Väitetään, että jotkut islaminuskoiset pitävät koiria epäpuhtaina eläiminä vain siksi, että Koraani on joissakin maissa käännetty väärin. Toinen syy on, että Muhammed ei kuulemma itse pitänyt koirista ja piti koirankuolaa erityisen saastaisena. Myös Turkin Uskonnollisten asioiden direktoraatin, Diyanetin, viime vuoden kalenterissa varoitetaan ihmisiä pitämästä koiria kotonaan. Selityksenä on, että Muhammedin elämänkerrassa sanotaan, että enkelit eivät tule kotiin, jossa on koira.

Koraanin väärä käännös vaikutta oikealta selitykseltä: sieltä ei löydy yhtään suuraa, jossa koirat julistettaisiin kielletyiksi eli haram. Koraanin 6. suurassa itse asiassa sanotaan: ”Ei ole eläintä maan päällä, ei lintua, joka kahdella siivellään lentää, jotka eivät olisi kaikkeuteen kuuluvaisia kuten tekin; emme mitään ole jättänyt pois (luomislakiemme) kirjasta. Sitten kootaan heidät yhteen Herransa luo.”

Koraanista löytyy lisäksi ainakin yksi suura, jossa mainitaan suoraan koirat. Suurassa 18 kerrotaan nuorukaisista, jotka pakenivat vainoajia ja löysivät suojan luolasta, jossa viettivät nukkuen 309 vuotta. Kävimme kurban bayram -lomallamme katsomassa tuota Efesoksen kupeessa olevaa ”Seitsemän nukkuvan miehen luolaa” – joka nyt liittyy yllättäen myös tähän koiraprobleemaan. Suurassa 18 sanotaan: ”… Kolme oli heitä (nukkujia), neljäs oli heidän koiransa… He sanovat myös: Viisi oli, kuudes oli heidän koiransa. He arvailevat näkymättömiä asioita ja sanovat: Seitsemän oli, ja kahdeksas oli heidän koiransa.” Unikekojen luolaa ei vältellyt itse Jumalakaan, vaikka siellä koira olikin: 309 vuotta on mieletön aika nukkua samassa asennossa, joten suuran mukaan ”… Me annoimme heidän kääntyä vuoroin oikealle, vuoroin vasemmalle kyljelleen, ja heidän koiransa makasi käpälät ojennettuina kynnyksellä”. (Koraanin suomennokset löytyvät netistä: http://www.islamopas.com/koraani). Ehkä Diyanet on tästä napannut tulkintansa: koirat pysykööt kynnyksellä.

Turkkilaiset näyttävät ainakin Ankarassa suhtautuvan koiriin aika neutraalisti – samoin tein minä ennen tänne muuttoamme. Mielenmuutokseeni on kaksi syytä: Ankaran katukoirat ja naapurimme lemmikkikoirat. Tällä kertaa tulee juttua noista lemmikeistä.

Kahdella ylimmän kerroksen naapureillamme on koira, toisella ruskea spanielin sukuinen, toisella pieni valkoinen, uskoakseni terrierin sukuinen. Alakerran naapurillamme on suurempi koira, uskoakseni rodultansa bokseri. Alakerran koira haukkua kumautti muutaman kerran alkuaikoina, kun olin terassillamme, mutta tottui pian yläkerran uusiin ääniin. Molemmat yläkerran koirat tykkäävät edelleenkin haukkua kaikki ohikulkijat. Kaikkien koirien pihat on aidattu, ja useimmiten pihojen portit ovat myös kiinni. Eivät kuitenkaan aina.

Alakerran koira ei kotipihaltansa lähde minnekään. Yläkerran koirat ovat sen verran pieniä ja ystävällisiä, että niistä ei sinällänsä ole haittaa, vaikka ne pihoiltansa pois pääsevätkin. ”Sinällänsä” ei kuitenkaan kata sisällään koirien toimintaa asuinkerrostensa ulkopuolella, esimerkiksi meidän etupihallamme, jossa molemmat yläkerran koirat tykkäävät käydä tekemässä tarpeensa ja repimässä roskapussimme auki.

Ensimmäisen kerran koirat kävivät visiitillä heti alkuvuodesta tänne muutettuamme. Ruuanjätteitä ja muuta roskaa löytyi aamulla levitettynä etuoveltamme, kakkoja sai keräillä niiden vierestä. Arvelimme aluksi, että puiston isommat linnut olisivat olleet asialla, mutta eräänä aamuna näimme pienen valkoisen itse teossa: roskat oli levitettyinä ovemme eteen, koiralla nenäliina vielä hampaissa kyytiä saamassa. Erityisesti pikku terrieri ottaisi mieluusti myös lahkeensuusta kiinni ohi mennessään.

Huomautin molemmille koirien omistajille (joista toinen syytti toista koiraa ja toinen, vaalea blondinainen, ei osannut englantia eikä turkkia). Kerroin myös talomme vartijoille, jotka lupasivat hoitaa tiedotuksen eteenpäin. Ostimme ison roskapöntön, jonne olemme sen jälkeen laittaneet roskapussimme ja pyysimme talkkariamme korjaamaan aitamme lukon, jotta koirat eivät enää saa porttia auki kuonollaan.

Huomauttamisella ei ollut sanottavaa merkitystä, sillä koirat pysyivät poissa vain muutaman viikon, kunnes alkoivat jälleen vaellella kerroksessamme. Porttimme lukon korjaaminen ei auttanut, sillä yläkerran molemmat koirat ovat niin pieniä, että ne pujahtavat aitamme rakosista. Roskapönttö puolestaan auttaa aina, kun kiikuttaa roskapussit sinne suoraan. Apulaisellamme oli tapana asettaa pussi kätevästi ulko-oven eteen ja pudottaa se pönttöön lähtiessään. Toisinaan pussinpalasia ja roskia sai sitten taas keräillä etupihalta.

Keväällä tätä kakka-roska-ongelmaa lisäsi, että ruskean koiran omistaja aloitutti pihallaan remonttityöt ja muutti siksi ajaksi muualle, ilman koiraa. Koira näytti olevan kaikki päivät pihallansa reippaan 30 asteen helteessä. Sillä näytti olevan aika-ajoin vettä kupissaan, mutta ainakaan kuukauteen emme nähneet ketään perheenjäsentä paikalla. Talo ja koira jäivät remppamiesten harteille, ja he tietysti unohtivat pihan portin auki harva se päivä. Koiraa kävi sääliksi, mutta parin siivouskerran jälkeen kävin sanomassa remppamiehille, että pitävät koiran pihalla. Vaihtelevasti se on siellä pysynytkin.

Tuolla ruskealla koiralla on varmasti ikävä, mutta myös nälkä, koska roskapussimme ruuanjätteet kelpaavat. Eräällä viikolla koira kävi ensi tekemässä tarpeensa pihallemme ja seuraavana päivänä napsimassa jätöksensä poskeensa. Kaikki roskapussit olivat silloin roskapöntössä. Perhe ei vieläkään ole muuttanut takaisin, mutta käyttivät sentään elokuun pahimmilla helteillä koiransa trimmauksessa. Kaipa sille joku ruokaa ja vettä käy kuitenkin antamassa, koska se on edelleen aika tanakassa kunnossa.

Pieni valkoinen koira aloitti rumbansa uudelleen, kun lasten kesälomat alkoivat, sillä perheen lapset unohtivat laittaa porttinsa kiinni – mikä sinällänsä oli hyvin ymmärrettävää, koska lapset ovat ala-asteikäisiä. Valkoisesta koirasta on nyt viime aikoina ollut kuitenkin huomattavasti vähemmän haittaa.

Meillä itsellämmekin on ollut koiria, eikä meillä ole mitään näitäkään koiria vastaan, mutta niiden omistajien suhteen alkaa olla mitta jo täynnä. Useamman kerran olen kevään ja kesän mittaan jutellut vartijoidemme kanssa, ja he ovat luvanneet huomauttaa perheille uudelleen, sillä jatkuva koirien pois ajaminen, roskien ja kakkajälkien siivoaminen alkaa kyllästyttää. Tuosta ruskean koiran omistajasta olisin Suomen olosuhteissa tehnyt jo eläinsuojeluilmoituksen. Sen edellistä viimeisen kakkasiivouksen teki ystävällinen talkkarimme. Viimeksi, tällä viikolla, suivaannuin, otin koiran kakat rikkalapioomme ja kävin palauttamassa ne naapurin pihalle. Sanoin, että näitä palautuksia alkaa tulla nyt joka kerta, kun kakkoja meidän pihaltamme löytyy. Remppamies vähän säikähti, mutta koiraa ei ole sen jälkeen näkynyt meidän kerroksessamme. Eli kolmeen päivään.

Viimeisenä keinona asunnonvälittäjämme koettaa saada talomme manageria laittamaan asuinportaikkoomme kyltin: ”Älä päästä koiraasi vapaaksi yleisiin tiloihin”, tai jotain vastaavaa… Minulla on omat epäilykseni sen tehosta, sillä koirat eivät osaa lukea ja noiden aikaisempien kokemusteni perusteella omistajia kyltti tuskin kiinnostaa, ja remppamiehille tämä asia ei edes kuulu. Odottelemme siis, milloin megaremppa loppuu yläkerrassa, että pääsemme taas nokakkain ruskean koiran omistajan (se blondi, joka ei puhu englantia eikä turkkia) kanssa, että voimme elekielellä sopia yhteisistä koirasäännöistä.