4.2. huuhailua

Emme ole enää taksien varassa! Tiistaina saimme viimein auton Istanbulista, jossa se oli ollut korjattavana ainakin pari kuukautta. Korjaus ei tosin kestänyt noin kauaa, mutta varaosien saaminen ja talvinen Istanbulin tienoon keli viivästyttivät auton siirtoa Ankaraan.

WP_20160124_009Taksien varassa oleminen ei Ankarassa tosin ole ollut kovinkaan hankalaa. Kotimme edessä on ”taksitolppa” eli pylväs, jossa on taksin kutsunappi. Niitä löytyy ympäri kaupunkia. Taksin saamiseen menee yleensä pari minuuttia, koska lähin varsinainen taksiasema on kotikadullamme. Ja mikä parasta Bangkokin jälkeen: taksikuski lähtee joka kerran, mittarilla, juuri sinne, minne itse haluat mennä! Buyrun, efendim!

Taksia olen toistaiseksi tarvinnut kuitenkin harvoin, koska olen ollut pääsääntöisesti kotona. Kuvittelen kuitenkin toiveikkaana saavani vielä jotain mielekästä työtä tai tehtävää kodin ulkopuolellakin. Tutkimusapurahat, joita hain Suomesta, eivät tuottaneet hedelmää.

Bangkokissa en viimeisellä kaudellamme itse ajanut autoa. Täällä kuitenkin aion tarttua rattiin. Lähetystöstämme saimme ohjeet, että suomalainen ajokortti käy täällä puoli vuotta virallisesta ajokortista, jonka jälkeen täytyy anoa turkkilainen ajokortti, jonka puolestaan saa lähimmästä ajoneuvotoimistosta. Saapa nähdä, onko se todellakin näin helppoa, vai täytyykö esimerkiksi käydä puna-vihersokeustestissä ja jarrunpainamistestissä, kuten Bangkokissa.

Toisaalta näin ihan alkuun on helpompaa, kun toinen on kotona: keskiviikkona tuli nimittäin laivakontti! Saimme lisää vaihtovaatteita ja myös kaivatut keittiötarvikkeet saapuivat muuttolaatikoissa: muun muassa kulhoja, säilytysrasioita, kuppeja, juustohöylä, valkosipulinpuristin, mausteita ja maustepurkkeja sekä viinin ilmaaja – vaikka toistaiseksi sitä ei ollut ehditty kaivata. Sain myös viimein oman tyynyni ja palautin sohvatyynyn sohvalle. Niska tykkää! Kaikki tavarat tulivat ehjänä perille. Merikontin pitäisi olla İzmirin satamassa 25.2.

Muuttomiehet kysyivät, haluanko, että laatikot avataan. Olisikohan ajatus ollut, että purkaisin kaikki itse ja hoitaisin pahvilaatikot ja paperit pois? Vai olisivatkohan tulleet hakemaan ne myöhemmin? Tuon homman tein kerran, kun olimme muuttaneet Bangkokista Ouluun ja meille tuli korotettu laivakontti pihaan. Onneksi pojat olivat kotona ja sain hyvän ystäväni tytärtensä kanssa auttamaan! En tiedä, millä aineella pakkauslaatikot ja -paperit käsitellään, mutta tuon rupeaman jälkeen hengitystiet olivat aika tukossa ja sormet haavoilla.

Pyysin siis muuttomiehiä avaamaan, purkamaan ja viemään roskat mennessään (englanniksi, sillä manageri puhui hyvää englantia). Näin he myös tekivät. Muuttoporukka tuli tasan ajallaan ja koko operaatio ei varmaan vienyt tuntiakaan. Thaimaan päässä muuttopalvelu toimi yhtä hyvin. Suosittelen lämpimästi Erikin BluFox-muuttofirmaa! Erik on muuttanut meidät ainakin 10 kertaa, sekä Bangkokin sisällä että Thaimaasta Suomeen ja takaisin. Kun muutimme viimeksi Bangkokin sisällä ensimmäiseen omaan asuntoomme Thaimaassa, lupasimme Erikille, että muutto on viimeinen. Never say never again.

Näin pääsääntöisesti kotona oleva ehtii myös haahuilla kodin ympäristössä tai oikeammin: tutustua kotiympäristöönsä. Ainakin tällä alueella on helppo kävellä jalkakäytäviä pitkin, toisin kuin Bangkokissa. Maasto on Ankarassa kuitenkin aika mäkistä ja olemme korkealla, joten pohjelihaksia ja hapenottokykyä tarvitaan, että jaksaa kiivetä kaikki mäet ja portaat, joita eteen tulee.

WP_20160204_006

WP_20160204_008

Tänään lähdin kävelemään Appelsiininkukkakatua. Löysin kadun huuhaillessani jokunen päivä sitten Botanik parkiin päin ja päätin, että tuon kadun käyn vielä katsahtamassa.

Kannatti! Löysin noin 10 minuutin kävelymatkan päästä pieni Anser-ostoskeskus, jossa oli MMMicros eli kahden M:n Micros! Käteistä ei juuri ollut ja kysyin ostoskeskuksen pikku ruokapaikan pitäjiltä, missä olisi lähin pankkiautomaatti, että kuinkahan kauan menisi, jos nyt lähtisin kävelemään. Kuulemma ”yürüyek yok” eli sinne ei kannata kävellä, vaan ottaa dolmuş-pikkubussi, koska se on sen verran kaukana. En ottanut, vaan laskin käteiset ja päätin pärjätä niillä. MMMicrosissa oli norjalainen lohi tarjouksessa: 200 g savulohisiivuja 9,95 Turkin liiraa (TL) ja lohimedaljongit 45 TL/kg. Ostin savulohta viikonlopuksi. TL:n voi tällä hetkellä jakaa noin kolmella, niin saa eurot. Bahtin kanssa TL:n jakaminen ja kertominen on hiukan haastavampaa…

WP_20160204_010.jpg

Eräänä päivänä lähdin huuhailemaan (uskoakseni) pohjoiseen päin ja löysin pari kalaravintolaa, nurkkapubin (”Crossroads pub”), lisää pieniä ruokakauppoja ja kukkakauppoja, kaksi päiväkotia, joista toisen pihalla oli opettaja tupakilla. Tosin tarhassa oli varmaan päikkäriaika, joten tupakkitauon ajoitus oli varmaan positiivista. Kohtasin myös ensimmäisen laitapuolen kulkijan Simon bulvarılla. Hän halusi ”abla… para… ekmek için”, tuon verran ymmärsin, vaikka puhetta tuli kyllä paljon enemmänkin: ”siskolta… rahaa… leipään”.

Paluumatkalla oli lähikaupan ulkopuolella olevista isoista laareista syömässä pähkinöitä kaksi pulua. Liikkeenhoitaja ei näyttänyt olevan millänsäkään ja ainakin yksi asiakas osti niitä ison pussillisen.

Lumet ovat lähes sulaneet ja aurinko on paistanut lämpimästi muutaman päivän. Nokialainen on näyttänyt reilua 10 astetta plussan puolella ja tänään Foreca väitti, että siellä oli jo 15. Uskon kyllä, sillä kävin reilun tunnin ja reilun parin kilometrin kävelyreissun ympäristössä. Talvivaatetukseni oli kyllä liikaa. Ensin lähtivät lapaset taskuun, sitten villahuivi auki ja viimein myös toppatakki. Keli oli kuin huhti-toukokuun lämpöisellä kelillä Suomessa. Lauantaiksi Foreca lupaa kuitenkin räntää. Ei sentään vielä takatalvea, sillä se lupaa lähipäiville myös reippaita lämpöasteita.

Tätä kirjoittaessani auringon laskettua ulkona on vielä 11 astetta, yöksi lupailee neljää. Sen verran lämmintä on ollut, että sisälämpötilamme nousi 23,5 asteeseen! Jee! Aikaisemmin lämpötila oli vain oli 19-20 astetta. Kolmen-neljän asteen nousu tuntuu tosi mukavalta, eikä ole enää tarvinnut villapaitaa ja villahousuja kotona – myös ainot jäivät tänään eteisen kenkätelineeseen!

WP_20160204_016.jpg

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s