Mausteostoksilla Ulusissa

Lähdimme aamupäivällä mausteostoksille Ulusin vanhaan kaupunkiin. En tiedä, kuinka paljon mausteet ovat torilla halvempia kuin marketeissa, mutta niiden ostaminen on torilta monin veroin mukavampaa. Jo torihulinassa mukana oleminen on elämys.

Otimme taksin Ankaran linnalle, josta suunnistimme samaa reittiä kohti Ulusin sydäntä kuin esikoisemme kanssa lokakuussa. Reitin alkupää kulkee pitkin kapeita vanhoja kauppakujia, jatkuu vaate-astia-kangaskujalle ja sieltä viimein ruokatorin kautta maustetorille. Pelkästään antiikki- ja taideliikkeiden tavarapaljouden katselu virkisti mieltä, mutta matkaan tarttui myös jokaiselta reitin pätkältä jotakin.

Vanhat kauppakujat olivat aika hiljaisia, vain muutama lauantaikävelijä oli liikkeellä meidän lisäksemme. Pikkupuodit olivat onneksemme kuitenkin kaikki auki.

lamppu.jpgPistäydyimme muutamassa antiikkikaupassa ihailemassa vanhoja esineitä ja huonekaluja. Pirinç hanin Lavendel-puodista löysimme ihanan lampun, joka odottaa nyt asentamista keittiöömme. Puodin pitäjä oli ystävällinen nainen, joka palveli meitä englanniksi!

WP_20161126_012.jpgVaatekadulla olikin sitten kalabalıkia vähän enemmän. ”On lira! Buyrun!”, ”Beş lira!”, ”Buyrun, buyrun!”, huutelivat myyjät kilpaa toistensa kanssa. Pari pitkähihaista paitaa lähti mukaamme, 7,50 liiraa kappale.

Ruokatorilla kalabalık jatkui, erityisesti hedelmä- ja kalanmyyjät kehuivat kilvan tuotteitaan: ”Buyrun, buyrun!”. Kilo tomaatteja, puoli kiloa herkkusieniä, lütfen. Hamsit olisivat olleet tarjouksessa, vain 7 liiraa kilo. Jätimme ne kuitenkin torille ja käymme ensi viikolla tutussa kalakaupassamme Tuna balıkissa Hoşdere-kadulla.

Myös herkullisia oliiveja ostimme, toiset suolattomia, toiset lüks eli luksusta. Eräässä pikkukaupassa oli nuori miesmyyjä, joka heti bongasi potentiaalisen ulkomaalaisasiakkaan ja tarjosi ”çok güzel, very good” juustomaistiaisia. Juusto oli hyvää ja toisin kuin useat juustot Turkissa, se oli lähes suolatonta. Puoli kiloa pussiin, lütfen, ja kassalle maksamaan.

Viimein saavuimme maustebasaariin, jonne olimme koko ajan olleet matkalla. Teimme ostoksemme samasta mausteputiikista kuin viimeksi. Putiikin mangal baharatı -sekoitus eli grillimauste ja saf ipek pulbiber eli turkkilainen punapippuri ovat edellisen ostoskerran perusteella herkullisia, joten niitä otimme reilut puoli kiloa kumpaistakin. Kurufasulyen eli kuivattujen papujen kanssa kuulemma erityisen hyvää, kehui myyjä. Mukaan lähti myös pari sataa grammaa sumak-maustetta.

Simitit vielä matkaevääksi kadulta, kolme kappaletta 2 liiraa, ja taksilla takaisin kotiin. Suurin osa taksikuskeista ei tunnista Özvata caddesimme nimeä, mutta viereisen Recep Usta restoranin tuntevat kaikki.

Tuli käveltyä pitkä reissu ulkona ja nautittua mukavan vilpoisesta ja aurinkoisesta loppusyksyn päivästä! Osa juustosta ja oliiveista, samoin kuin herkkusienistä, tomaateista ja mausteista, päätyy tänään iltapitsaamme.

wp_20161126_017

Melkein adventin kunniaksi kotona maistui lämmin glögi ja tuore simit 🙂

simit ja glögi.jpg

Mainokset

Keskellä keskiyön ehdotuksen mielenosoitusta

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että vaikka Bangkokissa ei mielenosoitusalueita aina voinut välttää, Ankarassa moiselle alueelle meneminen ei olisi minulle edes vaihtoehto C. Sellaiselle jouduin kuitenkin tänään vahingossa.

Tänään olisi ollut latteleidien kahvitteluhetki Bilkentin kaupunginosassa keskustan ulkopuolella. Koska eilen juhlistimme porukalla erään latteleidin 80-vuotispäiviä, päätin jättää tämänpäiväisen tapaamisen väliin ja hoitaa muutaman rästiin jääneen asian. Kuten sähköposteihin ja viesteihin vastailemisen, lentolippujen varaamisen joululomallemme Suomeen, puhelinpakettini uusimisen ja uuden turkin kielen oppikirjan ostamisen Kızılayn Gür kopyalamasta.

Lähdin Kızılayhin 2,5 liiran dolmuş-bussilla. Matka sujui jouhevasti aina Turkin Suuren kansalliskokouskompleksin kohdalle saakka, jossa se ensin hidastui ja sitten pysähtyi kokonaan. Kuskimme kertoi, että tästä bussi tekee täyskäännöksen takaisin. Pysähdyksen syynä oli valtava joukko ihmisiä banderollien ja kylttien kanssa ja lähes yhtä valtava joukko ankaralaisia poliiseja mellakkavarustusten ja poliisikoirien kanssa. Olimme keskellä mielenosoitusta.

En jäänyt vajavaisella turkillani kyselemään, mistä on kysymys, mutta pari pikakuvaa räpsäisin paikanpäältä. Kylttien perusteella kyse oli nykyisen rikoslain artikla 103 muutoksesta, johon valtaapitävä puolue oli edellisenä päivänä julkistanut ratkaisuehdotuksensa. Eli samaisesta aiheesta, joka elokuussa kriisiytti Turkin ja Saksan välit.

Perustuslakituomioistuin antoi kesällä parlamentille kehotuksen muuttaa seksuaalirangaistusta koskevaa rikoslakia ensi vuoden tammikuun 13. päivään mennessä. Elokuussa Turkin oikeusministeri Bozdağ vakuutti, että seksuaalirikoksista annettavia rangaistuksia tullaan uudessa laissa entisestään koventamaan, erityisesti niitä, jotka kohdistuvat alle 12-vuotiaisiin lapsiin. Ensimmäinen lakiehdotus on nyt siis valmistunut ja saanut vastaansa melkoisen oppositiomyrskyn. Ehdotus kulkee nimellä ”keskiyön lakiluonnos”, koska se valmistui parlamentin kokouksessa keskellä yötä.

Mutta… miksi ihmeessä keskellä yötä pitää päättää näin tärkeästä asiasta, joka on jo kriisiyttänyt valtioiden välisiä suhteita? Prosessi vaikutta muutenkin hiukan erikoiselta, sillä pääministeri oli aiemmin kehottanut julkistamaan luonnoksen neuvottelematta opposition kanssa. Erikoista oli myös, että vaikka presidentti Erdoğan ei osallistunut kokoukseen (hän oli valtiovierailulla Pakistanissa ja Uzbekistanissa), hänen kanssaan käytiin median mukaan keskusteluja vasta ehdotuksen julkistamisen jälkeen.

Keskiyön lakiehdotuksen tarkoitus on oikeusministerin mukaan suojata vankilatuomiolta aviomiehiä, jotka ovat avioituneet alaikäisinä – eli parlamentti tarttui alkuperäiseen ongelmaan, josta jo elokuun kuohunta sai alkunsa. Ehdotuksen puolustajat perustelevat muutosehdotustaan sillä, että alaikäisen puolison ollessa vankilassa tämän vaimo joutuu huolehtimaan yksin pariskunnan yhteisestä lapsesta. Puolustelussa viitattiin erityisesti romaneihin, joiden keskuudessa mennään naimisiin nuorena. Ongelman ratkaisemiseksi on jo muutettu lakeja, mutta sillä ei ole ollut vaikutusta. ”Valitettavasti tämä on Turkin todellisuus”, sanoi oikeusministeri.

Turkin todellisuuteen viitaten pääministeri Yıldırım puolusti luonnosta hiukan ristiriitaisella argumentilla: alaikäisten häihin ovat osallistuneet sekä parlamentin jäsenet että alueelliset kuvernöörit. Ymmärrettävästi oikeusministerin selitysten jälkeen vastalauseiden myrsky vain nousi entisestään: oikeusministeri siis puolusteli nykyistä käytäntöä ja kuvernöörien ja parlamentin jäsenten käytöstä sekä siunasi alaikäisten, tällä hetkellä laittoman, vihkimisen.  Mainittakoon tässä myös, että muun muassa valtapuolueen edellinen presidentti (2007-2014) Abdullah Gül meni 30-vuotiaana naimisiin 15-vuotiaan Hayrünnısansa kanssa – myös Koraanista löytyy oiva esimerkki lapsivaimosta.

Minne jäivät siis kovennetut rangaistukset ja alle 12-vuotiaiden painotetut ihmisoikeudet? Ankaran lisäksi ainakin İstanbulissa, İzmirissä, Eskişehirissä, Adanassa, Kocaelissa ja Samsunissa on tuhatpäisin joukoin kysytty samaa. Tätä kysyttiin kylttien mukaan myös tämänpäiväisessä mielenosoituksessa.

Ihmisiä on saanut barrikadeille muun muassa se, että keskiyön ehdotuksessa ei asetettu raiskauksen uhrille alaikärajaa. Eli esimerkiksi jos 60-vuotias raiskaa 12-vuotiaan ja menee sitten tämän kanssa naimisiin, raiskaaja voitaisiin uuden lain mukaan vapauttaa syytteistä. Opposition mukaan uusi lakiehdotus mahdollistaisi raiskaamalla naimisiin pääsyn: raiskaajan tarvitsee vain tunnustaa tekonsa ja mennä naimisiin raiskaamansa alaikäisen tytön kanssa. Lakiehdotuksessa on oletettavasti ajateltu tyttölapsen turvaa siinä, että alaikäiseltä tytöltä täytyisi saada suostumus avioliittoon. Tosin suostumuksenhan voivat lain mukaan alaikäisen puolesta antaa myös lapsen vanhemmat – syystä tai toisesta. Miten tilanne siis oleellisesti muuttuisi uuden lakiehdotuksen mukaan alle 12-vuotiaiden kohdalla?

Erityisesti mieliä kuohuttaa myös ehdotuksen kohta, jonka mukaan tällä hetkellä lasten hyväksikäytöstä tuomitut vangit voidaan vapauttaa. Ennen lain voimaantuloa vankilaan alaikäisen raiskaamisesta tuomitut saisivat siis rikoksensa anteeksi. Laittomasti alaikäisinä naimisiinmenosta tuomittuja on median mukaan Turkin vankiloissa tällä hetkellä noin 3000. Kuuluisivatko pelkästään he armahduksen piiriin vai kaikki muutkin alaikäisten raiskauksista tuomitut? Alle 18-vuotiaana naimisiin menneitä (tai naitettuja) tyttöjä löytyy median mukaan tilastoista 438 000 (alle 15-vuotiaita 15 937) ja alaikäisenä lapsen saaneita 440 000 (tilastot 2002 vuodesta lähtien).

Uutta lakiehdotusta vastustavat paitsi oppositiopuolueet, myös jotkut valtaapitävän puolueen omat jäsenet. Jopa hallitusta tukeva KADEM (Kadın ve Demokrasi Derneği – naisten ja demokratian yhdistys) jätti ehdotuksesta protestin. Joillekin naisten asioita ajavillle organisaatioille KADEM:n reaktio tuli hiukan yllätyksenä, sillä sen varajohtajana toimii Sümeyye Erdoğan Bayraktar – presidentti Tayyip Erdoğanin tytär.

Pääministeri julkisti lakimuutosehdotuksen 21.11. Seuraavana päivänä oikeusministeri kävi puhelinkeskustelun presidentin kanssa, jonka seurauksena pääministeri ilmoitti 22.11., että AKP vetää lakiesityksensä takaisin. Pääministeri myös ilmoitti, että presidentti Erdoğanin ehdotuksesta ongelma ratkaistaan “konsensuksella”, jossa koko yhteiskunnan ”spektrumin” kritiikki ja ehdotukset otetaan huomioon. Jännityksellä odotamme, millaisen uuden lakiehdotuksen parlamentti saa noilla eväillä aikaan.

Hyväntekeväisyystyötä Ankarassa

Turkin oleskelulupani ei salli minun työskennellä maassa. Edes suomen kielen opettajan töitä en voi täällä tehdä. Koitimme alkukesästä saada suurlähetystömme virkailijan kanssa suomen kieltä paikallisen yliopiston kielikeskuksen ohjelmaan. Se olisi ollut hieno 100-vuotislahja Suomelle! Yritys tyssäsi kuitenkin siihen, että opettajan olisi pitänyt olla Turkin kansalainen tai ainakin naimisissa turkkilaisen kanssa. Tämän säännön olisi kuulemma voinut kiertää sillä, että suurlähetystömme olisi solminut kanssani työsopimuksen, johon olisi kuulunut myös opettajan palkanmaksu. Tähän ei lähetystömme tietenkään voinut ryhtyä. Järkevää tekemistä on siis täytynyt etsiä latteleidien ja blogittelun lisäksi muualta.

Ankarassa toimii useampia rekisteröityjä hyväntekeväisyysjärjestöjä ja epävirallisempia kokoonpanoja, joiden toiminta-alueena on jonkinlainen hyväntekeväisyys ja jotka perustuvat vapaaehtoistyöhön. Osoitteita ja yhteystietoja löytyi netistä. Osassa järjestöistä tai kokoonpanoista kuulosti kuitenkin olevan lähes ylitarjontaa vapaaehtoisista, ja joidenkin ryhmien toimintaan minulla ei ole osaamista – kuten turkin kielen opettamiseen pakolaisille.

Olen kuitenkin löytänyt yhden tahon, johon olen ollut tervetullut ja jonka toiminta on lähellä sydäntäni: matkakirjasto koululaisille. Kävimme esikoisemme loman aikana tekemässä yhdessä parin tunnin hyväntekeväisyyskeikan TAIWCCS-yhdistyksen Bookmobile-toimitiloissa, ja olen siitä saakka jatkanut toimintaa siellä.

TAIWCCS eli Turkish-American & International Women’s Cultural and Charitable Society on perustettu jo 1950, jolloin sen pääasialliseksi tehtäväksi kirjattiin kaksikulttuurisen, koulutuksellisen ja sosiaalisen kanssakäymisen edistäminen ja edesauttaminen turkkilaisten ja amerikkalaisten naisten välillä. Yhdistys kulkikin alun perin nimellä Turkish-American Women’s Cultural & Charitable Society. Tuonne tuskin olisi tietäni löytänyt… Kun yhdistyksen toiminta laajeni ja siihen tuli mukaan naisia muistakin kansallisuuksista, nimeen lisättiin sana international (vasta vuonna 2006). Luen itseni tuohon international-joukkoon.

TAIWCCS:n alla toimii useita komiteoita, joista yksi on tuo matkakirjasto eli Bookmobile. Bookmobilen vastuualueeseen kuuluvat avun tarpeessa olevat turkkilaiset perusopetuskoulut, jotka valitaan ohjelmaan joka vuosi Ankarasta ja sen lähiympäristöstä. Tällä hetkellä kouluja on mukana neljä. Mukaan valitut koulut saavat lukuvuoden alussa jättää yhdistykselle listan kipeimmin tarvitsemastaan avusta. Niihin kuuluvat paitsi oppilaille jaettavat koulutarvikkeet ja vaatteet, joita saadaan lahjoituksina, usein myös koulun lämmitykseen tarvittava hiili.

Bookmobile toimii matkakirjaston periaatteella, ja sillä on tällä hetkellä aika laaja 1-9-luokkalaisten kirjasto. Kirjastoporukka kokoontuu viikoittain ja huolehtii lahjoitettujen kirjojen kunnostamisesta. Kuukausittain osa jäsenistä käy viemässä lapsille uusia kirjoja luettavaksi ja keräämässä palautetut kirjat. Tai kävi – aina heinäkuiseen vallankaappausyritykseen saakka. Sen jälkeen vierailulupa on toistaiseksi evätty.

Tällä hetkellä Bookmobile toimii vain kirjastotilassaan Ankaran toimipisteessä, jossa käydään läpi olemassa olevien kirjojen kunto ja päällystetään, luetteloidaan ja merkataan uudet kirjat odottamaan hallituksen lupaa jatkaa matkakirjaston toimintaa. Kaikki kirjat on ennen kirjaston luetteloon ottamista tarkistettava virallisen kiellettyjen kirjojen, tai pikemminkin kiellettyjen painotalojen, listan kanssa. Gülenistiseen liikeeseen yhteyksissä olevat painofirmat ovat luonnollisestikin kaikki tuolla listalla.

Bookmobilesta olen löytänyt paitsi mielekästä tekemistä, myös hyvän ilmaisen turkin kielen keskustelukurssin: ryhmän vetäjä on amerikkalainen, mutta kaikki muut mukana olevat ovat kovasti puhumisesta pitäviä turkkilaisia naisia 🙂 Toivottavasti hallitus tekee pian ratkaisunsa ja sallii yhdistyksen jatkaa koulukäyntejä!

Bloggaajatunnustus – kiitos!

Suuresti kiitoksia, Ulkosuomalainen äiti, blogisivullemme antamastasi tunnustuksesta!

bloggeraward

Kukaan tuskin bloggailee tunnustuksia saadakseen, mutta olihan tämä ihana yllätys! Hyvä mieli pitää laittaa kiertämään. Tässä ohjeet:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.

Blogimme kirjoittamisen aloitin tämän vuoden alussa, kun muutimme mieheni kanssa Ankaraan. Blogijutuilla päivitän elämäämme ja ajatuksiamme rakkaille lapsillemme, sukulaisillemme ja ystävillemme ympäri maailmaa.
Olemme asuneet jo vuosia ulkomailla, ensimmäiset vuodet lastemme kanssa, nyt siis kahdestaan. Ankaraan muutimme Bangkokista, jossa toimitin harrastuksenani reilut kymmenen vuotta suomalaista sähköpostiuutisjulkaisuani. Suomen kieli on matkannut mukanani. Bangkokin uutislehtinen jäi mukaviin muistoihin – nyt päätin vaihtelun vuoksi kokeilla toisenlaista mediaa.
Ohjeita aloittelevalle bloggaajalle en osaa antaa, tunnen itsenikin vielä kovin noviisiksi tällä saralla. Itse luen ja seuraan mielelläni hyvällä suomen kielellä kirjoitettua tekstiä asioista, jotka minua kiinnostavat. Bloggaajana olen varmaankin hiukan epäsosiaalinen, sillä vaikka vierailen blogisivuilla, hyvin harvoin jätän sinne kommenttejani. Ehkä kuitenkin pitäisi? Kommentit varmasti ilahduttavat kirjoittajaa.
Itse aloin seurata Ulkosuomalaisen äidin blogia heti, kun löysin sen eli tammikuussa 2016. Siitä on ollut minulle paljon iloa ja hyötyä. Ankarassa asumisesta ei juuri tietoa löytynyt; suomalaisten Ankarassa asumisesta vielä vähemmän. Blogi on täynnä arkista elämää ja kulttuurien kohtaamisia. Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä löytyy osoitteesta: http://ulkosuomalainenaiti.blogspot.com.tr/ 
Palkinnonsaajien nimeäminen on kyllä vaikeaa, vaikka sen mielelläni tekisin! En seuraa säännöllisesti kuin tuota yhtä blogia 🙂 Mutta ehkäpä tämän jälkeen laajennan maailmakuvaani ja alan vierailla uusilla sivuilla.

Turkkilaisten naisten ja lasten uusi missio

Tämän aamun Hürriet daily newsissä lainattiin Turkin metsä- ja vesiministeriä Forestry Veysel Eroğlua. Hänellä oli tärkeä viesti turkkilaisille, erityisesti Turkin naisille ja lapsille.

Eroğlu on pari päivää sitten Mustanmeren Amasyassa kehottanut turkkilaisia äitejä muuttamaan iltarutiineitaan ja toivottamaan hyvää yötä lapsilleen uudella tavalla. Tavallisten iltasatujen ja iltalaulujensa sijasta äitien tulisi painottaa hallituksen vuoden 2071 tavoitteita. Äitien ei tule enää lauleskella joutavia ja sanoa: ”Nuku hyvin ja kasva isoksi, kultaseni”, vaan painokkaasti ilmaista: ”Nuku ja kasva, poikani, tavoite on vuodessa 2071. Sinä ja sinun sukupolvesi laitatte Suur-Turkin askelmerkit käytäntöön”.

Turkkilaisilla naisilla on Eroğlu mukaan nyt ”missio”. Eli, jos jollakulla äidillä puuttui lastenkasvatuksestaan missio, metsä- ja vesiministeri tarjoaa sen äideille nyt jopa pedagogisella vinkillä. Iltasatuikäiset lapsukaiset tulevat äitien muuttuneiden iltarutiinien avulla pikkuhiljaa muuttamaan Turkin globaaliksi voimaksi vuoteen 2071 mennessä – joka on Manzikertin taistelun 1000-vuotisjuhlavuosi.

Myös nuorisolle Eroğlu antoi mission, joka on tosin vain välitavoite matkalla Suur-Turkiksi. Vuosi 2053 tulee olemaan osmanien Konstantinopolin (Istanbulin) valloituksen 600-vuotisjuhlavuosi. Tuolloin nuoriso tulee johtamaan Turkin askelta lähemmäksi lopullista määränpäätä (eli Suur-Turkkia ja vuotta 2071). Kuinka välitavoite saavutetaan, ministeri ei antanut pedagogisia neuvoja, mutta ehkä niitä on tulossa myöhemmin. Aikaa ainakin on runsaasti.

Tuo välietappijuhlavuosi viittaa siis vuoteen 1453, jolloin osmanit Mehmet II:n johdolla valloittivat ja turkkilaistivat Konstantinopolin. Länsimaissa tapahtumaa kutsuttiin Konstantinopolin hävitykseksi. Ja sitähän se käytännössä olikin. Valloitukseen päättyi Bysantin 1000-vuotinen kulttuuri kertaheitolla. Ja alkoi osmanien valtakausi, joka päättyi vasta Turkin itsenäistymiseen vuonna 1923.

Tapahtumaa kuvaavat muun muassa Orhan Pamuk teoksessaan Istanbul, muistot ja kaupunki (2010. Tammi. Keltainen pokkari) ja Mika Waltarimme historiallisessa teoksessaan Johannes Angelos (Hänen päiväkirjansa Konstantinopolin valloituksesta v. 1453 Kristuksen maailmanajan päättyessä).

Vuonna 1953, kun Turkissa juhlittiin Konstantinopolin valloituksen 500-vuotisjuhlaa, silloinen presidentti Celal Bayar ja pääministeri Adnan Menderes eivät osallistuneet juhlintaan. He eivät halunneet suututtaa länsimaisia ystäviään. Ajat olivat toiset.

Lopullinen tavoite taas viittaa Manzikertin taisteluun, joka käytiin Bysantin valtakunnan ja seldžukkien välillä vuonna 1071. Seldžukithan olivat nuo ensimmäinen turkinsukuinen kansa, joka levittäytyi Anatoliaan. Seldžukit tuhosivat taistelussa sulttaaninsa Alp Arslanin johdolla Bysantin joukot. Tappion seurauksena Bysantin valtakunnan vakaa ja voittamaton kuva särkyi, ja seuraavina vuosina seldžukit valtasivat Bysantilta melkein koko Vähä-Aasian.

Eli symbolisia tapahtumia ja vuosia on valittu Suur-Turkin projektille. Kovin sotaiselta kuitenkin kuulostavat tämän mission pohjat turkkilaisille naisille ja lapsille osoitettuna.

Loppusyksyn alkua

En ole koskaan ollut syksyihminen – jos sellaisia nyt sitten on olemassakaan. Suomessa asuessani en koskaan pitänyt syksystä. Paitsi kouluikäisenä, koska koulu jatkui ja sai taas tavata kavereitaan pitkän kesäloman jälkeen. Lisäksi liikuntatunneilla pelattiin syksyisin ulkona pallopelejä ja juostiin metsässä pururadalla. Tykkäsi!

Kouluajoista on kuitenkin jo aikaa. Aikuisiällä oli ensimmäisten kylmien ilmojen tullessa aina ensimmäisenä mielessä, että oi ei, talvi on tulossa! Kylmää, pimeää ja pakkasta kuukausiksi edessä! Ei tykkää! Syksyn kaunis ruskakin oli niin jokavuotinen tapahtuma, ettei siitä osannut kovasti edes iloita. Luonto nyt vaan muuttui vihreästä vähäksi aikaa puna-oranssi-kelta-ruskeaksi.

Bangkokissa asuessamme monet äidit kiittivät syksyisin onneaan, että pääsivät ”sairaan pitkästä kurahaalariajasta”. Itse en muista kurahaalareita pojillemme pukeneeni kovinkaan montaa kertaa Suomessa asuessamme. Kurahaalarit vaihtuivat pohjoisessa melkoisen äkkiä toppahaalareihin, ainakin vielä 1990-luvulla.

Toistaiseksi Ankaran syksy on ollut kovin lempeä. Syyskuun lopulla alkoivat yöt viiletä, vaikka päivisin saimme vielä aurinkoa ja lämmintä. Lokakuun aikana aamulämpötilat putosivat +15 asteesta lähelle nollaa. Näin marraskuun alkuaamuina olemme olleet aamuisin jo pari astetta pakkasen puolella.

Aloittelin syksyyn valmistautumisen jo syyskuun vilpoisten öiden säikyttämänä napsimalla yrttitarhastamme loput yrtit kuivumaan, vaikka päivälämpötilat olivat vielä tuolloin reippaat 20 astetta. Terassikukat ovat syysastereita lukuun ottamatta jo kukintansa kukkineet, jokunen ruusu vielä sinnittelee. Pari viikkoa sitten ostimme kuihtuneiden tilalle syyskasveja: kanervoita ja havupensaita. Bougainvilleamme jaksoi hienosti ensimmäiset pakkasyöt etuterassillamme, mutta eilen leikkasin siitä oksat ja siirsin sen turvaan eteiseemme. Pelargoniat ovat vielä ulkona vihreinä ja osa vielä kukkiikin.

Viime viikolla alkoi viilentyä kunnolla sekä yöllä että päivällä. Lämpötilojen putoaminen näkyy tietysti luonnossa täälläkin. Ruskavärejä hohtaa puissa ja pensaissa, osa maassakin. Saa nähdä, millainen syksy ja alkutalvi Ankaraan tulee. Varsinaiset talvikuukaudethan ovat joulukuusta maaliskuulle. Ja kuten useamman kerran on jo tullut kirjoitettua: talvesta on täällä odotettavissa usein kylmä ja arvaamaton.

Lämmöt on kotona laitettu päälle jo viime kuussa. Olen käynyt jo kaksi kertaa täyttämässä kaasukorttimme postissa. Viimeksi tänään, kun mittarimme näytti ”kredi az” eli vähän ”luottoa”, jota kaasukorttiin siis ladataan. Edellisellä kerralla sain ladata kortin vain 250 liiralla, tänään 300 liiralla. Oletettavasti menossa on joku syksyinen kaasusäästökampanja-aika. Talvella kortin sai ladata vaikka 500 liiralla. Yritin sitä tänäänkin, mutta virkailija sanoi kortin saldon tarkistettuaan, että 300 on maksimi… Sillä mennään siis seuraavaan täyttöön asti. Säätiedotus lupaili Ankaraan loppuviikosta jälleen lämpenevää ja ensi viikolla ainakin jokusen 20-asteen päivälämpötilan, joten kaasua ei pitäisi mahdottomasti kulua.

Kävin tämän viikon keskiviikkona hakemassa uuden passini lähetystöstämme, ja joidenkin autojen katolla näytti olevan hienoinen lumipeite. Olivat lie lähteneet töihin Oranista tai muilta korkeilta alueilta. Meillä tuli tiistai-iltana hiukan räntää, joka muuttui melkein heti vedeksi. Siitä ei auton katoille jälkiä aamuksi jäänyt.

Syksyn tulo näkyy tietysti myös kaupoissa, joista on syyskuusta saakka saanut kesän satoa: hedelmiä, marjoja, vihanneksia, salaatteja… Ayrancın torilta olemme hakeneet niitä luomutuotteina, kaupoistamme luomua harvoin saa. Suomessa luomuja emme juuri katsele, mutta ainakin latteleidien ja median mukaan Turkissa käytetään huomattavasti enemmän torjunta-aineita ja täällä tuoretuotteita ei tarkasteta samalla lailla kuin Euroopassa. Jos mahdollista, päädymme siis täällä usein luomuun.

Tämän vuoden EU-raportin* mukaan Turkissa ei luomuviljely ole kovin organisoitua eikä valvottua. Lisäksi lainsäädännöistä huolimatta muun muassa kasvihuoneissa on parannettavaa ja EU-standardeihin nähden tutkituissa kasvituotteissa oli liikaa torjunta-aineiden jäämiä. Kanaa latteleideistä ei syö kovinkaan moni, sillä kanat kuulemma ”pumpataan” täällä antibiooteilla. Meilläkin on jääkaapissa yleensä oraganik tavukia eli luomukanaa tai hindiä eli kalkkunaa. Lammasta ja nautaa emme luomuna ole löytäneet kuin tukkukaupasta – kassalla tuolle luomulihalle ei kuitenkaan löytynyt hintaa, joten sekin jäi kauppaan.

Kimg_6807oska lähialueemme luomutori on avoinna vain sunnuntaisin, ostelemme viikolla tuoreruokamme normaaleista ruokakaupoistamme. Eilen hain Çağdaşista pari hurmaa eli persimonia, yhden narin eli granaattiomenan ja yhden aivanin, jolle en edes tiedä suomalaista nimeä. Tänään ostin Migrosista pussin sitruunoita ja toisen appelsiineja aamujuomaamme varten.

Tieto ja varovaisuus on hyvä olla olemassa, mutta turha pelko jättää monista nautinnoista paitsi. Kaikki kuorelliset ruuat kuorimme, kuorineen syötävät pesemme hyvin – ja sitten nautimme niistä! Ehkä syksy on sittenkin mukavaa aikaa!

*file:///C:/Users/Kaisan/Downloads/2016-8784%20Final%20MR.pdf