Teimme toisen vierailumme Ankaraan, jossa oli edellisenä päivänä rähähtänyt pommi päärautatieaseman edessä. Tarkoitus oli ollut järjestää mielenosoitus rauhan puolesta. Kaksi itsemurhapommittajaa, yli 100 kuollutta, suuri määrä loukkaantuneita. Syyllisiä etsitään ja eri medioissa syyllistetään eri poliittisia ja uskonnollispoliittisia puolueita.
Vierailumme kanssa samaan aikaa tapahtunut Sauli Niinistön vierailu oli hyvin katettu lehdissä ja televisiouutisissa. Ratsujoukko saatteli vaaleansinisissään Finlandiya liderin ja hänen vaimonsa presidentin linnaan. Sauli tervehti joukkoja ”merhaballa” ja presidenttipariskunnat kävelivät rintarinnan sinistä mattoa pitkin linnaan sisälle.
Ihmisiä puhututti liderimme etukäteiskommentti matkasta. Mediassa oli esilllä, kuinka Sauli oli sanonut, että hiukan jännittää, kun Turkin presidentillä on niin suuri palatsi; Suomi on niin köyhä, ettei meillä kuulemma ole varaa sellaisiin palatseihin. Sauli oli kuulemma arvellut, että täytyisi ehkä ottaa kompassi mukaan, ettei eksy. Sarkasmi puri tavallisiin turkkilaisiin. Pisteet Suomelle. Sauli oli antanut lentokoneessa haastattelun lehtimiehelle ekonomiluokassa ja joissakin Turkin medioissa kerrottiin, että Suomen presidentti lentää tasavertaisena tavallisen kansan joukossa. Kuinka korruptoimatonta ja oikeudenmukaista! Saulillahan oli toki business-paikka, mutta pisteet menivät silti Saulille ja Suomelle.
Muutossamme avustavan turkkilaisen mukaan suomalainen lehtimies oli päässyt esittämään yhden kysymyksen presidentti Erdoğanille. Kysymys kuului: ”Kun olen kieltänyt tuolla maaseudulla, kuulostaa, että ihmiset eivät ole tyytyväisiä hallituksenne toimiin vaan ovat tuohtuneita korruptiosta ja vallan väärinkäytöstä – Ankaran pommi-iskustakin syytetään poliittista peliä pelaavaa hallituspuoluetta – mitä sanotte?” Mediajulkisuus oli jälleen taattu.
Tämä matka oli samalla asunnonetsimisreissu. Kävimme katsomassa kymmenkunta asuntoa, joista suurin osa oli kerrostaloissa. Yhdessä oli iso parveke, jossa oli kiviuuni-grilli. Yksi oli kaksikerroksinen kerrostalon kattohuoneisto, duplex, jossa toisen kerroksen makuuhuoneesta pääsit terassille, jossa oli myös kiviuuni. Yleensä Ankarassa ei kuulemma saa parvekkeilla grillailla savun takia, mutta jos parvekkeella tai terassilla on valmiiksi muurattu uunigrilli, tarkoittaa se, että niitä saa käyttää, koska niissä on myös piippu, joka vie savut yläilmoihin eikä naapureille. Yhdessä muuten mukavassa asunnossa oli sen kolmesta parvekkeesta kaksi ottaneet pulut lentotukikohdakseen. Reissun ainoa omakotitalo oli ihanalla paikalla, siinä oli mukava nurmikkopiha ja alakerrassa takka. Se oli kuitenkin aika suuri ja kalustamaton.
Viimeinen asunto, jota katsoimme, oli Dikmen vadin terassikodeissa. Nimensä mukaisesti talot oli rakennettu terassimaisesti rivitalo-pienkerrostalo-tyyliin. Sisään taloon mentiin neljännestä kerroksesta. Edessä olevassa vadissa eli laaksossa on iso vartioitu puisto. Katsoimme paria asuntoa, joista toinen oli kalustamaton, toinen kalustettu. Asunnoissa oli sauna! Ruotsalainen sellainen. Varasimme itsellemme sen kalustetun.
Olin tähän reissuun mennessä opiskellut 17,5 tuntia turkkia ja oppinut aakkoset ja numerot, kysymään ”mikä tämä/se/tuo on”, sanomaan päivää, esittelemään itseni, sanomaan ikäni, esittelemään perheeni ja kertomaan, mitä kieliä puhun sekä kysymään ja kertomaan kellonajan. Olin varma, että näitä taitoja en vielä tällä reissulla pääse käyttämään. Toisin kuitenkin kävi! Taksimatkalla Botanik-puistoon kuski kysyi kaikki ensimmäisten kappaleiden kysymykset: ”Mistä olet kotoisin?”, ”Onko teillä lapsia?”, ”Kuinka monta?”, ”Kuinka vanhoja?” (Maşallah!), ”Mitä kieliä puhut?”. Kuski myös kehotti, että ”pratik, pratik!”, kyllä se turkki sieltä alkaa sujumaan.
Opettelin turkkia hotellihuoneessa televisiosta. Ohjelmatarjonta oli valtava: erilaisia kokkiohjelmia, uutisia, puheohjelmia, dubattuja elokuvia, saippuasarjoja. Kirjoittelin vihkoon uusia sanoja ja koitin sanakirjani kanssa ymmärtääkin jotain. Yllättäen joissakin jutuissa pysyi jonkin verran kärryillä – kuva tietysti auttoi siinä. Opin myös, että resepteissä mitat ovat teelaseina, çay bardağı.
Vaikka ankaralaiset eivät yleensä tunnukaan puhuvan englantia, ei heillä silti tunnu olevan ongelmia kommunikoida vieraskielisten kanssa. Ongelma on siellä toisessa päässä. Koin tuon toisen pään, kun kävin Armada-tavaratalon alakerran kodinkoneliikkeessä katsomassa pesukoneen hintoja. Koneisiin oli teipattu hinnat selkeästi, mutta koneet olivat liikkeen takaosassa. Kävelin sisään ja ajattelin katsahtaa hinnat pikaisesti ja kävellä samalla vauhdilla ulos liikkeestä. Helpommin sanottu kuin tehty. Myyjä hoksasi heti potentiaalisen asiakkaan. Sanoin hyvin vajavaisella turkillani, että en osaa turkkia ja että katson vain pesukoneiden hintoja. Myyjä ei ollut kielimuurista millänsäkään, vaan alkoi esitellä koneita, niiden ominaisuuksia ja tehoja. Hän istutti minut myyntipöydän tietokoneen ääreen ja klikkasi itsensä Googlen käännöskoneeseen. Myyjä naputteli turkiksi näytön vasempaan laatikkoon jotain ja tekstilaatikkoon oikealle ilmestyi pikkuhiljaa: ”This machine is the most popular and best sold machine”.
Englanninkielinen teksti otti aikansa muotoutua, koska turkissa sanoja taivutetaan ja pääverbi lisätään aina vasta lauseen loppuun. Joka tapauksessa sain tietää, että ”tämä kone on markkinoiden paras” (myyjä nousi ja kävi taputtamassa yhtä koneista), ”siinä on automaattinen pesuaineannostelija”, ”koneessa on ajastin” ja että ”se on taloudellinen, koska se mittaa joka kerta erikseen tarvittavan vesimäärän”. Toinen kone taas (myyjä nousi taputtelemaan viereistä konetta) ”on edullisempi, vaikkakaan ei ihan yhtä hyvä”, ”siinä pitää annostella pesuaine itse” ja ”linkousteho ei ole ihan yhtä hyvä”. Sain myös tietää, että ”ensimmäinen näkyvissä oleva hinta on koneelle, toinen, hiukan korkeampi hinta, on hinta koneelle kotiin kuljetettuna ja asennettuna”. Koko aikana minä tarvitsin vain yhteensä viisi sanaa turkkia, myyjä ei sanaakaan englantia 🙂