Kun saavuimme Ankaraan viikko sitten, ilma oli jo nollan kieppeillä ja kaikkialla oli hyvin syksyisen näköistä. Ruoho hiukan vihersi, mutta lehtipuissa ei enää ollut lehtiä. Vastapäisessä puistossa kuuset vihersivät ja koivut hohtivat paljaina.

19. tammikuuta yöllä satoi ensilumi! Aamulla koko Dikmen vadi on ihanan valkoisena, samoin meidän terassimme ja ne vähät istutukset, jotka talven yli kestävät – jopa aloe vera. Kävin aamupäivällä tunnin kävelylenkillä Botanik parkissa. Oli oikein kaunista, kuin keväällä Suomessa. Aurinko loisti taivaalla, vastasatanut lumi kimmelsi.

Eilen aamupäivällä lunta oli tullut jo niin paljon, ettei kahlaamatta olisi päässyt talosta ulos. Ehdin jo miettiä, millä ihmeellä ilman lapiota ja kolaa siirtelen lumen portaiden edestä ja käytävältä, kun ulkoa alkoi kuulua ääntä. Talon ”talkkari” teki lumitöitä meidän asuntomme edessä! Ei näköjään tarvitse itse lapioida edes omaa kulkuväyläänsä.

Lunta oli tullut niin paljon, että ainakin jotkut Ankaran koulut olivat eilen kiinni. Jos Suomessakin suljettaisi koulut tällaisen lumimäärän takia, olisivat ne ainakin pohjoisessa kiinni koko tammi- ja helmikuun, toisinaan vielä maalis- ja huhtikuunkin! Koulujen kiinnioleminen näkyi Dikmen vadin puistossa – ja kuului meidän olohuoneessamme. Puistossa oli liuta lapsia laskemassa pulkkamäkeä ja iloinen huutelu kajahteli laaksossa. Naapurin pihalle oli ilmestynyt kaksi suurta lumiukkoa porkkananenineen.

Liikenne on lumen tulon aikaan hidasta, etenkin aamulla ja iltapäivällä. Näin eilen aura-autoja uutisissa, joten ainakin täällä aurauskalustoa jonkin verran on. Tuo uutiskuva tosin oli Istanbulin liepeiltä, jossa lunta on tullut vielä enemmän kuin täällä. Jopa niin paljon, että siellä on jouduttu perumaan lentoja useaan otteeseen. Meidänkin automme tuonti Istanbulista on kuulemma sen vuoksi viivästynyt. Lunta täytyy olla tiellä tosi paljon, sillä auto on Volvo.

Lumi on nyt pysynyt maassa kolme päivää, ja kaikki on edelleen kauniin valkoista. Tyhjät viiden litran Erikli- ja Almalik-vesipullot on terassilla vedellä täytettyinä odottamassa, josko Ankaran pakkaset saisivat niistä jäälyhdyt aikaan. Kynttilä on turkiksi ”mum”, apulainen opetti, joten sellaisen etsin sitten kaupasta. Tiedän, että tällä hetkellä Suomessa asuvia sukulaisia ja tuttavia lumijutut eivät oikein jaksa innostaa. Meille tämä on kuitenkin Thaimaan vuosien jälkeen harvinaista herkkua. Parvekkeelta oli niin kaunis näkymä, että kuvasin pätkän kännykällä. Harmi, että en saa videonpätkää ladattua tälle sivulle!

Lumi varmasti pehmentää ääniä täälläkin. Asumme aika keskellä Ankaraa, mutta tänne ei tällä hetkellä oikeastaan kuulu liikenteen ääniä kuin satunnaisesti. Vaikka asumme aika korkealla, on tämä laaksoaluetta. Vaikka isommat tiet eivät ole kaukana, ovat ne kuitenkin ylempänä, jolloin liikenteen ääni jää ilmeisesti jonnekin matkalle. Jos isoja kerrostaloja ei näkyisi ikkunoista, voisi luulla, että asustelemme pienemmässäkin kaupungissa. Mukava pikkukaupungin tunne Bangkokin jälkeen.

Kuvasin illalla saman näkymän terassiltamme moskeijojen iltahuudon aikaan. Iltahuudot erityisesti ovat aika vaikuttava näin muslimimaan noviisille, kun ne kajahtavat laakson ylitse. En ole varma, montako kertaa minareeteista kuuluu päivän mittaan kutsuhuutoja, mutta ainakin aamuisin heti kuuden jälkeen ja iltaisin ennen puolta seitsemää. Tänään kuului päivällä kutsuääni sekä heti yhdentoista jälkeen että kahdentoista jälkeen. Olisikohan joku ottanut varaslähdön vai laskevatko jotkut keskipäivän ajan erilailla? Tiedä häntä. Aamuisin kuuluu myös yhdessä aamuhuutojen kanssa koirien haukuntakuoro. Onneksi hiukan kauempaa, jolloin sitä ei edes kuule, ellei sitten satu olemaan juuri silloin hereillä.