Tänä vuonna ei pelkästään talvi ollut arvaamaton Ankarassa, vaan sitä on ollut myös kevät. Viime vuonna pääsimme 20 asteen päivälämpötiloihin jo maaliskuussa, ja 5.4. bloggailin, että ”Alkukesä on täällä!” Siitä ilma lämpeni pikkuhiljaa lämpimäksi kesäksi. Viime kevät oli lyhyen lumisen talven jälkeen omaan naismuistiini paras sellainen: lumi suli, päivät lämpenivät ja pitenivät, luonto heräsi ja puhkesi kukkaan! Auringonpaistetta, tuoksuja, kukkia, hyväntuulisia ja aktiivisia ihmisiä. Ihmiset kokoontuivat puistoihin lounastauoillensa. Ankara oli hieno paikka asua!

Tänä vuonna kirjoitin 5.4. sukulaisille, että ”Kevät on täällä!”, kun kirsikkapuut alkoivat kukintansa – mutta olikin ennenaikaista iloita. Vaikka kirsikkapuut aloittivat kukintansa ja ensimmäiset tulppaanitkin avasivat nuppunsa, en huhtikuun aikana uskaltanut laittaa edes yöhallaa kestäviä yrttejä ulos. Onneksi en laittanut, sillä 23.4. heräsimme lumisateeseen ja saimme muutaman päivän kestävän takatalven. Myöhäinen kevät näkyy siinäkin, että kun viime vuonna sai torilta jo maaliskuun alussa mausteyrttien ja mansikan taimia, tänä vuonna niitä ei vielä toukokuussakaan Ayrancıssa näkynyt.

Toukokuun alkupäivien päivälämpötilat olivat jo 20 asteen tuntumassa, mutta ensimmäisen kerran tarkeni tänä keväänä istuskella illalla ulkona vasta 13.5., joka sattui olemaan suomalaisseuramme vuosikokousilta. Paransimme suomalaisporukalla maailmaa mukavasti parvekkeella istuskellen. ”Lämpöaalto” ei kuitenkaan ollut pysyvä, vaan ilmat jäähtyivät uudelleen, etenkin illat ja yöt.

Jos kevät ja alkukesä ovat olleet viileitä Ankarassa, ovat ne sitä olleet tänä vuonna myös Suomessa. Uutisissa kerrottiin, että Suomessa on vain 2-3 kertaa vuosisadassa näin kylmä kevät. Kesäkuun ensimmäisinä päivinä tuli muun muassa Oulussa Kalevan mukaan rakeita, räntää, lunta ja ”vähän kaikkea siltä väliltä”. Toivottavasti ei sentään niitä puukkoja!

Näillä kuitenkin mennään, mitä on annettu, niin Suomessa kuin täällä. Kesää odottelemme edelleen, mutta kyllä se sieltä tulee tänäkin vuonna. Lämpötilat nousevat pikkuhiljaa, aste kerrallaan…

Lähes lumettoman keskikylmän talven muuttumista viileäksi vähälumiseksi kevääksi ei tänä vuonna Ankarassa oikein edes huomannut. Jotenkin tämän talven ja kevään säät ja kelit ovat heijastelleet yleistä ilmapiiriä Ankarassa: harmaa ja kolea. Etenkin huhtikuisen kansanäänestyksen jälkeen on ilmapiiri ollut passiivinen, jopa masentunut ja pessimistinen. Osa on kertonut, että ihmisillä on selkeästi myös lyhyempi pinna kuin ennen, mikä kannattaa ottaa huomioon temperamenttisten turkkilaisten kanssa asioidessa.

Viime vuoteen verrattuna kadulla tapaa yleisesti ottaen paitsi vähemmän, myös vakavamman näköisiä ihmisiä. Parhaillaan menossa oleva ramazan-kuukausi tietysti verottaa ulkonaliikkujien ja kahvilassa kävijöiden määrää, mutta latteleidien rivitkin ovat harventuneet, ja toisinaan saa kahvinsa juoda yksi tai kaksin. Ehkäpä ihmiset tapaavat sosiaalisessa mediassa? Facebook ja Twitter toimivat edelleen (ainakin toistaiseksi), vaikka Turkin viranomaiset ovat (tällä kertaa) estäneet kaikilta pääsyn Wikipediaan ”yleisen järjestyksen suojelemiseksi, kansallisen turvallisuuden takia tai kansalaisten edun vuoksi”.

Passiiviseen, masentuneeseen ja pessimistiseen olotilaan vaikuttaa paitsi sää ja maan poliittinen tilanne, myös se, kuinka tilanteesta uutisoidaan maailmalla: ”Ankara” sanoo sitä ja ”Ankara” sanoo tätä. Tosiasiassahan sitä ja tätä sanovat Presidentti, Pääministeri ja Ulkoministeri omissa persoonissansa.

En voi olla vertaamatta Amerikan ja Turkin tämänhetkistä poliittista tilannetta ja ei-amerikkalaisten ja ei-turkkilaisten suhtautumista noihin tämänhetkisiin poliittisiin tilanteisiin puheissaan ja kirjoituksissaan.

Vaikka ääntenlasku vaaleissa onkin erilaista eri maissa, jotain niiden vertaaminen toisiinsa kuitenkin meille kertoo. Koetan valaista asiaani prosenteilla: Amerikoissahan presidentti asetettiin virkaansa äänin 306-232 eli kevyesti heitettynä hän voitti noin 42-58%. Viimeisimmissä parlamenttivaaleissa Turkissa nykyinen valtapuolue (ja sen de facto johtaja Presidentti) sai äänistä noin 49%. Viimeisimmän kansanäänestyksen puolue (ja sen de facto johtaja Presidentti) voitti noin 51% äänten enemmistöllä. Tulokset ovat samansuuntaiset, vaikka Turkissa näyttäisi näin laskettuna olevan vähemmän Presidentin ja valtapuolueen kannattajia kuin Amerikoissa, etenkin kun ottaa huomioon, että tämän maan tulokset ovat joidenkin lähteiden mukaan aikalailla yläkanttiin.

Puheissa ja kirjoituksissa Amerikoiden presidenttiä pidettäisi lähinnä vitsinä, jollei hänellä olisi maailmanlaajuisestikin niin paljon valtaa ja vaikutusta, joten häntä kommentoidaan lyhyesti muun muassa lauseella ”Se on ihan hullu!”. Puheissa ja kirjoituksissa Turkin Presidenttiä pidettäisi myös vitsinä, jollei Turkki olisi Nato-maa ja jolleivät valtavat pakolaisvirrat kulkisi sitä kautta Eurooppaan. Häntä kommentoidaan myös lyhyesti muun muassa lauseella ”Se on ihan hullu!”. Mikä tekee tilanteista täysin erilaisia on, että ensimmäisessä tapauksessa kukaan ei kritisoi kollektiivisesti amerikkalaisia, toisin kuin jälkimäisessä tapauksessa, jossa kaikki turkkilaiset saavat osansa kritiikistä.

Alaçatıssa samassa hotellissa asustellut amerikkalaisnainen kertoi, että hän, samoin kuin hänen tuttavansa, häpeävät presidenttiään. Hän toivoi, että emme luule kaikkien amerikkalaisten olevan trumpisteja ja ”hulluja”. Vakuuttelimme naiselle, että emme koskaan ole sitä ajatellutkaan ja että tuttavapiiriimme mahtuu monta oikein mukavaa ja fiksua amerikkalaista. Moni muukin suomalainen varmaan ajattelee samalla tavalla.

Olen kuitenkin ihmetellyt, miksi niin monen kritiikki kohdistuu kollektiivisesti turkkilaisiin? Miksi kaikkien oletetaan täällä olevan erdoganisteja ja ”hulluja”? Turkkilaiset tuttavamme tuntevat tilanteestaan häpeää vähintään yhtä paljon kuin tuo amerikkalainen nainen. Maiden välinen suuri ja merkittävä ero on siinä, että toisessa maassa julkisesta kritiikistä valtaapitävää kohtaan ei joudu pidätetyksi terroristina. Julkisen kritiikin esittämättä jättäminen ei tarkoita, että hyväksyy tilanteen, eikä se myöskään tee ihmisestä ”hullua”. Mutta se vetää hiljaiseksi, se masentaa ja passivoittaa. Vähän niin kuin tämä sää ja lähes etenemätön kevät. Sen varmasti ainakin suomalaiset ymmärtävät.