Koulutus ei varsinaisesti ole Ankaran Team Finlandimme keskeinen asia, mutta postia asian tiimoilta sinnekin aina joskus tulee. Kuten joulukuun lopulla, kun Ankaran Dost Kolej lähestyi koulutusasioissa lähetystöämme. Viesti lähetettiin eteenpäin sähköpostiini.

Dost Kolej etsi koulutusseminaaripäivilleen jotakuta suomalaista kertomaan heille Suomen koulutusjärjestelmästä. Kuulosti mukavalta ja helpolta hommalta, joten otin asian hoitaakseni.

Tämän viikon maanantaina kävin heidän Ümitköyn kampuksellaan tutustumassa Dost Kolejin päiväkotiin ja ala-asteeseen – anaokuluun ja ilkokuluun. Oppilaat ovat parhaillaan talvilomillansa, joten paikalla oli vain koulun henkilökuntaa.

Koulu on yksityinen turkkilainen koulu. Osa opettajista puhuu sujuvaa englantia – suurin osa kuulemma ymmärtää kieltä, mutta ei osaa puhua sitä.

Naisopettajat vastaanottivat minut turkkilaiseen tapaan pussaamalla kuivasuudelmat molemmille poskille. Koska rehtori oli mies, en edes yrittänyt pusutella, vaan tarjosin reippaasti käteni ja puistelin suomalaiseen tapaan käsiterveiset johtajan kanssa. Johtajan ilme olisi ollut kuvauksen arvoinen – oikein nauratti jälkeenpäin! Koulun filosofia perustuu vahvasti islamilaiselle uskonnolle, mitä en tiennyt. Oudot naiset eivät yksikertaisesti kättele outojen miesten kanssa. Sain kuitenkin kömmähdykseni anteeksi ja meillä oli oikein mukava juttutuokio jälkeenpäin Suomalaisesta koulutuksesta ja koulutuksen kehittämisestä hänen huoneessaan. Johtaja kuului niihin, jotka ymmärtävät englantia mutta eivät puhu sitä, kun pikku pakon edessä eli silloin, kun kukaan naisopettajista ei ole kääntämässä.

Vierailin koululla lounasaikaan, joten sain koulussa myös hyvän turkkilaisen lounaan: linssikeittoa, kebapia ja salaattia ranskanperunoiden ja riisin kanssa.

Eilen iltapäivällä oli sitten varsinainen seminaariosuuteni, joka ensimmäisen tapaamisen jälkeen oli muuttunut Suomen koulutusjärjestelmän esittelyn lisäksi puolentoista tunnin ”workshopiksi” aiheesta koulutuksen kehittäminen. Paikalla oli eilen seitsemisen kymmentä opetushenkilökunnan jäsentä sekä tulkki. Osa henkilökunnasta ei ihan oikeasti osannut kovinkaan hyvin englantia.

Seminaariin osallistuminen oli todella miellyttävä kokemus. Suomalainen koulujärjestelmä ja Suomen uudet opetussuunnitelmat kiinnostivat kovasti. Puhujan kannalta oli todella mukavaa, että kaikki olivat tosissaan mukana: he kuuntelivat, keskustelivat ja kyselivät paljon – sekä opettajat että hallinnon puolen ihmiset, joita heitäkin oli paikalla. Tunnelma oli oikein vapautunutta ja keskustelu avointa. Erityisen mukavaa oli, että koulun johtajat olivat läsnä ja osallistuivat aktiivisesti keskusteluun molempien sessioiden ajan. Koulua ei voi kehittää ilman heidän aloitettaan ja tukeaan.

Thaimaassa tekemästäni koulutustyöstäni oli tämän rupeaman järjestämiselle suuri hyöty. Minulla oli paitsi asiat ajateltuina ja järjesteltyinä valmiiksi, myös valmista englanninkielistä materiaalia, jota pystyin käyttämään. Ei enää harmittanut niin kovasti, että thaimaalaiset koulutusyrittäjät jättivät maksamatta palkan työstäni, jonka tein heidän tulevalle koulullensa. Minulla oli valmiina luonnokset suomalaisten opetussuunnitelmien sulauttamisesta ulkomaalaiseen opetussuunnitelmaan esiopetuksesta lukioasteelle saakka – ja kaikki englanniksi. Minkä taakseen jättää harmissaan, sen edestään löytää iloissaan 🙂

Palkaksi sain viedä suomalaista koulutustietoa eteenpäin, tutustua mukaviin turkkilaisiin opettajiin, hyvän mielen ja kauniin kukkakimpun.