Pikajunamatka Konyaan

Kävimme lauantaina pikajunamatkalla Konyassa. Sinne on Ankarasta noin 300 km, ja pikajunalla eli yüksek hızlı trenillä matkaan meni tasan tunti ja 55 minuuttia. Liput sai ostettua netin kautta; edestakainen hinta business-luokassa yhdeltä henkilöltä oli noin 17 euroa. Samaan hintaan tarjoiltiin vielä mennessä aamupala ja palatessa iltapala.

Pikajuna lähti Ankaran uudelta ultramodernilta rautatieasemalta. Ultramoderni oli myös juna ja sen business-osaston mustine nahkapenkkeineen ja multimedianäyttöineen. Multimedianäyttö toimi moitteettomasti ja ehdimme mennen tullen katsoa elokuvan, molemmat alkuperäiskielellä englanniksi.

Ennen matkaamme sain konyalaiselta tuttavaltani hänen ystävillensä kirjoittaman pikku opasvihkosen päivämatkalle Konyaan. Tuttavani vakuutti, että vaikka Konya on reippaan miljoonan asukkaan kaupunki, pystyy sen keskustan päivässä koluamaan kävelemällä. Niin kuin pystyikin.

Konyasta emme ennalta tienneet juuri muuta kuin että se on kuuluisa matoista (meilläkin niitä on kaksi) ja että pyörivät dervissit ovat sieltä kotoisin. Nettisurffailulla löytyi lisätieto, että Konya on vanha seldzukkien hallitseman Rûmin sultanaatin pääkaupunki, ja että suurin osa kaupungin museoista keskittyy tuolle kaudelle eli 1200-luvulle. Pyöriviin dervisseihin olin tutustunut jo Bangkokissa ensimmäisen turkin kirjani kültür köşesissä. Kirja esitteli turkkilaisia kuuluisuuksia, ja heidän joukossaan oli seldzukkien aikaan elänyt Mevlâna Celâleddin Rûmi, suuri suufilainen filosofi, islamilainen teologi, mietiskelijä, runoilija ja pyörivien dervissien oppi-isä. Kirjan mukaan hänen merkittävin teoksensa on nimeltään Mesnevi, jota Rumi itse kutsui ”(islamin) uskonnon juurien juurien juuriksi ja Koraanin selittäjäksi”.

Konya on Turkin seitsemänneksi suurin kaupunki reippaalla miljoonalla asukkaallaan. Se tuntui kuitenkin huomattavasti pienemmältä, kuin maaseutukaupungilta. Ensimmäisenä miellyttävänä yllätyksenä oli, että se oli, päinvastoin kuin Ankaramme, täysin tasainen – ei siis suuria ylämäkiä kiivettävänä.  Toinen yllätys ei ehkä ollut niin miellyttävä, sillä se liittyi tulevaan kansanäänestykseen. Hallituksen tukema ”Kyllä”-kampanja oli prahaillaan menossa ja näkyvästi esillä kadunvarsimainoksissa, lentolehtisissä ja tien varteen pystytetyissä vaaliteltoissa. Ihan vasta Konya oli uutisissa tupakanvastaisen kampanjansa vuoksi. Keski-Anatolian terveysministeriön lanseeraama kampanja piti keskeyttää, koska sen julisteissa ja lehtisissä luki “Ei” tupakoinnille ja sen haittavaikutuksille! Hallituksen mukaan ihmiset voivat sekoittaa kampanjan tulevaan kansanäänestykseen, jossa äänestetään perustuslain muutoksesta ja presidentin valtaoikeuksien laajentamisesta. Mitään muutakaan ”Ei”-kampanjaa emme Konyassa nähneet.

Mutta takaisin reissuumme… suuntasimme rautatieasemalta Atatürkin patsaan ohitse Atatürk-bulevardille ja sieltä Alâeddin tepesille eli kukkulalle. Kukkulan liepeillä oli parikin mukavaa pikku museota, joissa pistäydyimme. Ince minare taş ve ahşap esler müzesiin on nimensä mukaisesti kerätty kivi- ja puutaidetta pääasiassa seldzukkien aikakaudelta eli 1200-luvulta; Karatay müzesissa taas on esillä samaisilta aikakausilta posliiniesineitä. Itse museorakennukset olivat vanhoja kouluja ja hienoja arkkitehtuurisia taidonnäytteitä.

Museoista pääkohteenamme oli kuitenkin Mevlana-museo, joka opaskirjojemme mukaan on myös Turkin toiseksi suosituin museo Istanbulin Hagia Sofian jälkeen. Niin ikään opaskirjamme mukaan Rumin mausoleumin ovessa on kirjoitus: “Jotka astuvat sisään vajavaisina, tulevat ulos täydellisinä” – emme halunneet jättää mahdollisuutta käyttämättä 🙂

Leveän Mevlana-bulevardin sijaan päätimme koukata museolle pikkukujien kautta, jotka johtivat meidän suoraan sokkeloisille kävelykauppakaduille. Kujat olivat kukin erikoistuneet myymään tiettyjä tavaroita, ihan alkupäässä nimenomaan kenkiä, loppupäässä enimmäkseen kuivattuja hedelmiä, kahvia ja mausteita. Kujien loputtua putkahdimme aukiolle, jossa seisoi komea osmanien aikainen Aziziyen moskeija.

Meillä alkoi olla jo nälkä, joten päätimme tuttavamme opas kirjasen suosituksesta käydä testaamassa läheistä Mithat tirit salonua. Onneksi tuttavamme oli ennalta kertonut meille, kuinka konyalaiset ruokalistattomat ravintolat toimivat. Tarjoilija nimittäin tuli pöytäämme, toivotti tervetulleeksi ja kysyi ystävällisesti, mutta hyvin lyhyesti: ”Tek? Bir bucuk?” Eli: ”Yksi? Puolitoista?” Tilata sai siis joko yhden tai puolitoistakertaisen annoksen ruokaa. Luulimme vielä tuossa vaiheessa, että saisimme eteemme kuuluisaa konyalaista etliekmekiä eli eräänlaista lahmancu-jauhelihapizzaa. Nimensä
mukaisesti ravintolassa tietysti kuitenkin tarjottiin tiritiä eli sumakilla maustettua paistettua liha-leipä-sipuli-jugurttivuokaa. Ei harmittanut yhtään, sillä ruoka oli mielettömän herkullista! Konyan kuuluisaa etliekmekiä kävimme sitten syömässä Konevi fırınissä paluumatkallamme rautatieasemalle.

Vatsat täynnä jatkoimme matkaamme pyörivien dervissien kehtoon eli Mevlana-museoon. Konyan kadut olivat melkoisen tyhjiä ja ihmettelimme jo, missä kaikki ihmiset ovat lauantaipäivänä. Asia selvisi: täällä. Rumille pyhitetyssä museossa vierailee vuosittain noin 1,5-2 miljoonaa ihmistä, osa heistä pyhiinvaeltajia.

Museon tärkein nähtävyys on tietysti Rumin hautamuistomerkki. Sen vieressä komeilee hänen poikansa sulttaani Veledin arkku ja niiden takana muiden merkittävien dervissien haudat. Rumin ja hänen poikansa hauta-arkkujensa päällä olevat suuret turbaanit kuvaavat heidän ylemmyyttään dervissien keskuudessa. Museossa oli myös esillä reliikkinä Muhammedin partakarvoja ja niin pieni Koraani, että sen kirjoittajan sanotaan sokeutuneen sitä kirjoittaessaan.

Tarkoituksemme oli jatkaa matkaamme Rumin hengellisen inspiraation, Shamsin, muistomerkille. Pääsimme kuitenkin vasta takaisin Mevlana-kadulle, kun meidät jo pysäytti paikallinen mies. ”You are tourists. I saw you in Mithat tirit restaurant. Where you come from?” ”You have visited Mevlana museum? Then you have seen the most important place in Konya. You know what is second important place? My shop!” “Do you know what is cicim? Come, I will show you!” Ja niin me olimme ikään kuin vahingossa matkalla turkkilaiseen mattokauppaan viereisen rakennuksen toiseen kerrokseen. ”So you are from Finland? From Helsinki? Tampere? Vaasa? Oulu?”

IMG_7157.JPGTarkoituksenamme ei missään nimessä ollut ostaa lisää mattoja. Toisin kuitenkin kävi, kun myyjän puhekone pääsi vauhtiin. ”Miss Finland, you like this one? Maybe? Yes? No? I show you something else? My price is very cheap, in Istanbul you will have to pay at least 700 TL, I only ask 300. How may you take? Three? When I tell you my price you say: pack them all for me!” “Do you want tea?” ”Miss Finland knows the quality. Are you a teacher?” Matot olivat kauniita ja hyvin säilyneitä, ja hinnat olivat kieltämättä alhaisia. Kun sytyttimellä vielä näytettiin, että loimilangatkin ovat villaa, lopun matkaa raahasimme muutaman kilon painoista mattokassia mukanamme.

Sitten takaisin Rumiin ja hänen hengelliseen inspiraatioonsa. Sanotaan, että Rumin elämän käännekohta oli tutustuminen nelikymppisenä itseään vanhempaan vaeltavaan mystikko Shams Tabriziin. Rumin tekstien perusteella jotkut tutkijat kutsuvat Rumin ja Shamsin suhdetta ”vahvaksi ystävyyssuhteeksi”, toiset viittaavat persialaisen runouden perinteestä kumpuavaan ”poikarakkausteemaan”.

IMG_7159.JPG

Tarinan mukaan Rumin seuraajat murhasivat Shamsin, koska kokivat, että heidän oma hengellinen johtajansa oli heidät vanhemman mystikon tähden hyljännyt. Ei ole varmaa, murhattiinko Shams ihan oikeasti ja onko hänen ruumiinsa siten edes muistomerkillä olevassa arkussa – ehkä tämäkin tarina, kuten Rumin tekstit yleensä, on käsitettävä enemmän symbolien ja metaforien kautta. Eräässä Mevlana-museon kuvataulussa luki, että Shams saattoi myös yksinkertaisesti ”haihtua ilmaan”. Runokokoelmassaan “Divan-i Shams-i Tabrizi” Rumi kuvaa rakkauttaan sekä jumalaan että Shamsiin – metaforien ja symbolismin vuoksi kahta rakkauden kohdetta on toisinaan kuulemma jopa mahdoton erottaa.

Rumin edustaman suufilaisuus on Wikipedian mukaan islamin mystinen suuntaus, jossa korostetaan suoran, henkilökohtaisen jumalasuhteen saavuttamista ja Jumalan henkisen totuuden tavoittamista jumalalliseen rakkauteen perustuvien harjoitusten kautta. Tuohon tavoitteeseen dervissit eli maallisesta mammonasta luopuneet askeettisuufilaiset pyrkivät ekstaasin ja tanssin avulla sema-seremonioissaan. Mattokauppiaamme ehti myös kertoa, että koska oli lauantaipäivä, olisi museon takana ollut illalla ilmainen sematanssiesitys. Junamme lähti kuitenkin takaisin Ankaraan ennen sitä, joten esitys jäi tällä kertaa näkemättä. Saimme tyytyä nauttimaan tuosta maagisesta tanssista vain netin välityksellä*.

dervissiPyörivien dervissien pääesitys on joulukuussa järjestettävissä Rumin kuolinpäivän (jota myös hänen hääyökseen kutsutaan) muistotilaisuuksissa. Suomalaiset ystävämme olivat kerran päässeet seuraamaan tuota kuulemma lähes kolmen tunnin pyörimisesitystä ihan paikan päältä. Ystävämme eivät kuitenkaan onnistuneet vaipumaan tanssijoiden kanssa uskonnolliseen ekstaasiin, vaan jopa heidän seurueensa turkkilaiset olivat tuumanneet, että tunninkin lyhyempi pyöriminen olisi riittänyt…

Netin arvostelusivuilla konyalaiset sematanssit saavat kuitenkin loistavia arvosanoja. Seremoniassa dervissit pyörivät vasemman jalan varassa aina vastapäivään, samaan suuntaan kuin planeetat kiertävät aurinkoa. Oikea käsi kerää kämmenpuoli ylöspäin jumalalta siunauksia ja vasen käsi välittää kämmenpuoli alaspäin siunaukset maan päälle. Dervissien pää on taivutettuna sivulle, jotta taivainen voima pääsee vapaasti virtaamaan kämmenten välitse.

Vaikka suufilaisuus on kannattajien mukaan islaminuskon syvällisintä tulkintaa, voi hyvin ymmärtää, miksi se islaminuskoisten vastustajien mielestä on vieraista filosofioista ja uskonnoista vaikutteita saanut harhaoppi. Harhaoppisiksi islaminuskonnossa tosin luokitellaan monia muitakin uskonnollisia ja filosofisia suuntauksia… Dervismi oli kuitenkin suosittua osmaanien ajan Turkissa, ja vasta Turkkia maallistaneen ja modernisoineen Atatürkin kiellettyä dervismin harjoittamisen sen kannattajat alkoivat vähetä, kunnes se sai luvan jatkaa toimintaansa kulttuuriorganisaatio-nimikkeen alla. Vuosi 2007 oli Unescon julistama “Mevlanan vuosi” Rumin kuoleman 800-vuotisjuhlan kunniaksi. Uutisten mukaan Rumista ollaan tekemässä myös Hollywood-elokuvaa.

*Esimerkiksi vuoden 2015 reilun tunnin mittainen muistotilaisuus löytyy YouTubesta: https://www.youtube.com/watch?v=Mb2XGnxsu8k. Vähän lyhyempi “arki”versio (vajaa 10 minuuttia) löytyy: https://www.youtube.com/watch?v=_h1wayIgn8o

Joidenkin lähteiden mukaan Rumi lausui runonsa ääneen tanssinsa huimissa pyörteissä. Varsinaisen kirjoitustyön tekivät Rumin pyörintää seuraavat oppilaat, ja mestari korjaili säkeitä jälkikäteen antaen niille niiden lopullisen rumilaisen runomuotonsa. Runot on alun perin kirjoitettu persian (farsin) ja arabian kielellä, joten sekä afganistanilaiset, turkkilaiset että iranilaiset pitävät Rumia kansallisrunoilijanaan.

Runoja on käännetty vuosien mittaan useaan otteeseen eri kielille. Koska osa kääntäjistä ei ole osannut sen enempää farsia kuin arabiaakaan, ovat he kääntäneet tekstejä jo käännetyistä teksteistä – ja jotain oleellista on toisinaan “lost in translation”. Suomeksi Rumia on tarjolla Jaakko Hämeen-Anttilan kääntämänä (alkuperäiskielestä!) teoksessa “Mawlana Jalaladdin Rumi: Rakkaus on musta leijona” (Basam Books 2002). Hämeen-Anttilan on myös kirjoittanu­t kirjan (mielestäni todella osuva nimi!) “Jumalasta juopuneet”, jossa hän tarkastelee lähemmin suufimystiikkaa (Basam Books 2002).

Suuntasimme Konyaan vajavaisine kokemuksinemme, tietoinemme ja ymmärryksinemme, ja jos ei nyt ihan täydellisinä ulos tultukaan, ainakin yhtä kokemusta rikkaampana 🙂

Löysin tähän loppuun netistä (useammalta sivulta) rumilaisen runon “Vierasmaja”, josta pidän kovasti (ja jonka uskoakseni on englanninkielestä suomentanut Soili Takkala):

Ihmisenä oleminen on vierasmaja
joka aamu tulee uusi vieras.

Ilo, masennus, ilkeys,
äkillinen tietoisuuden hetki, kaikki
tulevat kuin odottamattomat vieraat.

Toivota tervetulleeksi ja viihdytä niitä kaikkia!
Vaikka ne olisivat murheiden joukkio,
joka raastaa talosi raivokkaasti
tyhjäksi huonekaluista

kohtele silti jokaista vierasta kunnioittavasti.
He voivat olla tyhjentämässä sinua
uutta iloa varten

Synkkä ajatus, häpeä, kauna –
ota ne vastaa nauraen
ja kutsu ne sisään.

Ole kiitollinen kaikista tulijoista
sillä niistä jokainen on lähetetty
oppaaksi tuonpuoleisesta.

 

Selçukissa

Kurban bayram -lomamme jatkui İzmiristä kohti etelää ja pientä Selçukin kaupunkia. Kaupunki on historiansa aikana omistanut erinäisiä nimiä, mutta vuonna 1914 se sai nykyisen nimensä seldžukkien kunniaksi. Nuo seldžukit oli ensimmäinen turkkilaiskansa, joka saapui Keski-Aasiasta Vähä-Aasiaan.

Selçukissa yövyimme kaksi yötä sen vanhassa kaupungissa Nilya-hotellissa, joka oli kaikin puolin aivan loistava!

Selçukissa ei itsessään ollut kauheasti katseltavaa, emmekä valinneetkaan sitä varsinaiseksi määränpääksemme, vaan sen kupeessa olevan Efesoksen, maailman parhaiten säilyneen antiikin ajan kaupungin. Selçukista löytyi kuitenkin mukavia yllätyksiä, kuten Johanneksen kirkko ja monen katolisen pyhiinvaelluskohde Neitsyt Marian talo. Nuo riittävät tekemään Selçukista monen muunkin turkinmatkaajan ykköskohteen.

Johanneksen kirkon rauniot ja hautapaasi, jonka alle apostoli Johannes on haudattu, löytyi vanhan kaupungin kukkulalta. Kukkulalla sijaitsevat myös vanhan linnoituksen rauniot, ja sieltä on upeat näkymät kaupunkiin. Johanneksen kirkon alueella on myös basilika, jossa Johanneksen sanotaan kirjoittaneen merkittävimmät kirjalliset teoksensa jälkipolvilleen.

img_6156Kuriositeettina mainittakoon, että kukkulan rinteiltä löytyi ehkä Suomeen paremmin assosioituva käsite: pussikalja! Näihin emme Turkissa olleet aiemmin törmänneetkään. Pussikalja oli paikallista Efes-merkkistä, jota emme kuitenkaan Selçukin kahvilasta saaneet. Heillä oli tarjota vain Tuborgia ja Carlsbergiä –  tyydyin mieluummin turkkilaiseen teehen, jolla jano lähti varmasti yhtä hyvin.

Mutta sitten matkan varsinaiseen määränpäähän eli Efesokseen. Turhaan ei paikkaa kehuta ja ylistetä matkaoppaissa. Osin entisöityjen pylväsrivistöjen ja rakennusten lomitse kulkevia marmorikatuja astellessa on helppo aistia Efesoksen menneiden aikojen loisto. Efesos on listattu yhdeksi Unescon maailmanperintökohteista.

Vaikka Efesoksen aluella on tehty arkeologisia kaivauksia jo 1800-luvulta saakka, on osa sen historiasta edelleen maan uumenissa. Efesoksen rauniot ovat ovat antiikin Kreikan ja Rooman ajoilta, ja siellä on myös jäänteitä Bysantin valtakaudelta.

Efesoksessa tiedetään olleen asutusta jo neoliittisella kaudella eli noin 6500 vuotta eKr. Kreikkalaista asutusta seudulla on ollut jo 1000-900-luvulla eKr, mutta kuuluisaksi paikakunta tuli vasta 500-luvulla eKr, kun sinne rakennettiin Artemiin temppeli, yksi antiikin ajan seitsemästä ihmeestä. Artemiin temppeli oli aikanaan neljä kertaa Ateenan Parthenonin kokoinen; sen kattoa kannatteli sata 17 m:n korkuista pylvästä. Temppeli hävitettiin lopullisesti 262 jKr, ja loistavasta rakennuksesta on jäljellä enää kivikasoja ja yksi pylväs, jotka löytyvät Selçukin kaupungista.

Artemis on kreikkalaisessa mytologiassa metsästyksen jumalatar ja Apollonin kaksoissisar, Zeuksen ja Leton tytär. Artemis vastaa roomalaisten Dianaa, ja hallitsee kasvullisuutta ja varttuvaa elämää. Efesos oli aikanaan myös vähäaasialaisen äitijumalattaren kultin keskus, ja vähitellen palvontamenot sulautuivat Artemis-kulttiin. Efesoksen Artemis pysyi vähäaasialaisena hedelmällisyyden jumalattarena, monirintaisena maaemona.

Efesoksen kaupunki kuului aikanaan Persian, Aleksanteri Suuren ja Perganomin valtakuntiin, kunnes se vuonna 133 eKr. liitettiin Roomaan. Kulta-aikanaan Efesos oli tärkeä satamakaupunki ja kaupankäynnin keskus, ja siitä tulikin lopulta koko Rooman valtakunnan toiseksi suurin kaupunki, jonka väkiluvun arvioidaan kahden ensimmäisen vuosisadan aikana jKr. olleen noin 230 000.

Efesoksen merkittävimpiä rakennuksia ovat Artemin temppelin lisäksi roomalainen kirjasto Celsus ja 24000-paikkainen amfiteatteri. Kirjaston julkisivu on 1970-luvulla koottu alkuperäisistä rakennuskivistä alkuperäiselle paikalleen, ja se näyttää edelleen kertakaikkisen majesteettiselta. Antiikin aikaan vain miehet saivat käyttää kirjastoa, ja historian kirjojen mukaan siellä vierailtiinkin ahkerasti. Tarina kertoo, että kaikki efesolaiset eivät suinkaan tulleet sinne lukeakseen tai opiskellakseen, vaan he käyttivät kirjastosta lähtevää salakäytävää, josta pääsi huomaamattomasti läheiseen ilotaloon.

Efesoksen kukoistuskausi oli keisari Augustuksen aikakaudella, jolloin kaupunki sijaitsi vielä meren rannalla. Maanjäristykset ja tuhoisat hyökkäykset heikensivät vähitellen Efesosta, mutta vasta meren vetäytyminen ja kaupungille tärkeän sataman menettäminen aiheuttivat kaupungin lopullisen rappion. 1500-luvulla antiikin loistelias marmorikaupunki oli jo täysin hylätty. Selçukin Efes-museoon on koottu monia Efesoksen veistoksia – arvokkaimmat niistä löytyvät, valitettavasti, Lontoon British Museumista.

Legendan mukaan apostoli Johannes ja Neitsyt Maria muuttivat Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen Efesoksen kupeeseen. Legenda perustuu Raamatun kertomukseen, jossa Jeesus pyytää Johannesta huolehtimaan äidistään. Johannes itse muutti Jeesuksen kuoleman jälkeen lähelle Efesosta, pakoon kristittyjen vainoja. Saksalaisen nunnan 1800-luvulla näkemien näkyjen perusteella Neitsyt Marian viimeinen asuinsija löydettiin. Paikalla on nykyään Neitsyt Marialle pyhitetty kappeli, jonne monet katoliset siis tekevät pyhiinvaellusmatkojaan, erityisesti 15. elokuuta, jolloin siellä juhlitaan Marian muistoa. Kappelin vieressä voi sytyttää Marian muistoksi kynttilän ja hiukan alempana sitoa rukouksensa ristikkoseinään muiden rukousten jatkoksi. Rukouksia oli kirjoitettu paitsi paperilapuille, myös kankaanpalasiin, muovipussinpalasiin, pääsylippuihin, nenäliinoihin…

Lähellä Selçukia löytyy Şirincen kylä, jota Lonely planetimme kutsuu ”valokuvaajan paratiisiksi”. Vaikka paikka oli nätti ja maisemat kauniit, parempia paratiiseja valokuvaukselle löysimme pitkin matkaamme. Kylä sijaitsee noin 800 metrin korkeudessa, ja sinne noustaan kapeaa serpentiinitietä pitkin. Kylän pääelinkeino on hedelmien viljely. Hedelmistä valmistetaan ainakin kylän putiikkien myyntituotteiden perusteella jäätelöä, saippuoita ja erilaisia makeita viinejä, joista granaattiomena- ja persikkaviiniä ostimme mukaamme.

Selçukin eteläpuolelta löytyi viinitila Yedi Bilgeler (seitsemän tietäjää), jossa pistäydyimme. Tila on saanut nimensä antiikin Kreikan “seitsemästä viisaasta miehestä”, jotka vaikuttivat noin vuosina 620-550 eKr. Viisaat toimivat yhteisönsä moraalisina johtajina aikana, jolloin Kreikkaa koetteli sosiaalisista ja taloudellisista ongelmista johtuva moraalinen rappio. Miehet tunnettiin kuulemma käytännön viisaudestaan eli maalaisjärjestä ja ytimekkäistä aforismeistaan kuten ”hallitse vihasi”, ”suuntaa katseesi elämän loppupuolelle” ja ”suurin osa ihmisistä on pahoja”. Sokrates kertoo seitsemän viisaan kokoontuneen kerran Delfoihin sanellakseen viisautensa jopa Apollonille. Seurauksena Apollonin temppeliin kirjoitettiin tunnetut lauseet: ”tunne itsesi” ja ”ei mitään liikaa”. Viisaiden aforismeja pidetään kreikkalaisen filosofian pohjana. Tiedot viisaista miehistä, heidän tekemisistään ja sanomisistaan ovat Solonia lukuun ottamatta paljolti kaikenlaisten legendojen peitossa. Ainoa varma asia on, että he kaikki ovat oikeasti olleet olemassa.

Yedi Bilgeler -viinitila sijaitsee alueella, jossa jossa pistäydyimme. seitsemän viisaan sanotaan “syntyneen, eläneen, juoneen viiniä esitellen maailmalle filosofisia ajatuksiaan”. Vaikka viisaita sanotaan yleensä olevan seitsemän, heistä esiintyy useita erilaisia luetteloita. Viinitila on kuitenkin ottanut esikuvakseen seuraavan seitsemän miehen listauksen ja tilan viinit on nimetty heidän mukaansa: Anaxagoras, Bias, Khilon, Lassos, Pythagoras, Solon ja Thales. Tilan vuosittainen rypälesato tuottaa noin 40 000 pulloa viiniä. Vieraillessamme viinitilalla oli sadonkorjuu jo tehty ja tämän kauden viini oli tankeissa käymässä. Edellisestä sadosta oli Anaxagoras loppunut, muita ostimme mukaan pari pulloa kutakin.

Myyttejä ja legendoja

Turkin alueella on ollut pysyvää asutusta tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Asutuksista on aikojen kuluessa muodostunut eri valtakuntia, joista vahvimmat ovat hallinneet aluetta omana aikanaan. Menneiden valtakuntien jäänteitä on kaivettu ja kaivetaan parhaillaan esille Turkissa, mutta valtava määrä tietoa menneestä odottaa vielä löytäjiänsä maan uumenissa. Paitsi konkreettisia löytöjä, menneisiin valtakuntiin liittyy paljon myyttejä ja tarinoita. Nämä myytit ja legendat ovat sotkeutuneet Turkin historiaan, joten ei ole ihme, että Turkin alueelta on olemassa vähintäänkin Tuhannen ja yhden yön satujen veroisia kertomuksia.

Turkin maaperältä löytyy Ararat-vuori, jonne Nooan arkki vedenpaisumuksen jälkeen rantautui. Turkki oli siis ensimmäisiä asuttuja alueita vedenpaisumuksen jälkeen! Täällä solmittiin Gordionin solmu, jonka Aleksanteri Suuri myöhemmin katkaisi miekallaan, täällä vaikutti kuningas Midas ja satumaisen rikas Kroisos ja täältä löytyy tapahtumapaikka Troijan Helenan tarinalle. Turkki on tapahtumapaikkana myös monille Raamatun tarinoille, sillä täällä ovat asustaneet muun muassa apostoli Paavali, apostoli Johannes ja Neitsyt Maria.

Osa noiden historiallisten legendojen tapahtumapaikoista osui kurban bayram -lomareitillemme.

Erääseen tarinoista törmäsimme jo keväisellä retkellämme fryygialaisten vanhaan pääkaupunkiin Gordioniin, nimittäin Fryygian kuningas Midakseen, joka sai kosketuksellaan kaiken kullaksi muuttumaan. Tarina liittyy läheisesti tämän lomareissumme ensimmäiseen vierailukohteeseen Sardisin kaupunkiin.

Mahtavatkaan valtakunnat eivät ole ikuisia, ja fryygialaisten kadottua noin 700 eKr. heidän tilalleen tulivat lyydialaiset, jotka tekivät Sardisista pääkaupunkinsa. Lyydian kuuluisin hallitsija oli legendaarisen rikas Kroisos. Hänen rikkautensa kerrotaan olevan peräisin Pactolus-joelta, jonka yläjuoksulla kuningas Midas kävi epätoivoisena pesemässä käsistään ”kultaista kosketustaan”. Kultaa ei kerännyt vain Kroisos, vaan ihan tavalliset sardisialaisetkin kävivät huuhtomassa joesta kultaa lampaan nahasta tehdyillä pusseilla. Olipa tarina totta tai ei, lyydialaiset olivat kuitenkin historian kertomusten mukaan varakasta kansaa ja ensimmäisiä, jotka löivät Vähä-Aasiassa kolikkonsa kullasta ja hopeasta.

Sardisin arkeologiset kaivaukset on aloitettu 1910.  Tärkeimmät historialliset löydöt ovat Artemius, maailman neljänneksi mahtavin antiikin joonialainen temppeli, juutalainen synagoga ja kylpylä-urheilukoulu-kompleksi. Artemikselle omistetusta temppelistä löytyi muun muassa roomalaisen hallitsija Antonius Piuksen vaimon Faustinan suunnaton 1,75 m korkea pää. Pää ei valitettavasti ollut enää Sardisissa, eikä edes Turkissa, vaan British-museossa, sillä ensimmäisten arkeologien joukossa oli brittiläisiä siirtomaa-ajan ammattilaisia.

Sardis oli kuitenkin mahtava kokemus ja auttoi laittamaan asioita perspektiiviin, niin kuin moni muukin asia Turkissa.

img_5988

img_5994

img_5965img_5973IMG_5985.JPG

Taivaaseenastuminen – ja sieltä takaisin

Luin helatorstaina Hürriyet Daily -lehden artikkelin, jossa spekuloitiin Turkin pääministerin erolla pääministerin ja presidentin aamuisen tapaamisen jälkeen. Pääministeri lupasi pitää myöhemmin samana päivänä tiedotustilaisuuden lehdistölle. “En ole vielä tehnyt päätöstäni”, sanoi pääministeri. ”Tänä yönä on Miraç Kandili. On aika mietiskellä, on aika muistella, on aika tarkastella itseämme”. Miraç Kandili oli tekstissä käännetty englanniksi ”päiväksi, jolloin Muhammed astui taivaisiin”. Siis helatorstaina, myös Muhammed?

Olen lukenut Koraanin englannin kielellä. Ostin sen Jordaniasta jokunen vuosi sitten, koska halusin tietää enemmän uskonnosta, jota moni tuttuni tunnusti. Olen vallan hyvin tietoinen, että joillekin ainoa oikea Koraani on arabiankielinen teos, mikä tarkoittaa että Jumala puhuu vain arabiaa osaaville. Minun tuntemistani islaminuskoisista kukaan ei osaa arabiaa. Oletan, että hekin lukevat kirjansa thaiksi, turkiksi tai englanniksi.

Koraanistani en taivaaseen astumisesta muistanut lukeneeni, joten piti turvata taas internetiin. Jotta Koraania ja islamin uskontoa voi ymmärtää, sanotaan, että on tunnettava Muhammedin elämän tarina. Tarinasta löytyikin tieto, että Muhammed todellakin nousi taivaaseen, mutta vain käymään, tai tarkemmin: hän nousi yhden yön aikana taivaisiin – kaikkiin seitsemään sellaiseen – ja palasi saman yön aikana vielä takaisin.

Huolimatta väitteestä, että Muhammedin sanat olivat Jumalan sanaa, hän ei koskaan kirjoittanut riviäkään sanoistaan itse ylös, kuten ei tietääkseni Jeesuskaan. Perimätietojen mukaan Muhammed oli jopa lukutaidoton. Jos Muhammed olisi kirjoittanut sanojaan ylös, olisiko Koraani helpommin luettava teos? Koraania on hankala ainakin näin ei-muslimin lukea, koska sen suurat eivät ole missään kronologisessa järjestyksessä, vaan tarina tuntuu pomppivan sinne, tänne. Koraanista on onneksi tehty helpommin luettavia versioita, ja esimerkiksi Jordaniasta ostamassani Koraanissa suurat on järjestetty luettavuuden helpottamiseksi järjestykseen 1, 99, 82, 81, 76, 55, 71, 100 jne.

Muhammedin yöllisestä retkestä on maininta vain Koraanini 17. suurassa (suuran 20 ja 15 välissä), jossa kerrotaan Jumalan vieneen Muhammedin ”pyhitetystä temppelistä kaukaisempaan Jumalan siunaamaan temppeliin”. Joissakin, oletettavasti tarkemmissa, Koraaneissa mainitaan nimenomaan ”Mekan pyhitetty moskeija” ja ”kaukainen Al-aqsa moskeija”. Jerusalemin Al-aqsan moskeija kuitenkin rakennettiin 80 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen, joten tuo kaukainen moskeija saattoi ehkä olla joku muukin. 17. suura tunnetaan, ei kovin yllätyksellisesti, nimellä Yöllinen matka.

Mielenkiintoista on, että Muhammed itse myöhemmin epäili, että onko matkaa ihan fyysisesti sittenkään tapahtunut. Muhammedin vaimo Aisha, yksi profeetan 13 vaimosta, kuitenkin selittää, että profeetan ruumis kyllä pysyi paikoillaan, mutta Jumala siirsi yöllä hänen henkensä ensin Mekasta Jerusalemiin ja sitten Jerusalemin kautta taivaisiin. Ja takaisin. Muhammedi sai paljon muitakin ilmestyksiä, joiden todenperäisyydestä hän toisinaan oli epävarma.

Yöllinen matka, jolloin Turkin pääministeri siis mietiskelee, muistelee ja tarkastelee itseään, jakautuu kahteen osaan, ja se on perusta Jerusalemin asemalle islamin pyhänä kaupunkina. Ihan lyhykäisesti tarina menee näin:

Ensimmäinen osa. Muhammed on nukkumassa Mekan lähellä, kun enkeli Gabriel tulee herättämään hänet. He ratsastavat yhdessä Jerusalemin Temppelivuorelle. Temppelivuorella ovat myös Abraham, Mooses ja Jeesus, joiden kanssa Muhammed kokoustaa.

Toinen osa. Kokouksen jälkeen Muhammed nousee Gabrielin kanssa ensimmäiseen taivaaseen, jossa hän tapaa Aatamin. Sitten Gabriel vie Muhammedin toiseen taivaaseen, jossa hän tapaa Johannes Kastajan ja Jeesuksen. Kolmannessa taivaassa Muhammedia tervehtii Joosef, ja näin he jatkavat matkaansa muihin taivaisiin, joissa jokaisessa eri profeetat tervehtivät Muhammedia. Kuudennessa taivaassa hän tapaa Mooseksen ja seitsemännessä taivaassa Aabrahamin.

Muhammed näkee yöllä vielä uusia näkyjä, joissa hän saa Jumalalta käskyn, että muslimien tulee rukoilla viisikymmentä kertaa päivässä. Paluumatkallaan Mekkaan Muhammed kuitenkin tapaa Mooseksen, joka kysyy häneltä: ”Mitä sinun käskettiin tehdä?” Muhammed vastaa: ”Minun käskettiin rukoilla viisikymmentä kertaa päivässä.” Mooses totesi, että rukous on vakava asia ja koska ihminen on uskossaan heikko, on viisikymmentä kertaa päivässä liikaa. Hän käski Muhammedin mennä takaisin Jumalan luo ja pyytää tätä vähentämään ruokousten määrää. Muhammed teki työtä käskettyä ja saikin tingittyä rukoukset neljäänkymmeneen. Mooses kuitenkin kehotti Muhammedia tinkimään lisää. Muhammed kulkee Jumalan ja Mooseksen väliä, kunnes vuorokautisten rukousten luku päätyy viiteen. Siis täältä nämä viisi rukouskutsua tulevat, jotka meilläkin päivittäin kajahtavat. Sekä se kuudes herättelykutsu aamuyöstä.

Koraaniblogin pitäjä Ibn Matti (http://ibnmatti.blogspot.com.tr/2016/04/muhammedin-yollinen-vierailu.html) kertoo tarinan huomattavasti yksityiskohtaisemmin ja vauhdikkaammin. Hänen mukaansa Muhammed kuvaili muita profeettoja näin: Al-Isran yönä näin Musan (Mooses), joka oli laiha ja hänellä oli ohut tukka, näyttäen aivan Shanu’a-heimon miehiltä; ja näin Isan (Jeesus), joka oli keskipituinen ja rusottavat kasvot aivan kuin hän olisi tullut kylvystä. Profeetta Ibrahim (Aabraham) muistutti minua enemmän kuin kukaan hänen jälkeläisistään. Sitten minulle annettiin kaksi kuppia, joista toisessa oli maitoa ja toisessa viiniä. Gabriel sanoi: ”Juo kummasta haluat”. Otin maidon ja join sen. Gabriel sanoi: ”Olet hyväksynyt sen mikä on luonnollista ja jos olisit valinnut viinin, olisivat seuraajasi menneet harhaan”.

Yöllisen retken jälkeen Turkin pääministeri ilmoittaa, että hän eroaa tehtävästään, mutta ei puolueestaan. Syynä ovat tulehtuneet suhteet istuvaan presidenttiin, vaikka pääministeri ei tietystikään eroaan ihan noilla sanoilla selittänyt. Tämän päivän Hürriyet Dailyssä oli listattuina edellisten 20 napit-vastakkain-tilannetta 20 yhteisen työrupeamakuukauden aikana. Pitäisikö tästä nyt etsiä symboliikkaa?

Turkkilainen kroissant

Saimme maaliskuussa facebook-haasteen laittaa viikon ajan luontokuvia seinällemme ystäviemme nautittavasi. Toisena päivänä laitoimme komean iltataivaskuvan, jossa köllötteli maaliskuun puolenvälin kuunsirppi.

IMG_4991

Äiti-mummu-anoppi kommentoi kuvaa kysymällä: Onko tuo kuunsirppi väärin päin? Oli ja ei ollut, Suomesta katsottuna. Kommentti toi mieleeni Montesquieun Persialaisia kirjeitä, jonka luimme Ranskan kirjallisuuskurssilla yliopistossa 1990-luvulla. Törmäsin siinä nimittäin ensimmäisen kerran nousevan kuun sirpin ja kroissantin nimien yhteiseen historiaan.

Kroissant-nimihän viittaa Ranskan verbiin “croître” (kasvaa) ja substantiiviin “la croissance“ (kasvu). Kasvava kuu taas on ranskaksi ”le croissant de lune”. Vaikka croissant liitetään Ranskaan, on sen alkuperä kuitenkin ihan muualla. Sanan alkuperästä on olemassa ainakin kaksi eri tarinaa.

Ensimmäisen tarinan mukaan turkkilaiset keksivät voisarven eli kroissantin 1500-luvulla Istanbulin valloituksen aikaan. Tarina saattaa olla tottakin, mutta ainakaan kroissantit eivät jostakin syystä saavuttaneet silloisessa Turkissa suosiota.

Toisen tarinan mukaan kroissantin juuret ovat Wienissä, jossa itävaltalaiset selättivät Turkin osmaniarmeijan 1683. Voiton kunniaksi itävaltalaiset leipurit leipoivat kuun sirpin muotoisia briocheja, jotta kansa voisi symbolisesti pureskella vihollisen palasiksi – samainen kuunsirppihän oli ottomaanien lipussa. Edelleenkin ranskan sana ”viennoiseries” (wieniläiset leivonnaiset) tarkoittaa kaikenlaisia kroissanttityyppisiä lehtitaikinaleivonnaisia.

Historian kulussa kroissantista tuli kuitenkin ranskalainen, ei itävaltalainen, vaikka wieniläiset leipurit leipoivat myös Ranskan ensimmäiset kroissantit. Pariisissa (osoitteessa 92 rue de Richelieu) sijaitsi 1837-39 itävaltalainen leipomo, josta ensimmäiset kroissantit lähtivät pariisilaisten koteihin. Tämän toisen tarinan mukaan ranskalaiset leipurit korvasivat 1800-luvun lopulla brioch-taikinan lehtitaikinalla. Mausta tuli tietysti erilainen – ranskalaisten mielestä huomattavasti parempi, ja leivonnainen sai huikean suosion kansan keskuudessa.

Kumman tahansa tarinan uskoo oikeaksi, on kroissantilla siis turkkilaiset juuret!

IMG_4654.JPG

Tulppaanien maassa

Eilen aamulla luin uutisista, että Turkkikin on brändätty! Ensimmäistä kertaa, ainakin Turkin nykyhistoriassa: ”Turkey, discover the potential”. Slogan muistuttaa läheisesti Thaimaan sellaista, vaikka Thaimaan uudessa brändissähän ei kehoteta etsimään potentiaalia, vaan yksinkertaisesti ”Discover Thailand”.

Tarkoitus ei ole luoda uutta brändiä, vaan kuten Mehmet Büyükekşi (Turkin Exporters Assembly) sanoo: “Turkki on brändi jo itsessään”. Kampanjan logo on saanut vaikutteita vanhasta kufi-kalligrafiasta, joka perustuu täyden ja tyhjän tilan tasapainoon. Kufi-kuvioinnilla kuvataan kasvua, innovaatiota, synergiaa, yhtenäisyyttä, maailmaa ja harmoniaa. Toisin kuin pelkkä löytäminen, potentiaalin löytäminen tuo kieltämättä eteenpäin vievemmän fiiliksen. Brändäyksen alla oleva logo löytyy sivulta: http://www.turkeydiscoverthepotential.com/Home/Brand:

kufi turkki

Kufi-kuviot ovat hyvin esillä esimerkiksi perinteisissä turkkilaisissa matoissa. Uusista matoista, kuten meiltä, löytyy myös modernimpaa turkkilaista kuviointia.

Ainakin Ankarassa näyttää suurin osa näkyvistä työntekijöistä, kuten kauppiaista, ulkotyöläisistä, virastojen ja julkisten tilojen työntekijöistä, olevan miehiä. Yleensä miehet järjestelevät kauppojen edustalla vihannekset ja hedelmät koreihin, he ovat töissä asiakaspalveluissa ja tekevät katutöitä. Meidän lähellämme on aika monta kukkakauppaa tai -kioskia, joita kaikkia pitävät myös miehet. He sitovat liikkeissään myös kauniita kukkakimppuja ja tekevät kukka-asetelmia.

Viikonloppuna kävimme tutustumassa lähimmän kukkakioskin tarjontaan. Sitä pitää reilu 60-vuotias mies. Osasimme kysyä turkiksi ”paljonko tämä maksaa” ja kun ”tämän” hinta oli niinkin helppo kuin pyöreä kymmenluku (30 liiraa), ostimme sen pois. Tämä oli iso sidottu kukkakimppu. Olisi tehnyt mieli kysyä, kuinka paljon maksavat ruusut ja tulppaanit, joita myytiin yksittäin, mutta emme tienneet, mitä ne ovat turkiksi. Katsoin kotona sanakirjasta ja menen seuraavalla kerralla valmistautuneena kukkakauppaan ja ostan ruusuja ”gül” tai tulppaaneja ”lale”, ”lütfen!”. Ehkä ostan seuraavaksi juuri tulppaaneja, koska tulppaani on Turkin kansalliskukka – vaikka se yleensä liitetäänkin Hollantiin

Vuokrasimme nykyisen asuntomme kalustettuna. Kalusteisiin kuuluvat myös matot, ”halılar”. Koska asunnossamme oli tehty vain turkkilainen perussiivous, siihen ei kuulunut muun muassa mattojen pesua. Meinasin laittaa matot kääröksi ja varastoon, kunnes huomasin, että olohuoneen ja ruokahuoneen suurissa matoissahan oli tyylitellyt tulppaanit! Soitimme mattopesulaan ja pojat kävivät hakemassa matot pesuun. Nyt meillä on puhtaat kansalliskukkamatot kotonamme.

WP_20160125_001

Tulppaanien syntyperää ei tiedetä tarkasti, mutta ne ovat kasvaneet alun perin jossain päin Keski-Aasiaa ja Turkin alueella niitä on viljelty jostain 1000-luvusta saakka. Historian kirjat kertovat, että 1500-luvulla ottomaanit lähettivät tulppaanien sipuleita rahtialuksella Hollantiin. Historian kirjojen mukaan antwerpeniläinen kauppias luuli niitä turkkilaisiksi sipuleiksi ja teki niistä muhennosta. Lasti oli kuitenkin aika suuri, joten hän istutti loput puutarhaansa. Kauppias yllättyi aikalailla, kun seuraavana keväänä hänen pihamaalleen alkoi ilmestyä outoja kukkia. Toisen historian kirjan mukaan ensimmäisenä puutarhatulppaanin toi Eurooppaan vuonna 1554 Turkin wieniläinen lähettiläs De Busbecq, joka osti tulppaaninmukuloita matkaltaan Konstantinopolista ja istutti ne puutarhaansa.

Joka tapauksessa juuri hollantilaiset hurahtivat täysin tulppaaneihin. Alussa ne olivat vain ylellisyyskukkia, mutta pikkuhiljaa tulppaanivimma levisi myös muihin yhteiskuntakerroksiin. Ja kävi niin kuin aina markkinoille: kaupan kiihtyessä markkinat ylikuumenevat. Sanotaan, että yksi tulppaanin sipuli oli joskus arvokkaampi kuin Rembrandtin maalaus! Tulppaanipörssin kaatumista pidetään Euroopan ensimmäisenä tunnettuna talouskuplan puhkeamisena.