Osa kesäkuuta ja koko heinäkuu vierähti Suomessa; nyt taas onnellisesti kotona Ankarassa. Paluu ei kuitenkaan sujunut ongelmitta, vaikka niistä pian selvisimmekin.

Paluumatkalla meille kävi niin kuin ei koskaan ennen (siis meille – muille kuulemma kyllä useastikin), että myöhästyimme Istanbulissa Ankaran lennolta. Ehkä pari minuuttia, mutta se riitti. Helsingin lento oli kyllä ajoissa, mutta passintarkastuksessa vierähti reippaat puolitoista tuntia jonossa. Aika moni kiireinen sujahteli kaiteiden alta jonon edelle, mutta päätimme odottaa vuoroamme. Kiireiset sujahtelijat viivästyttävät vain lisää jonossa olevia, niin kuin kävi nyt myös meille.

Onneksi Istanbulin ja Ankaran välillä on vilkas lentoliikenne, ja seuraava kone lähti jo tunnin päästä. Meidän laukkumme piti tietysti purkaa siitä edellisestä koneesta, joka viivästyi sitten lähdössään. Laukkumme eivät sitten ehtineet tähän tunnin päästä lähteneeseen koneeseen eli niitä ei ilmestynyt matkatavarahihnalle Ankaraan päästyämme. Palvelutiskiltä vakuuteltiin, että ne ovat jo matkalla seuraavalla koneella, joka saapuu aikataulun mukaan vartin päästä. Emme jääneet odottamaan. Tuo lento oli ainakin netin mukaan ollut lähtiessään 25 minuuttia myöhässä. Liekö laukut olleet mukana tuossakaan koneessa, sillä ne saapuivat meille vasta myöhään seuraavana iltana. saapuivat kuitenkin: problem yok.

Oli oikeastaan ehkä hyvä, että laukkumme olivat myöhässä, sillä kotona oli jääkaappi sanonut lomamme aikana viimeisen sanansa – nähtävästi jo aikaa sitten. Pakastin oli ainakin kerran sulanut ja ollut ruuista päätellen sulana aika kauan aikaa. Jääkaappipuoli oli edelleen lämpimänä. Tullessamme keittiössä oli 29 astetta, eikä jääkaapissa varmasti ollut montaakaan astetta viileämpää. Matkalaukkuja ainakin yleensä säilytetään viileämmissä tiloissa.

Ruuat olivat tietysti pilalla sekä pakkasessa että jääkaapissa. Laitoimme säilyneet ruuat kylmälaukkuun muutaman kylmäpatruunan kanssa ja teimme seuraavana aamulla ostosmatkan Nata Vegaan ja Ankara Forumiin. Sopiva jääkaappi löytyi jälkimmäisen Teknosanin poistopisteestä, ja saimme sen heti mukaamme. Ostaminen ei kuitenkaan ollut ihan noin helppoa, sillä, kuten Ankarassa yleensä aina, kauppaa tehtiin turkiksi. Sen verran löytyi kuitenkin sanoja varastosta noinkin pitkän Suomen loman jälkeen, että saimme kaupat hoidettua oikein ystävällisen palvelun myötä. Jääkaapin autoon saaminen oli melkoinen taidonnäyte viideltä liikkeen myyjältä. Se kuitenkin onnistui, ja minä istuin jääkaapin vieressä, takapenkin nurinpäin käännetyn selkänojan päällä, kotimatkan. Jälleen: problem yok.

Kukat olivat terassilla lomamme aikana kärsineet kuumuudesta, vaikka apulainen oli käynyt neljäkin kertaa viikossa niitä kastelemassa. Se oli kyllä odotettavissakin, joten suurta pettymystä ei tullut. Lämpöä oli kuulemma ollut välillä jopa 40.  Kaikeksi onneksemme yrttimme olivat voimissaan ja jopa rutkasti rehevöityneet! Myös mansikka oli selvinnyt hyvin ja saimme poimia muutaman kypsän mansikan aamupalaksi.

Innoissani tein terassitöitä ilta- ja aamuviileässä viikonloppuna. Perkasin istutuksemme ja leikkelin ja kiskoin kuolleita kasveja pois oikein kunnolla. Auringonkukkamme olivat lähinnä puukeppejä ja orvokeista sai nostella puolet roskapussiin. Seuraavana maanantaina apulaisemme kertoi pettyneenä, että olin kiskonut myös kaikki semizotut, joita terassillemme oli kasvanut. Luulin, että ne olivat jotain turkkilaisia rikkaruohoja 🙂

Googlen käännöskone tiesi kertoa, että semizotu on suomeksi vihannesportulakka (ikinä kuullutkaan). Wikipedia taas tiesi kertoa, että sitä on viljelty myös Suomessa, jossa se on ollut erityisen suosittu vihannes 1800-luvulla. Siinä on paljon c-vitamiinia (700 mg /100 g tuoretta kasvia), mistä syystä sitä on käytetty lääkkeenä keripukkiin. 1900-luvulta sakka sen suosio on Suomessa kuitenkin hiipunut lähes kokonaan. Netin suomenkielisistä vihannesportulakka-resepteistä päätellen sen suosio mahtaa olla taas nousussa.

Onneksi vihannesportulakkaa löytyi myös pienestä puutarhastamme sisäänkäynnin luota. Napostelimme muutaman lehden apulaisemme kanssa ja oli kyllä oikein maukaasta. Jälleen problem yok. Apulaisemme keräsi kiireesti semizotut talteen, pesin ne ja pussitin uuteen jääkaappiimme odottamaan ruuanlaittoa. Niistä saa kuulemma hyvää maustetta jogurttikastikkeeseen valkosipulin ja sitruunan kanssa, kertoi apulaisemme. Sitä saamme tänään siis iltaruuan kanssa.