Tämänkertainen jutusteluni ei varsinaisesti liity Turkkiin kuin mutkan kautta. Se liittyy kuitenkin Suomeen ja ulkosuomalaisen ruokakauppailuun, joten naputtelen siitä teillekin… toivottavasti aihe kiinnostaa jotakuta muutakin.

Kävimme tänään Next Level -ostoskeskuksen ruokakaupassa, jossa on vähän paremmat valikoimat erikoisruokatuotteita, jos haluaa tehdä vaihteeksi muutakin kuin turkkilaistyyppistä ruokaa. Käyn yleensä läpi lähes kaikki ruokahyllyt ja tutkiskelen, onko valikoimiin tullut lisäyksiä. Usein on. Tälläkin kertaa silmiini osui uusi tuote: kiteinen ksilitol eli ksylitoli. Paketin takaa löytyi tieto, että tämän ksilitolin raaka-aineen alkuperämää, hammadde mensei, on Suomi!

Jotenkin on aina yhtä ilahduttavaa löytää kaupasta suomalaisia tuotteita 🙂 Yleisimpiä suomalaisia tuotteita ovat tähän saakka olleet Finn crisp -hapankorput, pienet pyöreät näkkileivät (joita saa Ikeasta) ja erilaiset Finland tai Finnish bread -nimillä myytävät ruisleipäset. Kiteiseen, sokerin näköiseen ksylitoliin en Suomessakaan ole koskaan törmännyt, vaikka ksylitolia suomalaisena tuotteena usein mainostetaankin. Laitoin yhden ksilitol-paketin ostoskärryihini – jospa suomalaisena keksisin sille käyttöä.

Kiteinen ksylitoli kiinnosti sen verran, että googlasin kotona hakusanalla ”koivusokeri”. Yllätyksekseni löysin sivukaupalla suomenkielisiä keskustelusivuja ja verkkokauppoja, joissa ksylitolia kutsuttiin voimaruuaksi. ”Ksylitoli”-haulla taas löytyi asiatietoa muun muassa Suomen hammaslääkäriliitolta, xylitol.net ja tietysti ksylitolin wikipedia-sivu. Tällaista sain sivuilta kiteisestä ksylitolista selville:

Ksylitoli eli koivusokeri ei ole itse asiassa ole sokeria, vaan sokerialkoholia, jonka kemiallinen kaava on C₅H₁₂O₅. Ksylitolin E-koodi on E 967, mikä löytyy myös ksilitol-pakettini sisältötiedoista. Ksylitoli on hyväksytty EU:n alueella elintarvikkeiden lisäaineeksi. Sokeria ei tietääkseni EU:n säädöksillä lisäaineeksi luokitella, vaikka sitäkin valmistetaan teollisesti.

Ksylitolia saadaan paitsi koivusta, myös pyökistä ja maissista. Elintarvikekäyttöön ksylitolia valmistetaan noiden kasvien kuitumateriaalista eli ksylaanista. Ksilitol-paketissani lukee, että se on saatu koivun ja pyökin kaarnasta.

Ksylitolia esiintyy pieninä pitoisuuksina lukuisissa sellaisinaan syötävissäkin kasveissa, kuten mansikassa ja banaanissa. Makeudeltaan ksylitoli on lähellä sakkaroosia eli tavallista pöytäsokeria. Pöytäsokeriin verrattuna sillä on kuitenkin rutkasti etuja.

Ensinnäkin ksylitoli sisältää 40 % vähemmän kaloreita kuin tavallinen sokeri 🙂 Sen glykeeminen indeksi on vain 7 (sokerilla 68), mikä tarkoittaa, että se kohottaa verensokeria hyvin hitaasti ja on siksi aivan hyvä vaihtoehto esimerkiksi karppaajille, laihduttajille ja diabeetikoille. Suomalaisissa tutkimuksissa ksylitolin on havaittu ehkäisevän hampaiden reikiintymistä ja lasten korvatulehduksia, koska sokereista happoja tuottavat bakteerit eivät kykene hyödyntämään ksylitolia hapon muodostamiseen, kasvuun tai lisääntymiseen.

Ksylitoli sopii mainiosti myös leivontaan. Se on täsmälleen yhtä makeaa kuin sokeri, se kestää kuumentamisen, ja sillä on hyvä jälkimaku. Se ei kuitenkaan karamellisoidu eikä hajoa paiston aikana, joten se ei paistettaessa muodosta leivonnaisiin ruskeaa väriä pöytäsokerin tapaan. Ksylitoli ei myöskään herätä hiivaa kuten tavallinen sokeri, joten sillä leipoessa kannattaa käyttää leivinjauhetta tai ruokasoodaa.

Ksylitoli ei muuten ole suomalainen keksintö, vaan saksalaiset ja ranskalaiset kemistit löysivät sen jo 1800-luvun lopulla. Hammasystävälliset ominaisuudet keksittiin kuitenkin vasta 1970-luvun alussa Turun yliopistossa. Ensimmäiset kaupalliset ksylitolipurkat tulivat markkinoille vuonna 1975 samaan aikaan Suomessa (Xylitol-Jenkki) ja Amerikassa. Maailman ensimmäinen ksylitolilla makeutettu pastilli taas oli Xylitol Plus (nykyinen Läkerol Dents), joka lanseerattiin Suomen markkinoille vuonna 1990.

Sellainenkin maininta netistä löytyi, että ksylitolituotteet vapautettiin makeisverosta joulukuussa 1994 Vatialan koulun 4-luokkalaisen kolmen vuoden Xylitol-projektin tuloksena. Euroopan unioni antoi Suomelle kuitenkin huomautuksen ksylitolin verottomuudesta, ja eduskunta ratkaisi asian luopumalla makeisverosta vuoden 2000 alusta. Makeisvero oli kuitenkin uudelleen käytössä vuosina vuoden 2011 alusta vuoden 2016 loppuun saakka.

Hinta Turkkiin tuotuna ja pussitettuina 250 g pusseihin on 13 euroa kilo; Suomessa vastaavan määrän kilohinta lähentelee 30 euroa.

Koivusokeri haittoja on sen laksatiivinen vaikutus, mutta ripuliin sitä kyllä pitää syödä aikalailla: aikuisen vatsa sietää ksylitolia jopa 100 g päivässä. Erittäin tärkeä tieto ksylitolista on, että se ei sovellu eläimille ja esimerkiksi koirille se voi olla tappavan myrkyllistä! Ksylitoli saa koiran elimistössä aikaan voimakkaan insuliinierityksen eli koiran verensokeri laskee vauhdilla, mikä voi johtaa pahaan hypoglykemiaan.

Kiteiselle ksylitolille löytyi  netistä myös käyttöohjeita. The Queen of delicious food jakoi sivullaan ksylitolimokkapalojen ohjeen:

3 dl kahvia
200 g voita
3 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 ½ dl koivusokeria eli xylitolia

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Keitä kahvi. Myös kuuma vesi ja pikakahvi toimivat tähän.

Sulata voi ja yhdistä kahvin kanssa. Jäähdytä sen verran, että voit lisätä kananmunat ilman, että ne alkavat kypsymään. Lisää kananmunat ja sekoita hyvin. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja sekoita ne kahvi-voiseokseen. Vuoraa uunivuoka (20×30 cm) leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan.

Paista noin 40 minuuttia. Voit tehdä koivusokerista tomusokeria tehosekoittimessa ja sirotella sitä hieman jäähtyneiden mokkapalojen päälle.

Web dentosta löytyi ohje rahkalätyille:

250 g (1 purkki) maitorahkaa
2 kananmunaa
½ dl koivusokeria
½ dl vehnäjauhoja (tai manteli- tai kaurajauhoja)

Ksylitolimokkapaloja taidan tehdä kokeeksi seuraavalle kirjakerhomme tapaamiselle. Terveysvoimaruoan luulisi maistuvan kaikille 🙂