Spontaania lintuhavainnointia Ankarassa

En tiedä miksi, mutta en ole koskaan ollut kauhean innostunut biologiasta. Kouluaineena voisin melkein listata sen luokkaan ”pakkobiologia” – maantieto ja historia sen sijaan ovat aina kiinnostaneet minua kovasti. Ehkä on olemassa biologiaihmisiä ja maantietohistoriaihmisiä?

Kaikenlainen ”lajituntemus”, mikä aikoinaan kuului pakollisena opiskeluihini, kesti vain viimeiseen lajituntemuksen tenttiin saakka eli muistaakseni kevääseen 1987. Kasveja en edelleenkään tunnista, mutta osaan kyllä nauttia kauniista sellaisista, ja minusta on mukava seurata niiden kasvamista ja muuttumista. Minulle luonnossa on yksinkertaisesti toinen toistaan kauniimpia ja ihmeellisimpiä isoja ja pieniä kukkia, kasveja ja eläimiä. Lintubongaus ei koskaan ole saanut minua innostumaan, ja luontoretkelläkin tärkeintä on minulle yleensä ollut hiljaisuuden kuunteleminen, mukava seura ja hyvät eväät. Enkä ole tästä haittaa elämälleni vuosien varrella huomannut.

Valitettavasti vähäinen kiinnostukseni lajituntemukseen on siirtynyt seuraavalle sukupolvelle… aikoinaan keskimmäisemme vastaus kysymykseen ”Miten lintu sanoo?” oli iloinen ”Kraak!”. Asuimme kaupungissa, se tietysti selittää jotain. Valokuvakirjasta kukkivista puista ja pensaista kokosin Bangkokissa asuessamme, mutta mitään wau-elämyksen kaltaista en niiden nimien oppimisesta saanut. Opin kuitenkin, minkä pensaan tai puun kukat ovat myrkyllisiä.

Olen nyt päättänyt tehdä jotain olemattomalle lajituntemukselleni. Viime viikonloppuna nimittäin luin Anadolujetin asiakaslehdestä artikkelin, jossa kerrottiin, että yli puolet Turkin lähes 450 lintulajista voi bongata Ankarassa! Ensimmäinen ajatus oli tietysti, että mitä ihmettä? En ole nähnyt täällä kuin kolmenlaisia lintuja: variksia ja puluja ja jokusen varpusen (tai ainakin uskoakseni ne niitä ovat). Mutta jo heti toinen ajatus oli, että tietysti! Monet muuttolinnuthan matkaavat Euroopan ja Afrikan väliä juuri Turkin kautta, ja nähtävästi siis nimenomaan Ankaran maakunta on sopivasti niiden kulkureitillä. Potentiaalia lintulajibongaukselle siis on.

Ajatuksesta innostuneena naputtelin Googlelle ”Ankara bird” ja löysin nettisivun, jossa tuon hurjan lintumäärän on listannut joku asiaan huomattavasti paremmin perehtynyt. Listaa hoitaa Denis Lepage ja sitä ylläpitää Bird Studies Canada, BirdLife Internationalin yhteistyökumppani. Listalta löytyy paljon tuttuja nimiä ja myös kesän tulon loruttelulinnut: kiuru, peippo, västäräkki ja pääskynen. Anadolujetin asiakaslehdessä kerrottiin myös, että Ankaran parhaita bongauspaikkoja ovat Eymir-järvi, Nallıhan, Gölbaşın Mogan-järvi, Kızılcahamamin metsät ja Beybazarin İnözü-laakso. Sinne siis.

Nettisivulta löytyi myös klikkaamalla linnuista kuvat, mikä on bongausharrastusta ajatellen tosi hyvä. Häpeäkseni tunnustan, että vielä opiskeluaikanani jouduin käyttämään HV-muistisääntöä isoille kaupunkilinnuille: H niin kuin harmaa eli se, jossa on harmaata, on varis; V niin kuin valkoinen eli se, jossa on valkoista harakka… toimi aina. Pulun muistin ilman muistisääntöjäkin.

Lintujen ääniäkään en paljoa enempää tunnista kuin keskimmäisemme pienenä. Ainoa, jonka tunnistan varmasti äänestä on peipponen, jota lapsena kuuntelin kesät mökillämme. Musiikkia harrastava tuttavamme kertoi joskus ylpeillen, että hän tuntee äänestä ainakin puolet Suomen linnuista. Peippo- ja uuni- eli pajulintumäärä yhdessä kuulemma muodostavat määrällisesti puolet linnustostamme. Peippo laulaa laulunsa duurissa, pajulintu saman lurituksen mollissa. Eli minäkin siis tunnen äänestä puolet Suomen linnuista!

Kävin kirjautumassa Denis Lepagen Avibase-lintubongaustietokantaohjelmaan ja avasin sinne oman bongauslistani. Wikipedian mukaan kyse on ”bongauksesta”, kun käydään havainnoimassa jotakin lintua, jonka joku muu on ilmoittanut oleilevan jollakin tietyllä paikalla tai olevan muuttolennossa; kaikki muut havaitut ja määritetyt linnut ovat ”spontaaneja havaintoja”.

Tämän blogin kuvat ovat naapurin talon katolta – niitä ei kukaan ilmoittanut siellä oleilevan, joten ihan spontaanisti ne siellä siis havaitsin. Voi olla, että loputkin joudun samalla lailla spontaanisti havaitsemaan, koska en ole varma, voiko Anadolujetin asiakaslehden artikkelitietoja käsittää ilmoituksena. Tai jospa tuolta Avibasesta löytyisi bongausilmoituksia? Tuo seikka ei tosin näin noviisiharrastajaa häiritse lainkaan. Itse asiassa uskon, että tuo spontaani havainnointi sopiikin minulle paremmin 🙂

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s