Tulppaanien maassa

Eilen aamulla luin uutisista, että Turkkikin on brändätty! Ensimmäistä kertaa, ainakin Turkin nykyhistoriassa: ”Turkey, discover the potential”. Slogan muistuttaa läheisesti Thaimaan sellaista, vaikka Thaimaan uudessa brändissähän ei kehoteta etsimään potentiaalia, vaan yksinkertaisesti ”Discover Thailand”.

Tarkoitus ei ole luoda uutta brändiä, vaan kuten Mehmet Büyükekşi (Turkin Exporters Assembly) sanoo: “Turkki on brändi jo itsessään”. Kampanjan logo on saanut vaikutteita vanhasta kufi-kalligrafiasta, joka perustuu täyden ja tyhjän tilan tasapainoon. Kufi-kuvioinnilla kuvataan kasvua, innovaatiota, synergiaa, yhtenäisyyttä, maailmaa ja harmoniaa. Toisin kuin pelkkä löytäminen, potentiaalin löytäminen tuo kieltämättä eteenpäin vievemmän fiiliksen. Brändäyksen alla oleva logo löytyy sivulta: http://www.turkeydiscoverthepotential.com/Home/Brand:

kufi turkki

Kufi-kuviot ovat hyvin esillä esimerkiksi perinteisissä turkkilaisissa matoissa. Uusista matoista, kuten meiltä, löytyy myös modernimpaa turkkilaista kuviointia.

Ainakin Ankarassa näyttää suurin osa näkyvistä työntekijöistä, kuten kauppiaista, ulkotyöläisistä, virastojen ja julkisten tilojen työntekijöistä, olevan miehiä. Yleensä miehet järjestelevät kauppojen edustalla vihannekset ja hedelmät koreihin, he ovat töissä asiakaspalveluissa ja tekevät katutöitä. Meidän lähellämme on aika monta kukkakauppaa tai -kioskia, joita kaikkia pitävät myös miehet. He sitovat liikkeissään myös kauniita kukkakimppuja ja tekevät kukka-asetelmia.

Viikonloppuna kävimme tutustumassa lähimmän kukkakioskin tarjontaan. Sitä pitää reilu 60-vuotias mies. Osasimme kysyä turkiksi ”paljonko tämä maksaa” ja kun ”tämän” hinta oli niinkin helppo kuin pyöreä kymmenluku (30 liiraa), ostimme sen pois. Tämä oli iso sidottu kukkakimppu. Olisi tehnyt mieli kysyä, kuinka paljon maksavat ruusut ja tulppaanit, joita myytiin yksittäin, mutta emme tienneet, mitä ne ovat turkiksi. Katsoin kotona sanakirjasta ja menen seuraavalla kerralla valmistautuneena kukkakauppaan ja ostan ruusuja ”gül” tai tulppaaneja ”lale”, ”lütfen!”. Ehkä ostan seuraavaksi juuri tulppaaneja, koska tulppaani on Turkin kansalliskukka – vaikka se yleensä liitetäänkin Hollantiin

Vuokrasimme nykyisen asuntomme kalustettuna. Kalusteisiin kuuluvat myös matot, ”halılar”. Koska asunnossamme oli tehty vain turkkilainen perussiivous, siihen ei kuulunut muun muassa mattojen pesua. Meinasin laittaa matot kääröksi ja varastoon, kunnes huomasin, että olohuoneen ja ruokahuoneen suurissa matoissahan oli tyylitellyt tulppaanit! Soitimme mattopesulaan ja pojat kävivät hakemassa matot pesuun. Nyt meillä on puhtaat kansalliskukkamatot kotonamme.

WP_20160125_001

Tulppaanien syntyperää ei tiedetä tarkasti, mutta ne ovat kasvaneet alun perin jossain päin Keski-Aasiaa ja Turkin alueella niitä on viljelty jostain 1000-luvusta saakka. Historian kirjat kertovat, että 1500-luvulla ottomaanit lähettivät tulppaanien sipuleita rahtialuksella Hollantiin. Historian kirjojen mukaan antwerpeniläinen kauppias luuli niitä turkkilaisiksi sipuleiksi ja teki niistä muhennosta. Lasti oli kuitenkin aika suuri, joten hän istutti loput puutarhaansa. Kauppias yllättyi aikalailla, kun seuraavana keväänä hänen pihamaalleen alkoi ilmestyä outoja kukkia. Toisen historian kirjan mukaan ensimmäisenä puutarhatulppaanin toi Eurooppaan vuonna 1554 Turkin wieniläinen lähettiläs De Busbecq, joka osti tulppaaninmukuloita matkaltaan Konstantinopolista ja istutti ne puutarhaansa.

Joka tapauksessa juuri hollantilaiset hurahtivat täysin tulppaaneihin. Alussa ne olivat vain ylellisyyskukkia, mutta pikkuhiljaa tulppaanivimma levisi myös muihin yhteiskuntakerroksiin. Ja kävi niin kuin aina markkinoille: kaupan kiihtyessä markkinat ylikuumenevat. Sanotaan, että yksi tulppaanin sipuli oli joskus arvokkaampi kuin Rembrandtin maalaus! Tulppaanipörssin kaatumista pidetään Euroopan ensimmäisenä tunnettuna talouskuplan puhkeamisena.

Sunnuntaina 24.1.2016

Tänään on kaunis sunnuntaiaamun auringonpaiste ja pakkasta -11 astetta. Taitaa olla kylmempää kuin Suomessa tällä hetkellä.

WP_20160124_002[1].jpg

WP_20160124_004.jpg

Täällä tulee käveltyä paljon. Tosin myös Bangkokissatuli päivän mittaan aikalailla askelia, vaikka pääasiassa junalla kulkikin: kotoa oli kuitenkin kävelymatkaa juna-asemille ja myös laitureille piti kiivetä portaita pitkin. Täällä käveleminen on kuitenkin ehkä kuntoa ajatellen tehokkaampaa, koska mastossa on paljon korkeuseroja. Kauppaankin mennään kiipeämällä pätkä tietä kulmassa, joka tuntuu 45 asteelta. Hiukan jänskäsin, tuleeko tuota samaa reittiä talven liukkailla mäkilaskua alas, mutta ainakin meidän kaupunginosassamme autoteiden ohella myös jalkakäytävät suolataan.

Kävellessä huomaa myös, että olemme aika korkealla. Ensimmäisinä päivinä lähdin aika reippaasti kiipeämään tuota 45-asteen kulmaa ja huomasin tuota pikaa, että alkoi ihan ottamaan henkeen. Google kertoi, että uusi asuinkaupunkimme sijaitsee maksimissaan 1004,74 metrin korkeudessa ja minimissäänkin olemme 912,75 metrissä. Aikamoinen nousu Bangkokin 0,5-2 metristä!

Kävimme eilen tunnin kävelyreissulla ja samalla kaupassa. Lähikadultamme löytyy ainakin useampi apteekki ja ruokakauppa, elektroniikkakorjaamo, taidetarvikemyymälä, sekatavarakauppa, kukkakauppoja, kaksi eläinlääkäriä, kalakauppa ja lihakauppa, posti, pankkiautomaatteja, kebab-ravintoloita ja yksi kaupungin harvinaisuuksista eli itämainen ravintolan. Ravintolan kyltissä oli iso lohikäärmeen kuva, joten veikkaanpa, että sieltä saisi jonkinlaista kiinalaista ruokaa.

Ankarassa ei juuri ulkomaalaisia ravintoloita ole näkynyt, muita kuin jokunen italialainen pizzeria. Suurin osa pizzeriantapaisistakin on turkkilaisia lahmancun-ruokapaikkoja (ainakin jossakin olen nähnyt käännöksenä lahmanculle ”turkkilainen avopizza”). Paikalliset ”relocation”-apurimme olivat sitä mieltä, ettei täällä juuri ulkomaalaista ruokaa tai ulkomaalaisia ruokatarvikkeita tarvitse, kun turkkilainen ruoka on itsessään jo niin hyvää. Sellaista kansainvälistä asennetta.

Löysin kotoamme viikolla avaimen, jonka avaimenperässä luki ”bahçe” eli puisto. Testasimme sitä eilen puistoon vievään porttiin ja se toimi! Kävimme siis ensikävelyllä Dikmen vadin puistossa. Tuntui aika kylmältä, koska meillä on vain myöhäissyksyvaatteet mukanamme, mutta reilun puolen tunnin lenkin tarkenimme. Vähänlaisesti oli ihmisiä liikkeellä. Ehkä ilma ei ollut kaikkein paras, koska aurinko ei eilen paistanut. Puistossa oli kuitenkin jokunen koiranulkoiluttaja ja perheitä lastensa kanssa laskemassa mäkeä. Kyllä olisivat meidänkin pojat tykänneet pienempänä!

WP_20160123_003.jpg

Runtastic.com-sivulta löytyi Dikmen vadisin tilastoja: kävijöistä on tasaisesti 50% miehiä ja 50% naisia, puiston käyttäjien keski-ikä on 29 vuotta (olimme siis sieltä vanhasta päästä!), siellä käy eniten ihmisiä perjantaisin ja keskimääräinen kulkuvauhti on 10,40 km/h. Ja jos kulkee ympäri koko laakson eli 5,52 kilometrin kävelyreitin, polttaa keskimäärin 363 kcal. Kaloreita voi polttaa lisää kävelyreitin varrella olevissa liikuntapaikoissa. Puistosta on kuvattu mukavia videota, joissa näkyy koko laakso vähän lämpöisempinä vuodenaikoina, esimerkiksi: https://www.youtube.com/watch?v=0FoAIoyoOKw ja https://www.youtube.com/watch?v=o0xKP9D7xOw.

WP_20160123_001.jpg

Lämmitimme puistokävelyn jälkeen eka kerran saunan. Sitä ei varmasti ole kovinkaan paljon käytetty, vaikka se olikin alun perin mahdottoman likainen. Monilla sauna toimii kuulemma varastona. Ehkä se on ollut sitä myös edellisellä asukkaalla, sillä lauteet ovat lähes käyttämättömän näköiset. Saunamme on ruotsalainen. Siellä ei ole lämpömittaria, mutta viiden minuutin tiimalasi ja kosteusmittari sen sijaan löytyvät. Kosteus näytti korkeimmillaan 40, tiimalasia emme käyttäneet 🙂

Erikli- ja Almalik-pullot toimivat ja jäälyhdyt ovat valmiita. Illalla ne saavat tuikut sisäänsä!

WP_20160124_001[1].jpg

Lumisessa Ankarassa 22.1.2016

Kun saavuimme Ankaraan viikko sitten, ilma oli jo nollan kieppeillä ja kaikkialla oli hyvin syksyisen näköistä. Ruoho hiukan vihersi, mutta lehtipuissa ei enää ollut lehtiä. Vastapäisessä puistossa kuuset vihersivät ja koivut hohtivat paljaina.

19. tammikuuta yöllä satoi ensilumi! Aamulla koko Dikmen vadi on ihanan valkoisena, samoin meidän terassimme ja ne vähät istutukset, jotka talven yli kestävät – jopa aloe vera. Kävin aamupäivällä tunnin kävelylenkillä Botanik parkissa. Oli oikein kaunista, kuin keväällä Suomessa. Aurinko loisti taivaalla, vastasatanut lumi kimmelsi.

Eilen aamupäivällä lunta oli tullut jo niin paljon, ettei kahlaamatta olisi päässyt talosta ulos. Ehdin jo miettiä, millä ihmeellä ilman lapiota ja kolaa siirtelen lumen portaiden edestä ja käytävältä, kun ulkoa alkoi kuulua ääntä. Talon ”talkkari” teki lumitöitä meidän asuntomme edessä! Ei näköjään tarvitse itse lapioida edes omaa kulkuväyläänsä.

Lunta oli tullut niin paljon, että ainakin jotkut Ankaran koulut olivat eilen kiinni. Jos Suomessakin suljettaisi koulut tällaisen lumimäärän takia, olisivat ne ainakin pohjoisessa kiinni koko tammi- ja helmikuun, toisinaan vielä maalis- ja huhtikuunkin! Koulujen kiinnioleminen näkyi Dikmen vadin puistossa – ja kuului meidän olohuoneessamme. Puistossa oli liuta lapsia laskemassa pulkkamäkeä ja iloinen huutelu kajahteli laaksossa. Naapurin pihalle oli ilmestynyt kaksi suurta lumiukkoa porkkananenineen.

Liikenne on lumen tulon aikaan hidasta, etenkin aamulla ja iltapäivällä. Näin eilen aura-autoja uutisissa, joten ainakin täällä aurauskalustoa jonkin verran on. Tuo uutiskuva tosin oli Istanbulin liepeiltä, jossa lunta on tullut vielä enemmän kuin täällä. Jopa niin paljon, että siellä on jouduttu perumaan lentoja useaan otteeseen. Meidänkin automme tuonti Istanbulista on kuulemma sen vuoksi viivästynyt. Lunta täytyy olla tiellä tosi paljon, sillä auto on Volvo.

Lumi on nyt pysynyt maassa kolme päivää, ja kaikki on edelleen kauniin valkoista. Tyhjät viiden litran Erikli- ja Almalik-vesipullot on terassilla vedellä täytettyinä odottamassa, josko Ankaran pakkaset saisivat niistä jäälyhdyt aikaan. Kynttilä on turkiksi ”mum”, apulainen opetti, joten sellaisen etsin sitten kaupasta. Tiedän, että tällä hetkellä Suomessa asuvia sukulaisia ja tuttavia lumijutut eivät oikein jaksa innostaa. Meille tämä on kuitenkin Thaimaan vuosien jälkeen harvinaista herkkua. Parvekkeelta oli niin kaunis näkymä, että kuvasin pätkän kännykällä. Harmi, että en saa videonpätkää ladattua tälle sivulle!

 

cropped-img_4945.jpg

Lumi varmasti pehmentää ääniä täälläkin. Asumme aika keskellä Ankaraa, mutta tänne ei tällä hetkellä oikeastaan kuulu liikenteen ääniä kuin satunnaisesti. Vaikka asumme aika korkealla, on tämä laaksoaluetta. Vaikka isommat tiet eivät ole kaukana, ovat ne kuitenkin ylempänä, jolloin liikenteen ääni jää ilmeisesti jonnekin matkalle. Jos isoja kerrostaloja ei näkyisi ikkunoista, voisi luulla, että asustelemme pienemmässäkin kaupungissa. Mukava pikkukaupungin tunne Bangkokin jälkeen.

Kuvasin illalla saman näkymän terassiltamme moskeijojen iltahuudon aikaan. Iltahuudot erityisesti ovat aika vaikuttava näin muslimimaan noviisille, kun ne kajahtavat laakson ylitse. En ole varma, montako kertaa minareeteista kuuluu päivän mittaan kutsuhuutoja, mutta ainakin aamuisin heti kuuden jälkeen ja iltaisin ennen puolta seitsemää. Tänään kuului päivällä kutsuääni sekä heti yhdentoista jälkeen että kahdentoista jälkeen. Olisikohan joku ottanut varaslähdön vai laskevatko jotkut keskipäivän ajan erilailla? Tiedä häntä. Aamuisin kuuluu myös yhdessä aamuhuutojen kanssa koirien haukuntakuoro. Onneksi hiukan kauempaa, jolloin sitä ei edes kuule, ellei sitten satu olemaan juuri silloin hereillä.

Kauppareissuja

Asustelimme jo joulukuun Ankaran reissulla uudessa kodissamme. Asunto oli melkoisen likainen turkkilaisen perussiivouksen jäljiltä, mikä sille oli kuulemma tehty. Meni eräskin pari sukkia mustaksi ennen kuin sain luututtua lattiat. Astianpesuaineella (ainoa siivousaine, jota meillä oli) yhden kerran siivouksella sai ainakin suurimman lian pois, etteivät sukat enää luistaneet lattiapölyssä. Muuten asunto tuntui siltä, että siitä tulee helposti koti meille. Erityisesti keittiö, mikä on meille hyvin tärkeä huone, on mukavan tilava ja valoisa.

Kävimme kantamassa lisää pesuaineita ja pesutarvikkeita lähikaupasta ja lauantaina kävimme täydentämässä varastoamme vielä Cepa-ostoskeskuksessa, paikallisittain Cepa AVM:ssä, alışveriş merkezissä. Taksilla, sillä työsopimukseen kuuluvaa autoa emme vieläkään saaneet. Se odottaa kuulemma vara-osaa Ruotsista. Taksit eivät Suomeen verrattuna ole kalliita, Bangkokiin verrattuna taas jo aika hintavia. Mutta Bangkokin taksit ovatkin hävyttömän halpoja. Silloin, kun siellä taksikuskit suostuvat liikkeelle lähtemään.

Cepasta löytyi Carrefour-tavaratalo, josta näkyi saavan aasialaisia ja länsimaisiakin ruokatarvikkeita. Cepan Bauhausista löytyi myös hyvin perustarviketta kotiin. Esimerkiksi lamppuja, ruuvimeisselisarja ja korkeat tikkaat, että pääsemme vaihtamaan palaneet lamput. Hyvä ostoskeskus.

Kävimme viime viikonloppuna toisessa suuressa ostoskeskuksessa, Ankamallissa. Ankamallissa on hyvä ruokakauppa 5 Migros, jossa saimme kassalta Money gold –jäsenkortin, jolla saimme heti useamman kymmenen liiran alennuksen ostoksistamme. Ankarassa on Migros-kauppaketju, jonka nimen edessä on tietty määrä M-kirjaimia osoittamassa, kuinka laaja valikoima heillä on. Yleensä kaupat ovat M Migros, MM Migros, MMM Migros jne. Olikohan tämä tilan säästämisen vuoksi merkattu numerolla?

Auttavaa kielitaitoani olen päässyt harjoittelemaan kaupoissa. Pääsisin vielä paremmin, jos tulisi aina hetkessä mieleen oikeat sanat ja kieliopit! Nyt menee enemmän kuuntelun puolelle, ja saan sanottua tilanteesta riippuen ”evet” (kyllä) ja ”hayır” (ei), ”anladım” (ymmärsin) tai ”anlamadım” (en ymmärtänyt). Sentään saa aina kysyttyä välillä, mistä mikäkin ruokatavara löytyy ja että paljonko maksaa. Tai että otan tuota niin-ja-niin monta kappaletta tai niin-ja-niin monta grammaa.

Turkkilaiset ovat kovia myymään, mikä ei ole yllätys – ikivanhalla kauppareitillä kun asustelemme. Anatolian alue on ollut kauppareittien risteyspaikka ainakin silkkitien ajoista saakka. Kaupustelu on kauppiailla jotakuinkin verissä. Isoissa marketeissa sitä ei juuri huomaa, ellei siellä ole ruokaesittelyä ja maistiaisia tarjolla. Ja esittelijällä ruokia myös myynnissä. Olen kuitenkin monta kertaa jo lähtenyt pienemmistä kaupoista kassissani jotain ihan muuta kuin olin kaupasta lähtenyt hakemaan – tai sitten huomattavasti enemmän sitä, mitä oikeasti lähdinkin hakemaan.

Yhdessä naapurikaupassamme huomasin ostaneeni lampaan satulaa ja itse kuivattua ja maustettua lihaa, vaikka lähdin hakemaan vain kanaa illallista varten. Samasta kaupasta ostin jätti-ison palasen ”beyaz peyniriä ”(valkoista juustoa), vaikka tarkoitus oli ostaa vain pieni palanen alkupaloiksi. Toisena päivänä toisessa naapurikaupassamme lihakauppias myi minulle naudan paistinpalasia, vaikka pyysin vieressä olevia isoja lammaspaloja. Pienet nautapalat ovat kuulemma ”daha güzel” (parempia), joten niitä kannattaa ottaa. Otin. Olisiko naudanpalojen myymisintoa edesauttanut se, että lihakauppiaalla oli takana olevalla pöydällä iso naudan ruhonpala paloiteltavana? Olisiko siitä tullut uutta lihaan myyntiin samalle päivälle ja piti saada edelliset lihat myytyä? Ei sen puoleen, minulle myyty lampaansatula oli taivaallisen hyvää ja naudan lihakin tuoretta ja hyvää. Sain kaupasta myös mukaani ison pussillisen mustia oliiveja, joita pyysin sata grammaa. Ne ovat kuulemma ”çok güzel” (tosi hyviä), joten kannattaa ottaa paljon, ”istiyor musunuz?” (haluatteko?). Ja suustani tuli ulos vain ”evet, teşekkürler” (kyllä, kiitos). Sanavarastooni olisi kyllä kuulunut myös ”Yeter. Daha koymayın lütfen”” (riittää, älä laita enempää).

Lähikaupassamme kassa kysyi eilen, että ”Çağadaş kartı var mı, yok mu?” (että onko Çağadaş-kaupan jäsenkorttia vai ei). Eikä mieleen tullut kuin että ”yok” (ei ole). Seuraava asiakas lainasi omaansa, että sain alennuksen, ”indirim”, jostakin tuotteesta. Kassa kysyi, haluaisinko ostaa vielä viidellä liiralla vessanpuhdistusainetta, saisi nyt tällä kortilla halvalla, ja sitä olisi sopivasti tässä kassalla. ”Hayır, teşekkür ederim”; en halua, kiitos. Kassa katsoi oikein anovasti silmiin ja yritti uudelleen ”istiyor musunuz?”; jos sittenkin haluaisitte? Seuraavaakin asiakasta tapaus selvästi huvitti. En kuitenkaan ostanut vessanpuhdistusainetta. Ehkä kassa sai seuraavan asiakkaan heltymään. Ja vasta kotimatkalla tuli mieleen, miten sanotaan, että ei ole korttia, mutta itse asiassa haluaisin sellaisen. Säästän tuon lauseen seuraavaan kertaan.

IMG_4746.JPG

Yritin eilen ostaa liesituulettimeen lamppua. Lähikatujen kaupoista sitä ei löytynyt, mutta oli kuitenkin hauska kauppareissu. Katsoin sanakirjasta, että lamppu on ”ampül”, liesituulettimelle ei sanaa löytynyt. Eli koitin kaupassa suomalaisella turkkiaksentillani selittää, että ”keittiössä, hellan päällä on kone. Lamppu puuttuu. Pieni lamppu.” Luulen, että niissä kaupoissa, joista kysyin, ymmärrettiin ainakin jotain. Ehkä, että tämä ulkomaalainen kovasti haluaa ostaa jotain, mutta edes turkkilainen ei hänelle onnistu myymään mitään. Koitan onneani uudelleen Bauhausista.

Vaikka kaupassa käynti välillä tuokin yllätyksiä kassiin, on se kokemuksena kielimuureineen niin erilainen kuin ensimmäiset ostosreissut Bangkokissa 1990-luvulla, jolloin siellä ei juuri englanninkielistä palvelua löytynyt. Täällä ihmiset eivät ole hämillään, eivät pelkää ulkomaalaisia, eivät itse asiassa tunnu olevan millänsäkään, vaikka toinen ei ymmärtäisi heidän kieltään. Ongelma siirtyy sujuvasti kuulijalle.