Tänään alkoi islamilaisten pyhä kuukausi, jota Turkissa kutsutaan nimellä ramazan ja jota muissa muslimimaissa kutsutaan nimellä ramadan. Paastoaika on yksi islamin viidestä pilarista, ja sen aika on aina ramazan-kuussa, jolloin Koraani aikoinaan “annettiin opastukseksi ihmisille” (tämä tapahtui ramazanin 27. yönä, jota kutsutaan Turkissa nimellä kadir gecesi eli voiman yö). Ramazan on siis muistojuhla.

Ramazanin ajankohta määräytyy islamilaisen kuukalenterin mukaan, joten suhteessa gregoriaaniseen kalenteriimme se siirtyy vuosittain noin 11 päivää aikaisemmaksi. Tänä vuonna Ramazan ajoittuu kesäkuun 6. päivän ja heinäkuun 4. päivän välille.

Paastoaminen perustuu Koraanin suuraan, joten se on täysijärkiselle ja terveelle aikuiselle muslimille pakollinen: ”… syökää ja juokaa aamuhämäriin asti, kunnes vaalea lanka selvästi erottuu mustasta. Mutta sitten noudattakaa tarkoin paastoa yön tuloon saakka…”. Raskaana olevat naiset, imettävät, kroonisesti sairaat, lapset, vanhukset ja matkustavat eivät paastoa.

Ramazan-kuussa muslimit siis paastoavat koko päivän valoisan ajan. Ramazanin sattuessa yöttömän yön kesäajalle Suomessa, muslimit noudattavat joko Mekan tai Turkin vuorokausirytmiä. Langalla ei tänä päivänä tarvitse päivän pituutta onneksi mitata, vaan tarkka aika löytyy esimerkiksi Turkin valtion uskonnollisten asioiden sivuilta http://diyanet.gov.tr/en/home. Turkissa paasto alkoi tänä aamuna klo 3.20 ja tämän päivän paastoaika päättyy illalla klo 20.16.

Osa Turkin muslimeista paastoaa kirjaimellisesti aikataulun mukaan, kuten esimerkiksi oma apulaisemme. Apulaisemme sanoi, että ensimmäinen päivä on vaikein, sitten paastoaminen sujuu ihan itsestään. Hän aloitti jo viime viikolla laskeutumisen paastoon ja nautti päivisin vain vettä. Nyt on siis tuo vesikin kielletty. Paastopäivien aikana kieltäydytään paitsi ruuasta ja juomasta, myös seksistä. Kirjaimellisesti paastoavien joukossa on niitäkin, jotka eivät ramazanin aikaan niele edes omaa sylkeään.

Latte-leidit varoittelivat jo viime viikolla muutamaa latinoverta omaavaa leidiä ramazanin vaaroista. Monet muutenkin kuumaveriset turkkilaiset ovat nälissään ja janoissaan entistäkin kuumaverisempiä, joten erimielisyydet esimerkiksi taksikuskien kanssa kannattaa pitää ihan omana tietonaan. Tällä hetkellä Ankaran päivälämpötilat ovat reippaissa hellelukemissa, joten juomattomuus voi todellakin tehdä tepposia.

Osa Turkin muslimeista paastoa kuitenkin vain muutaman päivän, osa samoin kuin suomalainen ennen pääsiäistä: kieltäytyy kuukauden päivät jostakin turhasta, kuten alkoholista ja tupakasta. Paaston tärkein tarkoitus on harjoitella itsehillintää, puhdistaa kehoa ja mieltä ja tulla lähemmäksi Jumalaa.

Ramazanin aikaan monet ravintolat ovat lounasaikaan melko tyhjillään, ainakin näin ei-turistikohteessa kuten Ankara. Joidenkin ravintoloiden ja kahviloiden terassien suojana on ramazanin aikaan verhot, jotta ruokailijat ja juomailijat eivät häiritsisi tunnollisia paastoajia. Päivällä on ulkomaalaistenkin kuulemma kohteliasta pidättäytyä syömästä ja juomasta kaduilla.

Näin siis virallisesti. Kävin ramazanin toisena päivänä latte-leidien kahvitteluilla Gaziosmanpaşassa, jossa asuu suuri määrä ulkomaalaisia ja jossa monet suurlähetystötkin sijaitsevat. Oli ihanan aurinkoinen päivä ja paljon ihmisiä liikkeellä. Hoşdere-kadullamme ravintolat olivat auki, mutta suurimmaksi osaksi täysin tyhjiä. Ravintoloiden ulkopuolella oli kuitenkin hyvin esillä lounasmainostaluja. Perillä Uğur mumcu -kadulla oli myös paljon ravintoloita auki ja monissa niistä paljonkin ihmisiä. Myös meidän kahvittelupaikkamme täyttyi puolenpäivän aikaan, ja ankaralaiset asiakkaat näyttivät nauttivan ainakin hampurilaisia ja ranskalaisia perunoita. Tupakkia sen sijaan poltti yllättävän harva; olisikohan tupakattomuus heidän tämän vuoden ramazan-paastonsa?

Ramazanin komantena päivänä minut oli kutsuttu erään suomalaisen läksiäislounaalle, jälleen Gaziosmanpaşaan. Koska satoi vettä, otin taksin. Ainakin minun taksikuskini näytti olevan hyvissä sielun ja ruumiin voimissaan. Kun koitin harrastaa vähäisellä turkillani small-talkia, ”onpas tänään kylmää”, hän laittoi heti ystävällisesti lämmityksen päälle ja kysyi hetken kuluttua ystävällisesti: ”Riittääkö lämpö nyt?” Vaikka keli oli vilpoinen ja sateinen, oli lounaspaikassamme jälleen muitakin lounastelijoita, myös turkkilaisia.

Uskonnolliselle turkkilaiselle paastoon kuuluu kuitenkin vain aamuhämärissä nautittu sahur-aamiainen ja valoisan ajan päättyessä iftar-illallinen. Ennen ramazania sunnuntaina antiikkitorilla minulle tarjottiin mukillinen mehua (maistui ihan osmanien mehujuomalle, jota ostin kaupasta pari viikkoa sitten itsekin), ja sain samalla käteeni käyntikortin ÂLÂ-ravintolaan, joka on yksi Ankaran monista ravintoloista, joissa tarjoillaan iftar-illallinen. Pysähdyimme kotimatkalla çikolata pastanelerissa kahvilla (suklaakakut jätimme väliin, vaikka ne kovin herkullisilta näyttivätkin). Sielläkin tarjoilijat eli garsonit pystyttivät kahvitellessamme terassin lasiseinän taakse isoa mainoslakanaa iftar-illallisista, joita ravintolassa tarjoillaan ramazan-ajan iltoina.

Turkki on hyvin yhteisöllinen maa, ja paikalliset nauttivat iftarin mielellään muiden kanssa. Kun on paastottu pitkä kuuma päivä, halutaan katkaista se yhdessä juhlavissa tunnelmissa. Osa kokoontuu ulos piknikille, osa sukulaisten tai ystävien kotiin ja osa katkaisee paaston iftar-illallisia valmistavissa ravintoloissa, esimerkiksi juuri tuolla ÂLÂ:ssa tai çikolatassamme. Hekin, jotka eivät itse paastoa, osallistuvat silti mielellään tuttaviensa kanssa yhteisille illallisille.

Paastokuukautta seuraa kolme päivän ramazan bayramı eli şeker bayramı, joka on Turkissa kansallinen loma-aika. Se alkaa viimeisen ramazan-päivän auringonlaskun aikaan eli 4.7. ja jatkuu siitä seuraavan kolmannen päivän auringonlaskuun eli 7.7.

Tämä on meille ensimmäinen ramazan Turkissa, joten jännityksellä odotamme, mitä se tuo tullessaan. Viime yönä kuulimme eka kerran ramazan-rumpaleita, jotka herättelevät ihmisiä sahurille ennen auringon nousua. Ennen bayramia ja bayramin aikana rumpalit kiertelevät kuulemma keräämässä palkkaa työstään.

Pienenä anekdoottina: vuonna 2005 Yenimahallen kaupunginosan johtaja järjesti isot rumpalikokeet, ja parhaat valittiin rummuttamaan kaduille yön hämärissä. Tarkoitus oli tuolloin saada rumpurytmi standardoitua, kun Turkki oli vielä suhteellisen hyvissä asemissa neuvottelemassa EU-jäsenyydestä. Koska turkkilaiset ovat rummuttaneet Wieninkin porteilla osmanien aikaan valloitusreissuillaan, heillä on oikeus ja etulyöntiasema maailman ramazaneiden rummunlyöntistandardeihin. Ajatus oli, että EU ottaisi tämän harmonisoimisen ja standardoimisen ohjelmaansa. EU-jäsenyysneuvotteluthan ovat olleet melkoisen pitkät, ja tällä hetkellä ne ovat lisäksi jäissä. Eikä EU ole tietääkseni ainakaan vielä antanut rummutusdirektiiviä.