Nykyaikana on helppo seurata, mitä muissa maissa tapahtuu. Media ja puskaradiot pitävät siitä huolen. Tapahtumien seuraaminen on myös hyvä juttu. Se ikään kuin osaltaan pitää globaalia check-and-balance-tunnetta yllä: ainakaan kaikki ihmiset kaikkialla eivät voi toisten selän takana tehdä ihan mitä lystäävät toisillensa.

Jotkut meistä eivät pitäydy pelkässä muiden maiden tapahtumien seuraamisessa, vaan tarttuvat toisinaan puhelimiinsa tai laittavat kätösensä näppäimistöillensä, jos tuntevat akuuttia tarvetta kommentoida noita tapahtumia. Tulevat toisinaan siis itse osaksi mediaa ja puskaradiota. Osa ehkä soittelee ystävälleen tai kirjoittelee vain päiväkirjamielessä, mutta osa meistä varmasti uskoo, että mielipiteemme noista muiden maiden tapahtumista ovat tärkeitä ja kiinnostavat laajemminkin ja että voimme jollakin tavalla jopa vaikuttaa tapahtumien kulkuun siinä muussa maassa. Esimerkiksi muuttaa tapahtumien kulkua sellaiseen suuntaan, jonka itse koemme “hyväksi” tai jopa “paremmaksi” joko maalle tai ainakin niille ihmisille, joita tuo tapahtuma läheisesti koskettaa. Toisinaan perustamme mielipiteemme käytettävissä oleville “faktoille”, toisinaan oletuksillemme tai uskomuksillemme noista “faktoista”. Näin kävi muun muassa Turkin perustuslakituomioistuimen heinäkuiselle päätökselle.

On hyvä, että muiden maiden kansalaiset ja päättäjät seuraavat tiiviisti myös Turkin tapahtumia. Turkin tapahtumilla tai tapahtumattomilla saattaa hyvinkin turkkilaisten lisäksi olla suora vaikutus myös muiden maiden tapahtumiin ja muiden maiden kansalaisille. Myös esimerkiksi itävaltalaisille, ruotsalaisille ja suomalaisille.

Itävallassa media uutisoi tällä viikolla seuraavasti: ”Turkki sallii alle 15-vuotiaiden lasten seksuaalisen hyväksikäytön”. Ruotsin ulkoministeri Wallström jakoi edellisen Twitteri-tilillään, mistä johtuen  Ankara ja Tukholma ajautuivat median mukaan kriisiin. Nuo pääkaupungit viittaavat varmaankin molempien maiden päättäjiin (vaiko pelkästään ulkoministereihin?), koska sekä Ankara että Tukholmahan ovat maantieteellisiä ja juridisia paikkoja ja olemassa enemmänkin ikäänkuin paperilla ja mielikuvissamme. Ne eivät siis voi mitenkään ajautua keskenään kriisiin.

Helsinki ei onneksi ehtinyt kriisiytyä Ankaran kanssa, vaikka sama aihe uutisiin ja netin keskustelupalstoille Suomessakin levisi. Muun muassa Savon Sanomissa julkaistiin artikkeli otsikolla “Turkki lakkauttaa lasten seksisuhteiden suojaikärajan”. Lähteinään Savon Sanomien toimittaja oli käyttänyt englanninkielistä Hürriyet daily news -lehteä ja paria ruotsalaislehteä. Suomenkielisessä netissä samaa asiaa kommentoitiin muun muassa seuraavasti: “Näin se muslimisaatio etenee Euroopassa” ja “… 12 -vuotiaista tulee vapaata riistaa…”. Ilta-Sanomat sentään laittoi ensimmäisen otsikkonsa kysymyksen muotoon: “Salliiko Turkki lapsiseksin?” ja vastasi itselleen ja Suomen kansalle kirjoittamalla uuden artikkelin parin päivän päästä otsikolla: “Turkki kiistää sallineensa seksin 15-vuotiaiden kanssa”. Myös Hesari otsikoi näin: “Turkki: Seksi alle 15-vuotiaiden kanssa edelleen rangaistavaa”.

Mielipiteitä voi ja saa esittää, mutta kannattaisi aina tarkistaa tietonsa, ennen kuin mielipiteistään tekee julkisia, ja ennen kuin niitä alkaa perustella asioilla, joita kutsuu “faktoiksi”. Erityisesti, jos sattuu olemaan jonkun toisen maan ministeri, jolla luulisi olevan keinot ja väylät saada käsiinsä tietoa muista maista.

Koko kriisihän lähti liikkeelle siitä, että Turkin perustuslakituomioistuin oli vastaanottanut valituksen Samsunin provinssin paikallistuomioistuimelta. Valituksessa todettiin, että nykyisen rikoslain määräävät tuomiot eivät ole missään suhteessa tilanteeseen, jossa kaksi 15-vuotiasta lasta oli jäänyt kiinni keskinäisestä seksisuhteestaan. Turkin nykyisen lain mukaan kaikki seksuaalinen kanssakäyminen 15-vuotiaiden tai sitä nuorempien kanssa tulkitaan seksuaaliseksi hyväksikäytöksi, joka on rangaistavaa. Seksuaalisen hyväksikäytön tuomio on 8-15 vuotta vankeutta. Jos seksuaalinen kanssakäyminen taas tulkittaisi raiskaukseksi, rangaistus olisi minimissään 16 vuotta vankeutta. Kuka Samsunin tapauksessa siis tuomitaan, millä verukkeella ja miten kauaksi aikaa?

Perustuslakituomioistuin teki päätöksen ja antoi parlamentille kehotuksen muuttaa seksuaalirangaistusta koskevaa rikoslakia ensi vuoden tammikuun 13. päivään mennessä. Päätös tehtiin jo heinäkuussa ja se julkistettiin 13.7., mutta Turkista tuli tuohon aikaa Itävallalle, Ruotsille ja Suomellekin muuta uutisoitavaa… Parlamentille annettiin aikaa siis puoli vuotta.

Perustuslakituomioistuin myös kehotti tammikuuhun saakka noudattamaan vanhaa lakia. Päätös oli vaikea Turkin perustuslakituomioistuimellekin: se teki päätöksensä äänin 6-7. Tuomioistuin  perustelee päätöstään sillä, ettei nykyinen 15 vuoden ikäraja erottele riittävän tarkasti eri ikäryhmien kykyä tehdä itsenäisiä päätöksiä seksuaalisen kanssakäymisensä suhteen. Kaikki tämä sekä Ankara-Tukholma -kriisi on uutisoitu erillisinä artikkeleina Hürriyet daily newsissä, josta suomalainenkin media on “faktansa” hakenut. Nettikeskustelijoista iso osa näyttää perustavan mielipiteensä enemmän mutuun. Se on turvallista, eikä siihen voi aina väittää vastaankaan: kun musta ihan oikeesti tuntuu…

Sen sijaan, että uutisoisi seksisuhteiden suojaikärajan poistamisesta, Hürriyet daily news kertoo, että Turkin hallituksen mukaan uuteen lakiin on tulossa muutoksina ainakin, että ”jos epäilty on yhtä nuori kuin uhri…” ja “jos yhdyntä tapahtuu yhteisellä suostumuksella…” – tai jotain vastaavaa. Myös rangaistuksiin on kuulemma tulossa muutoksia, joissa otetaan paremmin huomioon sekä epäillyn että uhrin ikä. Erityinen rajapyykki on suunnitteilla 15 vuoden sijasta 12 ikävuoden kohdalle. Tästä siis tuo valtava kohu ja kriisi.

Ankara-Tukholma -kriisiin on tuonut osansa myös Ruotsin pääministeri Lövfen, joka on antanut medialle lausunnon, jonka mukaan tuomioistuimen päätös on hänestä “huolestuttava” ja että hän pelkää, että on olemassa riski, että tällä päätöksellä “lapsilta otetaan pois oikeuksia”. Oikeuksien kaventaminen kuulostaa tietysti huolestuttavalta, mutta erityisen huolestuttavalta minusta kuulostaa Ilta-Sanomien käännös Turkin perustuslakituomioistuimen päätöksestä. Sen mukaan lain voimaantulon jälkeen Turkissa ”seksisuhteesta 12–15-vuotiaan kanssa ei joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen, jos lapsi ymmärtää seksuaalisen kanssakäymisen merkityksen ja on siihen suostuvainen”. Tämähän olisi katastrofi! Sama lehti kirjoittaa, että lapsimorsiamet ovat Istanbulin naisjärjestön koordinaattorin Moroglun mukaan jo nyt valtava ongelma Turkissa. Heitä on Moroglun arvion mukaan peräti 3,5 miljoonaa. Aikaisemman arvion mukaan Turkissa vuosittain solmituista liitoista jopa 30–40 prosenttia on liittoja, joissa morsian on alaikäinen. Vaikka luvut pitävät onneksi sisällään myös yli 15-vuotiaita (Turkissakin täysi-ikäisyyden raja on 18), ovat ne aika hurjia näin länsimaisen lukijan silmissä. (Turkissa on reilut 75 miljoonaa asukasta.)

Niin kuin olen aiemminkin kirjoittanut, vasta käytäntö ja tulevaisuus näyttävät, miten tällä hetkellä käytettävissä olevat “faktat” elävässä elämässä toimivat. Useat turkkilaisten järjestöjen jäsenet ja aktivistitkin ovat epäileviä ja he ovat ilmoittaneet yrittävänsä kaataa tuomioistuimen päätöksen. Pelko on sama kuin muissa maissa: päätöksen pelätään johtavan entistä useampiin lapsiavioliittoihin.

Mainittakoon nyt siis vielä, että lakia ei ole muutettu, vaan se on valmisteilla ja sen lopullinen sanamuoto on nähtävänä vasta 13.1.2017. Sen enempää itävaltalaiset, ruotsalaiset kuin suomalaisetkaan päättäjät, puhumattakaan sanomalehtien toimittajista, nettikeskustelijoista ja bloggaajista, eivät voi tietää, millainen laki tulee olemaan.

Joka tapauksessa lopputulemalle on toivottavasti hyvä, että asia on saanut mediajulkisuutta, mikä on tavallaan pakottanut Turkin viranomaiset tarkentamaan perustuslakituomioistuimen päätöstä ja eritoten sen englanninkielistä käännöstä. Hürriyet daily news kertoi tänään, että seksuaalirikoksista annettavia rangaistuksia tullaan uudessa laissa entisestään koventamaan, erityisesti niitä, jotka kohdistuvat alle 12-vuotiaisiin lapsiin. Tämä ainakin vaikuttaa hyvältä suunnalta.

Jotenkin tulee tästä kriisistä mieleen ”valkoisen miehen taakka”, tuo imperialistien johtotähti. Erityisesti turkkilaisille siviilikansalaisille maan jatkuva negatiivinen uutisoiminen ja mollaaminen on kaiken stressin, ahdistuksen ja pelon ja keskellä äärettömän uuvuttavaa.

Lapset ja muu suku sekä ystävämme ovat aina välillä kyselleet, miten täällä menee, onko turvallista ja näkyykö poliittinen epävakaus arkielämässä. Turkki on tosiaan aikamoisessa myllerryksessä tällä hetkellä, ja se tietysti näkyy ja kuuluu uutisissa ympäri maailmaa. Se näkyy ja kuuluu myös aina, kun tapaamme täällä asuvia tuttaviamme ja ystäviämme: koska emme ole kiinnostuneita jalkapallosta, on poliittinen tilanne keskustelunaiheemme numero 1.

Poliittinen tilanne on ollut täällä jo pitkään kireää, mutta heinäkuinen vallankaappausyritys tuntuu kärjistäneen tilannetta entisestään. Olimme varsinaisen vallankaappausyrityksen ajan Suomessa, mutta keskustelujemme perusteella tunnelma oli tavalliselle ankaralaiselle ja istanbulilaiselle kutakuinkin sama kuin Thaimaassa poliittisen yhteenoton aikaan vuonna 2010. Eli stressaava, ahdistava ja pelottavakin. Eikä tilanne ole tietysti lauennut vieläkään, kummassakaan maassa.

Kysyin kerran seoulilaiselta tuttavaltamme, kuinka he ovat ratkaisseet elämässään Pohjois-Korean konkreettisen uhkan eli lähes suoraan napinpainallusta vailla olevat Seouliin suunnatut ohjukset. Tuttavamme sanoi, että ei sellaista voi arkielämässään ajatella, muutenhan ei olisi mitään mieltä jatkaa elämäänsä. Tosiasiat on tiedostettava, mutta on myös tehtävä selväksi itselle, miten ne suhteuttaa omaan elämäänsä. Eli kuinka suurena riskinä uhkaa pitää sille elämälle, jota voi ja haluaa elää. Jos kokee uhkan liian suureksi, täytyy koittaa muuttaa elämäänsä. Jos tuntuu, että uhkan kanssa voi elää, se täytyy jättää taka-alalle ja keskittyä elämäänsä niin kuin missä tahansa muuallakin. Jotensakin näin koen myös tämänhetkisen tilanteemme.

Tilanne Turkissa tuntuu räjähdysalttiilta – ja räjähdellytkin se on täällä asuessamme useampaan otteeseen, ihan konkreettisesti. Asunnonhakureissumme aikaan lokakuun 10. päivä tehtiin Ankaran päärautatieasemalla tuhoisa pommi-isku. Ennen varsinaista muuttoamme maassa räjähti myös ainakin joulukuun 1. päivä Bayrambasan metroasemalla ja 23. päivä Sabiha Gökçen lentoasemalla, molemmat jälkimmäiset Istanbulissa. Tämän vuoden tammikuun 12. päivä iski itsemurhapommittaja lähellä kuuluisaa Sultan Ahmetin moskeijaa Istanbulissa ja seuraavana päivänä iski toinen itsemurhapommittaja Cinarin kaupungissa Diyarbakırissa.

Tilanne on totta puhuen hiukan stressaava. Poliittisesta tilanteesta on tällä hetkellä hiukan vaikea kaivaa esille “tosiasioita”, mutta noista poliittisen tilanteen aiheuttamista tuhoisista ja karmeista terrori-iskuista sen sijaan löytyy tietoa. Niistä paikallinen ja kansainvälinen media on hyvin kattanut suurimman osan.

Kävin surffailemassa netissä ja löysin Wikipediasta “List of terrorist incidents”.  Näin siellä sijoittuvat Turkin terrori-iskut siltä ajalta, jolloin olemme täällä asuneet eli tammikuun puolivälistä 2016. On muistettava, että Turkki on valtavan suuri maa ja sen rajalla käydään Syyrian sotaa. Niin karmea kuin tilanne Syyriassa onkin, jätin tästä listasta kuitenkin pois suoraan Syyrian sotaan liittyvät terroriteot.

18.1.  Kolme poliisa ammuttiin Sirnakissa
27.1. PKK ja poliisit ottivat yhteen Diyarbakırissa
17.2. Itsemurhapommittaja iski armeijan bussin vieressä Kızılayssa Ankarassa
18.2. Pommi-isku Diyarbakırissa
19.2. PKK:n, poliisien ja sotilaiden yhteenotto Diyarbakırissa
3.3.   Kaksi naista avasi tulen poliisiasemalla Istanbulissa
4.3.   Autopommi Nusaybinissä
13.3. Autopommi Kızılayssä Güvenparkin bussiasemalla Ankarassa
19.3. Itsemurhapommittaja Beyoğlun kuvernöörin toimiston edessä Istanbulissa
22.3. Pommi-isku Nusaybinissä
24.3. Kaksi pommi-iskua Nusaybinissä
24.3. Poliisi ammuttiin Şırnakissa
24.3. Autopommi Licessä
27.3. Aseellinen hyökkäys Nusaybinissä
27.3. Aseellinen hyökkäys Mardin maakunnassa
31.3.  Autopommi Diyarbakırissa
2.4.   Autopommi Kızıltepessä
7.4.   Viisi turvamiestä ammuttiin Nusaybinissä
9.4.   Pommi-isku Istanbulissa
9.4.   Autopommi Derikissä
10.4. Teloitus Gaziantepessä
12.4. Autopommi Hanissa
15.4. Maamiina räjähti Savurissa
17.4. Maamiina räjähti Nusaybinissä
19.4. Maamiina räjähti Şırnakissa
22.4. Maamiina räjähti Tuncelissä
25.4. Maamiina räjähti Nusaybinissä
27.4. Maamiina räjähti Vanissa
27.4. Itsemurhapommittaja Bursassa
28.4. Maamiina räjähti Vartossa
1.5.    Autopommi Gaziantepessä
2.5.   Itsemurhapommittaja Diyarbakırissa
2.5.   Aseellinen välikohtaus Hakkarissa
5.5.   Autopommi Mardinissa
10.5. Autopommi Diyarbakırissa
13.5. Aseellinen välikohtaus Hakkarissa
24.5. Räjähdys Vanissa
30.5. Pommi-isku Silopissa
30.5. Pommi-isku Vanissa
7.6.   Pommi-isku poliiseja kuljettavan bussin vieressä Veznecilen kaupunginosassa Istanbulissa
8.6.  Autopommi Midyatissa
28.6.Itsemurhapommittaja ja ammuskelua Istanbulin Atatürkin lentokentällä
6.7.  PKK teki aseellisen hyökkäyksen Hakkarissa
9.6.   Autopommi Cevizlikissä
11.7.  Pommi-isku Derelissä
15.7. PKK teki aseellisen iskun Siirtissä
15.7. Sotilasvallankaappausyritys, jonka aikana ammuskelua ja pommeja Istanbulissa ja Ankarassa
23.7  PKK teki aseellisen hyökkäyksen Diyarbakırissa
25.7. PKK:n pommi-isku Mardinissa
26.7. Maamiina räjähti Vanissa
26.7. Pommi-isku Diyarbakırissa
27.7. Maamiina räjähti Siirtissä
29.7. PKK teki aseellisen hyökkäyksen Çukurcassa
1.8.   Autopommi Bingölissä
4.8.   Teloitus Istanbulissa
5.8.   PKK teki aseellisen hyökkäyksen Şemdinlissä
7.8.   Aseellinen yhteenotto hallituksen ja PKK:n joukkojen välillä Akmeşessä
10.8. Pommi-isku Kiziltepessä
15.8. Autopommi Diyarbakırissa
17.8. Autopommi Vanissa
18.8. Autopommi Elazığssa

Lista pistää hetkeksi hiljaiseksi ja miettimään.

 

 

 

Aina lomaillessamme koti-Suomessa tulee jutusteltua asuinmaamme tapahtumista. Juttua on siis aina riittänyt, sekä Thaimaasta että Turkista, jotka molemmat ylittävät kansainvälisiä uutiskynnyksiä harva se viikko.

Tänä kesänä jutun aiheina olivat tietysti Turkin pommi-iskut ja epäonnistunut sotilasvallankaappausyritys. Niistä ei tietysti ollut pitkä matka aiheeseen ”politiikka”, josta meillä jokaisella on yleensä sanansa sanottavana. Toisinaan vailla sen kummempaa tietopohjaa; kunhan yhdessä jutustellen parannamme maailmaa. Turkin politiikkaan liittyen eräs tuttavani sanoi painokkaasti, että ei Turkki ole mikään demokraattinen maa; että Turkissa ei koskaan ole ollutkaan demokratiaa. Tuttavani kehotti minua lukemaan historiankirjani uudelleen Turkin osalta. En tästä sen kummempaa väittelyä aloittanut, mutta tuo painokas mielenilmaus jäi vaivaamaan minua. Mainittakoon tässä, että tuo tuttavani ei koskaan ole käynyt Turkissa eikä hänellä tietääkseni ole turkkilaisia ystäviä. Sehän ei tietystikään estä olemasta asiantuntija Turkin historiassa, saatikka ilmaisemaan mielipidettään asiasta.

Mutta tuo demokratia, tai demokratian puuttuminen, jäi siis vaivaamaan. Sanotaan, että antiikin kreikkalaiset keksivät demokratian, jota suomeksi myös kansavallaksi kutsutaan. Kreikkalainen demokratiahan meni niin, että Ateenassa vapaat miehet keskustelivat yhteiskunnan kysymyksistä ja tekivät poliittiset päätökset äänestämällä. Naisten paikka oli kotona, orjien muissa hommissa, eivätkä muualta tulleet eli ei-ateenalaiset voineet osallistua päätösten tekoon. Oliko antiikin Kreikka kuitenkin demokraattinen maa, oliko se oikea demokratia?

Jo Thaimaassa asuessamme pohdimme, onko demokratia yleismaailmallinen käsite eli tarkoittaako demokratia samaa maailman kaikille ihmisille; pitääkö sen esiintyä kaikkialla samanlaisena. Jos lähdetään nykydemokratian määritelmästä, demokratia tarkoittaa kansanvaltaan perustuvaa valtiojärjestystä tai hallitusmuotoa. Demokratian perusajatuksena on, että hallintovalta nousee kansasta ja toteuttaa kansan tahtoa. Demokratia on siis toimintaa, se on prosessi, jolla on pohja ja suunta. Lähdetään tästä.

Suurimman osan nykyisestä Turkista muodostaa Anatolian niemimaa (joka tunnetaan myös nimellä Vähä-Aasia), joka on yksi maailman vanhimmista jatkuvasti asutetuista alueista. Turkin alueella on sijainnut valtakuntia aina pronssikaudesta antiikin Kreikan ja Rooman kautta turkkilaisiin osmaneihin. Alueen ensimmäisen merkittävän valtakunnan muodostivat heettiläiset 1700–1200-luvuilla ennen ajanlaskun alkua. Turkin maantieteellisellä alueella on siten takanaan pitkä historia erilaisia autoritäärisiä traditioita, joissa toiminta on perustunut enemmänkin ihmisten velvollisuuksiin kuin heidän oikeuksiinsa. Demokratiaprosessihan ei syntynyt tyhjiöön Turkissakaan, joten tuo edellinen vähän ajattelun taustaksi.  

Turkin nykyinen poliittinen järjestelmä perustettiin vuonna 1923 Atatürkin johdolla ensimmäisen maailmansodan jälkiselvittelyjen aikana, kun osmanien valtakunta oli kaatunut. Jo Turkin syntyvaiheen aikana tehtiin maassa radikaaleja muutoksia kansanvaltaisuuden suuntaan, kuten että naisista tuli tasavertaisia miesten kanssa lain edessä. Heti alussa myös sharia-laki kumottiin ja uskonto ja valtion hallinto erotettiin toisistaan. Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden naiset saivat 1934 – ihan vertailun vuoksi: demokratian syntykehdon Kreikan vastaava vuosiluku oli 1957 ja Suomen 1906.

Turkin nykyisen perustuslain mukaan Turkki on demokraattinen, sekulaarinen ja perustuslaillinen tasavalta, jonka päämies on tasavallan presidentti. Toimeenpanovaltaa Turkissa harjoittaa pääministerin ja ministerineuvoston muodostama hallitus, ja lainsäädäntövalta on yksikamarisella parlamentilla eli Turkin suurella kansankokouksella. Perustuslain mukaan oikeuslaitos on itsenäinen, ja perustuslakituomioistuin päättää lakien ja asetusten yhteensopivuudesta maan perustuslain kanssa. Turkilla on tällä hetkellä myös demokraattisilla kansanvaaleilla valittu presidentti, joka nauttii suurta suosiota ainakin osan kansan (ehkä jopa suurimman osan) piirissä. Turkki on Yhdistyneiden kansakuntien, Islamilaisen konferenssin, OECD:n ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön perustajajäsen, Euroopan neuvoston jäsen vuodesta 1949 ja Naton jäsen vuodesta 1952. Turkin nykyinen perustuslaki määrittelee turkkilaiseksi jokaisen, joka on ”sitoutunut Turkin valtioon kansalaisuuden siteen kautta”: lakitekstissä ”turkkilainen” ei siis ole etninen määritelmä. Johtopäätöksenä voi sanoa, että Turkki siis on, toisin kuin tuttavani painotti, lähtökohtaisesti demokraattinen maa.

Turkki ei ole ollut historiansa kulussa siirtomaana – sen edeltäjä Osmanien imperiumi sen sijaan oli suuruutensa aikana liittänyt imperiumiinsa useita maita vähän joka puolelta. Turkin demokraattisia instituutioita eivät ole siis ulkopuoliset kehittäneet eikä niitä ole määrätty sille, vaan Turkki on rakentanut instituutionsa itse ja päättänyt demokratiansa laajuuden ja suunnan itse. Onko se sitten samaa demokratiaa, jota me länsimaissa tulkitsemme ainoaksi oikeaksi, on toinen asia. Tai onko se suomalaista demokratiaa, on jo kolmas asia.

Demokratia ei syntynyt Turkissakaan yhdessä yössä, vaan demokratian suuntaan on kuljettu asteittain. Jos Turkin prosessi ei kulje kohti modernia länsimaista parlamentaarista demokratiaa, voiko se siltikin olla demokratiaprosessi? Edustuksellinen demokratiahan on järjestetty ja toimii eri lailla myös eri länsimaissa.

Nythän olen pohjannut ajatuksiani tässä vain käytettävissä olevien ”faktojen” pohjalta. Käytäntö, eli kuinka nämä demokratian faktat pannaan toimeen, voi tietysti olla eri asia. Viime kesänä muun muassa europarlamentaarikkomme Jäätteenmäki muotoili Kotimaassa (19.7.2016), että Turkki ei ole ”toimiva demokratia”. Monet muut ovat ilmaisseet suomalaisessa mediassa asian vielä jyrkemmin ja sanovat, että nykyinen valtapuolue johtaa Turkkia ”epädemokraattiseen suuntaan” – jotkut puhuvat jopa ”totalitäärisestä suunnasta”. Myöskään nämä kommentit eivät anna aihetta painottaa, että Turkissa ei ole koskaan ollut demokratiaa. Turkki ei ehkä ole demokratian mallimaa millään mittarilla, mutta se on selkeästi ”vaiheessa”…

Kävin tänään aamupäivällä ensin sauvakävelyllä puistossa ja sitten kamerakävelyllä ympäristössämme. Hiljaista oli, eikä poliittisesta myllerryksestä ollut merkkiäkään. Business as usual.

Istanbulissa järjestettiin kuitenkin eilen maan toistaiseksi suurin mielenosoitus, jolle hallitus oli antanut nimeksi “Kansallinen yhtenäisyys ja demokratia”. Paikalla oli medialähteestä riippuen mukana joko satoja tuhansia tai jopa yli kolme miljoonaa ihmistä, joista jälkimmäinen Turkin väkilukuun suhteutettuna vastaisi 4% maan väestöstä. Osa Suomen ja muiden länsimaiden mediasta kutsuu tapahtumaa presidentin ja hänen puolueensa tukimielenosoitukseksi. Se saattaa olla yksi totuus.

Mielenosoitus oli suunnattu epäonnistunutta sotilasvallankaappausta (ja sitä yrittäneitä) vastaan, se oli kannatusmielenilmaus demokratian ja “uuden Turkin” puolesta –  mitä tuo uusi Turkki sitten kullekin sadoille tuhansille tai jopa kolmelle miljoonalle parhaimmillaan merkitseekin.

Mielenilmaisuun oli kutsuttu kolme suurinta puoluetta, mukaan lukien oppositiopuolue. Jo etukäteen oli annettu ohjeet, että tilaisuudessa saa liehutella vain Turkin lippuja, ei puolueiden lippuja, koska kyse on yhtenäisestä Turkin kansasta. Koko kansan yhtenäiseen mielenilmaisuun ei kuitekaan ollut kutsuttu mukaan muun muassa kurdien työväenpuolueen edustajia.

On oikeastaan aika yllättävää, kuinka vapaasti ja kriittisesti monet kolumnistit kirjoittavat täällä Turkin harjoittamasta politiikasta ja poliittisesta tilanteesta.

Hallitus uskoo Amerikassa maanpaossa olevan islamisti Fetullah Gülenin nimeä kantavan järjestön olevan epäonnistuneen vallankaappausyrityksen takana. Joidenkin medioiden mukaan Gülen on vedenjakaja: ”oikea” turkkilainen voi olla vain joko hänen kannattajansa tai vastustajansa. Vastustajien taas katsotaan olevan lähes automaattisesti istuvan hallituksen puolella. Moni tavallinen turkkilainen kokee tilanteen kuulemma äärimmäisen hankalaksi. Vaikka Turkki onkin islamilainen maa, eivät kaikki turkkilaiset ole muslimeja, eivätkä kaikki määrittele itseään uskonnon mukaan – kaikilla ei ole edes kovin vahvaa sidettä uskontoonsa.

Ankarassa ei ihan Istanbulin veroisia mielenosoituksia ole haluttu järjestää. Kızılayn kaupunginosassa on kuitenkin vallankaappauksen kukistamisen jälkeen myös kokoonnuttu iltaisin presidentin ohjeiden mukaan osoittamaan mieltä kansan yhtenäisyyden ja demokratian puolesta. Ajelimme taksilla tuon alueen laitamia, kun tulimme lentokentältä heinäkuun viimeisenä päivänä. Lyhyin matka kotiin olisi ollut alueen läpi, mutta se oli nyt varattu mielenosoittajille. Leipää ja sirkushuveja täälläkin. Bangkokissa mukana oli selkeämmin ”sanuk”-tunnelma: ruuan ja juoman lisäksi kansalle oli tarjolla (kovalla, niin kuin Thaimaassa on tapana) musiikkia, erilaisia esiintyjiä ja muuta aktiviteettia, demokratia-matkamuistoja (itsellänikin on edelleen tallessa pienen pieni pilli)… Kun asuu vieraana kotimaassaan, ei oikein halua ja uskalla julkisesti ottaa kantaa maan politiikkaan. Bangkokissa koitimme mahdollisuuksiemme mukaan välttää mielenosoitusalueita, täällä mielenosoitusalueelle meneminen ei olisi edes vaihtoehto C.

Vallankaappausyrityksellä on varmasti Turkille kauaskantoiset seuraukset. Media (ne, joita ei ole suljettu) on pitänyt ihmiset hyvin perillä kaappausyrityksen jälkeisistä toimenpiteistä. Toimenpiteiden seuraukset näkyvät jossain määrin asuntomme ympäristössä. Alueellamme kulkee, ja on välillä parkkeerattukin, entistä enemmän poliisiautoja, kadullamme näyttää olevan entistä enemmän turvamiehiä, sekä siviilejä että virkapuvuissaan. Joidenkin asuntojen ja toimistojen ikkunoista liehuu entistä suurempia Turkin lippuja. Kameran kanssa sain kuitenkin tänään käveleskellä ihan rauhassa, kukaan ei tullut kyselemään edes kimlikiä. Koitin tosin olla tähtäilemättä kamerallani suoraan ihmisiin ja julkisiin rakennuksiin…