Turkin kieli-instituutti ja hallitus aikovat siivota kielensä. Sama tapahtui viimeksi 1920-luvulla, kun Atatürkin toimesta luotiin turkille arabian kirjoituksen tilalle latinalainen aakkosjärjestelmä, kieltä puhdistettiin arabian ja persian lainasanoista sekä persialaisista lauserakenteista ja turkin oikeinkirjoitus standardoitiin. Jotain tuosta bloggailinkin viime joulukuussa.

Nyky-turkista ei kuitenkaan tullut sen ”puhtaampaa”, ja kieli vilisee edelleen lainasanoja, minkä ovat viimeistään nyt havainneet myös Turkin valtaapitävät. Tällä kertaa muutosta haetaan kielen uudistuksen sijaan enemmänkin vanhastuksesta.

Presidentti on usein ilmaissut, että turkkilaisten tulisi kunnioittaa enemmän maan historiaa ja traditioita ja sen pitäisi myös näkyä nykykulttuurissa. Hän on myös useampaan otteeseen viitannut osmanien suurvalta-aikaan. Osmanien ajan ihannointi meni niin pitkälle, että Presidentti halusi osmanien arabian kirjaimilla kirjoitetun vanhan turkin pakolliseksi kouluaineeksi. Pakolliseksi hän ei onnistunut sitä saamaan, mutta valinnaisena aineena se lisättiin uuteen valtion opetussuunnitelmaan, joka otetaan käyttöön ensi syksynä. Valinnaisuudelle on hyvänä puolustuksena, että koska vanha osmanin turkki on kuollut kieli, on sen taitajia niin vähän, että kaikkia vanhoja mestariteoksiakaan ei vielä ole saatu käännettyä uudelle turkille. Toivottavasti tähän saadaan tulevaisuudessa muutos.

Osmanien turkkiin ei nykyisessä kieliuudistuksessa sentään ole tarkoitus palata, vaan ainakin uutisten mukaan Turkin kieli-instituutti haluaa vain siivota turkin kielestä vierasperäiset sanat, joille on olemassa turkinkielisiä vastineita. Kielen puhtaana pitäminen turhista lainasanoista saa kyllä kannatukseni! Kotimaisten kielten keskus Kotus tekee Suomessa tärkeää työtä. Turkin kieli-instituutin ja Presidentin perustelut kielivanhastukselle ovat mielestäni kuitenkin hiukan ontuvia, samoin osa ehdotetuista keinoista tuntuu aika äärimmäisiltä.

Daily Sabah -lehden mukaan kieli-instituutin johtaja on muun muassa sanonut, että ”jotta voisimme kilpailla Saksan kanssa täytyy meidän keskittyä ennemminkin kieleemme kuin teknologiaan” – perustelu ei ainakaan minulle oikein auennut. Lehti myös uutisoi, että instituutin johtajan mukaan kielimuutoksessa on kyse “elämästä ja kuolemasta”, koska ”kieltämme pommitetaan joka päivä samalla tavalla kuin parlamenttitaloamme pommitettiin heinäkuun vallankaappausyrityksessä”. Aikamoinen veto, josta hallitus otti kuitenkin kopin: Daily Sabahin mukaan hallitus on määrännyt Turkin kaupungit, kansalaisjärjestöt ja ministeriöt taistelemaan “ulkomaalaisten sanojen korruptiovirtaa vastaan”. Taistelu kohdistuu nimenomaan sanoihin, joita jotkut yrittävät ”pakottaa turkkilaisille ylhäältä” (eli pommittaa?).

Instituutin ja hallituksen lisäksi kielivanhastukseen pyritään saamaan mukaan koko kansa. Kieli-instituutti ei kuulemma voi korjailla Turkin 80 miljoonan ihmisen kielivirheitä, joita heille on ylhäältä pakotettu; se voi suojella kieltä vain, jos kaikki valtion virastot ja laitokset tukevat sitä ja kaikki turkkilaiset yhtyvät taistoon.

Koko kansa ei ehkä kieli-instituutin palloa käsiinsä nappaa, mutta pohjaa ”oikean” turkin kielen käytölle kansan keskuudesta löytyy jo valmiiksi, tosin ei ehkä siinä muodossa kuin valtaapitävät toivovat. Juttelimme nimittäin viime viikonloppuna illallisella turkkilaisten ystäviemme kanssa turkin kielestä. He eivät millään muotoa ole valtapuolueen kannattajia, mutta sanoivat käyttävänsä mieluummin aina turkinkielisiä sanoja, jos sellaisia on olemassa. Esimerkiksi kiitoksena mieluummin ”sağolun” kuin ”teşekkürler”, koska jälkimmäinen on arabian laina – ja peräisin osmanien ajalta. Osmanin ajan turkkihan vilisi arabian ja persian lainasanoja.

Hallituksen ja kieli-instituutin mukaan luutaa tulevat saamaan kuulemma nimenomaan länsikieliset sanat, kuten ”arena”, ”tower” ja ”mall”. Eräänä hallituksen ehdotuksena on, että kunnalta kerätään ylimääräisiä veroja, jos jossakin sen alueen julkisissa kylteissä käytetään noita sanoja. Itse jäin esimerkit luettuani miettimään, olisiko kyse enemmänkin Istanbulista, koska Ankarassa en noita ole vielä nähnyt. Täällä kylteissä lukee, ja myös sanotaan, stadyum, kule ja alışverışmerkezi tai AVM (aa-vee-mee). Englanninkielisiä sanoja olen nähnyt oikeastaan vain ravintoloiden ja baarien nimissä. Nekin yleensä ulkomaalaisia ketjuravintoloita – eivät kuitenkaan kaikki 🙂

Istanbulilainen Galatasarayn jalkapallojoukkue on jo ilmoittanut nimenneensä kotistadioninsa uudelleen. ”Türk Telekom Arena” on muutettu muotoon ”Ali Sami Yen Spor Kompleksi Türk Telekom Stadyumu”. Kun tietää, että Ali Sami Yen on Galatasarayn jalkapallojoukkueen perustaja, turkkia osaamattomallekin uusi nimi aukeaa ihan yhtä hyvin kuin vanha ”areena”. Pointti tässä tapauksessa on kuitenkin siinä, että (ainakin Presidentin mukaan) areena-sana muistuttaa Rooman valtakunnan gladiaattoreista: areenoilla ihmisiä revittiin palasiksi; stadyumeilla ei. Kieli-instituutin johtajankin mukaan spoor, stadyum ja kompleksi ovat jo käytössä turkkilaistuneet eli osa ”oikeaa turkkia” (ne ovat siis osuneet ja uponneet?).  Samoin kuin ne noin 5000 ranskan lainasanaa, joita kielessä kuulemma on. Wikipediasta löytyisi koko lista turkin lainasanoista, mutta tällä hetkellä pääsy Wikipediaan on estetty, koska ”Hyökkääjät saattavat yrittää varastaa tietojasi (esimerkiksi salasanoja, viestejä tai luottokorttitietoja) osoitteesta wikipedia.org”.

Ranskassa yritettiin joskus 1980-luvulla vastaavaa kielenpuhdistustempausta. Muistan, kun siellä yritettiin kieltää sakon uhalla esimerkiksi sanan ”walkman” käyttö (korvalappustereot olivat kovassa huudossa tuolloin); suositeltavaa oli ranskantaa se muotoon ”baladeur”. Ranskassa oli kyse ainakin silloisten uutisten mukaan myös puhutusta kielestä. Siihen eivät valtaapitävät ole ainakaan vielä Turkissa puuttuneet… sanoille ja kielelle ei lie niin väliä, kunhan puhuttu on aiheeltaan ”oikea” ja mielipiteet aiheesta ovat ”oikeita”. Puhuttua ja painettua puhetta siivotaankin täällä sitten ihan erilaisella luudalla.