Kuukausi: kesäkuu 2017

Kansallinen koulutus: uhka ja mahdollisuus

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Turkista, Yleinen2 kommenttia

Turkin uusi opetussuunnitelma valmistui tämän vuoden alussa ja se otetaan käyttöön uuden lukuvuoden alkaessa ensi syyskuussa. Uusi lukuvuosi on tuomassa isoja muutoksia oppilaiden ja opettajien arkeen. Eräs uudistus on huomioitu Suomenkin mediassa: evoluutioteorian poistaminen lukio-opetuksesta.

Evoluutioteorian poistaminen ei tullut ihan puun takaa. Jo 2013 hallitus päätti, että “älykäs suunnittelu” otetaan evoluutioteorian rinnalle. Älykäs suunnittelu (intelligent design) on Wikipedian mukaan ”näennäistieteellinen näkemys, jonka mukaan tietyt kaikkeuden ja elollisten olentojen ominaisuudet ovat parhaiten selitettävissä älyllisellä syyllä, ei ohjaamattomalla tapahtumasarjalla kuten luonnonvalinnalla”. Tähän mahtaa liittyä myös pari kesää sitten muutaman maahanmuuttajan Oulun torilla jakama ”tieteellinen tieto uskonnosta”.

Evoluutioteorian täydelliseen poistamiseen annettu syy on yksiselitteinen: Turkin opetusministeriön mukaan oppilailla ei ole tarpeeksi tieteellistä tietoa eikä saatavilla olevaa informaatiota evoluutiosta, jotta he voisivat sen oikein ymmärtää. Vasta-argumenttien mukaan syytä on kuitenkin etsittävä jostakin muusta kuin käytettävissä olevan tiedon puutteesta. Esimerkkinä on annettu muun muassa Suomi, jossa evoluutio-opetuksen perusteita aloitetaan jo esikoulussa.

Evoluutioteorian poistaminen ei ole ainoa muutos opetussuunnitelmaan, vaan muutoksia on tehty koko yhteiskuntatieto-ainekokonaisuuteen ja jonkin verran myös kieliin ja matemaattisiin aineisiin. Toivottavasti opettajat saavat uuden opetussuunnitelman sisältöön ja käyttöön ohjausta, koska ainakin minä epäilen, että kaikki eivät välttämättä kesän aikana jaksa kahlata läpi lähes 39 000 sivun opusta. Tosin Turkissakin ovat koulukirjat ahkerassa käytössä, ja parhaillaan käynnissä on pikainen koulukirjojen uudistus. Opetussuunnitelmassahan sanotaan, että ”opettaja opettaa oppilaille, että…” eli käytännössä opettaja sanoo, kuinka asia on; oppilaiden tehtävä on muistaa ja uskoa, mitä opettaja on sanonut. Muistamista mitataan usein monivalintatehtävien kautta. Prosessi on tehty suhteellisen helpoksi oppikirjojen ja valmiin opetusmateriaalin avulla. Opettajat eivät Turkissa saa vapaasti valita käyttämäänsä opetusmateriaalia, vaan opetusministeriö valmistaa oppimateriaalin kaikkiin oppiaineisiin; yksityisten painotalojen materiaalit täytyy ennen käyttöönottoa hyväksyttää opetushallituksella.

Periaatteessa moni opetussuunnitelman kohta näyttää paperilla hyvältä. Muun muassa arvopohjasta löytyvät ”oikeudenmukaisuus, perheen yhtenäisyyden merkitys, itsenäisyys, rauha, tieteellisyys, ahkeruus, solidaarisuus, herkkyys, rehellisyys, estetiikan taju, suvaitsevaisuus, vieraanvaraisuus, vapaus, terveyden merkitys, kunnioitus, rakkaus, velvollisuus, puhtaus, isänmaallisuus, hyväntekeväisyys”. Myös opetussuunnitelman perustaan on listattu ”kriittinen ajattelu, luova ajattelu, kommunikaatiotaidot, tutkimusote, ongelmanratkaisu, päätöksenteko, informaatiotekniikan käyttö, yrittäjyys, hyvä ja tehokas turkin kielen käyttäminen, havainnointi, ympäristöllinen taju, ajan ja kronologian taju, muutoksen ja luonnon itseisarvon taju, sosiaalinen osallistuminen ja empatia”. Vallan hienoja sanoja ja käsitteitä!

Matemaattisiin aineisiin on uuteen opetussuunnitelmaan lisätty ”tiede, teknologia, tekniikka, matematiikka ja koodaus”. Uuteen yhteiskuntatieteiden kokonaisuuteen on osa-alueina listattu ”historian läpikäyminen, maantiede, taloustiede, sosiologia, antropologia, psykologia, filosofia, poliittinen tiede, laki ja kansallisuus”. Kaikki osa-alueet eivät kuitenkaan saa samanlaista painotusta ja esimerkiksi filosofian kurssien määriä on vähennetty. Uudessa opetussuunnitelmassa on säilytetty vain poliittisen filosofian ja tieteen filosofian kurssit. Filosofian tuntimäärä pysyy samana kuin vanhassa eli 72 h per lukukausi, mutta oppimista mittaavissa testeissä filosofian oppimistavoitteita on vähennetty yli puolella.

Presidentin yrityksistä huolimatta osmanien turkin kieltä ei siis saatu pakolliseksi, mutta vallinnaisena se kuitenkin yläasteen uudesta opetussuunnitelmasta löytyy. Samoin kuin “uskonnon perusopetus”, johon kuuluu muun muassa “jihad” osana “uskonnollisia arvoja”. Positivismi ja sekularismi löytyvät “uskon ongelmia” otsikon alta, mikä puolestaan keskittyy ”individualismiin ja valtion ja uskonnon erottamisen edistämiseen”. Uskonnon ongelmiin kuuluvat uudessa opetussuunnitelmassa myös ”deismi, agnostiikka, ateismi, nihilismi, satanismi, uudelleen syntyminen ja väärät profeetat”. Uskonnon opetuksen merkityksestä nykyhallitukselle kertonee myös, että vuonna 2012 uskonnon viikkotuntien määrää lisättiin kahdesta kuuteen.

Itse asiassa useat muutokset koskevat, ja ne myös perustellaan, ”maailmankuvalla”. Vasta-argumentoijillekin syy on yksiselitteinen: hallituksen turkistamisprojektin rinnalla kulkeva islamistamisprojekti. Ankarassa projekti näkyy myös muun muassa moskeijojen rakennusurakoina: niitä on noussut ja nousee parhaillaan vauhdilla ympäri kaupunkia ja sen liepeitä. Ihan kotikatumme alkupäähän on myös tulossa yksi, melkoisen suuri sellainen.

Turkissa avattiin alkuvuodesta nettipohjainen sovellus, jossa kansalaiset (oppilaat, vanhemmat, opettajat, koulutuksen asiantuntijat) saivat antaa ehdotuksiaan opetussuunnitelmaluonnokseen, lukuun ottamatta uskonnollista kasvatusta ja moraalikasvatusta. Suomessahan käytettiin vastaavaa nykyisen opetussuunnitelman suunnitteluvaiheessa. En ole varma, kuinka hyvin Suomessa ehdotukset otettiin huomioon – ainakaan itse kritisoimani ”paluumuuttaja”-termin täydellinen puuttuminen ei saanut minkäänlaista vastakaikua. Jotenkin minusta tuntuu, että Turkissakaan ei kovin moni ehdotus tai kritiikki mennyt läpi.

Median mukaan kommenttien keräämisen ja yhdistelemisen jälkeen opetusministeriön työryhmä tekee lopullisen opetussuunnitelman. Nyt se on siis valmis.

Oppiaineina uuteen opetusohjelmaan kuuluvat biologia, kemia, vieras kieli, maantieto, terveystieto, historia, matematiikka, sotilastiede, filosofia, liikunta, fysiikka, uskonto ja etiikka sekä turkin kieli ja kirjallisuus. Opetussisällöt keskittyvät entistä laajemmin opetukseen ”kansallisen ja moraalisen opetuksen näkökulmasta”.

Opetushallituksen edustajan mukaan tarkoitus on karsia historian opiskelusta Euro-keskeisyyttä. Historian opetukseen onkin lisätty kuuluisia turkkilaisia ja muslimiuskoisia tieteilijöitä länsimaisten tieteentekijöiden rinnalle. Tieteilijöiden lisäksi oppilaille opetetaan myös turkkilaisista taiteilijoista, musiikissa opiskellaan ”Turkin musiikin koko värikirjo”. Näin kirjattuna karsiminen ja muutos saa minultakin kannatusta.

Asia ei kuitenkaan välttämättä ole niin kuin paperilla näyttää. Kaikki eivät ole taputtaneet uudelle opetussuunnitelmalle edes sen valmisteluvaiheessa. Turkin opettajien yhdistyksen edustaja on huolestunut, että uusi opetussuunnitelma rohkaisee uskonnollista ja nationalistista ajatusmaailmaa erityisesti turkkilaisuuden ja sunnalaisuuden näkökulmasta. Oppositiopuolueen edustaja on taas ollut tuohduksissaan Turkin perustajan Atatürkin “pyyhkimisestä” historian sivuilta. Yliopistojen akateemiset kritisoivat opetusministeriötä, että evoluutioteoria on poistettu kouluista ainoastaan Saudi-Arabiassa.

Kansallisen koulutuksen tasoa voidaan tietysti mitata eri tavoin, mutta hyvin laajasti hyväksytty mittari on PISA-tutkimus, joista viimeisimmässä Turkin sijoitus oli matematiikassa 49., lukutaidossa 50. ja luonnontieteissä 52. Maita oli mukana 72, joten kovin hyvää tulos ei kerro Turkin koulutusjärjestelmästä, opetussuunnitelmasta ja opetuksen tasosta yleensä. Toisaalta epäilen suuresti, että uusi opetussuunnitelma toisi tähän positiivisen muutoksen. Uudessa opetussuunnitelmassa muutokset ovat kohdistuneet lähinnä opetussisältöihin ja opetusperspektiivin kansallistamiseen ja uskonnollistamiseen. Näillä eväillä ei lie koskaan ole opetuksen tasoa kohotettu.

Nykyinen hallitus on muuttanut paitsi opetussuunnitelmaa, myös koko koulujärjestelmää uudella opetuslailla jo vuonna 2012, jolloin kansallinen opetus muutettiin muotoon 4+4+4: neljä vuotta alakoulua, neljä vuotta keskiastetta ja neljä vuotta lukiota. Oppivelvollisuus alkaa seuraavan syyskuun ensimmäisenä päivänä lapsen täytettyä kuusi vuotta ja loppuu sinä kouluvuonna, kun lapsi täyttää 14.

Nykyään lapset voivat Turkissa hakea teknisiin tai ammattioppilaitoksiin neljännen luokan jälkeen eli noin 9-10-vuotiaina – tai lopettaa opiskelut siihen, mitä kuulemma maassa tapahtuu edelleen oppivelvollisuuslaista huolimatta. Uuden opetuslain mukaisesti Turkissa avattiin virallisesti jälleen myös osmanien aikana suosittuja “İmam Hatip”-keskikouluja. Koulujen tavoitteena on koulutta ja kasvattaa ”hyviä muslimeja”. Turkissa tehdyn İmam-Hatip Alumni Foundation (TİMAV) tutkimuksen mukaan suurimmalla osalla turkkilaisista on kouluista ”positiivinen näkemys”.

Vuoden 2012 opetuslakimuutos tehtiin kuulematta opetusministeriön virkamiehiä, jotka kritisoivat sitä “pikaisesti kyhätyksi, takapajuiseksi ja nykyajattelun vastaiseksi”. Aika näyttää, mitä uusi opetussuunnitelma saa aikaan.

Advertisement

Turkki siivoaa kieltään

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Turkin kielestä, Turkista, YleinenJätä kommentti

Turkin kieli-instituutti ja hallitus aikovat siivota kielensä. Sama tapahtui viimeksi 1920-luvulla, kun Atatürkin toimesta luotiin turkille arabian kirjoituksen tilalle latinalainen aakkosjärjestelmä, kieltä puhdistettiin arabian ja persian lainasanoista sekä persialaisista lauserakenteista ja turkin oikeinkirjoitus standardoitiin. Jotain tuosta bloggailinkin viime joulukuussa.

Nyky-turkista ei kuitenkaan tullut sen ”puhtaampaa”, ja kieli vilisee edelleen lainasanoja, minkä ovat viimeistään nyt havainneet myös Turkin valtaapitävät. Tällä kertaa muutosta haetaan kielen uudistuksen sijaan enemmänkin vanhastuksesta.

Presidentti on usein ilmaissut, että turkkilaisten tulisi kunnioittaa enemmän maan historiaa ja traditioita ja sen pitäisi myös näkyä nykykulttuurissa. Hän on myös useampaan otteeseen viitannut osmanien suurvalta-aikaan. Osmanien ajan ihannointi meni niin pitkälle, että Presidentti halusi osmanien arabian kirjaimilla kirjoitetun vanhan turkin pakolliseksi kouluaineeksi. Pakolliseksi hän ei onnistunut sitä saamaan, mutta valinnaisena aineena se lisättiin uuteen valtion opetussuunnitelmaan, joka otetaan käyttöön ensi syksynä. Valinnaisuudelle on hyvänä puolustuksena, että koska vanha osmanin turkki on kuollut kieli, on sen taitajia niin vähän, että kaikkia vanhoja mestariteoksiakaan ei vielä ole saatu käännettyä uudelle turkille. Toivottavasti tähän saadaan tulevaisuudessa muutos.

Osmanien turkkiin ei nykyisessä kieliuudistuksessa sentään ole tarkoitus palata, vaan ainakin uutisten mukaan Turkin kieli-instituutti haluaa vain siivota turkin kielestä vierasperäiset sanat, joille on olemassa turkinkielisiä vastineita. Kielen puhtaana pitäminen turhista lainasanoista saa kyllä kannatukseni! Kotimaisten kielten keskus Kotus tekee Suomessa tärkeää työtä. Turkin kieli-instituutin ja Presidentin perustelut kielivanhastukselle ovat mielestäni kuitenkin hiukan ontuvia, samoin osa ehdotetuista keinoista tuntuu aika äärimmäisiltä.

Daily Sabah -lehden mukaan kieli-instituutin johtaja on muun muassa sanonut, että ”jotta voisimme kilpailla Saksan kanssa täytyy meidän keskittyä ennemminkin kieleemme kuin teknologiaan” – perustelu ei ainakaan minulle oikein auennut. Lehti myös uutisoi, että instituutin johtajan mukaan kielimuutoksessa on kyse “elämästä ja kuolemasta”, koska ”kieltämme pommitetaan joka päivä samalla tavalla kuin parlamenttitaloamme pommitettiin heinäkuun vallankaappausyrityksessä”. Aikamoinen veto, josta hallitus otti kuitenkin kopin: Daily Sabahin mukaan hallitus on määrännyt Turkin kaupungit, kansalaisjärjestöt ja ministeriöt taistelemaan “ulkomaalaisten sanojen korruptiovirtaa vastaan”. Taistelu kohdistuu nimenomaan sanoihin, joita jotkut yrittävät ”pakottaa turkkilaisille ylhäältä” (eli pommittaa?).

Instituutin ja hallituksen lisäksi kielivanhastukseen pyritään saamaan mukaan koko kansa. Kieli-instituutti ei kuulemma voi korjailla Turkin 80 miljoonan ihmisen kielivirheitä, joita heille on ylhäältä pakotettu; se voi suojella kieltä vain, jos kaikki valtion virastot ja laitokset tukevat sitä ja kaikki turkkilaiset yhtyvät taistoon.

Koko kansa ei ehkä kieli-instituutin palloa käsiinsä nappaa, mutta pohjaa ”oikean” turkin kielen käytölle kansan keskuudesta löytyy jo valmiiksi, tosin ei ehkä siinä muodossa kuin valtaapitävät toivovat. Juttelimme nimittäin viime viikonloppuna illallisella turkkilaisten ystäviemme kanssa turkin kielestä. He eivät millään muotoa ole valtapuolueen kannattajia, mutta sanoivat käyttävänsä mieluummin aina turkinkielisiä sanoja, jos sellaisia on olemassa. Esimerkiksi kiitoksena mieluummin ”sağolun” kuin ”teşekkürler”, koska jälkimmäinen on arabian laina – ja peräisin osmanien ajalta. Osmanin ajan turkkihan vilisi arabian ja persian lainasanoja.

Hallituksen ja kieli-instituutin mukaan luutaa tulevat saamaan kuulemma nimenomaan länsikieliset sanat, kuten ”arena”, ”tower” ja ”mall”. Eräänä hallituksen ehdotuksena on, että kunnalta kerätään ylimääräisiä veroja, jos jossakin sen alueen julkisissa kylteissä käytetään noita sanoja. Itse jäin esimerkit luettuani miettimään, olisiko kyse enemmänkin Istanbulista, koska Ankarassa en noita ole vielä nähnyt. Täällä kylteissä lukee, ja myös sanotaan, stadyum, kule ja alışverışmerkezi tai AVM (aa-vee-mee). Englanninkielisiä sanoja olen nähnyt oikeastaan vain ravintoloiden ja baarien nimissä. Nekin yleensä ulkomaalaisia ketjuravintoloita – eivät kuitenkaan kaikki 🙂

karaoke minna

Istanbulilainen Galatasarayn jalkapallojoukkue on jo ilmoittanut nimenneensä kotistadioninsa uudelleen. ”Türk Telekom Arena” on muutettu muotoon ”Ali Sami Yen Spor Kompleksi Türk Telekom Stadyumu”. Kun tietää, että Ali Sami Yen on Galatasarayn jalkapallojoukkueen perustaja, turkkia osaamattomallekin uusi nimi aukeaa ihan yhtä hyvin kuin vanha ”areena”. Pointti tässä tapauksessa on kuitenkin siinä, että (ainakin Presidentin mukaan) areena-sana muistuttaa Rooman valtakunnan gladiaattoreista: areenoilla ihmisiä revittiin palasiksi; stadyumeilla ei. Kieli-instituutin johtajankin mukaan spoor, stadyum ja kompleksi ovat jo käytössä turkkilaistuneet eli osa ”oikeaa turkkia” (ne ovat siis osuneet ja uponneet?).  Samoin kuin ne noin 5000 ranskan lainasanaa, joita kielessä kuulemma on. Wikipediasta löytyisi koko lista turkin lainasanoista, mutta tällä hetkellä pääsy Wikipediaan on estetty, koska ”Hyökkääjät saattavat yrittää varastaa tietojasi (esimerkiksi salasanoja, viestejä tai luottokorttitietoja) osoitteesta wikipedia.org”.

Ranskassa yritettiin joskus 1980-luvulla vastaavaa kielenpuhdistustempausta. Muistan, kun siellä yritettiin kieltää sakon uhalla esimerkiksi sanan ”walkman” käyttö (korvalappustereot olivat kovassa huudossa tuolloin); suositeltavaa oli ranskantaa se muotoon ”baladeur”. Ranskassa oli kyse ainakin silloisten uutisten mukaan myös puhutusta kielestä. Siihen eivät valtaapitävät ole ainakaan vielä Turkissa puuttuneet… sanoille ja kielelle ei lie niin väliä, kunhan puhuttu on aiheeltaan ”oikea” ja mielipiteet aiheesta ovat ”oikeita”. Puhuttua ja painettua puhetta siivotaankin täällä sitten ihan erilaisella luudalla.

Ramazan bayramınız mübarek olsun!

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Juhlapäivistä, Turkista, Uskonnoista, YleinenJätä kommentti

Heräsin viime yönä rummutukseen klo 2.20. Asialla olivat tietysti ramazan-rumpalit, jotka herättelivät ihmisiä sahurille ennen auringon nousua. En noussut, vaan nukuskelin sen jälkeen koiran unta sen aikaa, että ehdin kuulla mineraatin kutsuhuudotkin, jotka alkoivat kaikua klo 3.19. Paastokuukauden aamupalalle jäi kunnon muslimilla aikaa siis tunti. Seuraava ateria onkin sitten vasta iltapala, joka syödään auringonlaskun jälkeen, mikä tänään tarkoittaa klo 20.15.

Koraanin mukaan ramazanin aikana saa aamulla syödä ja juoda ”… kunnes vaalea lanka selvästi erottuu mustasta”. Eli periaatteessa paastonaika vaihtelee paljonkin eri puolella maailmaa. Tänä vuonna lyhyin islamilainen paastonaika on Chilessä, noin 10 tuntia; pisin Grönlannissa, noin 21 tuntia.

Koraanin mukaan Jumala ei tarkoita paastoa ihmisille taakaksi, vaan paastoamisen tarkoitus on ”ylistää Jumalaa Hänen johdatuksensa tähden sekä olla Hänelle kiitollinen”. Paasto on määrätty Koraanissa, jotta ihmiset muistaisivat ”karttaa pahaa”.

21 tuntia päivässä on hyvä aika karttaa pahaa, mutta kyllä aika hurja aika olla ilman ruokaa ja juomaa kuukauden päivät. Monet pohjoisen maapallon muslimit noudattavatkin esimerkiksi Mekan paastonaikaa, jossa langat erottuvat selvästi tänä vuonna noin 15 tuntia. Ankarassa vastaava aika on siis noin 17 tuntia.

Turkkilainen tuttavani, joka on muslimi, sanoi, että ramazanin vietosta on ainakin Turkissa monilta kadonnut uskonnollinen tarkoitus, vaikka he paastoa noudattavatkin. Ramazanin aikaan ihmisten pitäisi kunnioittaa islamin opetuksia tavallista huolellisemmin, rukoilla ja ajatella hyviä ajatuksia. Tärkeintä ei monelle kuulemma ole kuitenkaan henkinen kasvu, vaan ruualla mässäily yhdessä muiden kanssa aamulla ja illalla. Päivän he ovat nälissään ja janoissaan – ja äkäisiä. Paastokuukauden aikana monen paino kuulemma itse asiassa nousee, eikä paaston varsinaiseen merkitykseen uhrata kovinkaan montaa ajatusta.

Jos olet itse joskus paastonnut, tiedät, miten paastoaminen vaikuttaa muun muassa hengityksesi ja hikesi hajuun. Eräs pienikokoinen tuttavani kertoi, että hän ei ramazanin aikaan käytä julkisia kulkuneuvoja, koska joutuisi aina seisomaan jonkun tangossa roikkuvan paastoajan kainalon alapuolella. Turkkilaisilla on normaalistikin erilainen käsitys kuin suomalaisilla ihon eritteiden hajuista – naturalia non sunt turbia – mutta ramazanin aikaan ero korostuu entisestään.

Turkkilaiset tuttavani ovat toisinaan puolustelleet valtaapitäviensä sanomisia ja kertoneet, että turkkilaiset ovat kuumaverisiä ja temperamenttisia ja aggressiiviselta kuulostava puhetapa on vain normaalia turkkilaista ”retoriikkaa”. Olen aiemmin kirjoitellut, että (edelleen turkkilaisten tuttaviemme mukaan) autoissa on pesäpallomaila takakontissa siltä varalta, ettei erimielisyyksissä pelkällä retoriikalla päästä yhteisymmärrykseen. Ramazanin aikana koetan aina parhaan kykyni mukaan välttää paitsi kohtaamasta turkkilaista retoriikkaa, myös kaikenlaista kanssakäymistä, jossa tarvitaan kuumaveristä temperamenttia.

Ramazan ajoittuu aina kuukalenterin yhdeksänteen kuun alkuun. Gregoriaanisessa kalenterissa, jota Suomessakin käytämme, kuun vaiheet ovat yleensä valmiiksi piirrettyinä, mutta monet muslimit edellyttävät, että kuunsirppi täytyy havaita taivaalta vähintään teleskoopilla ennen kuin pyhä paastokuukausi voidaan aloittaa. Ramazanin aloitus- ja lopetuspäivä ei ole aina selvä, sillä pilvinen sää voi siis viivästyttää ramazanin alkua.

Ramazanin kesto saattaa myös vaihdella, sillä islamilainen kalenteri on puhdas kuukalenteri. Koska Kuun vaiheiden kierto on 29,5 vuorokautta, ramazan voi kestää eri maissa joko 29 tai 30 päivää: ellei Kuuta näy ramazanin 29. yönä, paastotaan yksi päivä lisää.

Turkissa, Libanonissa, Jemenissä ja Irakissa kerrottiin jo ennalta, että paasto aloitetaan lauantaina 27.5., näkyipä taivaalla sitten kuunsirppiä tai ei, ja siitä jatketaan seuraavat 29 päivää, jolloin se päättyy tänä vuonna Suomen juhannuspäivänä eli lauantaina 24.6. Länsimaiden islamyhteisöt seuraavat Turkin ja kumppaneiden mallia.

Lankoja ei tarvitse kenenkään tuijotella tänäkään vuonna, vaan tarkat paasto- ja ruokailuajat löytyvät esimerkiksi Turkin valtion uskonnollisten asioiden sivuilta  tai hamariweb.comista.

Pessimistien kevättä rinnassa

On Tekijä kasehegeKategoria(t): YleinenJätä kommentti

Tänä vuonna ei pelkästään talvi ollut arvaamaton Ankarassa, vaan sitä on ollut myös kevät. Viime vuonna pääsimme 20 asteen päivälämpötiloihin jo maaliskuussa, ja 5.4. bloggailin, että ”Alkukesä on täällä!” Siitä ilma lämpeni pikkuhiljaa lämpimäksi kesäksi. Viime kevät oli lyhyen lumisen talven jälkeen omaan naismuistiini paras sellainen: lumi suli, päivät lämpenivät ja pitenivät, luonto heräsi ja puhkesi kukkaan! Auringonpaistetta, tuoksuja, kukkia, hyväntuulisia ja aktiivisia ihmisiä. Ihmiset kokoontuivat puistoihin lounastauoillensa. Ankara oli hieno paikka asua!

Tänä vuonna kirjoitin 5.4. sukulaisille, että ”Kevät on täällä!”, kun kirsikkapuut alkoivat kukintansa – mutta olikin ennenaikaista iloita. Vaikka kirsikkapuut aloittivat kukintansa ja ensimmäiset tulppaanitkin avasivat nuppunsa, en huhtikuun aikana uskaltanut laittaa edes yöhallaa kestäviä yrttejä ulos. Onneksi en laittanut, sillä 23.4. heräsimme lumisateeseen ja saimme muutaman päivän kestävän takatalven. Myöhäinen kevät näkyy siinäkin, että kun viime vuonna sai torilta jo maaliskuun alussa mausteyrttien ja mansikan taimia, tänä vuonna niitä ei vielä toukokuussakaan Ayrancıssa näkynyt.

IMG_7335

Toukokuun alkupäivien päivälämpötilat olivat jo 20 asteen tuntumassa, mutta ensimmäisen kerran tarkeni tänä keväänä istuskella illalla ulkona vasta 13.5., joka sattui olemaan suomalaisseuramme vuosikokousilta. Paransimme suomalaisporukalla maailmaa mukavasti parvekkeella istuskellen. ”Lämpöaalto” ei kuitenkaan ollut pysyvä, vaan ilmat jäähtyivät uudelleen, etenkin illat ja yöt.

Jos kevät ja alkukesä ovat olleet viileitä Ankarassa, ovat ne sitä olleet tänä vuonna myös Suomessa. Uutisissa kerrottiin, että Suomessa on vain 2-3 kertaa vuosisadassa näin kylmä kevät. Kesäkuun ensimmäisinä päivinä tuli muun muassa Oulussa Kalevan mukaan rakeita, räntää, lunta ja ”vähän kaikkea siltä väliltä”. Toivottavasti ei sentään niitä puukkoja!

Näillä kuitenkin mennään, mitä on annettu, niin Suomessa kuin täällä. Kesää odottelemme edelleen, mutta kyllä se sieltä tulee tänäkin vuonna. Lämpötilat nousevat pikkuhiljaa, aste kerrallaan…

Lähes lumettoman keskikylmän talven muuttumista viileäksi vähälumiseksi kevääksi ei tänä vuonna Ankarassa oikein edes huomannut. Jotenkin tämän talven ja kevään säät ja kelit ovat heijastelleet yleistä ilmapiiriä Ankarassa: harmaa ja kolea. Etenkin huhtikuisen kansanäänestyksen jälkeen on ilmapiiri ollut passiivinen, jopa masentunut ja pessimistinen. Osa on kertonut, että ihmisillä on selkeästi myös lyhyempi pinna kuin ennen, mikä kannattaa ottaa huomioon temperamenttisten turkkilaisten kanssa asioidessa.

Viime vuoteen verrattuna kadulla tapaa yleisesti ottaen paitsi vähemmän, myös vakavamman näköisiä ihmisiä. Parhaillaan menossa oleva ramazan-kuukausi tietysti verottaa ulkonaliikkujien ja kahvilassa kävijöiden määrää, mutta latteleidien rivitkin ovat harventuneet, ja toisinaan saa kahvinsa juoda yksi tai kaksin. Ehkäpä ihmiset tapaavat sosiaalisessa mediassa? Facebook ja Twitter toimivat edelleen (ainakin toistaiseksi), vaikka Turkin viranomaiset ovat (tällä kertaa) estäneet kaikilta pääsyn Wikipediaan ”yleisen järjestyksen suojelemiseksi, kansallisen turvallisuuden takia tai kansalaisten edun vuoksi”.

Passiiviseen, masentuneeseen ja pessimistiseen olotilaan vaikuttaa paitsi sää ja maan poliittinen tilanne, myös se, kuinka tilanteesta uutisoidaan maailmalla: ”Ankara” sanoo sitä ja ”Ankara” sanoo tätä. Tosiasiassahan sitä ja tätä sanovat Presidentti, Pääministeri ja Ulkoministeri omissa persoonissansa.

En voi olla vertaamatta Amerikan ja Turkin tämänhetkistä poliittista tilannetta ja ei-amerikkalaisten ja ei-turkkilaisten suhtautumista noihin tämänhetkisiin poliittisiin tilanteisiin puheissaan ja kirjoituksissaan.

Vaikka ääntenlasku vaaleissa onkin erilaista eri maissa, jotain niiden vertaaminen toisiinsa kuitenkin meille kertoo. Koetan valaista asiaani prosenteilla: Amerikoissahan presidentti asetettiin virkaansa äänin 306-232 eli kevyesti heitettynä hän voitti noin 42-58%. Viimeisimmissä parlamenttivaaleissa Turkissa nykyinen valtapuolue (ja sen de facto johtaja Presidentti) sai äänistä noin 49%. Viimeisimmän kansanäänestyksen puolue (ja sen de facto johtaja Presidentti) voitti noin 51% äänten enemmistöllä. Tulokset ovat samansuuntaiset, vaikka Turkissa näyttäisi näin laskettuna olevan vähemmän Presidentin ja valtapuolueen kannattajia kuin Amerikoissa, etenkin kun ottaa huomioon, että tämän maan tulokset ovat joidenkin lähteiden mukaan aikalailla yläkanttiin.

Puheissa ja kirjoituksissa Amerikoiden presidenttiä pidettäisi lähinnä vitsinä, jollei hänellä olisi maailmanlaajuisestikin niin paljon valtaa ja vaikutusta, joten häntä kommentoidaan lyhyesti muun muassa lauseella ”Se on ihan hullu!”. Puheissa ja kirjoituksissa Turkin Presidenttiä pidettäisi myös vitsinä, jollei Turkki olisi Nato-maa ja jolleivät valtavat pakolaisvirrat kulkisi sitä kautta Eurooppaan. Häntä kommentoidaan myös lyhyesti muun muassa lauseella ”Se on ihan hullu!”. Mikä tekee tilanteista täysin erilaisia on, että ensimmäisessä tapauksessa kukaan ei kritisoi kollektiivisesti amerikkalaisia, toisin kuin jälkimäisessä tapauksessa, jossa kaikki turkkilaiset saavat osansa kritiikistä.

Alaçatıssa samassa hotellissa asustellut amerikkalaisnainen kertoi, että hän, samoin kuin hänen tuttavansa, häpeävät presidenttiään. Hän toivoi, että emme luule kaikkien amerikkalaisten olevan trumpisteja ja ”hulluja”. Vakuuttelimme naiselle, että emme koskaan ole sitä ajatellutkaan ja että tuttavapiiriimme mahtuu monta oikein mukavaa ja fiksua amerikkalaista. Moni muukin suomalainen varmaan ajattelee samalla tavalla.

Olen kuitenkin ihmetellyt, miksi niin monen kritiikki kohdistuu kollektiivisesti turkkilaisiin? Miksi kaikkien oletetaan täällä olevan erdoganisteja ja ”hulluja”? Turkkilaiset tuttavamme tuntevat tilanteestaan häpeää vähintään yhtä paljon kuin tuo amerikkalainen nainen. Maiden välinen suuri ja merkittävä ero on siinä, että toisessa maassa julkisesta kritiikistä valtaapitävää kohtaan ei joudu pidätetyksi terroristina. Julkisen kritiikin esittämättä jättäminen ei tarkoita, että hyväksyy tilanteen, eikä se myöskään tee ihmisestä ”hullua”. Mutta se vetää hiljaiseksi, se masentaa ja passivoittaa. Vähän niin kuin tämä sää ja lähes etenemätön kevät. Sen varmasti ainakin suomalaiset ymmärtävät.