Kuukausi: kesäkuu 2016

Kirsikkahilloa korkeuksissa

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Ruokajuttuja, YleinenJätä kommentti

Kevään ihanat kirsikkapuut ovat viimein alkaneet tuottaa satoa. Kirsikoiden kilohinta on ihan viime päiviin saakka ollut aika korkealla, mutta viime viikolla se putosi Ankaran kaupoissakin jo alle 10 liiraan. Luomutorilla keltaisten kirsikoiden hinta oli toissaviikonloppuna 6 liiraa; viikonloppuna Beypazarıssa kirsikoita sai 5 liiralla kilo. Varmasti ne vielä tästä halpuvat, mutta jo nyt kirsikoita on tullut ostettua ja syötyä aikalailla: tummanpunaisia, vaaleamman punaisia, keltaisia, kelta-puna-oransseja… Naminami!

Noille kirsikoillemme löytyy varmasti myös nimiä, mutta ei ainakaan netistä eikä aina edes kaupoista. Kaupoissa ja torilla kirsikoita myydään muun muassa yerli-, yayla- tai sarı kiraz –nimillä eli ”paikallisia tai alkuperäisiä”, ”tasankokirsikoita” (lähes koko maahan on Anatolian tasankoa) tai ”keltaisia kirsikoita”. Kirsikkalajikkeita on Turkissa melkoisen monta, mutta minulle riittää ainakin se, että tunnistan ne ulkonäöltä ja tiedän, miltä ne maistuvat – hyvältä 🙂 Keskemmällä kesää tulee kauppaan vişne-kirsikoita eli hapankirsikoita, joista tehdään muun muassa hilloa ja maustetaan lokumeita. Turkki on noilla monilla lajikkeillansa maailman suurin kirsikoiden tuottaja. Viime vuonna sen kaupallinen kirsikkasato oli 535 000 tonnia.

Tämän vuoden sadosta meille on kaupoista ja toreilta kulkeutunut jo muutaman kilo. Suuri osa on syöty, mutta reippaasta kilosta, joka oli tänään vielä jääkaapissa, päätin tehdä hilloa. En ole enne tehnyt kirsikkahilloa, joten kävin netissä katsomassa reseptejä. Erään reseptin lopussa oli merkintä: Tämä resepti toimii maksimissaan 1000 jalan korkeudessa. Että mitä? Ei ole koskaan tullut mieleenikään, mutta näin netti väittää: ruuanlaitto ja leipominen korkeissa olosuhteissa vaativat perusreseptien tuunaamista.

Tuo 1000 jalkaa vastaa mittamuuntimen mukaan 304,8 metriä. Tosin muiden kuin tuon hilloreseptin kanssa korkean olosuhteen rajaksi asetetaan yleensä 3000 jalkaa, joka vastaa 914,4 metriä. Ankaran keskikorkeushan on 938 metriä, emmekä me asu lähelläkään matalinta Ankaraa, joten tuunaus siis täälläkin lie paikallaan.

Korkeammalla on pienempi ilmanpaine ja matalampi kiehumispiste (tämän taidan joskus testata, kunhan saan kunnollisen mittarin), korkealla hiiva ja sokeri alkavat käydä nopeammin ja matalan kosteusprosentin vuoksi esimerkiksi Ankarassa ruoka-aineet yksinkertaisesti kuivuvat helposti. Jotta yllätyksiltä välttyisi, yli 3000 jalkaa merenpinnan yläpuolella kannattaa kokatessa kuulemma joko a) lisätä nestettä ruokiin, b) käyttää vähemmän hiivaa ja/tai c) käyttää vähemmän sokeria.

Tämä tieto voisi ehkä selittää muutaman epäonnistuneen tai yllätyksellisen kokkaustuokion. Kuten, että miksi kaurahiutaleet kärähtivät ennen aikojaan uunissa, kun yritin tehdä mysliä ja miksi riisiä keittäessäni siihen joutuu lisäämään välillä vettä, ettei se kuivu. Ja että miksi pullataikina ja leipätaikina nousevat nopeasti (mikä ei ole ollenkaan huono asia) ja miksi leivonnaisista, joissa käytetään kohottajana vain leivinjauhetta, puolestaan tahtoo tulla kuivia.

Kirsikkahillostani tuli tänään oikein maukasta, vaikka varsinaisia hillokirsikoita eivät olleetkaan ja vaikka hillosokeriakin oli niukanlaisesti. Vai tuunautuikohan hillo hyväksi itsestään nimenomaan vähemmällä sokerilla?

Advertisement

Imaami pyörtyi

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Ruokajuttuja, YleinenJätä kommentti

Päätimme eilen tehdä sunnuntaipäivälliseksi jotain munakoisoruokaa lampaanfileen kaveriksi. Päädyimme turkkilaiseen imam bayıldı- eli imaami pyörtyi -ruokaan. Hallenberg & Perhon ruokakulttuurikirjan mukaan ruuan nimestä on monia arvailuja:”Joko ruokaa syönyt imaami pyörtyi ihastuksesta tai sitten kauhusta kuultuaan, miten paljon sen aineet olivat maksaneet…Turkkilaisten mukaan munakoison muoto esittää pyörtynyttä, maassa makaavaa imaamia ja munakoison kanta on imaamin turbaani”. Tuohon viimeiseen mielikuvaan saa kyllä käyttää aika paljon mielikuvitusta, sanoisin.

Vaikka ruokakulttuurikirjasta löytyi myös annoksen resepti, päädyimme kuitenkin Kotilieden nettisivun reseptiversioon, koska se näytti vielä pyörryttävämmän herkulliselta. Lopputulos oli jotain taivaallisen hyvää! Kannattaa kokeilla, rakkaat ystävät ja sukulaiset. Tässä resepti kuvien kera kahdelle  ruokailijalle:

IMG_5714Imaami pyörtyi

Ainekset:

1 suuri munakoiso
½ rkl suolaa
½ l vettä

IMG_5713Täyte:
munakoisojen malto
öljyä
pieni nippu tuoretta lehtipersiljaaIMG_5715
½ rkl silputtua tilliä
1 sipuli
2 silputtua valkosipulinkynttä
100 g tomaattimurskaa
suolaa
mustapippuria
½ tl kanelia
2 kuivattua viikunaa tai 1 rkl korintteja
1 rkl pinjansiemeniä
muutama kirsikkatomaatti

IMG_5719Kypsentämiseen:

½ dl vettä
1 dl oliiviöljyä
½ sitruunan raastettu kuori ja mehu
½ rkl ruokosokeria tai hunajaa

1. Halkaise munakoisot. IMG_5721Koverra malto varovasti kuorista, älä riko kuoria. Pane malto ja kuoret suolaveteen noin 15 minuutiksi, valuta ja kuivaa. Leikkaa malto kuutioiksi.

2. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet, kuullota IMG_5723öljyssä. Lisää joukkoon munakoisokuutiot
ja reiluhkosti öljyä. Paista kuultaviksi. Lisää muut täytteen ainekset ja hauduta noin 20 minuuttia.

3. Täytä munakoisojen kuoret täytteellä ja lado ne uunivuokaan. Sekoita vesi, öljy, sitruunankuoriraaste ja mehu. Kaada seos vuokaan ja ripota pinnalle sokeria tai hunajaa. Kypsennä tunti 150 asteessa. Anna jäähtyä liemessä ja tarjoa huoneenlämpöisininä.

Ja nauti!

 

 

Ramazan on täällä

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Juhlapäivistä, Turistina Turkissa, Turkista, Uskonnoista, YleinenJätä kommentti

Tänään alkoi islamilaisten pyhä kuukausi, jota Turkissa kutsutaan nimellä ramazan ja jota muissa muslimimaissa kutsutaan nimellä ramadan. Paastoaika on yksi islamin viidestä pilarista, ja sen aika on aina ramazan-kuussa, jolloin Koraani aikoinaan “annettiin opastukseksi ihmisille” (tämä tapahtui ramazanin 27. yönä, jota kutsutaan Turkissa nimellä kadir gecesi eli voiman yö). Ramazan on siis muistojuhla.

Ramazanin ajankohta määräytyy islamilaisen kuukalenterin mukaan, joten suhteessa gregoriaaniseen kalenteriimme se siirtyy vuosittain noin 11 päivää aikaisemmaksi. Tänä vuonna Ramazan ajoittuu kesäkuun 6. päivän ja heinäkuun 4. päivän välille.

Paastoaminen perustuu Koraanin suuraan, joten se on täysijärkiselle ja terveelle aikuiselle muslimille pakollinen: ”… syökää ja juokaa aamuhämäriin asti, kunnes vaalea lanka selvästi erottuu mustasta. Mutta sitten noudattakaa tarkoin paastoa yön tuloon saakka…”. Raskaana olevat naiset, imettävät, kroonisesti sairaat, lapset, vanhukset ja matkustavat eivät paastoa.

Ramazan-kuussa muslimit siis paastoavat koko päivän valoisan ajan. Ramazanin sattuessa yöttömän yön kesäajalle Suomessa, muslimit noudattavat joko Mekan tai Turkin vuorokausirytmiä. Langalla ei tänä päivänä tarvitse päivän pituutta onneksi mitata, vaan tarkka aika löytyy esimerkiksi Turkin valtion uskonnollisten asioiden sivuilta http://diyanet.gov.tr/en/home. Turkissa paasto alkoi tänä aamuna klo 3.20 ja tämän päivän paastoaika päättyy illalla klo 20.16.

Osa Turkin muslimeista paastoaa kirjaimellisesti aikataulun mukaan, kuten esimerkiksi oma apulaisemme. Apulaisemme sanoi, että ensimmäinen päivä on vaikein, sitten paastoaminen sujuu ihan itsestään. Hän aloitti jo viime viikolla laskeutumisen paastoon ja nautti päivisin vain vettä. Nyt on siis tuo vesikin kielletty. Paastopäivien aikana kieltäydytään paitsi ruuasta ja juomasta, myös seksistä. Kirjaimellisesti paastoavien joukossa on niitäkin, jotka eivät ramazanin aikaan niele edes omaa sylkeään.

Latte-leidit varoittelivat jo viime viikolla muutamaa latinoverta omaavaa leidiä ramazanin vaaroista. Monet muutenkin kuumaveriset turkkilaiset ovat nälissään ja janoissaan entistäkin kuumaverisempiä, joten erimielisyydet esimerkiksi taksikuskien kanssa kannattaa pitää ihan omana tietonaan. Tällä hetkellä Ankaran päivälämpötilat ovat reippaissa hellelukemissa, joten juomattomuus voi todellakin tehdä tepposia.

Osa Turkin muslimeista paastoa kuitenkin vain muutaman päivän, osa samoin kuin suomalainen ennen pääsiäistä: kieltäytyy kuukauden päivät jostakin turhasta, kuten alkoholista ja tupakasta. Paaston tärkein tarkoitus on harjoitella itsehillintää, puhdistaa kehoa ja mieltä ja tulla lähemmäksi Jumalaa.

Ramazanin aikaan monet ravintolat ovat lounasaikaan melko tyhjillään, ainakin näin ei-turistikohteessa kuten Ankara. Joidenkin ravintoloiden ja kahviloiden terassien suojana on ramazanin aikaan verhot, jotta ruokailijat ja juomailijat eivät häiritsisi tunnollisia paastoajia. Päivällä on ulkomaalaistenkin kuulemma kohteliasta pidättäytyä syömästä ja juomasta kaduilla.

Näin siis virallisesti. Kävin ramazanin toisena päivänä latte-leidien kahvitteluilla Gaziosmanpaşassa, jossa asuu suuri määrä ulkomaalaisia ja jossa monet suurlähetystötkin sijaitsevat. Oli ihanan aurinkoinen päivä ja paljon ihmisiä liikkeellä. Hoşdere-kadullamme ravintolat olivat auki, mutta suurimmaksi osaksi täysin tyhjiä. Ravintoloiden ulkopuolella oli kuitenkin hyvin esillä lounasmainostaluja. Perillä Uğur mumcu -kadulla oli myös paljon ravintoloita auki ja monissa niistä paljonkin ihmisiä. Myös meidän kahvittelupaikkamme täyttyi puolenpäivän aikaan, ja ankaralaiset asiakkaat näyttivät nauttivan ainakin hampurilaisia ja ranskalaisia perunoita. Tupakkia sen sijaan poltti yllättävän harva; olisikohan tupakattomuus heidän tämän vuoden ramazan-paastonsa?

Ramazanin komantena päivänä minut oli kutsuttu erään suomalaisen läksiäislounaalle, jälleen Gaziosmanpaşaan. Koska satoi vettä, otin taksin. Ainakin minun taksikuskini näytti olevan hyvissä sielun ja ruumiin voimissaan. Kun koitin harrastaa vähäisellä turkillani small-talkia, ”onpas tänään kylmää”, hän laittoi heti ystävällisesti lämmityksen päälle ja kysyi hetken kuluttua ystävällisesti: ”Riittääkö lämpö nyt?” Vaikka keli oli vilpoinen ja sateinen, oli lounaspaikassamme jälleen muitakin lounastelijoita, myös turkkilaisia.

Uskonnolliselle turkkilaiselle paastoon kuuluu kuitenkin vain aamuhämärissä nautittu sahur-aamiainen ja valoisan ajan päättyessä iftar-illallinen. Ennen ramazania sunnuntaina antiikkitorilla minulle tarjottiin mukillinen mehua (maistui ihan osmanien mehujuomalle, jota ostin kaupasta pari viikkoa sitten itsekin), ja sain samalla käteeni käyntikortin ÂLÂ-ravintolaan, joka on yksi Ankaran monista ravintoloista, joissa tarjoillaan iftar-illallinen. Pysähdyimme kotimatkalla çikolata pastanelerissa kahvilla (suklaakakut jätimme väliin, vaikka ne kovin herkullisilta näyttivätkin). Sielläkin tarjoilijat eli garsonit pystyttivät kahvitellessamme terassin lasiseinän taakse isoa mainoslakanaa iftar-illallisista, joita ravintolassa tarjoillaan ramazan-ajan iltoina.

Turkki on hyvin yhteisöllinen maa, ja paikalliset nauttivat iftarin mielellään muiden kanssa. Kun on paastottu pitkä kuuma päivä, halutaan katkaista se yhdessä juhlavissa tunnelmissa. Osa kokoontuu ulos piknikille, osa sukulaisten tai ystävien kotiin ja osa katkaisee paaston iftar-illallisia valmistavissa ravintoloissa, esimerkiksi juuri tuolla ÂLÂ:ssa tai çikolatassamme. Hekin, jotka eivät itse paastoa, osallistuvat silti mielellään tuttaviensa kanssa yhteisille illallisille.

Paastokuukautta seuraa kolme päivän ramazan bayramı eli şeker bayramı, joka on Turkissa kansallinen loma-aika. Se alkaa viimeisen ramazan-päivän auringonlaskun aikaan eli 4.7. ja jatkuu siitä seuraavan kolmannen päivän auringonlaskuun eli 7.7.

Tämä on meille ensimmäinen ramazan Turkissa, joten jännityksellä odotamme, mitä se tuo tullessaan. Viime yönä kuulimme eka kerran ramazan-rumpaleita, jotka herättelevät ihmisiä sahurille ennen auringon nousua. Ennen bayramia ja bayramin aikana rumpalit kiertelevät kuulemma keräämässä palkkaa työstään.

Pienenä anekdoottina: vuonna 2005 Yenimahallen kaupunginosan johtaja järjesti isot rumpalikokeet, ja parhaat valittiin rummuttamaan kaduille yön hämärissä. Tarkoitus oli tuolloin saada rumpurytmi standardoitua, kun Turkki oli vielä suhteellisen hyvissä asemissa neuvottelemassa EU-jäsenyydestä. Koska turkkilaiset ovat rummuttaneet Wieninkin porteilla osmanien aikaan valloitusreissuillaan, heillä on oikeus ja etulyöntiasema maailman ramazaneiden rummunlyöntistandardeihin. Ajatus oli, että EU ottaisi tämän harmonisoimisen ja standardoimisen ohjelmaansa. EU-jäsenyysneuvotteluthan ovat olleet melkoisen pitkät, ja tällä hetkellä ne ovat lisäksi jäissä. Eikä EU ole tietääkseni ainakaan vielä antanut rummutusdirektiiviä.

Maaseutuajelulla

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Turistina Turkissa, YleinenJätä kommentti

Kävimme toukokuun viimeisenä viikonloppuna sunnuntaiajelulla. Suuntanamme oli Üçlerkayası köyü ja siellä peribacalarit, aikojen saatossa muodostuneet kivitornit eli “keijukaisten savupiiput”. Alue on muinaisten fryygialaisten seutuja, jotka saapuivat sinne noin 2000 eKr. Fryygialaiset asustelivat luolissa, kuten muinaiset Kappadokyan alueenkin ihmiset eli reissu oli maisemiltaan ikäänkuin Kappadokyan reissun korvike.

Ankaran kodistamme pääsee helposti ulos kaupungista, ja maisemat ovat heti alkumetreiltä ihanan kukkulaiset. Tähän aikaan vuodesta kukkulat ovat vielä vihreinä ja monet pensaat ja kasvit täydessä kukassaan, joten katseltavaa riitti automatkallamme.

Maalaismaisemassa oli pitkin matkaa juomapisteitä, joista lehmä-, lammas- ja vuohilaumat kävivät nauttimassa virvoittavaa. Varmaan virvoitusta haki myös paimen, joka näkyi olevan jokaisen lauman mukana. Parin tunnin ajomatka vei meidät keskelle Länsi-Turkin maalaismaisemia, jossa pysähdyimme syömään eväitämme ihanissa kesän tuoksuissa.

Määränpäämme sijaitsi Afyonin maakunnassa (vuodesta 2004 kaupunki on löytynyt myös uudella pidemmällä nimellänsä: Afyonkarahisar). Afyon tarkoittaa suomeksi oopiumia, jota siellä viljeltiin laajemminkin aina vuoteen 1971 saakka. Edelleenkin alueella viljellään unikkoja, mutta rajoitetusti lääketieteellisiin tarkoituksiin. Unikkopellot yllättivät meidät, sillä ne olivat puhtaan valkoisia, vain muutaman violetti kukka joukossaan! Kerrassaan ihastuttavia! Afyonin seutu on osa Keski-Anatolian vilja-aittaa, ja alueelta saadaan myös korkealaatuista marmoria, josta todistuksena monet mermer-liikkeet matkamme varrella.

Üçlerkayasın kylään saavuimme alkuiltapäivästä. Kyse oli selkeästi maalaiskylästä: kaduilla juoksenteli ankkoja, kukko komensi ja paimensi kanojaan. Hiukan yllättävää oli, että kylän naisia istuskeli talon seinustalla juttelemassa ja mitä ilmeisimmin syömässä jotain pientä, ja että osa nuorista tytöistä kulki ilman päähuivia. Pohjoisen reissullamme näimme kylissä vain miesporukoita teelasien ääressä, tupakilla tai pelaamassa. Samoin huivit olivat tytöillä enemmän sääntö kuin poikkeus.

Itse kylässä ja kylän ympärillä olevat peribacalarit ja luolarakennukset olivat vaikuttavan näköisiä. Erään keijukaisen savupiipun päälle oli haikarapariskunta tehnyt pesänsä!

Kylästä johti viitoitettu tie laajemman peribacalari-ryppään näköalapaikalle.

Paluumatkallamme meidät pysäytettiin noin 80 km ennen Ankaraa. Poliisi ohjasi meidät tien sivuun ja kertoi, että takarenkaamme oli puhjennut. Yllättäen juuri nämä sanat kuuluivat sanavarastooni, kiitos Bangkokin turkin opettajani! Poliisi pyysi nähdä kimlikimme, ja tuumasi ne näytettyämme ystävällisesti hymyillen, että ”Finlandiya? Süper!”, ja antoi korttimme takaisin.

Pysäytyskohdassa oli parikin rengasliikettä, mutta koska oli sunnuntai, olivat ne molemmat kiinni. Vaihdoimme renkaan ja jatkoimme matkaamme vararenkaalla kotiin. Kotona olimme illansuussa roppakaupalla uusia kokemuksia ja näkemyksiä rikkaampana.