Turkin opettajani sanoi eilen, että kalakausi alkaa olla lopuillaan. Kannattaa siis syödä kaloja, koska kohta niitä on vaikea saada ja ne, joita saa, ovat tosi kalliita. Nyt hamsia ja alabalıkia pakkaseen!

Turkissa kalakanta rauhoitetaan 15.4- 15.9 väliseksi ajaksi, jolloin tarjolla on vain kasvatettua tai ongella pyydettyä kalaa. Turkkiin toimitetaan norjalaista lohta useamman kerran viikossa ja kaupoista saa myös mustanmerenlohta, joka on norjalaista serkkuaan huomattavasti edullisempaa. Kalaa on tarjolla kuitenkin sen verran vähän, että Ankarassa kuulemma moni kalakauppias sulkee ovensa rauhoitusajaksi.

Kalakauppoja löytyy jokaisesta kaupunginosasta ja suuremmissa kaupoissa on myös oma kalatiskinsä. Kalat ovat tarjolla kokonaisina, ja punnituksen jälkeen kalakauppias, balıkcı, puhdistaa, perkaa ja paloittelee tai fileoi haluamasi kalan haluamallasi tavalla samaan hintaan.

Koska kala kuuluu viikoittaiseen ruokavaliomme, turkin kielen kalasanavarastoa on kertynyt jo hyvin. Suosikkejamme ovat hamsi, alabalık ja levrek – sardelli/anjovis, taimen ja meriahven. Aika paljon kaloja näyttää tulevan kauppoihin Mustaltamereltä eli Karadenizestä.

Googletin tänään Mustanmeren kaloja, koska ajattelin katsoa, ovatko ne puhtaampia kuin esim. Suomesta saatavat Pohjanlahden tai Itämeren kalat. Puhtaudesta en saanut tietoa, mutta Google kertoi, että Mustameri on syvimmillään 2200 metriä, mikä on aika mieltön syvyys! Vertailuna vaikka Itämeri, joka on syvimmilläänkin vain 459 metriä.

Opin myös, että sana kaviaari tulee alunperin oletettavasti turkista – eli jälleen yksi turkin sana lisää suomeen. Monet etymologiset sanakirjat nimittäin esittävät, että sanan alkuperä on turkin “havyar” (eli kaviaari). Joidenkin tietojen mukaan pohjana saattaisi kuitenkin olla persian kielen sana “khāye, khāi “ eli muna, kives tai mäti, johon liittyy johdin -dār, -yār (“kantava, omistava”). Sananmukaisesti khāviyār tarkoittaisi “mätiä sisältävää”. Kuulostaa loogiselta. Vaikka arvostetuin aito kaviaari on ja on ollut venäläistä, nimitys ei siis kuitenkaan ole venäläisperäinen. Venäjässä kaviaarin nimityskin on ikrá.

Googlen mukaan ei ole tiedossa, milloin kaviaari-sana on lainattu suomeen, mutta jo 16.6.1832 Oulun Wiikko-Sanomissa on ollut seuraava ilmoitus: ”Hyviä runsituita (skräädätyitä) Rukiisia jauhoja, ja Kaviaaria myöpi A. Niska.”

Nykyään kaviaari tarkoittaa nimenomaan sampikalojen suolattua mätiä. Se ei siis ole mädin yleisnimitys, sillä sampi ei kutiessaan laske kaviaaria, vaan mätiä 🙂

Olen ainakin kaksi kertaa saanut maistaa oikeaa kaviaaria: Ranskan Rouenissa määrin vastaanotolla 1982 ja siskoni 50-vuotispäivillä pari vuotta sitten. Kaviaaria ei turhaan kehuta varsinaiseksi herkuksi, se todella oli sitä! Kalliista arvostetusta herkusta on tullut eri kieleen sanontojakin: Jos annetaan jollekulle jotakin, jonka arvoa tämä ei tajua, englantilainen sanoo annettavan ”kaviaaria kansalle”; suomalainen ilmaise asian, ettei pidä heittää helmiä sioille.