Harjoittelimme turkin opettajan kanssa postissa asioimista. Ensimmäinen dialogi oli laskun maksaminen. Keskustelijoina valtion virkamies eli memur bey ja asiakas. Opettaja leikki memur beytä, koska tuntee turkkilaiset tavat paremmin. Minä olin müşteri eli asiakas.

• Päivää, olkaa hyvä.
• Hyvää huomenta. Haluaisin maksaa tämän sähkölaskun.
• Tämän maksuhan on myöhässä. Tuossa laskunne.
• Mitähän minun pitää tehdä nyt?
• Teidän täytyy maksa se sähkölaitokselle.
• Missä sähkölaitos mahtaa olla?
• Kızılayssa.
• Mikä sen osoite on? Voitteko kirjoittaa sen ylös?
• Ei minulle ole osoitteita täällä. Seuraava asiakas, olkaa hyvä.
• ???

Minulle ei vielä ole käynyt laskujen kansa noin. Ensimmäiset laskumme olivat ymmärtääkseni myöhässä (ihan varma en ole, sillä laskut olivat turkiksi), koska ne oli päivätty ennen tänne muuttoamme. Ne eivät olleet kuitenkaan sähkölaskuja, vaan vesilaskuja, ja niiden summiin lisättiin postissa vain yhden turkin liiran verran kuluja – tai ainakin näin kuitista sanakirjani kanssa kotona tulkitsin. Erään kerran kuitenkin erehdyin maksamaan vesilaskuani väärään aikaan:

• Huomenta, memur bey! Haluaisin maksaa tämän laskun.

Lähipostin memur beymme otti laskun, katsoi sitä, laittoi sen tiskille takaisin, ympäröi siitä päivämäärän, tokaisi jotain turkiksi (joka ei ollut ainakaan kiitos, tässä, olkaa hyvä, ette voi maksaa tai jotain muuta, jonka olisin ymmärtänyt), nousi ylös, käänsi selkänsä ja poistui postin takaosaan.

Toinen dialogiharjoitus opettajan kanssa oli paketin lähettäminen.

• Olkaa hyvä.
• Haluaisin lähettää paketin Suomeen.
• Antakaa pakettinne. Ei tätä voi lähettää. Tämä on pakattu väärin. Tässä pakettinne. Seuraava, olkaa hyvä.
• ???

En ole koittanut vielä lähettää pakettia, mutta yhden kortin olen lähettänyt kirjekuoressa. Postissa meni memur beyn kanssa jotakuinkin näin:

• Olkaa hyvä.
• Haluaisin lähettää tämän kirjeen.
• (Paljon turkkia) lähettää (pitkä lause tai ehkä pari-kolmekin) haluatteko?
• Nyt en kyllä ymmärtänyt. Olen ulkomaalainen. Ei sillä nyt niin väliä.

Ensimmäisen kerran näiden kahden kuukauden aikana näin ”jutustelumme” jälkeen memur beymme hymyilevän!

Kolmas harjoitusdialogi opettajan kanssa oli kaasukortin lataaminen.

• Olkaa hyvä.
• Haluaisin ladata kaasukorttini. Tässä korttini, olkaa hyvä.
• Millä summalla?
• Neljällä sadalla Turkin liiralla.
• Ok. Tässä kuitti.
• Kiitos, hyvää työpäivää.

Ja uskokaa tai älkää: oikeassa elämässä kävi tänä aamuna juuri noin! Tiskin toisella puolella ei kuitenkaan ollut memur beymme, vaan lähipostimme memur hanım, virkailijanainen viereisellä tiskillä.

Dialogiharjoitukset olivat opettavaisia, samoin kuin arkielämässä postissa käynnit.

Jos sähkölaskut ovat myöhässä, ne täytyy oikeastikin maksaa sähkölaitoksella, joiden osoitteita ei opettajan mukaan ole kukaan postista saanut. Kätevintä on tulla kotiin ja googlata hakusanoilla ”Tedaş, adres, Kızılay, Ankara”. Testasin: se toimii ja osoite löytyy. Opin myös, että Tedaş tulee sanoista Türkiye elek dağıtım aş (jonka googlen käännöskone kääntää suomeksi ”Turkki ylitetty hirvi jakelu”!)

Vesilaskun kanssa kävi niin, että otin laskun, palasin kotiin ja menin laskussa ympäröitynä päivämääränä takaisin samaisen memur beyn luokse. Sanaakaan sanomatta hän otti maksun vastaan ja ojensi kuitin. Turkissa vesilaskua ei voi maksaa silloin kun se tulee, vaan aikaisintaan sinä päivänä, joka on merkattu laskuun.

Postin lähettämisestä opin myös uutta. Opettaja kertoi, että Turkissa paketit täytyy pakata vain ja ainoastaan tietyllä tavalla. Kerran minun edelläni oleva asiakas ojensi memur beylle mustan muovipussin, täytti pakettikortin ja maksoi. Pakkasikohan memur bey sitten paketin myöhemmin oikeaoppisella tavalla, sitä en tiedä, mutta ainakin hän oli hyvin tyytyväisen näköinen.

Opettaja kertoi myös, että Turkista voi lähettää kirjeitä joko kirjattuna tai ”kargona”, jolloin ne lähtevät nipussa muiden lähettämien kirjeiden kanssa. Jommallakummalla tavalla lähti siis minunkin kirjeeni, toivottavasti se joskus saapuu perillekin.