Viiniä pikkutilalta suoraan kotiin

Vierailimme kurban bayram -lomallamme syyskuussa Yedi bilgelerin eli Seitsemän tietäjän viinitilalla Selçukissa. Pääsimme tuolloin maistamaan paria selkiytymässä olevaa viinierää, jotka vakuuttivat meidät niin, että ostimme tilan kaupasta mukaamme laatikollisen viiniä. Lokakuun alussa avasimme Pythagoras-viinin ja ihastuimme siihen niin, että laitoin viinitilalle viestiä ja kysyin, saako tuota herkkua ostaa myös Ankarasta. Valitettavasti ei saanut, mutta viinitilalta sai kuulemma tilata suoraan ”kargona” kotiovelle; viinitila maksaa kuljetuskustannukset.

Viivyttelimme tilauksemme kanssa sen verran, että saimme maistettua muitakin ostamiamme viinejä. Lokakuun lopussa laitoimme sitten sähköpostilla tilauksen menemään. Saimme vastauksen, että haluamiamme viinejä on vielä varastossa ja että he laittavat ohjeet luottokortilla maksamiselle. Näin helppoa se on. Jäimme odottelemaan postia.

Marraskuun puolen välin jälkeen emme vielä olleet uutta sähköpostia saaneet, joten laitoin tilalle jälleen viestiä. Jäimme odottamaan…

Vastausta ei vielä joulukuussa kuulunut, ja asia lähes unohtui joksikin aikaa joululomahulinassa.

Tammikuussa olimme Ankarassa ulkona tuttaviemme kanssa ja juttelimme lomamatkailusta Turkissa. Samassa jutustelussa kävimme läpi Yedi bilgelerin reissumme, ihastuksemme tilan viineihin ja epäonnistuneen viinitilauksemme. Selçukin kupeesta, Izmiristä, kotoisin oleva tuttavamme pyysi antamaan hänelle paikan puhelinnumeron – hän soittaisi ja kysyisi, missä mennään. Paikka alkoi kiinnostaa häntäkin, erityisesti se, että toisin kuin turkkilaiset viinit yleensä, tilan viinit ovat vähäsulfiittisia. Yksi vaihtoehto tuttavamme mukaan kuulemma on, että tila on mennyt konkurssiin ja se on jouduttu sulkemaan. Näinkin on käynyt monelle hotelli-ravintolakohteelle Turkissa turistivirran pysähdyttyä, eikä siitä erikseen ilmoitella asiakkaille.

Tuttavamme soitti viinitilalle. Yedi bilgeler ei ollut sulki, vaan siellä oli kuulemma oltu siinä uskossa, että oli meidän vuoromme kirjoittaa postia heille. Olivat siis ajatelleet tällaista vuorottelujärjestystä. Ja ehkä oli saattanut kuulemma käydä niinkin, että meidän vuorollamme lähettämämme sähköposti oli unohtunut, minkä seurauksena oli ehkä unohdettu ottaa vuorollaan yhteyttä, koska (sulkemisen sijaan) tilalla oli kuulemma ollut kovasti kiireitä koko loppuvuoden ja kiire jatkuu edelleen. Mutta kaikki hyvin, problem yok: kaipaamiamme viinejä oli edelleen varastossa!

Saimme viimein tammikuun lopussa sähköpostitse maksukaavakkeen, jonka täytimme, ja teimme tilauksemme: 6 kpl Pythagoras reserve 2013, 6 kpl Solon Attica reserve 2012, 4 kpl Miletos 2015 ja 4 kpl Bias Priene reserve 2012.

Saimme helmikuun 1. päivä viestin, että kaikki ok ja kargo on kotiovellamme seuraavana päivänä. Ei kun postipoikaa odottelemaan…

Ihan noin helposti ei asia kuitenkaan hoitunut. Jostakin syytä maksu ei onnistunut, vaan jouduimme lähettämään maksukorttitietomme uudelleen. Ja taas odottelemaan…

Eilen sain seuraavan tekstiviestin osoitteesta MNG kargo: NOLU KARGONUZ ADRESINIZE GETIRILMISTIR. BULUNAMADIGINIZDAN SUBEMIZDE BEKLETILMEKTE OLUP, YARIN ALMANIZ RICA OLUNUR. Koneellisissa tekstiviesteissä ei käytetä turkkilaisia kirjaimia – vähän kuin aakkosilla ja ookkosilla kirjoittaisi suomea – joten hiukan meni aikaa tavailla viestiä. Päädyin käännökseen, että joku kargo oli saapunut osoitteeseeni, ja jos minä en ole tavoitettavissa, niin se odottaa heidän konttorissaan ja huomenna sen voi hakea sieltä, olkaa hyvä… Koitin vielä Googlen käännöskoneella, olisiko siellä parempaa ehdotusta. Google ehdotti, että “Lasti toimitetaan osoitteesi. Bulunamadığız meidän haara on pidossa, voit pyydetään saada huomenna”. Päätin taas odotella vähän aikaa, loppusuoralla kuitenkin ymmärtääkseni jo olimme…

Iltapäivällä ovikello soi ja kargopoika seisoi siellä kahden pahvilaatikon kanssa! Jippii, viinimme olivat täällä! Tilauksestamme kotiovelle toimitukseen meni kolme kuukautta ja yksi viikko.

Avasin laatikot ja kappas, vielä yksi ylläri: toisessa laatikossa oli kuusi viinipulloa sikin sokin, suojamuovit viinissä ja pieniä lasinsiruja laatikon pohjalla. Laatikosta puuttui kaksi viinipulloa, jotka olivat oletettavasti jossakin vaiheessa matkaa menneet rikki ja ne oli poistettu. Toinen laatikko oli tip-top, pullot siististi suojineen pystyssä, ehyinä ja puhtaina.

WP_20170208_005.jpg

Laitoin viestiä viinitilalle. Tunnin kuluttua tuli vastaus, jossa pahoiteltiin kargon huolimattomuutta ja luvattiin tänään laittaa kaksi puuttunutta pulloa tulemaa. Itse asiassa he lupasivat laittaa ”two broken bottles”, mutta toivottavasti ei sentään…

Mitä tästä opimme? Että viinikargotilaus toimii Turkissa. Ja että se noudattaa, kuten kaikki muukin täällä, Turkin aikaa ja aikataulua. Mutta kyllä kannatti! Nyt luulisi turkkilaisten viinien vähäksi aikaa riittävän – tosin osa noista lähtee kesälomalla mukanamme Suomeen grilliruuan seuraksi perheen ja ystävien kanssa 🙂

WP_20170208_007.jpg

P. S. Kaksi täyttä, ehyttä hyvin pakattua viinipulloa saapui heti seuraavana päivänä kargona rikkoutuneiden tilalle.

Advertisement

2 kommenttia artikkeliin ”Viiniä pikkutilalta suoraan kotiin

  1. Mielenkiintoista, laitan paikan muistiin kun on tässä kulmilla! Urlan alueella on nykyisin muuten viinitilareitti, jonka varrella on useampia pienia viinitiloja, sinnekin olisi tarkoitus kesan aikana ehtia. Tilasimme aikoinaan Bozcaadan saaren viinitilalta valkoviinia ja punaviinia kargolla, silloin kaikki onnistui ongelmitta mutta en kylla yhtaan ihmettele ettei onnistunut teilla. Sahköpostien kanssa ’keskusteleminen’ on toisinaan työlasta Turkista, puhelinsoitto ( jos vain joku vastaa) on usein se nopeampi tie 🙂 Kiinnostaisi tietaa viinien hintoja, onkohan heilla omat sivut?

    Liked by 1 henkilö

  2. Kävimme kurban bayram -lomallamme Urlassa syömässä mereneläviä. Saimme aivan ihanaa valkoviiniä! Pitää käydä viinitilareitillä, kun olemme siellä seuraavan kerran. Kiitos vinkistä! Yedi bilgelerin sivut löytyvät netistä ihan tilan nimellä, mutta hintoja siellä ei ole. Eivät olleet halpoja, 45-70 TL per pullo. Tosin tilasimme heidän parempia viinejään, joista osa on saanut palkintoja viinikilpailuissa, mm. Bias Priene 2012 ”International Wine Challenge” pronssia ja Pythagoras 2013 ”Concours mondial Bruxelles” hopeaa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s