Eilen jutustelin naapurin lemmikkikoirista, nyt ovat vuorossa Ankaran katukoirat. Turkissa on tänä vuonna julkaistu tutkimus, jonka mukaan Ankaran kaduilla kuljeskelee irrallaan arviolta 17 839 koiraa ja 10 191 kissaa*. Se on monta.

Ankaran katukoirat ovat korkeajalkaisia ja suurikokoisia. Mietin alkuvuodesta, miksi. Ison kokonsa vuoksihan ne tarvitsevat enemmän ruokaa, ne ovat kömpelömpiä ja niiden on vaikeampi liikkua laumoissa kuin pienten koirien. Uskoakseni Kemalin ”Haukkani Memed” -kirjasta löytyy jonkinlainen vastaus. Kirjan erään päähenkilön Kopek-koira oli korkeajalkainen ja suurikokoinen (ja muutenkin pelottavan näköinen), koska sen tarkoitus oli vuoristossa suojata lammaslaumaa susilta ja muilta villieläimiltä, ei niinkään pitää lammaslaumaa koossa. Se oli ikään kuin valikoitunut tehtäväänsä. Vaikka Ankaran kaduilla ei tarvitse pelotella susia, eikä täällä ole niitä lampaitakaan kuin puistossa patsaina, katukoirat ovat selkeästi Kopekin rotua.

Turkin eläinsuojelulain mukaan, joka tuli voimaan 2006, kunnat ovat velvoitettuja ratkaisemaan katukoiraongelmansa ensin kastroimalla, sitten vapauttamalla koirat takaisin ”luontoon” eli käytännössä vaeltelemaan vapaana kaupungille. EU myönsi Turkille ison tukun rahaa koirien rabies-rokotuksille, jonka se toivoi tehtävän samalla, kun kastrointi pantaisiin täytäntöön. (Muhammedkinhan saattoi varoittaa ihmisiä nimenomaan vesikauhusta.) Rokotuksista oli vastuussa Turkin maatalousministeriö, jonka kuitenkin sanotaan olevan kastrointia ja vapauttamista vastaan – sen mukaan olisi parempaa päästä katukoirista eroon.

Ankarassa katukoirat, joilla on korvamerkki ja yleensä vielä panta kaulassa, on sekä kastroitu että rokotettu Ankaran kunnan puolesta. Ankaran puistoissa on eläinten juomapaikkoja, ja ruokkimisesta huolehtivat muutamat ankaralaiset, joiden joukossa on niin turkkilaisia kuin ulkomaalaisiakin. Aina ei ruokittavien ja ruokkijien välille synny kovinkaan tiivistä ja uskollista sidettä, ja aina toisinaan saa uutisista lukea, kuinka vihainen kulkukoiralauma on hyökännyt paitsi lenkkeilijöiden ja kävelijöiden, myös ruokkijien kimppuun.

Keskustelimme katukoirista tällä viikolla myös latteleidien kanssa. Jos koira (tai koiralauma, kuten yleensä tapahtuu) hyökkää kohti, ohjeena on suunnata katse maahan tai poispäin koirasta ja hitaasti peräytyä vastakkaiseen suuntaan. Tämän ovat käytännössä jotkut latteleidit kokeneetkin, ja toistaiseksi se on toiminut hyvin. Tätä ei kuitenkaan Mummu Ankarassa lomaillessaan tiennyt, vaan komensi koiralaumaa suomeksi pysähtymään. Hyvin toimi tuossa tilanteessa sekin. Itse en ole vielä koiralaumaa tavannut muualla kuin puistossamme, yksittäisiä katukoiria sen sijaan paljonkin.

Eräänä aamuna ruskea paimenkatukoira lähestyi puistossa minua häntäänsä heilutellen. En ottanut riskiä, vaan heiluttelin kävelysauvojani takaisin ja hushussutelin koiran jatkamaan matkaansa. Se ei kuitenkaan lähtenyt minnekään vaan seuraili parin metrin päästä perässä, kunnes sivukujalta saapui keski-ikäinen nainen kassi kädessään. Koira pinkaisi iloisella juoksulla naisen luo, joka avasi kassinsa ja asetteli koiralle maahan vähän aamupalaa. Koira oli oletettavasti alussa erehtynyt henkilöstä.

Turkin katukoiria löytyy Suomestakin, vaikka se ei suurin Turkin katueläinten tuontimaa olekaan. Yksittäisen koiran tuonti voi pelastaa yksittäisen koiran ja estää sitä lisäämästä katukoirien määrää lähtömaassa. Yksittäisten koirien vienti ulkomaille ei kuitenkaan poista katukoiraongelmaa siellä, tai täällä, lähtömaassa. Vain koirien sterilisointi voi pitää katukoirien lukumäärät hallinnassa ja vain rabies-rokottaminen voi pitää vesikauhun aisoissa. Ja kuten sanottu, Turkin maatalousministeriön mukaan ainoastaan koirien hävittäminen voi poistaa katukoiraongelman kokonaan.

Jälleen siis asioita, jotka ovat Turkissa vähän vaiheessa…

* Özen, Böhning & Gürcan: Estimation of stray dog and cat populations in metropolitan Ankara, Turkey. Turk J Vet Anim Sci (2016) 40: 7-12.