Kirjoittelin keväällä Turkin kalakaudesta ja kerroin, että kalakanta rauhoitetaan 15.4–15.9 väliseksi ajaksi. Elokuun lopun uutisissa sanottiin, että rauhoitusaika on 1.4.–1.9. Olisikohan rauhoitusaika erilainen eri puolella Turkkia, eri aikaan eri vuosina vai erilainen eri kalakannoille? Tiedä häntä… Ilman tuoretta kalaa ei kuitenkaan viittä kuukautta tarvinnut olla, vaikka elokuun lopulle saakka saimmekin kaupoista vain paikallista kasvatettua, kültür, kalaa ja Norjan lohta.

Kalastuskauden lopetuksesta en huomannut suurempia uutisia, mutta sen aloitus oli Turkissa yksi pääuutisista. Elokuun viimeisen päivän uutisissa haastateltiin Mustanmeren ja Marmaranmeren kalastajia, jotka valmistautuivat uuteen kalastuskauteen. Tästä vuodesta odotetaan hyvää kalavuotta, mikä on kalastajille hyvä uutinen viime vuoden huonojen saaliiden jälkeen. Uutinen on hyvä myös kalan ostajille, sillä hyvä kalavuosi lupaa paljon ja kohtuuhintaisia kaloja Ankarankin kauppoihin.

Hyvä kalavuosi on kuitenkin enemmän kuin tervetullut uutinen Mustanmeren rannikolla, jossa rauhoitusaikana viljellään pähkinöitä, sillä pähkinäsatokin oli tänä vuonna kohtalaisen heikko. Erol Bayraktar, kalastaja Mustanmeren Sinopista (jossa kävimme toukokuussa), sanoi uutisissa, että hasselpähkinäsadon jäätyä heikoksi, heidän ainoa toivonsa perheen elannon turvaamiseksi on saada runsaasti kalaa. ”Vira bismillah!”, toivottivat turkkilaiset kalastuskauden avajaisissa: ”Ankkurit ylös, Jumalan nimeen!”

Toivottavasti kalaa nousee reippaasti, sillä kalakanta on Turkissa pienentynyt parin viimeisen vuosikymmenen aikana. Kaksikymmentä vuotta sitten kaloja sai käsin nostamalla, sanoi uutisissa Osman Korkmaz, joka on kalastanut Bosborinsalmella ja Marmaranmerellä jo 40 vuotta. Kalakantojen vähenemisen syyksi esitetään ylikalastusta (verojen välttämiseksi on suuri houkutus nostaa kalaa vähän enemmän ja olla kertomatta todellisen saaliin määrää), huonoja (ja vielä huonommin toimeenpantuja) kalastuslakeja, merien saastumista ja tietysti ilmastonmuutosta, joka tuntuu olevan selityksenä vähän kaikkeen taivaan ja maan välillä. Uutisten mukaan turkkilaisten kalansyönti on vähentynyt viime vuosina, mutta kalaa nostetaan paljon, sillä maasta viedään kalaa ja muita mereneläviä yli 80 maahan ympäri maailman.

Kalastuskauden rajoitukset koskevat kaupallista ja suurimittaista kalastusta; Turkissa voi ongella kalastaa kalastuskauden ulkopuolellakin. Täällä ei tarvitse kalastuslupaa, kunhan ei kalasta ansiomielessä, käyttää amatöörivehkeitä, ei käytä yli viisi kiloa painavia verkkoja eikä kalastele sotilasalueilla tai muilla kielletyillä alueilla. Merikilpikonnia, delfiineitä, ruskohaita, mustakorallia, seepiaa ja merihevosia sen sijaan ei saa kalastaa millään, sillä ne ovat Turkissa rauhoitettuja merieläimiä.

Herkkujamme hamseja joudumme odottamaan vielä, sillä paras hamsiaika alkaa vasta marras-joulukuussa. Taisinpa alkuvuodesta kirjoitella, että hamsi on sama kuin anjovis – sitähän se ei tietystikään suomeksi ole. Hamsi on sillikaloihin kuuluva sardelli-kala, jota englanniksi kutsutaan nimellä ”anchovy”. Pohjoismaissa anjoviksena tunnetaan kilohailista valmistettu maustettu kalasäilyke.

Erityisesti palamutia ja lüferiä tulee Mustaltamereltä tänä vuonna paljon, sanoi uutisissa Mustafa Mollaoğlu, paikallinen kalastaja Fatsasta. Lüferiä eli sinikalaa emme ole vielä maistaneet, mutta palamut-kalaa ostimme viikonloppuna kalakauppiaaltamme (ostimme myös kaksi jättikatkarapua, jotka kuitenkin unohdimme kauppaan…)

Googlen käännöskone sanoo palamutin olevan suomeksi ”tammenterho”, mutta sitä se ei kyllä ollut. Kyllä tämä ihan kalalta näytti. Oikeasti sen nimi on suomeksi boniitti. Boniitti on tonnikalan sukuinen hyvärasvainen kala. Kalakauppiaallamme oli tarjolla myös barbunyaa eli keltajuovamulloa, jota maistoimme İzmirissä kurban bayram -reissullamme. Se oli paistettuna herkkua!