Maaseutuajelulla

Kävimme toukokuun viimeisenä viikonloppuna sunnuntaiajelulla. Suuntanamme oli Üçlerkayası köyü ja siellä peribacalarit, aikojen saatossa muodostuneet kivitornit eli “keijukaisten savupiiput”. Alue on muinaisten fryygialaisten seutuja, jotka saapuivat sinne noin 2000 eKr. Fryygialaiset asustelivat luolissa, kuten muinaiset Kappadokyan alueenkin ihmiset eli reissu oli maisemiltaan ikäänkuin Kappadokyan reissun korvike.

Ankaran kodistamme pääsee helposti ulos kaupungista, ja maisemat ovat heti alkumetreiltä ihanan kukkulaiset. Tähän aikaan vuodesta kukkulat ovat vielä vihreinä ja monet pensaat ja kasvit täydessä kukassaan, joten katseltavaa riitti automatkallamme.

Maalaismaisemassa oli pitkin matkaa juomapisteitä, joista lehmä-, lammas- ja vuohilaumat kävivät nauttimassa virvoittavaa. Varmaan virvoitusta haki myös paimen, joka näkyi olevan jokaisen lauman mukana. Parin tunnin ajomatka vei meidät keskelle Länsi-Turkin maalaismaisemia, jossa pysähdyimme syömään eväitämme ihanissa kesän tuoksuissa.

Määränpäämme sijaitsi Afyonin maakunnassa (vuodesta 2004 kaupunki on löytynyt myös uudella pidemmällä nimellänsä: Afyonkarahisar). Afyon tarkoittaa suomeksi oopiumia, jota siellä viljeltiin laajemminkin aina vuoteen 1971 saakka. Edelleenkin alueella viljellään unikkoja, mutta rajoitetusti lääketieteellisiin tarkoituksiin. Unikkopellot yllättivät meidät, sillä ne olivat puhtaan valkoisia, vain muutaman violetti kukka joukossaan! Kerrassaan ihastuttavia! Afyonin seutu on osa Keski-Anatolian vilja-aittaa, ja alueelta saadaan myös korkealaatuista marmoria, josta todistuksena monet mermer-liikkeet matkamme varrella.

Üçlerkayasın kylään saavuimme alkuiltapäivästä. Kyse oli selkeästi maalaiskylästä: kaduilla juoksenteli ankkoja, kukko komensi ja paimensi kanojaan. Hiukan yllättävää oli, että kylän naisia istuskeli talon seinustalla juttelemassa ja mitä ilmeisimmin syömässä jotain pientä, ja että osa nuorista tytöistä kulki ilman päähuivia. Pohjoisen reissullamme näimme kylissä vain miesporukoita teelasien ääressä, tupakilla tai pelaamassa. Samoin huivit olivat tytöillä enemmän sääntö kuin poikkeus.

Itse kylässä ja kylän ympärillä olevat peribacalarit ja luolarakennukset olivat vaikuttavan näköisiä. Erään keijukaisen savupiipun päälle oli haikarapariskunta tehnyt pesänsä!

Kylästä johti viitoitettu tie laajemman peribacalari-ryppään näköalapaikalle.

Paluumatkallamme meidät pysäytettiin noin 80 km ennen Ankaraa. Poliisi ohjasi meidät tien sivuun ja kertoi, että takarenkaamme oli puhjennut. Yllättäen juuri nämä sanat kuuluivat sanavarastooni, kiitos Bangkokin turkin opettajani! Poliisi pyysi nähdä kimlikimme, ja tuumasi ne näytettyämme ystävällisesti hymyillen, että ”Finlandiya? Süper!”, ja antoi korttimme takaisin.

Pysäytyskohdassa oli parikin rengasliikettä, mutta koska oli sunnuntai, olivat ne molemmat kiinni. Vaihdoimme renkaan ja jatkoimme matkaamme vararenkaalla kotiin. Kotona olimme illansuussa roppakaupalla uusia kokemuksia ja näkemyksiä rikkaampana.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s