luolaa ei vältellyt itse Jumalakaan, vaikka siellä koira olikin: 309 vuotta on mieletön aika nukkua samassa asennossa, joten suuran mukaan ”… Me annoimme heidän kääntyä vuoroin oikealle, vuoroin vasemmalle kyljelleen, ja heidän koiransa makasi käpälät ojennettuina kynnyksellä”. (Koraanin suomennokset löytyvät netistä: http://www.islamopas.com/koraani). Ehkä Diyanet on tästä napannut tulkintansa: koirat pysykööt kynnyksellä.

Turkkilaiset näyttävät ainakin Ankarassa suhtautuvan koiriin aika neutraalisti – samoin tein minä ennen tänne muuttoamme. Mielenmuutokseeni on kaksi syytä: Ankaran katukoirat ja naapurimme lemmikkikoirat. Tällä kertaa tulee juttua noista lemmikeistä.

Kahdella ylimmän kerroksen naapureillamme on koira, toisella ruskea spanielin sukuinen, toisella pieni valkoinen, uskoakseni terrierin sukuinen. Alakerran naapurillamme on suurempi koira, uskoakseni rodultansa bokseri. Alakerran koira haukkua kumautti muutaman kerran alkuaikoina, kun olin terassillamme, mutta tottui pian yläkerran uusiin ääniin. Molemmat yläkerran koirat tykkäävät edelleenkin haukkua kaikki ohikulkijat. Kaikkien koirien pihat on aidattu, ja useimmiten pihojen portit ovat myös kiinni. Eivät kuitenkaan aina.

Alakerran koira ei kotipihaltansa lähde minnekään. Yläkerran koirat ovat sen verran pieniä ja ystävällisiä, että niistä ei sinällänsä ole haittaa, vaikka ne pihoiltansa pois pääsevätkin. ”Sinällänsä” ei kuitenkaan kata sisällään koirien toimintaa asuinkerrostensa ulkopuolella, esimerkiksi meidän etupihallamme, jossa molemmat yläkerran koirat tykkäävät käydä tekemässä tarpeensa ja repimässä roskapussimme auki.

Ensimmäisen kerran koirat kävivät visiitillä heti alkuvuodesta tänne muutettuamme. Ruuanjätteitä ja muuta roskaa löytyi aamulla levitettynä etuoveltamme, kakkoja sai keräillä niiden vierestä. Arvelimme aluksi, että puiston isommat linnut olisivat olleet asialla, mutta eräänä aamuna näimme pienen valkoisen itse teossa: roskat oli levitettyinä ovemme eteen, koiralla nenäliina vielä hampaissa kyytiä saamassa. Erityisesti pikku terrieri ottaisi mieluusti myös lahkeensuusta kiinni ohi mennessään.

Huomautin molemmille koirien omistajille (joista toinen syytti toista koiraa ja toinen, vaalea blondinainen, ei osannut englantia eikä turkkia). Kerroin myös talomme vartijoille, jotka lupasivat hoitaa tiedotuksen eteenpäin. Ostimme ison roskapöntön, jonne olemme sen jälkeen laittaneet roskapussimme ja pyysimme talkkariamme korjaamaan aitamme lukon, jotta koirat eivät enää saa porttia auki kuonollaan.

Huomauttamisella ei ollut sanottavaa merkitystä, sillä koirat pysyivät poissa vain muutaman viikon, kunnes alkoivat jälleen vaellella kerroksessamme. Porttimme lukon korjaaminen ei auttanut, sillä yläkerran molemmat koirat ovat niin pieniä, että ne pujahtavat aitamme rakosista. Roskapönttö puolestaan auttaa aina, kun kiikuttaa roskapussit sinne suoraan. Apulaisellamme oli tapana asettaa pussi kätevästi ulko-oven eteen ja pudottaa se pönttöön lähtiessään. Toisinaan pussinpalasia ja roskia sai sitten taas keräillä etupihalta.

Keväällä tätä kakka-roska-ongelmaa lisäsi, että ruskean koiran omistaja aloitutti pihallaan remonttityöt ja muutti siksi ajaksi muualle, ilman koiraa. Koira näytti olevan kaikki päivät pihallansa reippaan 30 asteen helteessä. Sillä näytti olevan aika-ajoin vettä kupissaan, mutta ainakaan kuukauteen emme nähneet ketään perheenjäsentä paikalla. Talo ja koira jäivät remppamiesten harteille, ja he tietysti unohtivat pihan portin auki harva se päivä. Koiraa kävi sääliksi, mutta parin siivouskerran jälkeen kävin sanomassa remppamiehille, että pitävät koiran pihalla. Vaihtelevasti se on siellä pysynytkin.

Tuolla ruskealla koiralla on varmasti ikävä, mutta myös nälkä, koska roskapussimme ruuanjätteet kelpaavat. Eräällä viikolla koira kävi ensi tekemässä tarpeensa pihallemme ja seuraavana päivänä napsimassa jätöksensä poskeensa. Kaikki roskapussit olivat silloin roskapöntössä. Perhe ei vieläkään ole muuttanut takaisin, mutta käyttivät sentään elokuun pahimmilla helteillä koiransa trimmauksessa. Kaipa sille joku ruokaa ja vettä käy kuitenkin antamassa, koska se on edelleen aika tanakassa kunnossa.

Pieni valkoinen koira aloitti rumbansa uudelleen, kun lasten kesälomat alkoivat, sillä perheen lapset unohtivat laittaa porttinsa kiinni – mikä sinällänsä oli hyvin ymmärrettävää, koska lapset ovat ala-asteikäisiä. Valkoisesta koirasta on nyt viime aikoina ollut kuitenkin huomattavasti vähemmän haittaa.

Meillä itsellämmekin on ollut koiria, eikä meillä ole mitään näitäkään koiria vastaan, mutta niiden omistajien suhteen alkaa olla mitta jo täynnä. Useamman kerran olen kevään ja kesän mittaan jutellut vartijoidemme kanssa, ja he ovat luvanneet huomauttaa perheille uudelleen, sillä jatkuva koirien pois ajaminen, roskien ja kakkajälkien siivoaminen alkaa kyllästyttää. Tuosta ruskean koiran omistajasta olisin Suomen olosuhteissa tehnyt jo eläinsuojeluilmoituksen. Sen edellistä viimeisen kakkasiivouksen teki ystävällinen talkkarimme. Viimeksi, tällä viikolla, suivaannuin, otin koiran kakat rikkalapioomme ja kävin palauttamassa ne naapurin pihalle. Sanoin, että näitä palautuksia alkaa tulla nyt joka kerta, kun kakkoja meidän pihaltamme löytyy. Remppamies vähän säikähti, mutta koiraa ei ole sen jälkeen näkynyt meidän kerroksessamme. Eli kolmeen päivään.

Viimeisenä keinona asunnonvälittäjämme koettaa saada talomme manageria laittamaan asuinportaikkoomme kyltin: ”Älä päästä koiraasi vapaaksi yleisiin tiloihin”, tai jotain vastaavaa… Minulla on omat epäilykseni sen tehosta, sillä koirat eivät osaa lukea ja noiden aikaisempien kokemusteni perusteella omistajia kyltti tuskin kiinnostaa, ja remppamiehille tämä asia ei edes kuulu. Odottelemme siis, milloin megaremppa loppuu yläkerrassa, että pääsemme taas nokakkain ruskean koiran omistajan (se blondi, joka ei puhu englantia eikä turkkia) kanssa, että voimme elekielellä sopia yhteisistä koirasäännöistä.

 

Kurban bayramista

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Turistina Ankarassa, Turkista, Uskonnoista, Yleinen1 kommentti

Matkalla Metro-tukkukauppaa ja Nata Vegan tehtaanmyymälöihin näkyy tienvarressa ruskeita opastemerkkejä Elmadağ Kayak Merkeziin eli Elmadağn hiihtokeskukseen. Viime lauantaina päätimme ajella kameran kanssa katsastamaan paikan.

Elmadağ eli Omenavuori kyllä löytyi hiihtohisseineen, mutta odottamaamme hiihtokeskusta siellä ei näkynyt. Sen sijaan sieltä löytyi Ankaran yliopiston talviurheilukeskus, joka näytti olevan kiinni – mikä ei tietystikään näin syyskuun alussa ole ihme. Alimmillaankin lämpötila on öisin vielä plus 15 kieppeillä. Huippu, jonne hissit vievät, on 1980 metrissä, alastulo 1825 metrissä, joten ihan mahdottoman pitkä ei liuku ole. Talvella tuon paikan voisi siltikin käydä katsastamassa uudelleen.

Hiihtokeskus ei siis kovasti sykähdyttänyt, mutta matka sinne oli kyllä muuten ajamisen arvoinen. Maisemat tuolta korkeuksista olivat aika hulppeat, koska tuo puoli Ankaraa on hyvin harvaan asuttua. Muutama yksityinen loma-asunto (özel mülkü) ja yksi ihan loma-asuntoaluekin oli ihan laskettelukeskuksen kupeessa, piikkilanka-aidoilla aidattuna.

IMG_5941

Matkalla ajelimme pienehkön kylän lävitse, jossa oli tien varressa aitauksissa lammaslaumoja ja teltoissa härkiäkin. Hetken ihmettelimme, mutta kun näimme kyltit ”Kurbanlık”, muistimme, että Kurban bayram eli uhrijuhla alkaa ensi viikolla. Tästä kylästä lähtee ainakin muutama sata uhrilahjaa.

IMG_5944.JPG

Uhrijuhlaa vietetään 70 päivää ramazanin jälkeen ja se kestää neljä ja puoli päivää. Puoli päivää ajoittuu juhlan alkupäähän, ja se käytetään juhlan valmisteluihin. Kurban bayram -päiviä vietetään Turkissa kansallisina lomapäivinä. Kurban bayramina tehdään myös vuosittaiset pyhiinvaellukset Mekkaan. Me suuntaamme noina päivinä Izmiriin ja sieltä etelään Fethiyeen.

Uhrijuhlan vietto perustuu kertomukseen, jonka mukaan Jumala koetteli profeetta Ibrahamia pyytämällä häntä uhraamaan ainoa poikansa Ismael. Myös Raamatun kertomuksessa Aabraham oli valmis uhraamaan poikansa osoittaakseen tottelevansa Jumalan käskyä (tosin pojan nimi oli Raamatun mukaan Iisak). Muslimien kertomuksen mukaan Ibraham sitoi pojaltaan kädet ja jalat, jonka jälkeen hän sitoi itselleen siteen silmille ja viilsi poikansa kurkun auki kuten Jumala oli määrännyt uhrilahjat teloitettavaksi. Ibrahamin poistaessa siteen silmiltään, hän näki ihmeekseen Ismaelin vahingoittumattomana vieressään. Pojan tilalla olikin lammas teurastettuna.

Muslimeille kertomuksessa olennaista on Ibrahamin antama esikuva Jumalan tahdon ehdottomasta noudattamisesta. Kristityille kertomus taas ennakoi Jumalan ainoan pojan tulevaa uhrikuolemaa ristillä: ”… Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin…”

Nykyään juhlan aikana jokainen perhe, jolla on varaa, uhraa joko vähintään vuoden ikäisen lampaan tai karitsan (taloutta kohden) tai lehmän (seitsemää taloutta kohden). Kolmasosan lihasta jää perheelle itselleen; jäljelle jäävät osat jaetaan köyhille ja annetaan lahjaksi sukulaisille ja ystäville. Hyvinkin miesmuistiin kuuluvat kuulemma ajat, jolloin eläimiä sai uhrata ihan kaupunkialueillakin, mutta nykyään eläinten teurastus kaduilla ja pihoilla on kielletty lailla. Tuttavamme kertoi, että uhraustapahtumat ja niiden tuoma sotku ja haju ovat melkoisen vahvoina edelleen mielessä…

Nykyään ei tarvitse välttämättä tehdä uhrausta itse, vaan uhrilahjaan käytettävän rahan voi kuulemma myös lahjoittaa organisaatioille, jotka suorittavat oikeaoppisen teurastuksen lahjoittajan nimissä ja jakavat lihat köyhille. Eläinsuojeluaktivisteja löytyy myös Turkista, ja jotkut organisaatiot eivät teurasta, vaan jakavat lahjoittajien antamista rahoista avustuksia suoraan köyhille. Lähikatumme mainoksissa uhrilahjan sai 400 turkin liiran hintaan, joten ihan halpaa touhu ei ole.

Paluumatkalla ajelimme Metro-tukkukaupan kautta kotiin. Sieltä haimme tarvikkeita sitruunahillon ja juures-vihannespikkelsseihin. Kokeilimme kolme erilaista reseptiä. Tuloksen tietää vasta muutaman päivän jälkeen, mutta hilloa pystyi maistamaan jo tänään. Siitä ainakin tuli loistavaa! Suomen hillosokeri oli loppunut, mutta ostimme kaupasta recelyapiä eli teehilloa-ainetta, jota sekoitetaan tavalliseen sokeriin.

Ramazan on täällä

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Juhlapäivistä, Turistina Turkissa, Turkista, Uskonnoista, YleinenJätä kommentti

Tänään alkoi islamilaisten pyhä kuukausi, jota Turkissa kutsutaan nimellä ramazan ja jota muissa muslimimaissa kutsutaan nimellä ramadan. Paastoaika on yksi islamin viidestä pilarista, ja sen aika on aina ramazan-kuussa, jolloin Koraani aikoinaan “annettiin opastukseksi ihmisille” (tämä tapahtui ramazanin 27. yönä, jota kutsutaan Turkissa nimellä kadir gecesi eli voiman yö). Ramazan on siis muistojuhla.

Ramazanin ajankohta määräytyy islamilaisen kuukalenterin mukaan, joten suhteessa gregoriaaniseen kalenteriimme se siirtyy vuosittain noin 11 päivää aikaisemmaksi. Tänä vuonna Ramazan ajoittuu kesäkuun 6. päivän ja heinäkuun 4. päivän välille.

Paastoaminen perustuu Koraanin suuraan, joten se on täysijärkiselle ja terveelle aikuiselle muslimille pakollinen: ”… syökää ja juokaa aamuhämäriin asti, kunnes vaalea lanka selvästi erottuu mustasta. Mutta sitten noudattakaa tarkoin paastoa yön tuloon saakka…”. Raskaana olevat naiset, imettävät, kroonisesti sairaat, lapset, vanhukset ja matkustavat eivät paastoa.

Ramazan-kuussa muslimit siis paastoavat koko päivän valoisan ajan. Ramazanin sattuessa yöttömän yön kesäajalle Suomessa, muslimit noudattavat joko Mekan tai Turkin vuorokausirytmiä. Langalla ei tänä päivänä tarvitse päivän pituutta onneksi mitata, vaan tarkka aika löytyy esimerkiksi Turkin valtion uskonnollisten asioiden sivuilta http://diyanet.gov.tr/en/home. Turkissa paasto alkoi tänä aamuna klo 3.20 ja tämän päivän paastoaika päättyy illalla klo 20.16.

Osa Turkin muslimeista paastoaa kirjaimellisesti aikataulun mukaan, kuten esimerkiksi oma apulaisemme. Apulaisemme sanoi, että ensimmäinen päivä on vaikein, sitten paastoaminen sujuu ihan itsestään. Hän aloitti jo viime viikolla laskeutumisen paastoon ja nautti päivisin vain vettä. Nyt on siis tuo vesikin kielletty. Paastopäivien aikana kieltäydytään paitsi ruuasta ja juomasta, myös seksistä. Kirjaimellisesti paastoavien joukossa on niitäkin, jotka eivät ramazanin aikaan niele edes omaa sylkeään.

Latte-leidit varoittelivat jo viime viikolla muutamaa latinoverta omaavaa leidiä ramazanin vaaroista. Monet muutenkin kuumaveriset turkkilaiset ovat nälissään ja janoissaan entistäkin kuumaverisempiä, joten erimielisyydet esimerkiksi taksikuskien kanssa kannattaa pitää ihan omana tietonaan. Tällä hetkellä Ankaran päivälämpötilat ovat reippaissa hellelukemissa, joten juomattomuus voi todellakin tehdä tepposia.

Osa Turkin muslimeista paastoa kuitenkin vain muutaman päivän, osa samoin kuin suomalainen ennen pääsiäistä: kieltäytyy kuukauden päivät jostakin turhasta, kuten alkoholista ja tupakasta. Paaston tärkein tarkoitus on harjoitella itsehillintää, puhdistaa kehoa ja mieltä ja tulla lähemmäksi Jumalaa.

Ramazanin aikaan monet ravintolat ovat lounasaikaan melko tyhjillään, ainakin näin ei-turistikohteessa kuten Ankara. Joidenkin ravintoloiden ja kahviloiden terassien suojana on ramazanin aikaan verhot, jotta ruokailijat ja juomailijat eivät häiritsisi tunnollisia paastoajia. Päivällä on ulkomaalaistenkin kuulemma kohteliasta pidättäytyä syömästä ja juomasta kaduilla.

Näin siis virallisesti. Kävin ramazanin toisena päivänä latte-leidien kahvitteluilla Gaziosmanpaşassa, jossa asuu suuri määrä ulkomaalaisia ja jossa monet suurlähetystötkin sijaitsevat. Oli ihanan aurinkoinen päivä ja paljon ihmisiä liikkeellä. Hoşdere-kadullamme ravintolat olivat auki, mutta suurimmaksi osaksi täysin tyhjiä. Ravintoloiden ulkopuolella oli kuitenkin hyvin esillä lounasmainostaluja. Perillä Uğur mumcu -kadulla oli myös paljon ravintoloita auki ja monissa niistä paljonkin ihmisiä. Myös meidän kahvittelupaikkamme täyttyi puolenpäivän aikaan, ja ankaralaiset asiakkaat näyttivät nauttivan ainakin hampurilaisia ja ranskalaisia perunoita. Tupakkia sen sijaan poltti yllättävän harva; olisikohan tupakattomuus heidän tämän vuoden ramazan-paastonsa?

Ramazanin komantena päivänä minut oli kutsuttu erään suomalaisen läksiäislounaalle, jälleen Gaziosmanpaşaan. Koska satoi vettä, otin taksin. Ainakin minun taksikuskini näytti olevan hyvissä sielun ja ruumiin voimissaan. Kun koitin harrastaa vähäisellä turkillani small-talkia, ”onpas tänään kylmää”, hän laittoi heti ystävällisesti lämmityksen päälle ja kysyi hetken kuluttua ystävällisesti: ”Riittääkö lämpö nyt?” Vaikka keli oli vilpoinen ja sateinen, oli lounaspaikassamme jälleen muitakin lounastelijoita, myös turkkilaisia.

Uskonnolliselle turkkilaiselle paastoon kuuluu kuitenkin vain aamuhämärissä nautittu sahur-aamiainen ja valoisan ajan päättyessä iftar-illallinen. Ennen ramazania sunnuntaina antiikkitorilla minulle tarjottiin mukillinen mehua (maistui ihan osmanien mehujuomalle, jota ostin kaupasta pari viikkoa sitten itsekin), ja sain samalla käteeni käyntikortin ÂLÂ-ravintolaan, joka on yksi Ankaran monista ravintoloista, joissa tarjoillaan iftar-illallinen. Pysähdyimme kotimatkalla çikolata pastanelerissa kahvilla (suklaakakut jätimme väliin, vaikka ne kovin herkullisilta näyttivätkin). Sielläkin tarjoilijat eli garsonit pystyttivät kahvitellessamme terassin lasiseinän taakse isoa mainoslakanaa iftar-illallisista, joita ravintolassa tarjoillaan ramazan-ajan iltoina.

Turkki on hyvin yhteisöllinen maa, ja paikalliset nauttivat iftarin mielellään muiden kanssa. Kun on paastottu pitkä kuuma päivä, halutaan katkaista se yhdessä juhlavissa tunnelmissa. Osa kokoontuu ulos piknikille, osa sukulaisten tai ystävien kotiin ja osa katkaisee paaston iftar-illallisia valmistavissa ravintoloissa, esimerkiksi juuri tuolla ÂLÂ:ssa tai çikolatassamme. Hekin, jotka eivät itse paastoa, osallistuvat silti mielellään tuttaviensa kanssa yhteisille illallisille.

Paastokuukautta seuraa kolme päivän ramazan bayramı eli şeker bayramı, joka on Turkissa kansallinen loma-aika. Se alkaa viimeisen ramazan-päivän auringonlaskun aikaan eli 4.7. ja jatkuu siitä seuraavan kolmannen päivän auringonlaskuun eli 7.7.

Tämä on meille ensimmäinen ramazan Turkissa, joten jännityksellä odotamme, mitä se tuo tullessaan. Viime yönä kuulimme eka kerran ramazan-rumpaleita, jotka herättelevät ihmisiä sahurille ennen auringon nousua. Ennen bayramia ja bayramin aikana rumpalit kiertelevät kuulemma keräämässä palkkaa työstään.

Pienenä anekdoottina: vuonna 2005 Yenimahallen kaupunginosan johtaja järjesti isot rumpalikokeet, ja parhaat valittiin rummuttamaan kaduille yön hämärissä. Tarkoitus oli tuolloin saada rumpurytmi standardoitua, kun Turkki oli vielä suhteellisen hyvissä asemissa neuvottelemassa EU-jäsenyydestä. Koska turkkilaiset ovat rummuttaneet Wieninkin porteilla osmanien aikaan valloitusreissuillaan, heillä on oikeus ja etulyöntiasema maailman ramazaneiden rummunlyöntistandardeihin. Ajatus oli, että EU ottaisi tämän harmonisoimisen ja standardoimisen ohjelmaansa. EU-jäsenyysneuvotteluthan ovat olleet melkoisen pitkät, ja tällä hetkellä ne ovat lisäksi jäissä. Eikä EU ole tietääkseni ainakaan vielä antanut rummutusdirektiiviä.

Taivaaseenastuminen – ja sieltä takaisin

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Myyttejä ja legendoja, Uskonnoista, YleinenJätä kommentti

Luin helatorstaina Hürriyet Daily -lehden artikkelin, jossa spekuloitiin Turkin pääministerin erolla pääministerin ja presidentin aamuisen tapaamisen jälkeen. Pääministeri lupasi pitää myöhemmin samana päivänä tiedotustilaisuuden lehdistölle. “En ole vielä tehnyt päätöstäni”, sanoi pääministeri. ”Tänä yönä on Miraç Kandili. On aika mietiskellä, on aika muistella, on aika tarkastella itseämme”. Miraç Kandili oli tekstissä käännetty englanniksi ”päiväksi, jolloin Muhammed astui taivaisiin”. Siis helatorstaina, myös Muhammed?

Olen lukenut Koraanin englannin kielellä. Ostin sen Jordaniasta jokunen vuosi sitten, koska halusin tietää enemmän uskonnosta, jota moni tuttuni tunnusti. Olen vallan hyvin tietoinen, että joillekin ainoa oikea Koraani on arabiankielinen teos, mikä tarkoittaa että Jumala puhuu vain arabiaa osaaville. Minun tuntemistani islaminuskoisista kukaan ei osaa arabiaa. Oletan, että hekin lukevat kirjansa thaiksi, turkiksi tai englanniksi.

Koraanistani en taivaaseen astumisesta muistanut lukeneeni, joten piti turvata taas internetiin. Jotta Koraania ja islamin uskontoa voi ymmärtää, sanotaan, että on tunnettava Muhammedin elämän tarina. Tarinasta löytyikin tieto, että Muhammed todellakin nousi taivaaseen, mutta vain käymään, tai tarkemmin: hän nousi yhden yön aikana taivaisiin – kaikkiin seitsemään sellaiseen – ja palasi saman yön aikana vielä takaisin.

Huolimatta väitteestä, että Muhammedin sanat olivat Jumalan sanaa, hän ei koskaan kirjoittanut riviäkään sanoistaan itse ylös, kuten ei tietääkseni Jeesuskaan. Perimätietojen mukaan Muhammed oli jopa lukutaidoton. Jos Muhammed olisi kirjoittanut sanojaan ylös, olisiko Koraani helpommin luettava teos? Koraania on hankala ainakin näin ei-muslimin lukea, koska sen suurat eivät ole missään kronologisessa järjestyksessä, vaan tarina tuntuu pomppivan sinne, tänne. Koraanista on onneksi tehty helpommin luettavia versioita, ja esimerkiksi Jordaniasta ostamassani Koraanissa suurat on järjestetty luettavuuden helpottamiseksi järjestykseen 1, 99, 82, 81, 76, 55, 71, 100 jne.

Muhammedin yöllisestä retkestä on maininta vain Koraanini 17. suurassa (suuran 20 ja 15 välissä), jossa kerrotaan Jumalan vieneen Muhammedin ”pyhitetystä temppelistä kaukaisempaan Jumalan siunaamaan temppeliin”. Joissakin, oletettavasti tarkemmissa, Koraaneissa mainitaan nimenomaan ”Mekan pyhitetty moskeija” ja ”kaukainen Al-aqsa moskeija”. Jerusalemin Al-aqsan moskeija kuitenkin rakennettiin 80 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen, joten tuo kaukainen moskeija saattoi ehkä olla joku muukin. 17. suura tunnetaan, ei kovin yllätyksellisesti, nimellä Yöllinen matka.

Mielenkiintoista on, että Muhammed itse myöhemmin epäili, että onko matkaa ihan fyysisesti sittenkään tapahtunut. Muhammedin vaimo Aisha, yksi profeetan 13 vaimosta, kuitenkin selittää, että profeetan ruumis kyllä pysyi paikoillaan, mutta Jumala siirsi yöllä hänen henkensä ensin Mekasta Jerusalemiin ja sitten Jerusalemin kautta taivaisiin. Ja takaisin. Muhammedi sai paljon muitakin ilmestyksiä, joiden todenperäisyydestä hän toisinaan oli epävarma.

Yöllinen matka, jolloin Turkin pääministeri siis mietiskelee, muistelee ja tarkastelee itseään, jakautuu kahteen osaan, ja se on perusta Jerusalemin asemalle islamin pyhänä kaupunkina. Ihan lyhykäisesti tarina menee näin:

Ensimmäinen osa. Muhammed on nukkumassa Mekan lähellä, kun enkeli Gabriel tulee herättämään hänet. He ratsastavat yhdessä Jerusalemin Temppelivuorelle. Temppelivuorella ovat myös Abraham, Mooses ja Jeesus, joiden kanssa Muhammed kokoustaa.

Toinen osa. Kokouksen jälkeen Muhammed nousee Gabrielin kanssa ensimmäiseen taivaaseen, jossa hän tapaa Aatamin. Sitten Gabriel vie Muhammedin toiseen taivaaseen, jossa hän tapaa Johannes Kastajan ja Jeesuksen. Kolmannessa taivaassa Muhammedia tervehtii Joosef, ja näin he jatkavat matkaansa muihin taivaisiin, joissa jokaisessa eri profeetat tervehtivät Muhammedia. Kuudennessa taivaassa hän tapaa Mooseksen ja seitsemännessä taivaassa Aabrahamin.

Muhammed näkee yöllä vielä uusia näkyjä, joissa hän saa Jumalalta käskyn, että muslimien tulee rukoilla viisikymmentä kertaa päivässä. Paluumatkallaan Mekkaan Muhammed kuitenkin tapaa Mooseksen, joka kysyy häneltä: ”Mitä sinun käskettiin tehdä?” Muhammed vastaa: ”Minun käskettiin rukoilla viisikymmentä kertaa päivässä.” Mooses totesi, että rukous on vakava asia ja koska ihminen on uskossaan heikko, on viisikymmentä kertaa päivässä liikaa. Hän käski Muhammedin mennä takaisin Jumalan luo ja pyytää tätä vähentämään ruokousten määrää. Muhammed teki työtä käskettyä ja saikin tingittyä rukoukset neljäänkymmeneen. Mooses kuitenkin kehotti Muhammedia tinkimään lisää. Muhammed kulkee Jumalan ja Mooseksen väliä, kunnes vuorokautisten rukousten luku päätyy viiteen. Siis täältä nämä viisi rukouskutsua tulevat, jotka meilläkin päivittäin kajahtavat. Sekä se kuudes herättelykutsu aamuyöstä.

Koraaniblogin pitäjä Ibn Matti (http://ibnmatti.blogspot.com.tr/2016/04/muhammedin-yollinen-vierailu.html) kertoo tarinan huomattavasti yksityiskohtaisemmin ja vauhdikkaammin. Hänen mukaansa Muhammed kuvaili muita profeettoja näin: Al-Isran yönä näin Musan (Mooses), joka oli laiha ja hänellä oli ohut tukka, näyttäen aivan Shanu’a-heimon miehiltä; ja näin Isan (Jeesus), joka oli keskipituinen ja rusottavat kasvot aivan kuin hän olisi tullut kylvystä. Profeetta Ibrahim (Aabraham) muistutti minua enemmän kuin kukaan hänen jälkeläisistään. Sitten minulle annettiin kaksi kuppia, joista toisessa oli maitoa ja toisessa viiniä. Gabriel sanoi: ”Juo kummasta haluat”. Otin maidon ja join sen. Gabriel sanoi: ”Olet hyväksynyt sen mikä on luonnollista ja jos olisit valinnut viinin, olisivat seuraajasi menneet harhaan”.

Yöllisen retken jälkeen Turkin pääministeri ilmoittaa, että hän eroaa tehtävästään, mutta ei puolueestaan. Syynä ovat tulehtuneet suhteet istuvaan presidenttiin, vaikka pääministeri ei tietystikään eroaan ihan noilla sanoilla selittänyt. Tämän päivän Hürriyet Dailyssä oli listattuina edellisten 20 napit-vastakkain-tilannetta 20 yhteisen työrupeamakuukauden aikana. Pitäisikö tästä nyt etsiä symboliikkaa?

Väärän opin äänet?

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Uskonnoista, YleinenJätä kommentti

Saamme ensi viikonloppuna vieraaksemme ystäviämme Suomesta. Tarkoitus on lähteä heidän kanssaan ajelemaan Ankaran ulkopuolelle, ensimmäisenä suuntana Kappadokia. Etsin vinkkejä ja tietoa mukavista mahdollisista pysähdyspaikoista, kun törmäsin nettisivuun, jossa puhuttiin Osmanien valtakunnan ja Venäjän keisarikunnan välisestä sodasta. Sotaa kutsutaan myös muun muassa Romanian itsenäisyyssodaksi ja Bulgarian itsenäisyyssodaksi. En yleensä ole kauhean kiinnostunut sodista, mutta tämä sota kiinnitti huomioni, koska se liittyi suoraan suomalaisiin. Kappadokian kanssa sodalla ei ole mitään tekemistä.

Aihe liittyy 623-vuotisen Osmanien valtakunnan loppuaikaan eli valtakunnan murenemisen aikaan. Sotaa edeltänyt Balkanin kriisi eli itämaan kriisi sai alkunsa, kun Balkanin kristitty slaavilaisväestö nousi kapinaan aluetta hallinneita islamilaisia osmaneja vastaan. Vuonna 1876 osmanit kukistivat bulgarialaisten kapinan, jolloin Euroopan lehdistössä nostettiin meteli turkkilaisjoukkojen Bulgariassa tekemistä hirmuteoista. Venäjä päätyi hyökkäämään maahan, ainakin nimellisesti tukeakseen ja suojellakseen eteläslaavilaisia veljeskansojaan, mutta myös turvatakseen Venäjän etuja Mustallamerellä sekä hakeakseen hyvitystä häviölleen Krimin sodassa.

Balkanin kriisin laukaisemassa sodassa taisteli myös suomalaisia Venäjän keisarillisen armeijan riveissä. Joukkoihin kuului muun muassa Suomen kaarti, joka kunnostautui erityisesti Gornyi Dubnjakin taistelussa. Sodan peruja on Suomen kaartin paluulaulu. ”Kauan on kärsitty vilua ja nälkää Balkanin vuorilla taistellessa”, sanotaan soineen, kun suomalaiset joukot palasivat kotiin… ”Musiikki se pelasi, kun pojat ne marssi Gornij Dubnjakin valleilla… Poikia on haudattuna Balkanin santaan toiselle puolelle Tonavan… Hurraa nyt komppania kotiamme kohti…!”

Muistan, kun pappani lauloi tuota marssilaulua joskus, kun olin pieni. En kuitenkaan koskaan nähnyt sen sanoja painettuina, enkä koskaan aiemmin tullut tarkistaneeksi, mistä Balkanin sodassa oikein oli kysymys. Ehkä luin siitä myöhemmin koulussa, mutta olen autuaasti unohtanut kaiken.

Jätin Kappadokian sikseen ja naputtelin Suomen kaartin paluulaulun Googlen hakukenttään. Sieltä löytyikin hyvä linkki Suomi-Turkki kulttuurisseuran 1/2016 Puolikuu-lehteen, josta puolestaan löytyi Jouni Suistolan artikkeli (Suistola & Tiilikainen: Sodassa vieraalla maalla. Suomalaiset Turkin sodassa 1877 – 1878. Atena 2014). Ei voinut kuin ihmetellä, opimmeko historiasta mitään? Onko historian muistimme tosiaan näin lyhyt?  Ovatko väärän opin äänet ja opin hirmuvalta vain vaihtaneet paikkaa? Kuka rankaisee ketä ja mistä?

Alla lainauksia Suistolan artikkelista.

– Jopa avoimen uteliaasti ympäristöään tarkkaillut vääpeli Janne Jernvall kertoo kaartin lähdöstä Edirnestä, kuinka hän katsoo vielä kerran taakseen ja ihailee kaupungin moskeijoiden ja minareettien sävyttämää siluettia. Kuitenkin minareeteista ”kaikuivat väärän opin äänet ja jonka opin hirmuvaltaa rankaisemaan mekin olimme näin kauaksi kotimaastamme joutuneet”.

– Joskus vieraskammokin sai otteen. Kun Jernvall käy tutustumassa tovereineen Konstantinopoliin, kaikki sujuu erinomaisesti, mutta silti hän summaa vierailun: ”Kiittäen onneamme, että pääsimme ehjinä pois semmoisesta sotajoukosta, jossa ei kauan katsella ennen kuin joutuu salamurhaajan käsiin.” Myös kaupungin verhotut neidot tuntuvat heittävän sotureihin vihaisia katseita, koska he olivat kurittaneet neitosten sulhoja sotatantereella.

– Uusi Suometar kertoi 13. toukokuuta, että viipurilaiset olivat suurin joukoin olleet vastaanottamassa sodasta palaavia:” … saadakseen edes wilaukselta nähdä niitä urhoja, jotka oliwat antaneet selkään bashi-bozukeille ja muille heidän kaltaisilleen turkkilais-wintiöille”.

– Kuitenkin kaartilaiset samaan aikaan tekivät parhaansa luodakseen ympärilleen tuttua ja turvallista: kenttähartaus pidetään ”selvällä suomenkielellä näin kaukaisellakin sotatantereella”, San Stefanoon tehdään sauna; soturien telttakylän kadut ”Marmorameren rantaäyräällä” nimetään muun muassa”Fapiani-kaduksi” ja ”Kasarmi kaduksi” ja teltat ”Jukolaksi” ja ”Rajamäeksi”.

– Von Alfthan kertoo tapauksen, jossa hän estää ratsupiiskallaan bulgaareja ryöstämästä köyhän muslimiperheen laihaa härkää. Hän lopettaa kertomuksensa: ”Niin kristillisiä olivat nämä kristityt veljet.”

– Wallin kertoo, kuinka he nälissään toteavat turkkilaisten syövän herkullisen näköisiä keksejä ja päättävät ryhtyä keksinostoon. Hinnaksi sovitaan neljä kopeekkaa keksiltä, mutta kun turkkilaiset huomaavat, ettei kaikilla ole rahaa, he antavat keksit ilmaiseksi.

– Toukokuussa 1878 Karjalatar julkaisi kaartilaisen kirjeen San Stefanosta. Hän kirjoittaa muun muassa: ”Rauhan jälkeen on sowinto meidän ja Turkin sotureiden wälillä ollut niin hywä, että jääkäriketjulla käymme toistemme luona tupakalla.”

Ja siltikin piti rankaista.