Nyt on tullutkin pitkä väli kirjoittelussa. Kävimme välillä viikon Bangkokissa hakemassa työviisumin, pakkaamassa viimeisiä tavaroitamme ja siivoamassa asuntomme. 112 kg tuli mukana ruumassa, loput käsimatkatavaroissa. Vielä jäi seuraavaa reissua varten pakattavaksi valokuva-albumit, muutama taulu ja pino suomalaisia kirjoja ja elokuvia. Matka oli aika raskas, sillä emme ehtineet oikeastaan muuttaa vuorokausirytmiämme lainkaan. Joka aamu oli herättävä aikaisin Thaimaan aikaan eli aamuyöstä Turkin aikaan ja illalla sinnittelimme pitkään hereillä, jotta olisimme ehtineet tavata ystäviämme. Nyt siis taas kotona keväisessä Ankarassa.
Vaikka Bangkokissa opinkin turkin peruskieliopin, on kielen puhuminen ollut yllättävän vaikeaa. Sanoja kyllä osaan jo aika monta, mutta niiden taivuttaminen ja oikeaan järjestykseen laittaminen on tuskallisen hidasta. Sympatiseeraan täysillä ulkomaalaisia suomen kielen opiskelijoita! Minulle turkin kielen prepositioiden ja sukujen puuttuminen ja sanojen taivuttaminen ei ole edes vaikeaa ymmärtää – toisin kuin monia muita kieliä äidinkielenään puhuville.
Kaupoissa käynti onnistuu kuitenkin jo hyvin, siellä kun ei tarvitse kovin korkealentoisia asioita selitellä. Postissa mennään numeroilla ja muutamista sanoista koostuvilla lauseilla ja tervehdyksillä, kuten ”günaydın”, “iyi günler”, “buyurun”, “toplam ne kadar”, “teşekkürler”, “kolay gelsin” ja “fark etmez”. Niinkin pienestä asiasta osaa näin kielen opiskelun alkuvaiheessa ilahtua, että osaa ostaa turkiksi postimerkin Suomeen menevään korttiin 🙂
Turkkilaisen apulaisemme kanssa tulemme myös hyvin juttuun ja olemme pystyneet juttelemaan ihan arkisistakin asioista. Kuten kuinka apulainen kävi valtion autokoulukokeessa ja sai sen läpi… ja että suomalaisissa perheissä on kiva tehdä töitä ja sitä paitsi vain suomalaiset tarjoavat teetä työaikana 🙂
Pidempiin jutusteluihin tarvitsemme usein joko sanakirjan tai googlen käännöskoneen. Sanakirja toimii yleensä paremmin, koska käännöskoneella on vaikeuksia sekä turkin että suomen kanssa. Viimeksi eilen katsoin, miten kolay gelsin taipuisi suomeksi: siitä tuli suomeksi ”Godspeed” – joka turkiksi kääntyi takaisin kolay gelsiniksi! Oikeastihan se on jotain, että “olkoon työsi helppoa”. Toisinaan käännöskoneesta on kuitenkin ollut oikeasti apua. Kirjoitin sinne vasta englanninkielisen lauseen, jossa oli sana “turkey” (vahingossa pienellä) ja käännöksessä siitä oli tullut “hindi”! Viimein selvisi kaupassa myytävän hindisalamin arvoitus. Se on siis kalkkunasalamia!
Syksyllä Ankarassa käydessämme ostin turkin kielen itseopiskelupaketin ja siitä on ollut paljon apua näin alkuvaiheessa. Parasta antia ovat CD:n dialogit, joiden avulla oppii kuuntelemaan turkin sävelkulkua ja puhumisvauhtia, joka tuntuu näin ainakin näin kielen opintojen alkuvaiheessa olevalle aivan mahdottoman nopealta. Vokaalit ovat pääsääntöisesti hyvin lyhyitä, taka-i tuskin kuuluu joissakin sanoissa, osa kirjoitetuista e-kirjaimista muuttuu lausuttuina ä-äänteiksi… Itse opiskeltuna kirja on kuitenkin loppupuolella aika vaikea ja se vaatisi aktiivista turkin harjoittelua arkipäivässä. Kurssi on varmaan paremmin soveltuva Turkissa opiskelevalle tai jollekulle, joka on töissä turkkilaisessa työympäristössä.
Olen koittanut etsiä hyvää kielikoulua tai turkin kielen opettajaa, jonka avulla jatkaa Bangkokissa aloittamiani turkin opintoja. Türk-Amerika derneğin opetuksen kävin täällä testaamassa, mutta kuten jo kirjoittelin aikaisemmin, sen tarjoamat kurssit eivät olleet minua varten. Ankaran yliopiston kanssa yhteistyössä toimivan Tömerin kielikoulua on kehuttu kovasti ja kävin heidän Kızılayn toimipisteessä mutkan kysymässä opiskelumahdollisuuksia siellä. Seuraava tasokoe olisi ollut samaan aikaan, kun olimme Bangkokissa hakemassa työviisumia ja pakkaamassa loppuja tavaroitamme. Seuraava tasokoe järjestetään vasta kuukauden päästä.
Apulaisemme sanoi, että ei kannata maksaa kielikouluille, koska osaan jo 70%:n hyvin kieltä ja minulta puuttuu vain 30%, joten voin ihan hyvin opiskella itsekseni vaikka netistä. Suurin osa osaa vain kuulemma vain 10% ja he tarvitsevat vielä opettajan. En ole ihan varma, mistä nuo prosentit tulivat, mutta otin vinkistä vaarin ja googlasin netistä turkin kursseja. Sieltä löytyi TurkishClass101.com, johon sai kirjautumalla seitsemän päivän ilmaisen käyttöoikeuden. Kurssi tuntui sen verran hyvältä, että viikon jälkeen maksoin kolmen kuukauden käyttöoikeuden, joka premium-tasolla maksaa 46,85 Amerikan dollaria. Monipuolinen ja hyvä audio-video-nettikielikurssi, jossa on vaihtoehtoina useita kieliä, yhtenä myös suomi.
Sanakirjan ja nettikurssin avulla opiskelu on kuitenkin aivan liian hidasta, kun tavoitteena on osata oikeasti käyttää kieltä hyvin kommunikaatiotilanteissa, ja noita kommunikaatiotilanteitahan tulee eteen päivittäin.
Sain eräältä latte ladyltä sähköpostiosoitteen yksityiselle opettajalle. Laitoin opettajalle viestiä ja hänellä oli onnekseni aikaa ottaa uusi oppilas. Tänä aamuna sitten aloitimme ja jo ensimmäisen tunnin jälkeen tuntuu, että tämä oli oikea ratkaisu! Oikein mukava, hyvä ja pätevä opettaja, jolla on yksityisoppilaita eri maiden suurlähetystöistäkin.
Ainakin seuraavan kuukauden opiskelen maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin opettajan kanssa ”bire bir” ja muulloin, aina kun ehdin, klikkaan itseni nettikurssille.
Pääsiäisherkuiksemme lähikauppaamme saapuivat pääsiäisen alla myös ensimmäiset Antalyan mansikat. Yleensä on joutunut pettymään näin kauniiden mansikoiden makuun, mutta nämä olivat kyllä oikeaa herkkua.
Tällä kertaa matkaan lähti vanha leivänpaahdin. Ei ehkä kovin näppärä, mutta sitäkin sievempi ja mahtuu mukavasti pienelle keittiön ruokapöydällemme. Organik-torilta ostimme mukaan perusvihanneksia, kolme mansikan tainta ja yhden mintun taimen. Myyjä selitti pitkän litanian turkiksi, kuinka luomumansikka pitää istuttaa ja miten hoitaa. Ymmärsimme muutaman sanan, joten kotiin päästyämme meillä oli googlelle taas asiaa. Eilen löysimme Bauhausista pelargonioita ja orvokkeja, jotka myös koristavat terassiamme.
Kasehege Ankarassa 