Kuukausi: tammikuu 2018

Valkoliljasta

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Myyttejä ja legendoja, Ulkosuomalaisuudesta, Yleinen2 kommenttia

Piirtelin loppuvuodesta logoehdotuksia vuoden ikäiselle suomalaisyhdistyksellemme. Syksyn kokouksessamme oli esillä muutama ehdotus, joista päädyimme kukka-aiheeseen: logomme tulee olemaan joko valkolilja tai tulppaani. Näistä piirtelin ehdotuksiani. Valkolilja viittaa Suomen ja Turkin erikoislaatuisiin suhteisiin Petrovin teoksen ”Valkoliljojen maa” kautta, ja tulppaani viittaa tietysti Turkin kansalliskukkaan.

Kirjoittelin Valkoliljojen maasta blogissani viime toukokuussa. Teoshan kertoo nuoresta valtiosta, joka rakentaa itselleen täydellisen yhteiskunnan. Esimerkkinä kirjailija käyttää tällaisesta uskomattomasta voimainponnistuksesta Suomea, jonka ”… ihmiset eivät ole muiden ihmisten kaltaisia… He muistuttavat ’valkoisia liljoja’, joista Raamattu puhuu”.

Valkoliljojen maa on monelle turkkilaiselle, erityisesti vanhemman polven edustajalle, tuttu. Teos oli pitkään pakollisena lukuteoksena Turkin sotilaskouluissa. Ja vaikka Petrovin teos on lähes täysin fiktiivinen, valkoinen lilja samaistetaan Suomeen ja suomalaisiin. Oma suurlähettiläämme on kertonut kerran saaneensa ihastuneen kommentin vanhalta turkkilaisdiplomaatilta: ”Olette Valkoliljojen maan suurlähettiläs!”

Yllätyksekseni törmäsin Istanbulin reissullamme lähestulkoon samanlaiseen liljalogoon kuin olin itse piirtänyt! Liljalogo oli kyltissä, joka roikkui erään vanhan talon edessä Beyoğlun kaupunginosassa. Valkoliljan näköinen kukka ei tietysti ole ihan outo logomotiivi, mutta yllätyin siltikin. Miksiköhän he ovat valinneet juuri valkoliljan?

Otin liljakyltistä kuvan ja kotiin päästyäni googlasin sen tekstin “The White Lily Project”. Kyse on Beyoğlun kaupunginosan ja Johnson Diversen yhteisestä projektista, jonka tarkoituksena on kohottaa kaupunginosan ravintoloiden hygieniatasoa kouluttamalla ravintoloiden henkilökuntaa ja tekemällä ravintoloihin tarkastuksia. Netin mukaan tähän mennessä tarkastuksia on tehty 500 kohteeseen, joista 154 on saanut Valkoinen lilja -laatuluokituksen.

Valkoinen lilja, lilium candidum, on erityisesti roomalaiskatolisten symboli neitsyt Marian puhtaudelle. Siitä lie Boyoğlun projektin nimikin johdateltu.

Valkoinen lilja löytyy myös vanhoista kreikkalaisista taruista, joissa se liitetään jumalten kuningattareen Heraan. Kun Hera imetti Hercules-vauvaansa, maitoa tuli niin runsaasti, että sitä alkoi tippua aina maahan saakka. Osa maidosta muodosti matkallaan Linnunradan; tipoista, jotka saapuivat maahan saakka, kasvoi valkoisia liljoja. Vanhan roomalaisen legendan mukaan Venus oli niin kateellinen valkoliljan kauneudesta, että hän lisäsi liljan keskelle emit rikkomaan täydellisen valkoisen puhtauden.

Logovalinta

Valkoinen lilja löytyy nyt myös Ankaran historiasta:  Suomen 100-vuotiskunniaksi lähetystömme katuosoite on tämän vuoden alusta saanut uuden nimen: Beyaz Zabaklar sokak eli Valkoliljojen kuja. Eikö ole ihana kunnianosoitus!

Lilja löytyy myös suomalaisesta perinteestä: Lilja on toukokuun syntymäpäiväkukka ja suomalaisessa almanakassa Lilja viettää nimipäiväänsä toukokuun 20. päivä – mikä sattuu olemaan oma syntymäpäiväni! Ja Ankaran suomalaisten vuosikokouskin on toukokuussa 🙂

Päätimme tammikuun kokouksessamme, että emme anna hygienialuokituslogon vaikuttaa omaan logopäätökseemme. Valinta kohdistui valkoiseen liljaan. Piirustus odottaa nyt, että se saa digitaalisen muotonsa…

Advertisement

Istanbulin taideantia

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Kirjallisuus, Turistina Turkissa, Yleinen2 kommenttia

Ankaran taideanti turkkia taitamattomalle on osoittautunut aika olemattomaksi. Syynä voi tietysti myös olla, että koska taidetapahtumia mainostetaankin vain turkiksi, emme edes tiedä, mitä kaikkea taiteen alalla täällä tapahtuu. Olisikohan tietoa facebookissa (jota lähetystömmekin kuulemma päivittää säännöllisesti; lähetystömme facebook-sivun nimikin on turkiksi!)? Vai löytyisiköhän tietoa turkkilaisista lehdistä? Cer Modernin taidekeskukseen ja Çağdaş sanat merkezille olen jättänyt sähköpostiosoitteeni, joten saan niiltä postia molempien tulevan kuukauden tapahtumista. Muut tapahtumamainokset olemme huomanneet, kun olemme ajelleet Ankaran liikenteessä. Nekin kaikki turkiksi.

Kuvagallerioita ja taidemuseoita Ankarassa on riittämiin, mutta suuret näyttelyt ja musiikkiesitykset löytyvät aina Istanbulin, Turkin de facto pääkaupungin, tapahtumalistalta. Istanbulin reissumme tavoitteena olikin nähdä siellä parhaillaan meneillä oleva maailman laajimmaksi mainostettu Da Vinci -näyttely ja kiinalaisen Ai Weiwein taidenäyttely. Pari muutakin hienoa museota tuli Istanbulissa viikonlopun aikana kierrettyä.

Suunnittelimme taidereissumme logistiikan Istanbulin kartan mukaan, koska emme halunneet tuhlata turhaa aikaa kaupungin kaoottiseksikin haukutussa liikenteessä (mikä ei ainakaan lentokenttämatkojemme ja Peran puolella ajelumme perusteella vetänyt missään mittakaavassa vertoja vanhalle kotikaupungillemme Bangkokille).

IMG_7929.JPG

Aloitimme lauantaiaamumme suunnistamalla metrolla Suomen kunniapääkonsulaattiin, jossa käytimme kansalaisoikeuttamme piirtämällä äänestyslappuihimme presidenttiehdokkaamme numeron. Konsulaatti oli hyvä pysähdyspaikka: tarjolla oli mukavaa seuraa ja vaalikahvit ja se oli mukavasti museomatkamme varrella.

Lähetystöstä suuntasimme ensiksi Ai Weiwein näyttelyyn, joka oli pystytetty Sakıp Sabancın yliopiston kauniiseen museoon. Turkiksi sitä mainostettiin posliininäyttelynä, mutta tuo nimi ei kyllä tehnyt taiteilijalle oikeutta. Olimme kuulleet näyttelystä kovasti kehuja, mutta se onnistui siltikin yllättämään meidät positiivisesti. Positiivisesti on kyllä mieto sananvalinta, sillä näyttely oli järisyttävän hieno leikkaus taiteilijan elämäntaipaleesta: poliittisesta vuoropuhelusta, kansainvälisistä tunnustuksista, kotimaansa vainoista ja pidätyksistä… Kerrassaan upea taidekokemus!

IMG_7950.JPGNäyttelyn jälkeen sulattelimme kokemustamme Bosporinsalmen rannan kahvilassa turkkilaisella aamiaisella, mikä jälkeen jatkoimme UNIQ-museoon. Siellä oli, ainakin mainoksien mukaan, maailman toistaiseksi kattavin Da Vinci -näyttely, joka jäi ainakin meille hienoiseksi pettymykseksi. Jälkiviisaana oli ehkä virhe tehdä taidekierros tässä järjestyksessä: Ai Weiwein näyttelyn jälkeen mikä tahansa olisi ollut kakkosluokan näyttely.

Paluumatkalla koukkasimme vielä Istanbul Moderniin, Turkin ensimmäiseen yksityiseen nykytaiteen museoon Bosporinsalmen rantaan. Museossa oli mielenkiintoinen turkkilaisten nykytaiteilijoiden näyttely. Muutama työ ihastutti, muutama – kuten nykytaiteen museossa meille aina käy – jätti mielen pohjukoille enemmänkin kysymysmerkin kaltaisen tunteen… Istanbul Modernin jälkeen päätimme, että taidekiintiömme lauantaille on täynnä.

Jatkoimme museokierrostamme sunnuntaina ennen lentokentälle lähtöämme. Suuntasimme ensin hotellimme lähellä olevaan yksityiseen 1800-luvun lopulla rakennettuun Pera-museoon, joka toimi aikanaan Bristol-hotellina. Museo on erikoistunut 1800-luvun orientalismiin. Yläkerrassa oli mielenkiintoinen nykytaiteilijoiden ”Look at me!”-näyttely. Mukava taidekokemus, jonka jälkeen nautimme museon kahvilassa toistaiseksi kalleimmat turkkilaiset kahvimme, 10TL per kuppi.

IMG_7977

Oriental-puolen näyttelyssä oli mielenkiintoisia tauluja, jotka liittyivät 1700-luvun tapahtumiin, kun Ruotsin Kaarle XII pakeni Pultavan tappion jälkeen osmanien leiriin. Ruotsin kuningas eli leirissä suhteellisen leveästi ja maksoi osan ylellisestä menostaan turkkilaisilta ottamillaan lainoilla. Lainoja käytiin myöhemmin perimässä Ruotsista pariinkin otteeseen, mutta vaikka osmani-vieraat otettiin vastaan ylellisin seremonioin ja heitä eräänkin kerran kestittiin koko 15-kuukautisen vierailun ajan, ei velkoja saatu  ruotsalaisilta takaisin. Kuningas Fredrik I:n hovimaalari Schröder sen sijaan maalasi rahanperijöistä monumentaalisia muotokuvatauluja, joista oli esillä Pera-museossa.

Pera-museosta kävelimme vanhan Peran halki Orhan Pamukin samannimiseen kirjaan perustuvaan Viattomuuden museoon, Masumiyet müzesiin. Matkanvarrella tapasimme nuoren kirjailijan, joka oli matkalla samaan osoitteeseen. Hän oli kuulemma lukenut Pamukin teoksen jo pari vuotta sitten, ja haaveillut museokäynnistä aina siitä saakka. Museossa kirjailija kaivoi kassistaan Pamukin kirjan ja aloitti pyhiinvaellusmatkansa.

Viattomuuden museo -teos on Istanbuliin sijoittuva kertomus Kemalista ja hänen rakkautensa kohteesta Füsunista. Kahdeksan vuotta Kemal käy tapailemassa Füsunia kaukaisen sukulaisen roolissa. Hän ei kuitenkaan saa vastakaikua rakkaudelleen, joten hän alkaa kerätä, oikeammin näpistellä, Füsuniin liittyviä esineitä, joista alkaa pikkuhiljaa muodostua hänen rakkautensa museo: viattomuuksien museo. Pamuk on kertonut luoneensa ajatuksen museosta jo kirjaa kirjoittaessaan. Museosta nauttiakseen ei kirjaa tarvitse kuitenkaan välttämättä lukea. Museo on siltikin aivan uskomattoman, ihastuttavan hieno kokemus!

IMG_7987

Huomasimme, että Istanbulin taidemuseoissa kannattaa tarkistaa, ovatko pääsylipun hinnan samat ulkomaalaisille ja turkkilaisille. Monissa museoissa hinta oli paikallisille reilustikin edullisempi. Paikallisella henkilökortillamme, kimlikillä, saimme liput aina paikalliseen hintaan.

20180120_192448

Museoiden ja hotellimme lisäksi nautimme Istanbulissa turkkilaisesta ruuasta. Kävimme veneellä Kadıköyn puolella illallisella Çıya sofrası -ravintolassa testaamassa gaziantepeläistä ruokaa. Tarkoituksemme on pitkään ollut matkustaa itse Gaziantepeen, Turkin kulinaarimekaksi kutsuttuun kaupunkiin, nauttimaan ruuasta autenttisessa ympäristössä. Turkin poliittisen tilanteen vuoksi matkustaminen tuolle alueelle kuitenkin arveluttaa. Ruoka Çıya sofrasıssa oli oikein hyvää ja palvelu nopeaa ja ystävällistä – suosittelemme lämpimästi!

IMG_20180120_181206Beyoğlun puoli oli mukavaa seutua ja ihan hotellimme vierestä löytyi kahviloita, ravintoloita ja baareja. Istiklal-kadullekin oli vain muutaman minuutin kävelymatka. Kadıköy oli tunnelmaltaan hyvin erilainen ihmisvilinöineen, basaareineen ja myyntikojuineen. Oikein mukavaa vaihtelua.

Perusturkkilaisen sunnuntaiaamiaisemme nautimme Galata-tornin kupeessa olevassa (1964 avatussa) Güney-ravintolassa, jonka jälkeen kiipesimme hissillä Galata-torniin. Tarkoituksemme oli käydä ihailemassa näköalatasanteelta 360⁰ Istanbulia, mutta asteet jäivät meillä hyvin paljon pienemmiksi. Tornia ympäröivä maisematasanne oli nimittäin kovin kapoinen ja liikkeellä oli aamutuimaan muitakin turisteja sekä suuri määrä lokkeja, jotka ovat oletettavasti tottuneet saamaan jotain murkinaa näköalaturisteilta. Tyydyimme ottamaan muutaman valokuvan ja katselemaan maisemia ylätasanteen ravintolan ikkunoiden läpi.

Istiklalta löysimme sunnuntaina vielä kivan kahvipaikan Ravouna-hotellin alakerrasta. Art nouveauta edustavalla talolla oli mielenkiintoinen historia: sen on rakennettu vuonna 1906 italialaiselle Ravouna-perheelle. Historian kirjat eivät kerro, milloin ja miksi Ravouna-perhe muutti talosta, mutta talo on sen jälkeen toiminut ainakin kirjakauppana, antiikkikauppana ja jalokiviliikkeenä. Todella kaunis talo ja kahvila! Tänä päivänä Ravounasta löytyy kahdeksan sviittiä. Sviittejä emme käyneet katsomassa, mutta kattotasanteen hotellin vieraille tarkoitetusta ravintolasta sen sijaan kävimme ihailemassa näköaloja. Pikavisiitin perusteella potentiaalinen yöpymispaikka seuraavalle kerralle…

Ensimmäinen viikonloppu näistä viimeisistämme saa nyt merkintänsä: tehty!

Istanbulin ja Pera Palacen tunnelmissa

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Kirjallisuus, Turistina Turkissa, Turkista, YleinenJätä kommentti

Kasehegen aika Ankarassa alkaa olla loppusuoralla… Tulimme tänne tammikuussa 2016 ”toistaiseksi”, ja tuo toistainen näyttää tällä kertaa kestävän enää muutaman kuukauden. Listasimme pari viikonloppua sitten paikkoja ja paikkakuntia, joissa haluaisimme vielä Turkin aikanamme käydä. Kalenteri täyttyi melko nopeasti, eivätkä kaikki paikat edes mahtuneet mukaan!

IMG_7907.JPG

Aloitimme loppurutistuksen viime viikonloppuna Istanbulista, josta olemme aikaisemmin ehtineet nauttia vain lyhyellä visiitillämme matkalla Bangkokista Helsinkiin. Silloin kolusimme kultaisen sarven Sultanahmetin aluetta, nyt oli vuorossa vanha Peran puoli eli Beyoğlu.

Yöpymispaikaksemme Peran puoleiseen Istanbuliin valitsimme komeasti historiallisen Pera Palacen Hemingway-sviitin, joka hotellin nettisivujen mukaan on sisustettu Hemingwayn tyyliin: jaden vihreää viittaamaan Hemingwayn rakkautta mereen ja ruskeaa muistuttamaan hänen intohimostaan hyviin sikareihin. Sviitti oli komea ja tilava kolmannen kerroksen kulmahuoneisto.

Pera Palacella on pitkä historia Istanbulin vieraiden majoittamisessa. Se on rakennettu vuonna 1891 majoituspaikaksi vieraille, jotka saapuivat ”Idän pikajunalla” Pariisin Gare de l’Estistä Istanbulin Sirkeci-junaterminaaliin. Aikanaan vieraat kannettiin asemalta hotellille kantotuolilla, joka nyt seisoo näytillä hotellin ala-aulassa.

IMG_7915Pera Palace on Istanbulin vanhin hotelli, joka saa kunnian olla myös Istanbulin ensimmäinen hotelli, jossa vierashuoneisiin tuli hanasta kuumaa vettä. Hotelli oli aikanaan osmanien palatsin lisäksi ainoa rakennus, jossa oli sähköt, ja sieltä löytyy lisäksi Euroopan toiseksi vanhin (ensimmäinen asennettiin Eiffel-torniin) sähköllä toimiva hissi. Hissi ei ole enää yleisessä käytössä, mutta pyynnöstä meille tarjoiltiin ihanaa vanhan ajan tunnelmaa ajeluttamalla meidät hissillä ylös viidenteen kerrokseen ja takaisin alas. Vanhalla hissillä olisi voinut olla mielenkiintoisia tarinoita kerrottavanaan, sillä Pera Palace oli aikoinaan vakoilijoiden ja poliittisten pakoilijoiden ja vehkeilijöiden tapaamispaikka 🙂

Pera Palace on merkittävä myös itsenäiselle Turkille: ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1922, kun miehitysjoukot olivat miehittäneet Istanbulin, turkkilaiset nationalistit neuvottelivat Atatürkin johdolla englantilaisten kanssa juuri Pera Palacessa kaupungin luovuttamisesta Turkin uudelle tasavallalle.

Pera Palacessa on Hemingway-sviittimme lisäksi viisitoista muuta sviittiä, jotka ovat kaikki saaneet nimensä hotellin asukkaiden tai jollakin muulla lailla hotelliin liittyvien kuuluisuuksien mukaan. Hotellissa on vieraillut kuninkaallisia, valtionpäämiehiä ja taiteilijoita ympäri maailmaa, muun muassa Agatha Christie, Mustafa Kemal Atatürk, Yrjö V, Vilhelm II, Frans Joosef I, Nikolai II, Edvard VIII, Ferdinand I, Kaarle I, Josip Broz Tito, Valéry Giscard d’Estaing, Mata Hari, Yehudi Menuhin, Jacqueline Kennedy Onassis, Rita Hayworth, Zsa Zsa Gábor ja Mika Waltari. Ja nyt siis myös Kasehege. Sviiteille nimensä ovat antaneet Hemingwayn lisäksi ranskalainen kirjailija Pierre Loti (oikealta nimeltään Julien Viaud), nuorturkkilainen itsenäisyysmies Celal Bayar, Turkin järjestyksessä toinen presidentti İsmet İnönü sekä kuningas Edward VIII ja keisari Franz Josef. Agatha Christie ja Greta Garbo ovat saaneet hotelliin nimikkohuoneensa.

Atatürk asui Istanbulissa ollessaan Pera Palacen alimman  asuinkerroksen hotellihuoneessa numero 101, joka muutettiin museoksi vuonna 1981. Huone on maalattu auringonlaskun vaaleanpunaiseksi, joka oli kuulemma Atatürkin lempiväri. Saimme kuuluisaan huoneeseen yksityisesittelyn. Alimman kerroksen kulmahuoneiston Atatürk oli kuulemma valinnut siitä syystä, että hotellissa asusti sodan aikana paljon vieraiden valtojen sotilaita: alimman kerroksen ranskalaisten parvekkeiden kautta olisi näppärä paeta kadulle, jos tarve vaatisi.

IMG_7989.JPG

Museohuoneen näyttelyesineisiin kuuluu muun muassa Atatürkin intialaiselta maharajalta lahjaksi saama käsin kultalangalla kirjailtu rukousmatto. Maton sanotaan sisältävät ennustuksen, joka tosin osattiin tulkita vasta Atatürkin kuoleman jälkeen. Mattoon on kirjailtu kellonaika 9.07, joka on Atatürkin biologinen kuolinaika. Myös kuolinpäivä löytyy matosta: kellon alle on kirjailtu 10 krysanteemia – Atatürk kuoli marraskuun 10. päivä.

Atatürkiakin kuuluisampi hotellin vieras on varmasti dekkarikirjailija Agatha Christie, jonka sanotaan kirjoittaneen hotellissa teoksensa Idän pikajunan arvoitus. Agatha Christien suosikkihuone numero 411 kulkee nimellä Agathan Christie -huone, joka oli toinen majoitusvaihtoehto meille. Päädyimme kuitenkin dekkarin sijasta meri-sikari-teemaan.

Hemingway ei itse asiassa kai koskaan majoittunut Pera Palacessa, mutta hänen novellinsa The Snows of Kilimanjaron päähenkilö Harry sen sijaan oleili siellä palvellessaan 1. maailmansodassa ympärysvaltoja Konstantinopolin valloituksen aikana. Ja melko varmasti Hemingway itse Istanbulissa ollessaan kävi Oriental-baarissa naukkaamassa muutaman viskin sikarin kera.

IMG_7908

Hotellin omistaja on vuosien mittaan vaihtunut. Hotelliin tehtiin vuosina 2008-2010 mittava 23 miljoonan euroa maksava restaurointi. Restauroinnin aikana löytyi keittiön kaapin takaa yllättäen lukollinen kaappi, josta puolestaan löytyi 50 vuotta kadoksissa olleet Pera Palacen alkuperäiset hopea-aterimet! Aterimet puhdistettiin ja ne ovat nyt käytössä hotellin Agatha Christie -ravintolassa ja Kubbeli-aulakahvilassa, jossa tarjoillaan hotellin kuuluisa kello viiden tee flyygelimusiikin tunnelmissa.

IMG_7957

Hotelli oli juuri niin kaunis ja palvelu juuri niin hyvää kuin olimme etukäteen ystäviltämme saaneet kuulla. Istanbulin viikonloppumme oli hotellin ihastelumme ja nautiskelumme lisäksi niin tapahtumarikas, että kirjoittelen siitä lisää erikseen…

Kun löysin voimaruokaa

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Yleinen2 kommenttia

Tämänkertainen jutusteluni ei varsinaisesti liity Turkkiin kuin mutkan kautta. Se liittyy kuitenkin Suomeen ja ulkosuomalaisen ruokakauppailuun, joten naputtelen siitä teillekin… toivottavasti aihe kiinnostaa jotakuta muutakin.

Kävimme tänään Next Level -ostoskeskuksen ruokakaupassa, jossa on vähän paremmat valikoimat erikoisruokatuotteita, jos haluaa tehdä vaihteeksi muutakin kuin turkkilaistyyppistä ruokaa. Käyn yleensä läpi lähes kaikki ruokahyllyt ja tutkiskelen, onko valikoimiin tullut lisäyksiä. Usein on. Tälläkin kertaa silmiini osui uusi tuote: kiteinen ksilitol eli ksylitoli. Paketin takaa löytyi tieto, että tämän ksilitolin raaka-aineen alkuperämää, hammadde mensei, on Suomi!

IMG_0002

Jotenkin on aina yhtä ilahduttavaa löytää kaupasta suomalaisia tuotteita 🙂 Yleisimpiä suomalaisia tuotteita ovat tähän saakka olleet Finn crisp -hapankorput, pienet pyöreät näkkileivät (joita saa Ikeasta) ja erilaiset Finland tai Finnish bread -nimillä myytävät ruisleipäset. Kiteiseen, sokerin näköiseen ksylitoliin en Suomessakaan ole koskaan törmännyt, vaikka ksylitolia suomalaisena tuotteena usein mainostetaankin. Laitoin yhden ksilitol-paketin ostoskärryihini – jospa suomalaisena keksisin sille käyttöä.

Kiteinen ksylitoli kiinnosti sen verran, että googlasin kotona hakusanalla ”koivusokeri”. Yllätyksekseni löysin sivukaupalla suomenkielisiä keskustelusivuja ja verkkokauppoja, joissa ksylitolia kutsuttiin voimaruuaksi. ”Ksylitoli”-haulla taas löytyi asiatietoa muun muassa Suomen hammaslääkäriliitolta, xylitol.net ja tietysti ksylitolin wikipedia-sivu. Tällaista sain sivuilta kiteisestä ksylitolista selville:

Ksylitoli eli koivusokeri ei ole itse asiassa ole sokeria, vaan sokerialkoholia, jonka kemiallinen kaava on C5H12O5. Ksylitolin E-koodi on E 967, mikä löytyy myös ksilitol-pakettini sisältötiedoista. Ksylitoli on hyväksytty EU:n alueella elintarvikkeiden lisäaineeksi. Sokeria ei tietääkseni EU:n säädöksillä lisäaineeksi luokitella, vaikka sitäkin valmistetaan teollisesti.

Ksylitolia saadaan paitsi koivusta, myös pyökistä ja maissista. Elintarvikekäyttöön ksylitolia valmistetaan noiden kasvien kuitumateriaalista eli ksylaanista. Ksilitol-paketissani lukee, että se on saatu koivun ja pyökin kaarnasta.

Ksylitolia esiintyy pieninä pitoisuuksina lukuisissa sellaisinaan syötävissäkin kasveissa, kuten mansikassa ja banaanissa. Makeudeltaan ksylitoli on lähellä sakkaroosia eli tavallista pöytäsokeria. Pöytäsokeriin verrattuna sillä on kuitenkin rutkasti etuja.

Ensinnäkin ksylitoli sisältää 40 % vähemmän kaloreita kuin tavallinen sokeri 🙂 Sen glykeeminen indeksi on vain 7 (sokerilla 68), mikä tarkoittaa, että se kohottaa verensokeria hyvin hitaasti ja on siksi aivan hyvä vaihtoehto esimerkiksi karppaajille, laihduttajille ja diabeetikoille. Suomalaisissa tutkimuksissa ksylitolin on havaittu ehkäisevän hampaiden reikiintymistä ja lasten korvatulehduksia, koska sokereista happoja tuottavat bakteerit eivät kykene hyödyntämään ksylitolia hapon muodostamiseen, kasvuun tai lisääntymiseen.

Ksylitoli sopii mainiosti myös leivontaan. Se on täsmälleen yhtä makeaa kuin sokeri, se kestää kuumentamisen, ja sillä on hyvä jälkimaku. Se ei kuitenkaan karamellisoidu eikä hajoa paiston aikana, joten se ei paistettaessa muodosta leivonnaisiin ruskeaa väriä pöytäsokerin tapaan. Ksylitoli ei myöskään herätä hiivaa kuten tavallinen sokeri, joten sillä leipoessa kannattaa käyttää leivinjauhetta tai ruokasoodaa.

Ksylitoli ei muuten ole suomalainen keksintö, vaan saksalaiset ja ranskalaiset kemistit löysivät sen jo 1800-luvun lopulla. Hammasystävälliset ominaisuudet keksittiin kuitenkin vasta 1970-luvun alussa Turun yliopistossa. Ensimmäiset kaupalliset ksylitolipurkat tulivat markkinoille vuonna 1975 samaan aikaan Suomessa (Xylitol-Jenkki) ja Amerikassa. Maailman ensimmäinen ksylitolilla makeutettu pastilli taas oli Xylitol Plus (nykyinen Läkerol Dents), joka lanseerattiin Suomen markkinoille vuonna 1990.

Sellainenkin maininta netistä löytyi, että ksylitolituotteet vapautettiin makeisverosta joulukuussa 1994 Vatialan koulun 4-luokkalaisen kolmen vuoden Xylitol-projektin tuloksena. Euroopan unioni antoi Suomelle kuitenkin huomautuksen ksylitolin verottomuudesta, ja eduskunta ratkaisi asian luopumalla makeisverosta vuoden 2000 alusta. Makeisvero oli kuitenkin uudelleen käytössä vuosina vuoden 2011 alusta vuoden 2016 loppuun saakka.

Hinta Turkkiin tuotuna ja pussitettuina 250 g pusseihin on 13 euroa kilo; Suomessa vastaavan määrän kilohinta lähentelee 30 euroa.

Koivusokeri haittoja on sen laksatiivinen vaikutus, mutta ripuliin sitä kyllä pitää syödä aikalailla: aikuisen vatsa sietää ksylitolia jopa 100 g päivässä. Erittäin tärkeä tieto ksylitolista on, että se ei sovellu eläimille ja esimerkiksi koirille se voi olla tappavan myrkyllistä! Ksylitoli saa koiran elimistössä aikaan voimakkaan insuliinierityksen eli koiran verensokeri laskee vauhdilla, mikä voi johtaa pahaan hypoglykemiaan.

Kiteiselle ksylitolille löytyi  netistä myös käyttöohjeita. The Queen of delicious food jakoi sivullaan ksylitolimokkapalojen ohjeen:

3 dl kahvia
200 g voita
3 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 ½ dl koivusokeria eli xylitolia

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Keitä kahvi. Myös kuuma vesi ja pikakahvi toimivat tähän.

Sulata voi ja yhdistä kahvin kanssa. Jäähdytä sen verran, että voit lisätä kananmunat ilman, että ne alkavat kypsymään. Lisää kananmunat ja sekoita hyvin. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja sekoita ne kahvi-voiseokseen. Vuoraa uunivuoka (20×30 cm) leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan.

Paista noin 40 minuuttia. Voit tehdä koivusokerista tomusokeria tehosekoittimessa ja sirotella sitä hieman jäähtyneiden mokkapalojen päälle.

Web dentosta löytyi ohje rahkalätyille:

250 g (1 purkki) maitorahkaa
2 kananmunaa
½ dl koivusokeria
½ dl vehnäjauhoja (tai manteli- tai kaurajauhoja)

Ksylitolimokkapaloja taidan tehdä kokeeksi seuraavalle kirjakerhomme tapaamiselle. Terveysvoimaruoan luulisi maistuvan kaikille 🙂

Tieteellistä tietoa Nooan arkista

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Myyttejä ja legendoja, Turkista, Uskonnoista, YleinenJätä kommentti

Blogissani on ollut viime aikoina hiljaista, mutta eilen sattui silmääni niin herkullinen uutinen, ettei sitä voi sivuuttaa kommenteitta. Istanbulin yliopiston lehtori Yavuz Örnek, harras muslimi, on nimittäin kertonut televisiossa tutkimustuloksistaan, joiden mukaan Nooalla ei ollutkaan laivassaan kyyhkysiä, vaan hän hänellä oli käytössään korkeampaa teknologiaa, nimittäin kännykkä!

“Kun ottaa huomioon, että aallot olivat valtavia, 300–400 metriä korkeita, ja Nooa oli kilometrien päässä pojastaan, kuinka on mahdollista, että Nooa keskusteli tämän kanssa? Näinhän Koraanissa sanotaan. Oliko se kenties ihme? Mahdollisesti, mutta me uskomme, että hän keskusteli poikansa kanssa kännykällä”, väitti Örnek. Hän väitti myös, että Nooa oli rakentanut laivansa metallilevyistä ja että se kävi ydinvoimalla. “Olen tutkija, joten puhun tieteellisestä tiedosta”, hän julisti.

Nooan arkkiin liittyy muitakin tieteellisiä yrityksiä ja virityksiä. Tutkijat ja tutkimusmatkailijat ovat yrittäneet selvittää kadonneen Nooan arkin paikkaa jo vuosisatoja: laivan jäänteitä on etsitty Ararat-vuorelta tai sen lähistöltä noin vuoden 300 aikoihin eläneen Eusebiuksen ajoista lähtien. Etsijöinä on ollut juutalaisia, kristittyjä ja muslimeja, joiden pyhien kirjojen joukkoon kuuluu Vanha Testamentti, josta merkintä Nooan arkista löytyy.

Merkittävimpiin tieteellisiin yrityksiin todistaa Nooan arkin olemassaolo kuuluu vuonna 1948 Itä-Turkissa tapahtuneen suuren maanjäristyksen paljastama laivaa muistuttava muodostuma. Lokakuussa vuonna 1959 Turkin ilmavoimat kartoitti alueen, ja lentäjän ottamia kuvia analysoinut kapteeni Durupinar huomasi kuvista sukkulamaisen muodostuman. Kuva muistutti haaksirikkoutunutta laivaa ja oli kooltaan täsmälleen Raamatussa ilmoitettua Nooan arkin kokoinen. Durupinar oli mukana vuonna 1960 amerikkalaisten adventististen tiedemiesten ja Turkin sotilaiden retkikunnassa, joka muun muassa räjäytti auki osan muodostumaa ja tuli siihen tulokseen, että kyse olikin savi- ja kalliomuodostumasta, joka vain sattumalta muistuttaa laivaa.

Toistaiseksi ehkä sinnikkäin arkin löytäjistä on ollut, jälleen syvästi uskonnollinen, Ronald Wyatt, joka keräsi seudulta 1970- ja 80-luvuilla kivinäytteitä, joiden hän väitti olevan Nooan arkin kivettyneitä puulankkuja ja rautanauloja. Paikalla kahdeksan kertaa käyneen kristityn, kreationistin, geofysiikan ja avaruusfysiikan tutkijan John Baumgardnerin vuonna 1996 antaman ilmoituksen mukaan kyse ei kuitenkaan ole Nooan arkista. Baumgardnerin mukaan Wyatt oli väärentänyt kaikki muodostuman ihmistekoisuutta suoraan tukevat todisteet eli tehnyt valetiedettä.

Viimeksi arkin ”löysi” kiinalais-turkkilainen evankelisten tutkimusmatkailijoiden ryhmä huhtikuussa 2010. Arkki löytyi noin 4 000 metrin korkeudesta Ararat-vuoren rinteeltä. Arkin jäänteiden iäksi tutkimusmatkailijat arvioivat 4 800 vuotta. Tosin heidän mukaansa ei ole ihan 100-prosenttisen varmaa, että löydös on Nooan arkki, mutta ainakin 99,9- prosenttisen varmaa se kuulemma on. Tutkimusryhmän 99,9-prosenttisesti varmat laivan jäänteet ovat kuitenkin puuta, eivät metallia, kuten Örnek väittää.

Omatekoisia tieteilijöitä löytyy tietysti ympäri maailmaa, mutta voiko olla sattumaa, että tällaisia kännykkäuutisia julkaistaan tieteen nimissä sen jälkeen, kun Turkissa on pidätettynä ja viralta pantuna satoja yliopistoprofessoreja?

Tieteen ja valetieteen raja tuntuu hämärtyvät erityisesti sosiaalisessa mediassa. Valetiedettä on vaikea tieteellisesti todistaa vääräksi, koska sitä ei ole alunperinkään tieteellisesti todistettu oikeaksi. Esimerkiksi Örnekin tapauksessa ei käy ilmi, kuinka hän on väitteisiinsä päässyt ja millaisiin tieteellisiin tutkimuksiin ne perustuvat. Koska tieteellisiä perusteluja ei löytynyt, päätin etsiä, millainen tieteellinen auktoriteettiasema Örnekillä Turkissa oikein on.

Googlaamalla ”Yavuz Örnek” löysin haun ”Yavuz Örnek kimdir?” eli ”Kuka on Yavuz Örnek?” Joku muukin on siis ollut utelias… Örnek on tohtorismies, syntynyt vuonna 1958 Erzurumissa. Hän on opiskellut muun muassa New Yorkissa ja väitellyt tohtoriksi Washingtonissa. Oletettavasti auktoriteetti kumpuaa ulkomailla suoritetusta tutkinnosta. Tuskinpa Amerikassakaan tieteelliseksi tiedoksi riittävät näin heppoiset todisteet. Klassisen tiedon määritelmän mukaan tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus – siihen Örnekin väittämä lähestulkoon yltää.

Örnekin esittämää tietoa voisi parhaimmillaankin kutsua arkitiedoksi: arkitietoon kuuluvat epäluotettavat ja valikoivat havainnot, kuten liiallinen yleistäminen omien kokemustensa, uskomustensa tai havaintojensa perusteella, epäjohdonmukaisuus ja logiikan puute, lyhytjänteisyys eli tyytyminen ensimmäiseen selitykseen sekä asioiden tarkastelu irrallaan yhteyksistään. Tästähän kaikessa hupaisuudessaan Nooan kännykässäkin on kyse.

”Olen tieteilijä, siksi tulostan tiedettä” ei ole riittävä kriteeri tieteelliselle tiedolle. Tieteellinen tieto on tieteellisesti havainnoitua, mitattua, tuotettua ja perusteltua. Tieteellisen tiedon ja ajattelun eräs tunnuspiirre on kriittisyys. Tutkimustuloksista tulee tiedettä vasta, kun ne ovat läpikäyneet tutkijayhteisön kritiikin ja osoittautuneet kestäviksi. Uskallanpa veikata, että Örnekin Nooan kännykälle ja ydinvoimalle ei tule käymään näin.