Kävimme sunnuntaina syömässä Ankaran ehkä erikoisimmassa kalaravintolassa turkkilaisten tuttaviemme kanssa. Tai ehkä erikoisimmassa ravintolassa noin yleensäkin.

Kalbur balık -ravintola sijaitsee Oranin kaupunginosassa kerrostaloalueella, yhden korkean kerrostalon alakerrassa. Paikan omistaa vanha turkkilainen pariskunta. Ravintola on aika pieni ja kuulemma aina täynnä, paitsi maanantaina, jolloin se on kiinni. Ilman pöytävarausta on turha yrittää sisälle. Me varasimme pöydän ajoissa jo perjantaina. Ehdotimme ravintolan omistajalle ajaksi klo 17. Hän sanoit, että saamme pöydän klo 16.30 ja pois täytyy lähteä klo 19. Näillä mentiin.

Ravintolassa ei ole ruokalistaa, vaan ruuat ovat esillä kylmävitriinissä, josta ne tilausten mukaan paistetaan, höyrytetään tai keitetään asiakkaalle. Turkkilaiseen yhteisölliseen tapaan ruoka-annoksia tilataan yhteisesti koko ruokailuporukalle, ja turkkilaiseen tapaan monet huuhtelevat ruokansa alas rakılla. Näin teimme mekin. Tämä ei vielä tee paikasta erikoista. Erikoista on, että vaikka asiakkaat voivat itse tehdä tilauksensa, paikan omistaja loppukädessä tarjoaa asiakkaille, mitä haluaa tai on tarjoamatta, jos ei halua. Me saimme kaiken tilaamamme, mutta meille kerrottiin vähän moittien, että tilasimme “paljon”. Rakısta emme saaneet moitteita.

Vuosi sitten emme ehkä olisi saaneet kaikkea, sillä varsinkin isäntä on aikaisemmin kuulemma ollut äärimmäisen jyrkkä. Ystävämme kertoivat, että isäntä on pehmennyt sen jälkeen, kun joku asiakas oli suuttunut, koska tämä ei ollut ensin saanut haluamaansa ja isäntä oli tullut vielä pöytäänkin komentelemaan, kuka syö mitäkin. Asiakas ja isäntä olivat ottaneet ihan käsirysyllä toisistaan mittaa. Omistaja oli kuulemma hävinnyt. Aika hurja tarina, sillä isäntä oli yli 70-vuotias hoikka papparainen.

Tuttavamme ovat käyneet ravintolassa usein, eivätkä hekään ole aina saaneet haluamaansa. Kerran isäntä oli kuulemma tokaissut, että te söitte tuota viimeksi, nyt otatte jotain muuta. Toisen kerran tuttavamme oli ottanut kaverin lautaselta juustopalasen, jota kaveri ei ollut jaksanut syödä. Omistaja oli tullut kärppänä paikalle, siirtänyt palasen takaisin kaverin lautaselle ja sanonut tuttavallemme, että koska sinä et tuota ole tilannut, et myöskään syö sitä.

Vaikka sekä ruuan tilauksen tekeminen että itse syöminen ovat aina vähän jänskättäviä tilanteita, ravintolaan palataan aina uudelleen. Sillä on omat uskolliset kanta-asiakkaansa, kuten tuttavamme. Merenelävät ovat ravintolassa aina takuutuoreita ja sen perusteella, mitä me söimme, annokset ovat aivan taivaallisen hyviä. Ankaran kalaravintolaksi annosten hinnatkin ovat hyvin kohtuullisia.

Jos tilaus onnistuu omistajapariskuntaa miellyttävällä tavalla, eikä pöydässäkään aleta sooloilla ruokien kanssa, ruokailutilanne on mitä mukavin. Isäntä kättelee vieraat ovella sekä heidän tullessaan että pois lähtiessään. Muutoin hän kuljeskelee ravintolassa katsomassa, että kaikki sujuu niin kuin pitääkin. Eli että kaikki syövät kiltisti, mitä ovat tilanneet, eivätkä kurkottele toisten lautasille.

Myös meille sattui pieni kömmähdys. Olimme tilanneet kala-annoksen, joka tarjoiltiin rukolasalaatin kanssa. Annoslautasen reunalla oli sitruunaviipale, jonka puristimme rukolan ja kalan päälle. Omistaja oli vahtinut vierestä toimiamme silmä kovana ja riensi huomauttamaan, ettei sitruuna ole tarkoitettu kalalle, vaan pelkästään rukolalle. Toisen pienen moitteen isäntä kävi antamassa yhdelle seurueestamme, joka ei ottanut omaa kalaköfteään samaan aikaan kuin muut. Isäntä kävi huomauttamassa tuttavaamme, että otapas sinäkin tuo köfte, se odottaa tuossa tarjoiluastiassa, muut syövät jo omaansa. Muita etikettivirheitä emme tehneet, joten saimme kömmähdyksemme anteeksi. Ehkä sekin auttoi, että muistimme aina välillä kehaista ruokia, kun isäntä kulki pöytämme ohitse.