Kielestä ja kielistä

Tutustuin turkin kieleen televisio-ohjelmien avulla jo vieraillessamme täällä lokakuussa 2015. Jostakin syystä emme ole vielä saanet kotona näkyviin sitä kanavien kirjoa, joka hotellihuoneessamme oli tarjolla, mutta olen jatkanut turkkilaisten kanavien seuraamista netistä (http://wwitv.com/television/210.htm).

Uutisia on helpohko seurata, koska niissä on kuva mukana ja jutut ovat yleensä jollakin asteella tuttuja. Kokkiohjelmia on myös helppo seurata ja niistä oppii samalla turkkilaisia perinneruokia ja turkkilaisten ruokien ohjeita. Molempia seurailen sanakirjan kanssa, mutta varsinaisten puheohjelmien seuraaminen menee enemmänkin turkin kielen intonaatiofiilistelyksi.

Tämän hetken nettilempparisarjani on iltaisin näytettävä Kanal D:n ”Arka sokaklar” (Takakujia) -poliisisarja, joka on kuvattu Istanbulissa. Joka jaksossa joku kuolee ja näppärät poliisit ratkaisevat rikoksia ja sotkeutuvat ihmissuhdedraamoihin. Sarja perustuu lähinnä arkidialogeille, eikä siinä ole kovin korkealentoista jutustelua tai juonen kehittelyä, mutta eipä kielitaitoni kovin korkealentoisen ohjelman seuraamiseen vielä riitäkään.

Joiltakin nettikanavilta tulee kulttuurisosiaalisia juttuja, kuten piilokameraohjelma, jota katsoin toissa viikolla. Siinä näyttelijöinä oli nuoripari, joka istui yhdessä nuoren miehen niin ikään näyttelijä-isän kanssa kahvilassa. He keskustelivat sen verran kuuluvaan ääneen isän muutosta nuorenparin kotiin, että naapuripöydistäkin alettiin seurata keskustelua – mikä oli ohjelman tarkoituskin. Keskustelu sujui hyvässä yhteishengessä, kunnes nuorelle miehelle tuli muka-puhelu ja hän siirtyi pois kuvasta. Nuori nainen aloitti uuden keskustelun muka-appiukkonsa kanssa ja kertoi, että hän ei missään nimessä halua tätä asumaan heille. Siinä vaiheessa naapuripöydistä yleensä puututtiin keskusteluun ja moitittiin naista sekä kielenkäytöstä että asenteesta. Yhdessä episodissa viereisen pöydän nuori mies tuohtui niin, että näytti siltä, että hän käy kohta vihoissaan naiseen käsiksi. Ohjelman pointti oli ymmärtääkseni siinä, että gallupin mukaan yli 70 % turkkilaisista on edelleen sitä mieltä, että nuorten tulee huolehtia vanhemmistaan, kun nämä tulevat vanhoiksi. Piilokameralla testattiin, kuinka vahvat tuntemukset oikeasti ovat. Vahvat olivat.

Vaikka omasta televisiostamme emme vielä ole saaneet näkymän kuin muutamia taivaskanavia, näkyy sieltä kuitenkin myös kaksi thaimaalaista kanavaa! Toinen niistä on selkeästi meditaatiokanava, jossa tulee välillä englanninkielistäkin meditaatio-ohjelmaa; toiselta tulee joko thaimaalaisia tai thaiksi dubattuja ohjelmia. Emme ole seuranneet kumpiakaan…

Television lisäksi koitan kartuttaa turkin taitoani apulaisemme kanssa. Sana- ja lausevarastoa on kertynyt jo jonkin verran: tänään on niin kaunista, on aurinkoista ja lunta, Istanbulissa lumi on ongelma, Brysselissä sataa vettä… puuseppä tulee tänään klo 9, tämä on rikki, vaihdetaan vuodevaatteet, tässä on uusi imuri, tehdään tämä yhdessä, voitko auttaa, tänään menen Türkcellin toimistoon ostamaan sim-kortin…

Muutama turkkilainen on sanonut minulle, että turkin kieli ja suomen kieli ovat sukulaiskieliä. En ole kovin innokkaasti korjannut, vaan myötäillyt, että joo, tavallaan. Kielissä on kieltämättä samankaltaisuuksia, mutta nämä satunnaiset samankaltaisuudet eivät tee turkista ja suomesta sukulaiskieliä. Molemmille kielille on yhteistä agglutinoivuus (eli sanan vartaloon lisätään päätteitä), vokaalisointu (etu- ja takavokaalit) ja kieliopillisen suvun (tai sukujen) puute. Perussanajärjestys turkissa on kuitenkin erilainen: subjekti–objekti–verbi.

Suomalais-ugrilaisten kielten professori Johanna Laakson mukaan sukukieleen tarvitaan sellaisia samankaltaisuuksia, ”jotka ovat yhteistä ikivanhaa alkuperää, niin että kielten voidaan selittää polveutuvan samasta kantakielestä”. Turkin kielen historia on yhtä vanha kuin turkin kansan historia. Samoin on suomen kielen laita. Suomi ja turkki eivät kuitenkaan polveudu samasta kantakielestä, sillä suomalaisia, suomalaisuutta ja suomen kieltä nykyisessä mielessä ei koskaan ole ollut muualla kuin Suomessa.

Laakson mukaan suomalaiset ja suomen kieli ”ei ole tullut mistään”. Itämerensuomalaisten kielten, joihin suomikin kuuluu, yhteistä oletettua kantamuotoa, kantasuomea, puhuttiin Suomenlahden molemmin puolin jo ennen ajanlaskumme alkua. Ennen 1500-lukua eli niin sanotun varhaissuomen kaudella suomea ei juuri edes käytetty kirjoitettuna kielenä. Vanhan kirjasuomen kauden katsotaan päättyneen 1800-luvun alussa. Sitä seurasi varhaisnykysuomen kausi 1820-luvulta 1870-luvulle, ja vasta sen jälkeistä aikaa voidaan luonnehtia nykysuomeksi.

Nykyturkin kirjoitusasu on vielä huomattavasti uudempaa perua. Osmaanien aikana ”osmaaniturkkia” kirjoitettiin arabialaisin kirjaimin. Nykyturkissa käytetään 29:ää latinalaisten aakkosten kirjainta, joiden käyttö aloitettiin lailla 1.11.1928. Kieli ”turkkilaistettiin” nyky-Turkin perustaja Kemal Atatürkin aloitteesta, kun maa haluttiin irrottaa islamin ja osmaanivallan perinteestä. Turkin kirjain Ö otettiin ruotsin aakkosista (ruotsalainen tulkki oli mukana uutta kirjoituskieltä kehittävässä toimikunnassa), Ç otettiin mukaan albanian aakkosista, Ş romanian aakkosista ja Ü saksan aakkosista. Turkkia puhuu oppikirjani mukaan yli 220 miljoonaa ihmistä ja se on maailman viidenneksi eniten puhutuin kieli. Luulen kyllä, että tuohon lukuun kuuluvat jo eteläturkkilaiset kielet, kuten azeri, turkmeeni ja kaškai.

Jo osmaanien ajan turkissa vilisi lainasanoja persiasta ja arabiasta. Nykyturkissa on paljon lainasanoja myös ranskasta, kreikasta ja jokunen englannistakin. Oppikirjani osasi kertoa, että turkin kielen sanoja on puolestaan lainattu muihin kieliin ainakin 20 000. Suomen kieleen niitä on lainattu ainakin yksi: kalabaliikki.

Kalabaliikki tulee turkin sanasta kalabalık, jota ei tunneta muissa Länsi- ja Pohjois-Euroopan kielissä. Lainasanan taustalla on niin sanottu Benderin kalabaliikki vuonna 1713, mikä sai alkunsa, kun Kaarle XII pakeni Pultavan tappion jälkeen ruotsalaisen sotilasosaston kanssa ottomaanien valtakunnan alueelle, josta käsin hän lietsoi sotaa Venäjän keisarikuntaa vastaan. Ottomaanien silloinen sulttaani päätti kuitenkin lopulta panna hankalaksi heittäytyneen Kaarlen kotiarestiin. Kaarle ja hänen miehensä vastustivat pidätystä aseellisesti, mistä syntyi melkoinen kalabaliikki.

Tiesimme kyllä, että Ankarassa ei englannilla pärjää, mutta jotenkin kuitenkin yllätti, että edes isoissa tavarataloissa ei henkilökunta puhu kuin turkkia, muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ne harvatkin puhuvat yleensä vain muutaman sanan. Vinkkinä teille, jotka suunnittelette vierailua tänne: matkailijan pikaturkkia voi opetella Ylen nettisivulta: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/12/15/turkki. Vaikka Ankaran arkielämässä pikaturkki ei kovin pitkälle riitä, pääsee sillä ainakin alkuun.

Näin alkuaikoina kieliongelmat tulevat esille erityisesti paikoissa, joissa tarvitsisimme asiakaspalvelua. Esimerkiksi eräänä iltana Cepa-ostoskeskuksessa, josta etsimme imuria. Löysimme elektroniikkaliikkeen, jossa imureita oli näyttävästi esillä, mutta niiden ostaminen muodostui yllättäen ongelmaksi. Haastavin osuus oli, että kukaan myyjistä ei puhunut englantia. Koska imuri oli meille tarpeellinen, koitimme kuitenkin tehdä kaupat turkki-suomi-englannillamme.

Suurimmassa osassa liikkeessä näytillä olevista imureista oli vain varsinainen moottoriosa, ei siis suutinta eikä letkua. Myyjä olisi kyllä myynyt meille pelkän imurin, koska ”kutu yok” eli laatikko puuttuu – suuttimet ym. olisivat oletettavasti olleet tuossa laatikossa. Meidän mielestämme se olisi ollut aika huono kauppa, joten näytimme imureita, joissa oli kaikki mukana ja koitimme turkki-suomi-englannillamme selittää, että tällaisesta kokonaispaketista tehtäisiin kyllä kaupat, jos sellainen löytyisi siitä merkistä ja mallista, jota havittelimme. Emme selkeästi ymmärtäneet toisiamme, mutta myyjä löysi kaksi asiakasta, nuorta miestä, jotka osasivat englantia ja olivat halukkaita auttamaan.

Kävi ilmi, että kyseistä imuria ei todellakaan ollut liikkeessä kuin tuo mallikappale ilman irrotettavia osia. Tulkkipoikamme kysyivät ystävällisesti, mistä päin olemme kotoisin. Sanoimme, että Suomesta. Pojat sanoivat olevansa Thaimaasta. Johon me, että itse asiassa mekin olemme Thaimaasta, josta tulimme tänne vasta viime viikolla; olemme itse asiassa olleet siellä 16 vuotta. Poikien seuraava kysymys oli, mitä pidämme Thaimaasta ja syömmekö me thaimaalaista ruokaa. Olenkohan koskaan tavannut thaimaalaista, joka ei ensimmäisenä kysy noita samaa kahta kysymystä? Ja kun tarkemmin miettii, ne taitavat olla myös ne kaksi ensimmäistä kysymystä, jotka turkkilaiset ovat meille esittäneet! Kertonee lie paljon kulttuureista. Hauskinta tuossa imurin ostamisessa ehkä kuitenkin oli, että ainoat ihmiset koko isossa elektroniikkaliikkeessä, jotka puhuivat englantia, olimme me ja kaksi thaimaalaista poikaa!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s