Blogissani on ollut hiljaista ja päivitykset antaneet odottaa itseään. Olin pitkällä Suomen lomalla, josta palasin vasta toissailtana. Kirjoitteleminen jäi puutarhatöiden, remonttisiivousten ja Suomen kodin uudelleen organisoinnin jalkoihin.

Turun tragedia on juuri tapahtunut, enkä osaa siitä tässä sen enempää kirjoitella. Olen sanaton. Koko Suomen lomamme oli tällä kertaa kovasti erilainen aiempiin verrattuna. Siitä kirjoittelen varmasti myöhemmin. Aloitan tällä kertaa helpommasta aiheesta eli Turkista: elämme lomallakin toinen jalka toisessa kotimaassamme, niin kuin ulkosuomalaisille tuppaa käymään.

Heinäkuussa vierähti vuosi Turkin verisestä vallankaappausyrityksestä. Uutisissa kerrottiin, että Ankarassa aloitettiin suuroikeudenkäynti vallankaappauksen oletettuja toteuttajia vastaan. Syytettyjä oli minimaalisen vähän siihen nähden, että vallankaappauksen jälkeen on Turkissa pidätetty noin 60 000 ihmistä ja noin 150 000 on menettänyt työnsä valtion palveluksessa. Toimittajat ilman rajoja -järjestön viimeisimmässä indeksissä Turkki oli Valko-Venäjän ja Kongon demokraattisen tasavallan jälkeen sijalla 155. Joka tapauksessa ainakin uutisten mukaan noin puolet turkkilaisista kannattaa edelleen istuvaa hallitustaan.

Suomen lehdistössä kerrottiin myös, että Turkin hallituksen toiminta ei vaikuta ainakaan kaikkien suomalaisturistien lomavalintoihin: ”Tulen tänne lomalle, en politiikkaa tekemään”, siteerattiin Alanyan suomalaisturistia. Turistin näkökulmasta ymmärrettävää. Ainakin itse haen lomalta irtiottoa arjesta, rentoutumista, akkujen latausta, nautintoja, mukavia uusia virikkeitä, ehkä jopa jonkun uuden asian oppimista. Politiikkaa en neuvoisi ulkomaalaisena itsekään Turkissa julkisesti tekemään, edes loman ulkopuolella. Toinen asia tietysti on, mitä tuo ”politiikan tekeminen” kullekin pitää sisällään.

Juttelin alkukesästä Ankarassa muutaman vuoden diplomaattikomennuksella olevan ei-työssäkäyvän puolison kanssa. Turkin komennus oli hänelle niin mukava kokemus, että hänen teki mieli lähteä Turkin jälkeen johonkin uuteen kivaan maahan… vaikka Italiaan. Vastasin, että minusta taas tuntuu, että en enää haluaisi asumaan yhteenkään maahan, jossa ihmisoikeusasiat ovat rempallaan, yksilön perusoikeuksia uhattuna ja korruptio niin törkeää ja hyväksyttyä. Sellaisessa maassa eläminen vailla kansalaisoikeuksia kuten sananvapautta, on tosi raskasta. ”Kansalaisoikeudet” tahtovat monilla ulkomaalaisilla rajoittua lähinnä verojen maksamiseen. Teenkö politiikkaa seuraamalla ja pohtimalla harjoitettua politiikkaa?

Thaimaassa asuessamme sain neuvoja olla katsomatta uutisia ja lukematta sanomalehtiä – siten elämä olisi kuulemma paljon helpompaa ja mukavampaa. Katsoimme ja luimme kuitenkin. Ja katsomme ja luemme myös Turkin uutisia. Samoin Suomen. Emme me sielläkään ole halunneet ehdoin tahdoin elää kuplassa. Ovatko valintojen tekeminen, niistä ääneen puhuminen ja kirjoittaminen politiikan tekemistä?

Turkissa emme oikein näin lyhyen ajan jälkeen ole kansalaisoikeuksiamme edes ajatelleet, mutta tietynlainen politiikan tekeminen kyllä kiinnostaa kovasti. Itse asiassa kaikki, jotka ovat mukana opetustyössä, tekevät tahtomattaankin politiikkaa. Opetus on lähtökohtaisesti poliittista toimintaa, jota kannattaa tehdä tietoisesti eli tunnistaa, mihin se pohjautuu, miten se toimii ja mihin se tähtää. Eikä opetusala ole ainoa. Jos asuinmaassaan ei lainkaan ”tee politiikkaa”, eläisi elämäänsä jonkinlaisessa kuplassa.

Mutta turvallisesti kuplassahan me juuri komennuksella elämmekin, tuumasi tuo diplomaatin puoliso. Tuohon kuplaan sisältyy mukavia uusia virikkeitä, uusien ihmisten tapaamisia, uusien asioiden oppimista, nautintoja, mukavia uusia virikkeitä, irtiottoa siitä Suomen arjesta. ”Lomailu” on siis myös kutakuinkin joustava käsitys…

Ei kuplaelämiseen tarvitse kuitenkaan lomalle tai ulkomaille lähteä. Kuplaelämistä löytyy Suomestakin. Näyttelijä Kososen tokaisu 2015 vaalituloksesta, joka ei edusta hänen Suomeaan, tuli median kautta tunnetuksi jokaiselle.