Ankaran suomalaiset

Olen jo aikaisemminkin todennut, että meitä suomalaisia on täällä Ankarassa kovin vähän. Suurin osa täällä asuvista suomalaisista on muutaman vuoden työkomennuksella suurlähetystöllämme.

Tällaisille ei-diplomaattikomennuksella oleville ulkosuomalaisille Ankarassa ei suomalaiskontakteja ole valmiina lainkaan. Vahingossa en, reilun vuoden Ankarassa asumisen jälkeenkään, ole yhteenkään suomalaiseen täällä törmännyt.

Ennen muuttoamme koetin melko lailla tuloksettomasti löytää netin kautta tietoa Ankarassa asumisesta. Edes turisti-informaatiota ei kaupungista juurikaan ollut tarjolla. Onnekseni Ankaran uusi konsuli oli aiemmin asunut Bangkokissa. Hänestä löysin yhden konkreettisen suomalaiskontaktin. Toisen löysin InterNations Ankara -nettisivujen kautta. Näillä pääsimme alkuun.

Olemme asuneet vuosia ulkomailla, joten vieraassa maassa ja kulttuurissa asuminen ei ole tuntunut vaikealta. Lähes kaikki turkkilaiset ja ankaralaiset arkikäytännöt piti alussa kuitenkin oppia kantapään kautta. Joistakin olen kirjoitellut myös tässä blogissa.

Ongelmista on aina selvitty, mutta mielessäni alkoi kuitenkin kypsyä ajatus suomalaisseuran perustamisesta Ankaraan. Tärkeintä itselleni oli, että saisimme pienen suomalaisporukkamme kanssa luotua jonkinlaisen kontaktiryhmän, jonka puoleen tarpeen tullen kääntyä. Onpa tuo tarve sitten suomen kielellä rupattelu, elokuva- tai baariseura, parhaan ruisjauhokaupan löytäminen tai jotain muuta Ankaran ja Turkin arkielämään liittyvää. Toiveena on myös, että seuraavan ei-diplomaatin ei tarvitsisi ihan kaikkea kantapään kautta oppia.

Jo viime vuonna aloin tuumasta toimeen. Kutsuimme joulukuussa ankaransuomalaisen ystäväni kanssa kaikki suomalaiset, joille sähköpostiosoitteen löysimme, janssoninkiusaukselle. Porukalla päätimme perustaa tämän vuoden alussa itsellemme suomalaisseuran ikään kuin Suomi 100-juhlan kunniaksi.

Lähettelin kutsuja seuran perustamiskokoukseen tammikuussa. Kokoukseen meitä saapui kaksi: Kase ja Hege. Alku ei ollut lupaava, mutta seuran kuitenkin perustimme, koska olimme siihen mandaatin 10-henkiseltä suomalaisporukalta joulukuussa saaneet.

Seuran tarkoitukseksi kirjattiin “ylläpitää ja kehittää suomen kieltä ja suomalaista kulttuuria jäsentensä keskuudessa sekä toimia kanavana ankaransuomalaisten välillä. Yhdistys pyrkii myös auttamaan Ankaraan muuttavien suomalaisten sopeutumista uuteen asuinympäristöönsä”. Yhdistyksemme yhteystiedot löytyvät nyt myös Suurlähetystömme kotisivuilta. Jäseniä meillä on tällä hetkellä 14, joista kuudella on sähköpostinsa perässä formin.fi. Ensimmäisen vuosikokouksemme järjestimme viime lauantaina. Osanotto oli huomattavasti parempi: paikalle saapui kahdeksan jäsentä ja vielä yhden jäsenemme turkkilainen puolisokin!

Tämä on itse asiassa jo toinen suomalaisseuran, jonka olen maailmalla perustanut. Kertooko se jotain minusta? Ehkä. Bangkokissa sain suomalaisporukan innostumaan vuonna 2004, ja Krungthepin Suomalaiset sai alkunsa. Nyt oli vuorossa Ankaran suomalaiset – ihanaa, että saimme tämän seuran nimeen suomalaiset pienellä kirjaimella! Bangkokissa hävisimme nimiäänestyksessä 🙂

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s