Turkissa on ollut 1900-luvun alusta käytössä sama kellonaika kuin Suomessa eli se on seurannut Itä-Euroopan aikaa. Euroopan kesäaikaa Turkki on seurannut vuodesta 1974 sakka: kelloja on siirretty samaan aikaan muiden kesäaikaa viettävien maiden kanssa eli maaliskuun ja lokakuun viimeisenä sunnuntaina.

Kesäaika omaksuttiin Turkissa itse asiassa jo vuonna 1947, mutta vuonna 1965 siitä oli noin kymmeneksi vuodeksi luovuttu. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen suurin osa kesäaikaa noudattavista maista oli itse asiassa luopunut kesäaikakäytännöistään, mutta palasi niihin 1980-luvun alussa. Itselläni ensimmäinen muisto talviaikaan siirtymisestä on syyskuulta 1984, jolloin odottelimme keskellä yötä junassa tunnin paikoillaan Hampurin asemalla. Olin matkalla Pariisiin aupairiksi.

Kesäaika standardoitiin Euroopan Unionissa vuonna 1996, ja vuonna 2000 siitä annettiin direktiivi. Thaimaassa ei ollut käytössä kesäaikaa; vuosittaisen vuorokauden valoisuus oli lähestulkoon sama ympäri vuoden. Talvella valoisa aika oli molemmista päistä vuorokautta vain noin tuntia lyhyempi. Suomen kesäajan muuttuminen kuitenkin vaikutti sielläkin: tunnin lyhyempi aikaero teki iltaskypetykset helpommaksi lastemme ja sukulaistemme kanssa.

Mutta takaisin Turkin aikaan: Tämän vuoden syyskuun alussa Turkin hallitus teki päätöksen, jonka mukaan Turkki siirtyy pysyvästi kesäaikaan eli ei tänä vuonna siirräkään kellojaan takaisin normaaliaikaan, jota myös talviajaksi kutsutaan. Hallitus teki siis päätöksen muuttaa Turkin aikavyöhykettä.

Kännykkämme ja tietokoneemme eivät tietystikään Turkin hallituksen päätöstä tunnistaneet ja päivittivät itsensä viime yönä kesäajasta talviaikaan. Aamulla piti sitten siirtää manuaalisesti kellot Bagdadin aikaan, sillä Turkin uutta aikaa ohjelmat eivät vielä tunnistaneet.

Virallinen aikavyöhykemuutos tapahtuu marraskuun 8. päivä, jolloin Turkki siis siirtyy tuntia kauemmaksi lännestä ja tuntia lähemmäksi arabimaita. Aikavyöhykemuutoksellaan Turkki siirtyy samaan aikaan paitsi Bagdadin, myös Irakin, Kuwaitin, Qatarin ja Saudi-Arabian ja siellä olevan Mekan kanssa. Uutta aikaa kutsutaan ainakin Turkissa ja Pohjois-Kyproksella nimellä Turkey Time (TRT).

Kesä- ja talviajat ovat aika uusia käsitteitä, aikavyöhykkeet sen sijaan huomattavasti vanhempia. Aikavyöhykkeet määrättiin nimittäin alun perin vuonna 1884. Sitä ennen kullakin maalla oli oma luonnollinen aikansa, jonka keskipäivä määräytyi auringon mukaan. Washingtonissa pidetyssä kansainvälisessä kokouksessa kuitenkin päätettiin, että Maapallo jaetaan aikavyöhykkeisiin, joiden rajat myötäilevät 15 pituusastetta, jolloin aikavyöhykkeitä tulee yhteensä 24. Kahden vierekkäisen aikavyöhykkeen väliseksi aikaeroksi määritettiin tasan tunti. Aikavyöhykkeet olivat, ja ovat siis edelleen, kuvitteellisia vyöhykkeitä.

Aikavyöhykkeet ja niiden määrittelyt ovat muuttuneet sitten Washingtonin kokouksen. Nykyäänhän käytetään ajan mittana kuvitteellista nollameridiaania, joka kuvitteellisesti kulkee Greenwichin kuninkaallisen observatorion kautta. Tästä ajasta käytetään tunnusta UTC (Universal Time, Coordinated; koordinoitu yleisaika), ja aikavyöhykkeestä tunnusta GMT (Greenwich Mean Time) – eli käytännössä UTC on sama kuin GMT (Aurinko ohittaa observatorion pituuspiirin keskimäärin kello 12.00 GMT).

Valtioiden alueella on yleensä käytössä sellaisen aikavyöhykkeen aika, johon maan keskeisimmät osat kuuluvat, vaikka maan läpi kulkisikin eri aikavyöhykerajoja. Esimerkiksi itäisen Turkin ja läntisen Turkin valoisan ajan ero on vuorokaudessa 1 h 16 min. Keskeisimmillä osilla Turkin suhteen tarkoitetaan varmaankin maan länsiosassa olevia Istanbulia ja Ankaraa.

Turkki on viime vuosina rukkaillut kesä- ja talviaikaan siirtymisiään poliittisilla päätöksillä. Vuonna 2011 Turkki siirtyi Euroopan kesäaikaan päivää myöhemmin kuin muu Eurooppa, vasta maanantaina 28.3. klo 3 aamuyöllä, jotta kansalliset yliopiston pääsykokeet, jotka olivat sunnuntaina 27. päivä, eivät häiriintyisi. Myös vuonna 2014 Turkki siirtyi kesäaikaan päivän myöhemmin kuin muu Eurooppa eli vasta 31.3. klo 3. Tällä kertaa syynä olivat 30.3. järjestettävät paikallisvaalit. Viime vuonna Turkki taas siirtyi talviaikaan vasta kaksi viikkoa myöhemmin kuin Eurooppa, sunnuntaina 8.11. klo 4. Tällä kertaa syynä olivat 1.11. järjestettävät yleisvaalit. Valtaapitävä hallitus halusi, että päivä on mahdollisimman pitkään valoisaa, jotta ihmiset innostuvat käymään vaaliuurnilla. 30.10.-8.11. välistä aikaa kutsuttiin Turkin mediassa ”Erdoğanin ajaksi”.

Pysyvä aikavyöhykemuutos ei tullut puun takaa, sillä aihe on ollut Turkin hallituksen asialistalla aiemminkin. Vuonna 2008 Turkin Energiaministeriö ehdotti, että Turkki luopuisi kesäajasta ja siirtyisi +2,5 UTC-aikaan eli siirtäisi kelloja puoli tuntia eteenpäin. Ehdotus kuitenkin hylättiin.

Vuonna 2010 vielä spekuloitiin mediassa, että Turkki tuskin haluaa kauppasuhteidensa takia eri aikaan Euroopan kanssa. Toisin kuitenkin siis kävi. Nyt mediassa spekuloidaan, että nykyiselle hallitukselle ei riitä pelkkä Mekan aikaan siirtyminen, vaan että Turkki seuraava siirto lähemmäksi islamilaisia maita on perjantain vapaapäiväksi julistaminen sunnuntain sijaan.

Spekuloijat muistuttavat myös, että Saudi-Arabia on kehottanut kaikkia muslimimaita siirtymään islamilaiseen aikaan (Islamic Mean Time, IMT). Tarkkaa IMT aikaa näyttää Mekkaan rakennettu kellotorniin, joka valmistuessaan oli maailman toiseksi korkein rakennus.  Torni on valaistu kahdella miljoonalla ledivalolla ja koristeltu valtavan kokoisella ”Allahin nimeen”-tekstillä. Mekkalaiset eivät helpolla missaa rukoushetkiään: kellotornin 21 000 vihreää ja ja valkoista valoa vilkkuvat viisi kertaa päivässä – valot voi nähdä lähes 30 km päähän.

Vaikka osmanien valtakunnassa olikin 1900-luvun alussa käytössä Itä-Euroopan kellonaika, se ei ollut ainoa maassa käytettävä aika. Levantti (Lähi-idän alue Välimeren itäpäässä) oli koko 1800-luvun loppupuoliskon osa Turkkia, vaikkakin löyhästi. Ulkomainen vaikutus alueella oli voimakasta, elettiinhän siirtomaa kautta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1920 Levantti oli Ranskan ja Englannin miehittämä. Turkin alueella oli tuolloin käytössä Turkin aika, Beirutin aika, Pariisin aika ja Greenwichin aika.

Turkin ajassa yö ja päivä jaettiin molemmat erikseen 12 tuntiin, ja uuden päivän alun määritti auringon lasku, joten Turkin aikaa näyttävät kellot täytyi rukata joka päivä. Uskonnollisissa menoissa ja tavallisten ihmisten elämässä Turkin aika säilyi pitkään, vaikka vuoden 1925 jälkeen Turkissa otettiinkin käyttöön Itä-Euroopan kellonaika: aina 1930-luvulle saakka Itä-Euroopan aika oli säännöllisesti käytössä oikeastaan vain armeijassa ja valtion virastoissa.

Ei Suomenkaan kellonaika ole ollut aina sama. Autonomisessa Suomessa 1900-luvun alkuun mennessä Helsingin paikallisaika oli vakiintunut Suomen epäviralliseksi yleisajaksi. Virallisen ajan Suomi sai vuonna 1921, kun Suomi siirtyi Valtioneuvoston määräyksellä Helsingin paikallisajasta Itä-Euroopan vyöhykeaikaan: vappuyönä 1921 kello 24 kelloja siirrettiin 20 minuuttia ja 10,9 sekuntia eteenpäin.

Kesäaikaan ja talviaikaan siirtymisen järkevyydestä tai järjettömyydestä on Suomessakin ollut puhetta. Kun päätös kesäajasta tehtiin ensimmäisen maailman sodan aikaan, sitä perusteltiin energiansäästöllä: aikoja rukkaamalla auringon valoisuus osuu paremmin päiväsaikaan. Uskallanpa väittää, että nykyisissä valosaasteiksikin kutsutuissa kaupungeissa tuota tuskin huomaa. Oulusta kotoisin olevalle Suomen vuodenajat tarkoittavat, että kun on talvi, on pimeää, ja kun on kesä, on valoisaa, lähes yötä päivää. Ei siihen yksi tunti sinne tänne mitään ero tee.