Turkin aikamme alkaa olla lopuillaan, samoin pitkään kestänyt ekspatriaattiaikamme maailmalla. Puuhaa on riittänyt näinä viimeisinä viikkoina, eikä ole oikein aikaa riittänyt enää blogiani päivitellä.

Läksiäisjuhlat on juhlittu, pakkausfirma on jo käynyt viemässä laivarahdin ja lentorahti lähtee matkaan ylihuomenna. Vuokranantajan sängyt ja muut huonekalut on nyt siirrelty takaisin oikeisiin huoneisiin ja oikeille paikoillensa. Me nousemme toistaiseksi viimeisen kerran Havayollariin viikon päästä sunnuntaina. Edellisestä paluumuuton yrityksestämme on aikaa kymmenisen vuotta. Viimeksi paluumuuttoaika jäi lyhyeksi ja tyssähti olemattomiin työmahdollisuuksiini. Saa nähdä, kuinka käy tällä kertaa.

On haikeaa jättää ystäviä taaksensa, mutta totuuden nimessä on sanottava, että Ankara ei asuinkaupunkina ole ollut ihan helpoimmasta päästä. Turkki on kuitenkin ollut todella mielenkiintoinen maa asua ja olemme oppineet tästä maailmankolkasta enemmän kuin osasimme odottaakaan. Olemme myös saaneet Turkista uusia ihania ystäviä, sekä turkkilaisia että suomalaisia, joiden kanssa olemme jo todenneet, että jos ystävyytemme on tarkoitettu jatkumaan, se kyllä jatkuu välimatkasta huolimatta. Elämä tuo, elämä vie.

Kiitokset kaikille teille, jotka olette näiden kahden ja puolen vuoden aikana blogiani seurailleet! Osalta olen saanut palautetta suoraan – osasta tiedän vain maan, josta (oletettavasti) blogiini itsenne klikkaatte. Pikakelauksella muistan maista ainakin seuraavat ja lähetän lämpimät terveiseni Suomeen, Turkkiin, Saksaan, Thaimaahan, Malesiaan, Myanmariin, Sveitsiin, Belgiaan, Viroon, Iso-Britanniaan, Yhdysvaltoihin, Tanskaan, Kanadaan, Puolaan ja Espanjaan. Toivottavasti olette nauttineet blogini lukemisesta yhtä paljon kuin minä sen kirjoittamisesta 🙂 Näihin tunnelmiin, mutta ei kuviin, sillä WordPress ilmoitti jo huhtikuun alussa, että olen käyttänyt 99.9% kuvatallennus tilastani 🙂