Hiustenleikkausta

Kävin tänään lähikatumme kampaajalla, kuaförillä. Tätä hiustenleikkuuta oli mietitty pitkään, maaliskuusta saakka.

Kävelen tuon lähikadun Kuaför-liikkeen editse harva se päivä. Erityisesti talvisin ja kylminä kevätpäivinä Kuaförin porukkaa näki liikkeen edessä teellä ja tupakilla. Ulkona näkee tupakilla niin myyjiä kuin virkamiehiä useinkin, koska Turkissakin on sisätiloissa voimassa tupakointikielto.

Kuaförimme ikkunassa mainostetaan “kadın, erkek ve çocuk” eli se on tarkoitettu naisille, miehille ja lapsille. En ole aikaisemmin uskaltautunut sisään, koska monet täällä asuvat ovat pelotelleet, että kampaajapojat leikkaavat mitä haluavat, eivät sellaista, mitä asiakas tahtoo. Yleensä tulos on kuulemma ihan liian lyhyet hiukset ja mielipahaa pitkäksi ajaksi. Tämä asiakas ei tarkkaan tiennyt, mitä tahtoo, joten en nähnyt tuota suureksi ongelmaksi. Halusin nimenomaan lyhyet hiukset, sellaiset, joita on helppo hoitaa.

Kampaamossa oli sisään astuessani kolmekymppinen mieshenkilö, joka toivotti minut iloisesti tervetulleeksi, “Hoş geldiniz!”. Sanoin, että “hiukseni tarvitsevat leikkausta”, mikä oli jotensakin helpoin lause muodostaa turkiksi tuossa tilanteessa. Tervetulleeksi toivottanut ohjasi minut pesupaikalle, pesi hiukset ja saatteli minut sen jälkeen istumaan. Kertapesulla, ilman hoitoaineita.

Varsinainen kuaför-poika saapui paikalle ja sanoi myös hoşgeldinizinsä, otti tarvikkeensa esille ja kysyi, millainen leikkaus saisi olla. Olin kysynyt ennen lähtöäni apulaiseltamme, miten kampaajalle kannattaa sanoa, kuinka haluaa hiuksensa leikattavan. Apulaisemme mielestä on parasta näyttää käsillä hiuksille mitta “bu kadar” ja sanoa “kat-kat” eli kerroksittain, joka kannattaa myös demonstroida käsillään. Hiukset eli “saç”, lyhyet eli “kısa” ja “kasmak” eli leikata jo tiesinkin. Noilla mentiin, ja kuaför alkoi töihin.

Leikkaaja rapsi hiuksiani oikein reippaasti. Kaksi kertaa kampa lensi kädestä lattialle (molemmilla kerroilla eri kampa, silla lattialta ei kampaa poimittu, vaan otettiin uusi tarvikepussista), kerran tukkanipsu pongahti naapurituolin alle (sitäkään ei alettu poimimaan, vaan otettiin uusi tilalle). Raks,raks, nips, naps. Takaa lähti ainakin 15 senttiä, edestä ja sivuilta vähän vähemmän. Ja hyvää jälkeä tuli!

Suomessa ja Thaimaassa en ole kampaajapojan käsittelyssä koskaan ollutkaan. Täällä kampaajat taas ovat enimmäkseen miehiä. Reippailla kampaajilla olen kyllä käynyt ennenkin. Suurin ero suomalaiseen tai thaimaalaiseen kampaajaan oli kuitenkin siinä, että tämä kampaaja ei kammattavaan juuri hajurakoa jättänyt. Suomalaiselle pieni turvaympyrä ympärillä olisi ollut mukava, erityisesti näin vieraan miehen käsittelyssä.

Otsan ja kasvojen puolelta leikattaessa kuaför meni seisomaan jalkojeni väliin, mikä tuntui aluksi aika koomiselta. Välillä hän pyysi minua nousemaan seisomaan, jotta saisi leikattua niskan ja latvat siististi. En kovasti tuijotellut, kuinka lähellä kuaförini silloin seisoi, mutta koska kuaförini farkut tulivat ihan omiin farkkuihini kiinni, täytyi sen olla melkoisen lähellä. Oli välillä vaikea keksiä, mihin pistää kätensä viitan alla. Päädyin laittamaan ne taakse, kun kuaförini oli edessä ja eteen, kun kuaförini siirtyi taakse. Kun hän hivuttautui sivulle, ristin käteni rinnan päälle. Koska kuaförini oli niin nuori ja kiltin näköinen poika, päättelin, että epämukavuus on ihan vain minun puolellani. Tosin tuo kampojen ja tukkanipsun tiputtaminen saattaa myös kieliä hienoisesta hermostuneisuudesta…

Olen jo aiemminkin huomannut, että turkkilaisten sosiaalinen etäisyys on yleensä aika pieni. Joidenkin länsimaisten tutkimusten pohjalta on esitetty, että sosiaalisen etäisyyden keskiarvo olisi niinkin tarkka kuin 76 senttiä. Turkkilaisilla se on varmasti huomattavasti keskiarvoa pienempi. Ainakin asiaa kovasti tutkineen Hofsteden mukaan suomalaisten on taas todettu olevan varsin tilaa vaativia, jopa kosketusarkoja. Ei mahda tuo 76 senttiä riittää meidän turvaetäisyydeksemme. Suomalainen kummisetäni sanoi joskus, että paras etäisyys lähisukulaisten välillä on vähintään 100 kilometriä 🙂

Kampaamossa oli myös naistyöntekijä, joka kävi kysymässä loppupuolella, haluaisinko teetä. En ole varma, huolehtiiko hän paikan tarjoilusta, onko hänkin kuaföri vai peräti paikan omistaja. Joka tapauksessa kaikki olivat oikein ystävällisiä ja lopputulema oli hienoisesta epämukavuudestani huolimatta loistava: juuri sellainen tukka kuin olisin pyytänyt leikkaamaan, jos olisin heti aluksi tiennyt, mitä haluan! Çok güzel oldu! Kuaförini oli oikein tyytyväinen kun kehuin jälkeä. Pesu, leikkaus ja föönaus maksoivat yhteensä 50 liiraa.

Koska tämä kirjoitus menee nettiin, laitan tähän vain kuvan uudesta tukastani takaapäin. Ensimmäinen selfieni etukamerallani 🙂WP_20160829_017

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s