Ankaran gecekonduista

Kuulin ankaransuomalaiselta tuttavaltani vuoden alussa, että asuinalueellamme eli Dikmen vadisissa oli aikaisemmin ollut suuri gecekondu-alue. Tiesin, että gecekondu tarkoittaa pikaisesti yön aikana ilman lupaa pystyyn kyhättyä asutusta. ”Gece” on turkiksi yö ja ”kondu” on imperfekti sanasta ”konmak” eli asettua. Tässä oli siis aikaisemmin slummialue.

Gecekonduja alettiin rakentaa Ankaran, kuten muidenkin suurkaupunkien kupeeseen, Turkin nopean kaupungistumisen aikoihin 1950-luvulla. Alussa gecekonduja rakennettin yksityisiin tarpeisiin valtion maille. Valtion maa-alueet oli kuitenkin rakennettu täyteen jo 1960-luvulla. Osa vanhoista gecekondulaisista oli rakentanut alueilleen toisen tai kolmannenkin gecekondun, joita vuokrasi uusille tulijoille; osa uusista tuljoista taas rakensi tuolloin kotinsa jo yksityisille maille, joten mistään pienimuotoisesta slummiutumisesta ei ollut kyse.

Olen aina välillä miettinyt Dikmen vadisissa kulkiessani, kuinka tämän alueen gecekonduista päädyttiin näihin pilvenpiirtäjiin ja viherlaaksoon, ja mihin nuo gecekondulaiset menivät? Sama mietin myös tällä viikolla, kun tein reilun tunnin kävelylenkin puistossa 12 asteen pirteässä syysaamussa.

Löysin netistä aika montakin valaisevaa linkkiä, muun muassa yhden kokonaisen teoksen ja pari tutkimusartikkelia, jotka on omistetu suoraan Dikmen vadisin gecekonduille*. Kyse täytyi olla siis jostakin suuremmasta projektista.

Yön pimeydessä pikaisesti asuisijan kyhääminen on aikanaan ollut fiksu veto, sillä vanhan lain mukaan, jos ihminen aloittaa talon rakentamisen illankoiton (ja oletettavasti minareettien kutsujen) jälkeen, ja muuttaa valmiiseen taloonsa ennen aamunkoittoa (ja oletettavasti minareettien kutsua), viranomaiset eivät voi purkaa tai purkauttaa sitä ilman oikeuden päätöstä. Oikeuden päätöksen saaminen taas on oma prosessinsa, etenkin, jos taloja nousee yön aikana useita. Koska gecekondut, ihan alkuaikoja lukuun ottamatta, harvoin ovat yksinään, vaan ne muodostavat gecekondu-alueita eli gecekondu bölgesejä, on viranomaisten lisäksi vaikea seurata, minne taloja milloinkin on yön aikan noussut.

Lakeja kuitenkin muutettiin 1980-luvun alussa, jolloin gecekondu bölgesejä ja gecekondulaisia alkoi kaupungissa ja sen liepeillä olla jo melkoinen määrä. Uuden lain mukaan 300-350 neliömetrin maa-alueelle gecekondunsa rakentaneet pystyivät hakemaan niille laillista statusta. Noiden gecekondujen asukkaista tuli asuntojensa ja maa-alueensa omistajia. Tarkoitus ei tietysti ollut laillistaa gecekondu bölgesejä, vaan rakentaa niiden valloittama alue uudelleen laillisesti. Eli gecekondu bölgesejä alettiin pikkuhiljaa hävittää.

Lain voimaantulon jälkeen Ankaran hallintoalue pani toimeen ”kehittävän kaupunkisuunnitelman”, jonka avulla ”laittomat ja epäterveelliset” asuinalueet haluttiin muuttaa ”laillisiksi ja terveellisiksi”. Suunnitelma koski erityisesti alueita, jotka sijaitsivat lähellä keskustan olemassaolevia laillisia ja terveitä asuinalueita.

Kun gecekondu bölgesejä alettiin uudelleenrakentaa, maa-alueensa ja asuntonsa omistajalle täytyi lain mukaan tarjota asunto paikalle rakennettavissa uusissa taloissa. Osa asukkaista ei kuitenkaan ollut tyytyväinen uusiin asuntoihinsa, joten he myivät ne ja ostivat toisesta gecekondu bölgesista, joka ei vielä ollut udelleenrakennusuhan alla, saamallaan rahalla kaksi uutta gecekondua.

Suurin osa luvista gecekondujen uudelleenrakentamiseen annettiin, ja ymmärtääkseni edelleen annetaan, yksityisille firmoille. Eräs suurimmista projekteista, Dikmen vadisimme, on kuitenkin Ankaran suurkaupunkikunnan oma projekti yhdessä Çankayan hallintoalueen alueen kanssa. Projektin tarkoitus oli luoda pääkaupunkialueelle ”modernia imagoa ja arvovaltaa”. Çankayan alue valittiin varmastikin siksi, koska täällä sijaitsee muun muassa presidentin virka-asunto. Vadin alue taas valittiin varmaan siksi, että se oli alun perin, jo ennen sinne ilmaantunutta gecegondu bölgesiä, suunniteltu kaupunkilaisten viheralueeksi, ”kaupungin keuhkoiksi”. Ankaran ilma oli tuohon aikaa, 1980-luvulla, melkoisen likaista ja etenkin gecekonduissa käytettiin suhteellisen halpaa hiiltä lämmitykseen ja ruuanlaittoon. Alue oli tietysti tuohon aikaan kaikkea muuta kuin pääkaupungin ilmaa puhdistava.

Projektin alkaessa alueellamme oli noin 2000 gecekondua, joissa asui yhteensä noin 10 000 ihmistä. Vain noin 1500 asunnoista oli uuden lain mukaan ”laillisia”, joten noin 500 asunnon asukkaat jäivät ilman oikeuksia kotiinsa. Heille luvattiin osoittaa uusi maapala, jonne he voivat rakentaa laillisesti uuden tee-se-itse talonsa päivän valossa. Tuo projekti ei kuitenkaan toteutunut, ja suurin osa entisistä dikmenvadilaisista muutti asumaan gecekondu bölgeseihin, joissa kehitysprojekteja ei vielä ollut käynnistetty tai edes suunniteltu käynnistettävän.

Kaupungin keuhkojen projektin luonne on kuitenkin muuttunut alkuperäisestä. Alussa alueelle ei ollut tarkoitus rakentaa luksusasuntoja; nyt vadin reunalla kuitenkin kohoaa korkeita taloja, joissa on omat tenniskenttänsä ja uima-altaansa. Alue kelpaa tänä päivänä jopa Turkin pääministerille ja Çankayan pormestarille, jotka, kuten olen maininnut,  asuvat samassa terassitalokompleksissa kuin me.

Rakennusprojektiin kuuluivat nykyinen suuri viheralue, jossa minäkin käyn harva se aamu kävelyllä, alueet erilaiselle urheilu- ja kulttuuritoiminnalle, asuntoja ja toimistoja. Ensimmäiset 140 metrin korkuiset 36-kerroksiset pilvenpiirtäjät, Dikmen Valley Towers 1-4, ja niiden välinen ”kultturisilta” saatiin valmiiksi 1996. Kultturisillalle oli tarkoitus tulla jonkinlainen tapaamispaikka, joka tarjoaisi ankaralaisille kulttuuripalveluita ja ostosmahdollisuuksia eli kauppoja. Niitä siellä ei kuitenkaan ole, eikä itse asiassa mitään muutakaan, minkä vuoksi sinne haluaisi mennä ketään tapamaan. Talojen rakentamista on kritisoitu erityisesti sillä, että ne eivät edesauta kaupungin ilman kiertoa, kuten oli tarkoitus, vaan itse asiassa estävät massiivisuudellaan luonollisia ilmavirtauksia laaksossa. Niin kuin tekevätkin.

Dikmen vadisin rinteille on pensain kirjailtu vuosiluku 2002, joka on uskoakseni vadin viheralueen avajaisten vuosiluku. Puistoa alettiin viime keväänä kunnostaa pikkuhiljaa eri paikoista heti, kun lumet olivat sulaneet. Luulin ensin, että talvi oli tehnyt puistolle tuhojaan, kun lumen alta paljastuivat kuluneet kadut, vesialtaat ja muut rakennelmat. Osa paikoista on kuitenkin selvästi ollut laiminlyötynä pidemmän aikaa, mihin on osasyynä varojen niukkuus ja erimielisyydet megaprojektin suunnasta. Projekti on siis edelleenkin jollain muotoa ”vaiheessa”.

Kevään aikana puistoon kuitenkin istutettiin valtava määrä kukkia ja ruusupensaita, sen suurin urheilupaikka sai uuden laatoituksen ja sen laitteet kunnostettiin ja maalattiin. Myös monia puiston vesialtaista ja suihkulähteistä korjattiin. Nyt syyskuussa puistoporukka on jo aloittanut siellä syystoimensa.

Puisto on nykyään melko ahkerassa käytössä; siitä on tullut suunnitelmien mukaan eräänlainen tapaamispaikka monille ankaralaisille. Viikonloppuisin puiston alempi puoli on suosittu hääkuvausten ottopaikka: hoidetuista istutuksista ja puista saa kauniin taustakuvan. Iltaisin siellä istuskellaan juttelemassa joko puiston penkeillä tai puiston muutamassa ravintolassa. Me käytämme puistoa yleensä vain aamulenkkeihin ja päiväkävelyille sekä kävelyreittinämme antıka bazarılle joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai. Aamuisin siellä tapaa sekä turkkilaisia että ulkomaalaisia lenkkeilijöitä ja koirankuljettajia, joista moni tervehtii hyvät huomenet, günaydınit, vastaan tullessaan tai ohi mennessän, joskus jokunen heittää lyhyen smalltalkinkin.

* The formation of gecekondu settlements in Turkey: The case of Ankara (Umut Duyar-Kienast, 2005). Informal Settlements Upgrading: the Gececondus in Ankara (Federico Malusardi & Giuseppe Occhipinti – University of Rome “La Sapienza”, 2003). Urban Transformation Projects as a Model to Transform Gecekondu Areas in Turkey: The Example of Dikmen Valley – Ankara (Türker-Devecigil, European Journal of Housing Policy 5:2, 2005).

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Ankaran gecekonduista

  1. Todella mielenkiintoinen juttu! Silloin kun muutin Ankaraan 2008 niin keskustassa oli useita gecekonduja, jotka katosivat sitten nopeasti, mekin asuimme alkukuukaudet talossa, jonka laidalta alkoi gecekondu rotko. Taalla Izmirissa gecekonduja on ehka Ankaraa viela enemminkin mutta se on keskittynyt yhdelle alueelle eika sinne tanne kuten Ankarassa aikoinaan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s