Kävelyretkellä Uluksessa

Kotimme edessä on taksinappi, jota painamalla saa yleensä taksin paikalle parissa minuutissa. Taksilla pääsee Ankaran kaupunkialueella mihin vain, esimerkiksi Ulusin vanhaan kaupunkiin, yleensä noin varttitunnissa. Viime viikolla kävin siellä esikoisemme kanssa turistikierroksella parikin kertaa.

Ensimmäinen reissumme suuntautui Ankaran linnan tienoille ja siellä ensimmäisenä Anadolu Medeniyetleri Müzesiin eli Anatolian sivilisaation museoon. Minulle museokäynti oli jo neljäs, mutta vielä edelleenkin sieltä löytyi uutta ihmeteltävää. Myös itse rakennus on hieno, sillä museo sijaitsee vanhassa, kauniisti restauroidussa osmanienaikaisessa kauppatalossa. Restaurointi on tehty huolella ja siihen meni kuulemma 30 vuotta. Kyllä kannatti. Museossa on esillä (englanninkielistenkin tekstien kera!) Anatolian historiaa kronologisessa järjestyksessä kivikaudelta osmanien aikaan saakka eli melkoisen kattava katsaus nykyihmisen historiaa.

Museon kulmalta pääsee lyhyellä kiipeämisellä Ankaran linnan portille. Linnan tarkka rakennusaika ei ole tiedossa (ei edes vuosisata). Jotkut arvioivat sen olevan alun perin heettiläisten pronssikaudella rakentama, jotkut uskovat, että sen rakennutti kuningas Midas aikoinaan. Turkki on tarinoiden maa.

Linnan eli kalen muoto ja koko on aikojen kuluessa muuttunut, sillä Ankaran alueella on käyty lukuisia sotia, ja jokainen valloittaja on jättänyt linnaan oman lisänsä. Linnaa on myös restauroitu moneen otteeseen; suurin restaurointi tehtiin osmanien aikaan 1800-luvulla. Linna ei ole ollut Ankaralle kovin merkittävä, mutta se on ottanut erityisesti viimeisten restaurointien jälkeen paikkansa kaupungin symbolina ja hyvänä turistikohteena. Sisälinnan kujien varren talot on entisöity kauniisti (matkamuistomyymälöiksi ja muutamaksi ravintolaksi) ja linnan 978 metrin korkeudesta on komeat näköalat Ankaran ylle.

Linnalta kuljimme alaspäin kohti vanhoja käsityöläiskujia ja antiikkimyymälöitä. Istahdimme välillä päiväkahveille ja suuntasimme sitten Salman-kujalle, jossa kupari- ja vaskisepät takoivat perinteisiä turkkilaisia astioita. Jatkoimme Çıkrıkçılar yokuşun torikatua (joka myös Samanpazarina tunnetaan) ja Anafartalar caddesia pitkin alaspäin, ja löysimme Ulusin vilkkaan ruokatorin ja mukavan maustetori sekä jälleen yhden viihtyisän kahvila, jossa oli mukava istahtaa turkkilaiselle kahville.

Kahvilasta pääsimme näppärästi edelleen kävelemällä seuraavaan turistikohteeseemme: Haci Bayram Veli Camii –moskeijan alueelle. Haci Bayram Veli oli bayramiye sufi -lahkon perustaja. Kuuluisat pyörivät dervissit, jotka etsivät yhteyttä jumaluuteen ekstaasin ja tanssin avulla, kuuluvat myös islamin suufilaiseen suuntaukseen. Siitä ei tässä sen enempää. Moskeijan vieressä on Augustuksen – jolta kävi käsky, että kaikki kansa on verollepantava – temppelin rauniot.

Moskeijan alueen ympäristö on yksi Ankaran kunnan turistiprojekteista. Alueella on osmanien tyyliin rakennettuja taloja kapeiden kivikatujen varrella. Ainoa aito ympäröivällä alueella on kuulemma sen vanhat lamppukaupat. Joka tapauksessa työ on tehty hyvin ja alue on mukava turisteilupaikka.

Emme voineet jättää väliin pientä kahvilaa, jonka löysimme ensi kertaa alueella turistina vieraillessamme, jo ennen Ankaraan muuttoamme. Siellä on tullut tavaksi juoda turkkilaiset kahvit. Kahvilan merkkiä en ole koskaan nähnyt, mutta sen edessä on pieni sisäpiha, jossa on aina muutama turkkilainen mies tupakilla tee- tai kahvikupposen kanssa. Pienen sisätilan takana on pieni parveke, jonka paikan omistaja on oletettavasti sisustanut ihan itse: pitkä seinänvierussohva, joka on päällystetty turkkilaiseen tyyliin tyynyllä, muutama lisäjakkara ja pöytä sekä muutama kuvaprintti ja ruukkukasvi. Näin syksyllä ruukuissa oli kovasti kärsineen näköinen tomaatti ja kuivuneita yrttejä. Istuimme pikku jakkaroille ja nautimme näköalasta, jonka omistaja yleensä muistaa joka kerta mainita, se kun avautuu Ankaran linnalle.

Toisen Ulus-reissumme teimme Etnografisen museon kautta Hamamönün kävelykatualueelle. Etnografisessa museossa oli ennen mahtipontisen Anıtkabirin mausoleumin rakentamista Atatürkin sarkofagi, jonne se oli tuotu Istanbulista. Oli hauska nähdä museossa vanhoja osmanien aikaisia vaatetuksia, joiden säilyneistä palasista Tunali Hilmin Çeşni-kaupan omistaja on taiteillut todella kauniita tauluja. Samaan aikaan meidän kanssamme museoon tuli turkkilaisen koulun yläasteen luokka. Oppilaat harjoittelivat kansamme muutaman sanan englantia: How are you?  What’s your name? Do you like Turk? Puhuminen annettiin tehtäväksi pojalle, joka varmaankin osasi parhaiten englantia koulun englannin tunnilla. ”Konuş, konuş!” (puhu, puhu!),  muut kannustivat. Oli oikein hauska tilanne.

wp_20161020_014Museolta oli kävelymatka Hamamönüün. Toisin kuin Haci bayramin projekti, Hamamönün alue on vanhasta asutuksesta restauroitua, ei uudisrakennusta. Jotkut rakennukset ovat erityisen kauniita; alue kelpasi osmanien aikaan jopa pashoille. Alueen restauroinnissa on ollut mukana myös Hacettepen yliopisto, jonka kampusalue ja oppilasasuntola sijaitsevat Hamamönüssä. Nimensä alue on saanut kadun toisella puolella olevasta Ankaran vanhimmasta Karacabeyn hamamista eli kylpylästä: Hamam-önü tarkoittaa ”hamamin edusta”.

Suurin osa Hahamönün alueen kahviloista ja ravintoloista oli auki, samoin matkamuistomyymälät. Alueen taiteilijakadulla ei kuitenkaan ollut ketään töissä.

Turisteja on Turkissa poliittisen epävakaisuuden ja pommi-iskujen takia erittäin vähän, joten pieteetillä restauroidun alueen kadut olivat lähes tyhjiä. Harmi yrittäjille, sillä alue on todella mukava paikka, rauhallinen ja kaunis.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s