Saimme viikonlopuksi ystäväpariskuntamme tänne Oulusta. Kävimme lauantaina kävelyreissulla Ankaran linnalla ihanan auringonpaisteisessa syyskelissä. Linnan tienoilta olen kirjoitellut aikaisemminkin: juttuja löytyy ”turistina Ankarassa”-kategoriasta. Sunnuntaina suuntasimme automme kohti Beypazarıa eli herrasmiesten toria, noin 1,5 h automatkan päähän kotoamme.

Beypazarı on vanhalla kauppareitillä Istanbulista ja Bagdadiin, ja sen sanotaan olevan myös osa muinaista silkkitietä. Sillä onkin pitkä historia ensin heettiläisten, sitten fryygialaisten, muinaisten roomalaisten, bysantin, seljuk-turkkilaisten ja osmanien valtakunnan alueena. Nykyään Beypazarı on pieni maaseutukaupunki, joka on kuuluista muun muassa porkkanoista (siellä viljellään lähes 60% Turkin porkkanoista), luonnonmineraalivedestä ja telkari-tekniikalla tehdyistä koruista.

Beypazarın ruokaa kehutaan erityisen hyväksi. Mekin aloitimme aamupäivämme herkullisella köy kahvaltılla eli maalaisaamupalalla yhdessä kaupungin vanhoista restauroiduista taloista. Aamupalapaikka oli lähes täynnä ja siellä kävi kova kuhina, kun ruokia ja astioita kannettiin oven suun keittiöstä ruokailuhalliin ja takaisin keittiöön.

Kuten odottaa saatoimme, kahvilassa puhuttiin vain turkkia. Onnistuimme alussa sekoittamaan kahvilanpitäjän, joka aamupalan sijasta olisi tuonut meille gözlemejä ja kahvia. Kahvilanpitäjä huuteli välillä vieraisiin pöytiinkin, osaisiko joku kertoa, mitä nämä ulkomaalaiset haluavat; että osaisiko joku heidän kieltään. Olimme nähtävästi osuneet tuiki tavalliseen aamupalapaikkaan, sillä ruokailusalissa näytti olevan meidän lisäksemme pelkästään tavallisia turkkilaisia perheitä aamupalaa nauttimassa. Ei osannut kukaan siis auttaa, mutta kovasti osaa asiakkaista tilanne nauratti. Olisikohan neljän ulkomaalaisen pölähtäminen paikalle yllättänyt omistajan niin, ettei kahvaltı-sanaa osannut puheestamme edes erottaa? Saimme kuitenkin aamupalamme, joka oli oikein herkullista kotitekoisine hilloineen ja uunituoreine leipineen.

Vanhan kaupungin mukulakivikatujen varsilla on yhteensä noin 500 restauroitua osmanien aikaista asumusta, joista osa on kunnostettu, kuten aamupalapaikkammekin, kahviloiksi tai ravintoloiksi, osa taas myymälöiksi, joissa myydään korujen, luonnonmineraali- ja porkkanatuotteiden lisäksi vähän kaikenlaista, mitä turistien uskotaan mukaansa haluavan. Me halusimme muun muassa pinjansiemeniä, jotka maksavat Beypazarın kojuissa vain murto-osan Ankaran kauppojen hinnoista.

Kävimme myös ihailemassa telkari-koruja, jotka tehdään ohuesta hopealangasta kutomalla. Lopputulos muistuttaa hopeapitsiä. Ostin mukaani kaulakorun, joka tosin ei ollut kutomatekniikalla tehty, mutta beypazarılaista käsityötä kuitenkin.

Beypazarısta ajelimme Gordionin kautta kotiin. Gordionissa solmittiin se solmu, jonka Aleksanteri Suuri myöhemmin katkaisi miekallaan. Määränpäänämme oli pieni, mutta mukava Gordion-museo ja Midas Tümulüsü eli Midaksen hauta, joka oikeasti on oletettavasti Midaksen isän hauta.

Midaksesta tiedetään yleensä vain tarinat kultaisesta kosketuksesta, mutta hän on ollut ihan oikea historian hahmo. Joidenkin klassisten historian kirjojen mukaan hän on myös Ankaran perustaja. Midaksen persoonan uskotaan tarjonneen pohjaa meidän päiviimme saakka säilyneille Midas-tarinoille. Midaksen kerrotaan olleen satumaisen rikas ja ahne kuningas – siitä kultainen kosketus, jonka Midas sai kreikkalaiselta Dionysos-jumalalta.

Midaksen kerrotaan myös olleen tuomarina Apollo-jumalan ja metsän hengen Panin välisessä soittokilpailussa. Kun Midas julisti Panin voittajaksi, Apollo muutti Midaksen korvat aasin korviksi. Midas onnistui peittämään myssyllä aasin korvansa kaikilta muilta paitsi parturiltaan. Salaisuus oli kuitenkin parturille liikaa yksin kannettavaksi. Hän kaivoi maahan reiän, jonne kuiskasi salaisuutensa ja peitti sen tiiviisti. Kuopan päälle kasvoi kuitenkin heinää, joka tuulisella säällä kuiskaili salaisuutta ympäriinsä. Gordionista löytyneen aasinkorvaisen miehen kuvan uskottiin kauan kuvaavan Midasta. Nykyään sen kuitenkin liitetään kreikkalaisiin taruihin ja metsän Satyyrin.

Hieno autoilureissupäivä: hyvää seuraa, hyvää ruokaa, ripaus historiaa ja kauniita maisemia ja auringonpaistetta.