Kävimme ennakkovisiitillä tulevassa uudessa kotikaupungissamme vanhasta kotikaupungistamme Thaimaan Bangkokista, jossa olemme asuneet kahteenkin otteeseen, yhteensä noin 16 vuotta.

Emme osanneet odottaa Ankaralta oikeastaan mitää, siksi uusi tuttavuus koko kaupunki meille oli. Turkin tapahtumia olemme seuraillet sen verran kuin ne ovat kansainvälisiä uutiskynnnyksiä ylittäneet. Muutoin Turkin tietomme on peräisin enemmänkin kouluajoiltamme –  eli suurin osa autuaasti unohdettua.

Ankara tuotti meille mukavan yllätyksen. Se vaikutti modernilta ja Thaimaan vuosien jälkeen ainakin ulkoisesti kovin eurooppalaiselta kaupungilta. Ruuasta ja kokkauksesta pitävälle muuttoa suunnittelevalle ruokakaupoilla on suuri merkityksensä, joten teimme pikaisen katsauksen hotellimme lähellä oleviin ruokakauppoihin.

Lähistöltä löytyi paikallinen Bangkokin mini-Paragon eli Next Level, jonka alakerrassa oli paikallinen Bangkokin Villa Market/Central Food Hall  eli Macro Center. Sieltä sai muun muassa saksalaista pumpernikkeli-ruisleipää, tuoretta vaaleampaa leipää, täysjyväpastaa ja Cirion tomaattipurkkeja. Kaupassa oli oma kylmätiskinsä turkkilaisille mezelereille eli alkupaloille: oliiveille, tahnoille ja salaateille. Hyvän näköistä lihaakin löytyi, lammasta, nautaa ja kanaa. Turkista on kuulemma vaikea löytää porsaan lihaa, muslimimaassa kun ollaan. Katsastin myös kaupan viinipuolen. Viinit olivat miinus %30 juurikin tänä päivänä, sanoi viinipuolen myyjä minulle iloisesti – turkiksi. Kun en heti oikein ymmärtänyt, hän otti taskulaskimen esille ja näytti pientä lappua hyllyn kupeessa (numero 30 ja paljon pientä printtiä), heitti laskimeen turkkilaisen viinipullon hinnan (osasin sanoa ”türk şarap”), ja otti siitä 30% pois. Ostin. Olin vähän ennen kyllä huomannut lapun ja ehtinyt miettiä, että pitääköhän tänään olla vähintään 30 vuotta, että saa ostaa viiniä. Eikö siinä olis ideaa Thaimaan Prayutille järjettömien kellonaikojen sijaan? Löysin myös hiukan edullisemman oloisen ruokakaupan, paikallisen Foodlandin eli Kipan toisesta ostoskeskuksesta, Armadasta. Ruuan suhteen ei siis ole huolta.

Tarvitsin lisää Turkin liiroja, joten etsiskelin Next Levelistä pankkiautomaattia. Ostoskeskuksessa oli ATM-kylttejä ja niiden vieressä portaiden kuvia alaspäin. Koitin kysyä vartijoilta (joita kuljeskeli paikassa useampi, aamuisella ainakin enemmän kuin asiakkaita), mistä se mahtaa löytyä: ”Nerede aa-tee-äm? Nerede ei-tii-em?” Ei ymmärrä (olkapäät ja kädet kohoavat siihen malliin), hymyilee kuitenkin. ”Money, cash?” ”Sori”, mutta hymyilee uudelleen. Viimein ATM löytyi talon alakerrasta. Turkiksi automaatti olisi tietysti ollut ”aa-tee-mee”.

Ankara muistuttaa jotenkin Bangkokin 1990-lukua: kaikki on turkiksi ja kaikki tuntuvat puhuvan vain turkkia. Iso ero kuitenkin on, että täällä ihmiset katsovat silmiin ja sanovat turkiksi, että eivät ymmärrä ulkomaalaista, että mitä ulkomaalainen oikein haluaa. Ja korottavat ääntään ja sanovat saman uudelleen, turkiksi, kun ulkomalainen ei osaa heti vastata. He eivät mene esimerkiksi hyllyn taakse piiloon tai kikata nurkan takana, kuten Bangkokissa tehtiin. Mentaliteettieroa siis löytyy. Hyvä näin. Minähän se olen, joka en kieltä osaa enkä ymmärrä – vielä.

Ennakkovaroittelut pitivät näköjään paikkansa: täällä pärjää vain turkilla. Tai sitten täytyy oleilla viiden tähden hotellissa. Päivää-kiitoksella ja numeroilla 1-10 pärjäsin kuitenkin ainakin apteekissa ja metron lippuluukulla, kun otin mimiikan avuksi. Ja sain hyvän palvelun lisäksi.

Kirjakauppojakin löytyi, onnekseni. Yhdestä löytyi CD:n kanssa turkin kielikurssi ”from beginner to intermediate”, Euroopan kielitasoon B2 tähtäävä eli ”can interact with a degree of fluency and spontanety”. Siihen siis tavoite. Löytyi myös Ankaran kartta ja Ankaran kartta-atlas, kent atlası. Yhdestä kaupasta löytyi Ankara Guide, jonka ovat kirjoittaneet täällä asuvat ekspatit. Niitäkin siis on olemassa, vaikka netistä en vielä mitään osviittaa siitä löytänyt!

Kartan ostaminen ei kuitenkaan ollut ihan helppoa, sillä yhdessäkään neljästä kirjakaupasta, joissa kävin, ei puhuttu englantia, eikä karttoja ollut näkyvillä. Kahdessa ei puhuttu sanaakaan englantia, ei edes yritetty. Mutta kaikista sai palvelua turkiksi. DOST kitaptcı oli paras, vaikka sitä ei esimerkiksi Lonely Planetissa mainittu lainkaan. Bangkokista ei kuitenkaan muuta kirjaa Turkista löytynyt, joten sen mukaan olen suunnistanut tähän saakka. Itse Ankarasta ei Bangkokista löytynyt yhtään kirjaa.

Metroa on helppo käyttää ja se on lähes yhtä siisti kuin Bangkokissa. Ja muutekin se tuntuu Bangkokin metrolta, koska junan vaunut ovat lähes samanlaisia kahdella miellyttävällä erolla: käytävätilaa on enemmän, koska vaunut ovat leveämpiä, ja kädensijat eivät ole keskellä vaunua tangossa kiinni, joten niihin ei kopauttele päätään, kun liikkuu vaunussa eteenpäin. Toisin kuin Bangkokissa, täällä ei luovuteta pienille lapsille istuimia. Minulle kuitenkin tarjosi ystävällisesti olkaan koputtamalla paikkaa noin kuusikymppinen rouva, joka oli itse jäämässä pois. Se oli oikein ystävällistä, mutta jäin itsekin pois samalla asemalla. Kävimme keskustelun turkki-mimiikaksi.

Hotelliin tuodaan kaikki laukut käsilaukkua ja kauppapusseja myöten läpivalaisun kautta. Ostoskeskusten ovilla vartija oikeasti tarkastaa kaikki laukut ja sisään mennään metallinpaljastimen kautta, jonka ainakin tällä hetkellä uskon myös toimivan.

Ihmiset ovat pääosin ystävällisiä, paitsi ei välttämättä kovinkaan moni myyjä Kızılayn turistikaduilla. Tai sitten he eivät vain osaa englantia, eivätkä sitten sano mitään, kun ajattelevat, että tuo näyttää siltä, ettei se osaa kuitenkaan turkkia. Niin kuin ei vielä osaakaan. Kızılaystä kuitenkin löytyi se Ankaran atlas ja iso levitettävä kartta, joita ei muista neljästä kirjakaupasta löytynyt. Kızılayhyn en kuitenkaan halua asumaan, siitä ei koskaan tule meidän kotikulmaamme. Voisin kuvitella vieväni sinne joskus turisteilemaan tulleita kavereitamme syömään ja katsomaan Ankaran turistielämää. Vähän niin kuin Sukhumvitille tai Silomille Bangkokissa. Aika vähän puitteiltansa, myönnettäköön, mutta ajatukseltansa kuitenkin.

Kävelyreissulla vanhassa kaupungissa, Ulusissa, saimme tuntumaa erilaiseen Ankaraan. Kapeita katuja, pikkukauppoja, tee-kahviloita. Ja kuningas Augustuksen linnanrauniot; sen, joka käski koko maailman verolle pantavaksi.

Ilma tuntuu pölyiseltä, kuivalta ja keskipäivällä kuumaltakin. Aamuisin on vain +13 astetta ja illaksi viilenee taas mukavasti. Reilu 900 metriä merenpinnan yläpuolella kun ollaan.

Näillä lähtee.