Aina lomaillessamme koti-Suomessa tulee jutusteltua asuinmaamme tapahtumista. Juttua on siis aina riittänyt, sekä Thaimaasta että Turkista, jotka molemmat ylittävät kansainvälisiä uutiskynnyksiä harva se viikko.

Tänä kesänä jutun aiheina olivat tietysti Turkin pommi-iskut ja epäonnistunut sotilasvallankaappausyritys. Niistä ei tietysti ollut pitkä matka aiheeseen ”politiikka”, josta meillä jokaisella on yleensä sanansa sanottavana. Toisinaan vailla sen kummempaa tietopohjaa; kunhan yhdessä jutustellen parannamme maailmaa. Turkin politiikkaan liittyen eräs tuttavani sanoi painokkaasti, että ei Turkki ole mikään demokraattinen maa; että Turkissa ei koskaan ole ollutkaan demokratiaa. Tuttavani kehotti minua lukemaan historiankirjani uudelleen Turkin osalta. En tästä sen kummempaa väittelyä aloittanut, mutta tuo painokas mielenilmaus jäi vaivaamaan minua. Mainittakoon tässä, että tuo tuttavani ei koskaan ole käynyt Turkissa eikä hänellä tietääkseni ole turkkilaisia ystäviä. Sehän ei tietystikään estä olemasta asiantuntija Turkin historiassa, saatikka ilmaisemaan mielipidettään asiasta.

Mutta tuo demokratia, tai demokratian puuttuminen, jäi siis vaivaamaan. Sanotaan, että antiikin kreikkalaiset keksivät demokratian, jota suomeksi myös kansavallaksi kutsutaan. Kreikkalainen demokratiahan meni niin, että Ateenassa vapaat miehet keskustelivat yhteiskunnan kysymyksistä ja tekivät poliittiset päätökset äänestämällä. Naisten paikka oli kotona, orjien muissa hommissa, eivätkä muualta tulleet eli ei-ateenalaiset voineet osallistua päätösten tekoon. Oliko antiikin Kreikka kuitenkin demokraattinen maa, oliko se oikea demokratia?

Jo Thaimaassa asuessamme pohdimme, onko demokratia yleismaailmallinen käsite eli tarkoittaako demokratia samaa maailman kaikille ihmisille; pitääkö sen esiintyä kaikkialla samanlaisena. Jos lähdetään nykydemokratian määritelmästä, demokratia tarkoittaa kansanvaltaan perustuvaa valtiojärjestystä tai hallitusmuotoa. Demokratian perusajatuksena on, että hallintovalta nousee kansasta ja toteuttaa kansan tahtoa. Demokratia on siis toimintaa, se on prosessi, jolla on pohja ja suunta. Lähdetään tästä.

Suurimman osan nykyisestä Turkista muodostaa Anatolian niemimaa (joka tunnetaan myös nimellä Vähä-Aasia), joka on yksi maailman vanhimmista jatkuvasti asutetuista alueista. Turkin alueella on sijainnut valtakuntia aina pronssikaudesta antiikin Kreikan ja Rooman kautta turkkilaisiin osmaneihin. Alueen ensimmäisen merkittävän valtakunnan muodostivat heettiläiset 1700–1200-luvuilla ennen ajanlaskun alkua. Turkin maantieteellisellä alueella on siten takanaan pitkä historia erilaisia autoritäärisiä traditioita, joissa toiminta on perustunut enemmänkin ihmisten velvollisuuksiin kuin heidän oikeuksiinsa. Demokratiaprosessihan ei syntynyt tyhjiöön Turkissakaan, joten tuo edellinen vähän ajattelun taustaksi.  

Turkin nykyinen poliittinen järjestelmä perustettiin vuonna 1923 Atatürkin johdolla ensimmäisen maailmansodan jälkiselvittelyjen aikana, kun osmanien valtakunta oli kaatunut. Jo Turkin syntyvaiheen aikana tehtiin maassa radikaaleja muutoksia kansanvaltaisuuden suuntaan, kuten että naisista tuli tasavertaisia miesten kanssa lain edessä. Heti alussa myös sharia-laki kumottiin ja uskonto ja valtion hallinto erotettiin toisistaan. Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden naiset saivat 1934 – ihan vertailun vuoksi: demokratian syntykehdon Kreikan vastaava vuosiluku oli 1957 ja Suomen 1906.

Turkin nykyisen perustuslain mukaan Turkki on demokraattinen, sekulaarinen ja perustuslaillinen tasavalta, jonka päämies on tasavallan presidentti. Toimeenpanovaltaa Turkissa harjoittaa pääministerin ja ministerineuvoston muodostama hallitus, ja lainsäädäntövalta on yksikamarisella parlamentilla eli Turkin suurella kansankokouksella. Perustuslain mukaan oikeuslaitos on itsenäinen, ja perustuslakituomioistuin päättää lakien ja asetusten yhteensopivuudesta maan perustuslain kanssa. Turkilla on tällä hetkellä myös demokraattisilla kansanvaaleilla valittu presidentti, joka nauttii suurta suosiota ainakin osan kansan (ehkä jopa suurimman osan) piirissä. Turkki on Yhdistyneiden kansakuntien, Islamilaisen konferenssin, OECD:n ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön perustajajäsen, Euroopan neuvoston jäsen vuodesta 1949 ja Naton jäsen vuodesta 1952. Turkin nykyinen perustuslaki määrittelee turkkilaiseksi jokaisen, joka on ”sitoutunut Turkin valtioon kansalaisuuden siteen kautta”: lakitekstissä ”turkkilainen” ei siis ole etninen määritelmä. Johtopäätöksenä voi sanoa, että Turkki siis on, toisin kuin tuttavani painotti, lähtökohtaisesti demokraattinen maa.

Turkki ei ole ollut historiansa kulussa siirtomaana – sen edeltäjä Osmanien imperiumi sen sijaan oli suuruutensa aikana liittänyt imperiumiinsa useita maita vähän joka puolelta. Turkin demokraattisia instituutioita eivät ole siis ulkopuoliset kehittäneet eikä niitä ole määrätty sille, vaan Turkki on rakentanut instituutionsa itse ja päättänyt demokratiansa laajuuden ja suunnan itse. Onko se sitten samaa demokratiaa, jota me länsimaissa tulkitsemme ainoaksi oikeaksi, on toinen asia. Tai onko se suomalaista demokratiaa, on jo kolmas asia.

Demokratia ei syntynyt Turkissakaan yhdessä yössä, vaan demokratian suuntaan on kuljettu asteittain. Jos Turkin prosessi ei kulje kohti modernia länsimaista parlamentaarista demokratiaa, voiko se siltikin olla demokratiaprosessi? Edustuksellinen demokratiahan on järjestetty ja toimii eri lailla myös eri länsimaissa.

Nythän olen pohjannut ajatuksiani tässä vain käytettävissä olevien ”faktojen” pohjalta. Käytäntö, eli kuinka nämä demokratian faktat pannaan toimeen, voi tietysti olla eri asia. Viime kesänä muun muassa europarlamentaarikkomme Jäätteenmäki muotoili Kotimaassa (19.7.2016), että Turkki ei ole ”toimiva demokratia”. Monet muut ovat ilmaisseet suomalaisessa mediassa asian vielä jyrkemmin ja sanovat, että nykyinen valtapuolue johtaa Turkkia ”epädemokraattiseen suuntaan” – jotkut puhuvat jopa ”totalitäärisestä suunnasta”. Myöskään nämä kommentit eivät anna aihetta painottaa, että Turkissa ei ole koskaan ollut demokratiaa. Turkki ei ehkä ole demokratian mallimaa millään mittarilla, mutta se on selkeästi ”vaiheessa”…