Kategoria: Yleinen

Ilmastonmuutoksesta

On Tekijä kasehegeKategoria(t): YleinenJätä kommentti

Muuttaessamme Suomesta Thaimaahan koimme aikanamme melkoisen ilmastonmuutoksen. Sama tapahtui jälleen.

Thaimaan trooppisen ilmaston ja Ankaran mannerilmaston välillä on aika huikea ero. Kun Thaimaassa on tyypillisesti kuumaa ja kosteaa läpi koko maan lähes ympäri vuoden, on Ankarassa tyypillisesti kuivaa, ja täällä on vuoden mittaan voimakkaita lämpötilan vaihteluja. Sanotaan, että Ankaran talvi joulukuusta maaliskuulle on usein kylmä mutta arvaamaton.

Kävin googlaamassa ja opin, että Köppenin ilmastoluokitusta käyttäen Suomessa on luokan Df ilmasto, eli kylmätalvinen lumi- ja metsäilmasto, jossa sataa tasaisesti ympäri vuoden, kaikkina vuodenaikoina keskimäärin kohtuullisesti. Suomen kotikaupunkimme Oulu kuuluu keskiboreaaliseen vyöhykkeeseen, jossa lämpötilan vuorokaudensisäinen vaihtelu on suurempi kuin muualla Suomessa.

Tänä vuonna on Ankarassa ollut apulaisemme mukaan normaali talvi, ei siis mitään arvaamatonta ainakaan vielä. Vielä viime viikolla oli aamuisin reilut -10 astetta, päivisin muutama aste lämpimämpää. Paikalliset veikkasivat, että talvi kestää vielä pari viikkoa. Arvaamaton saattaa kuulemma kuitenkin vielä tulla, sillä Ankarassakin on koettu muutaman takatalvi.

Ankaran pohjoispuolella ja Itä-Turkissa talvi on ollut huomattavasti ankarampaa. Türk Hava yolları joutui 27.1. perumaan 143 Istanbulin lentoa, Ardahan Gölessä pakkanen kipusi kuun lopulla -27 asteeseen ja Itä-Turkissa jouduttiin sulkemaan yhteensä 2500 kylätietä lumen takia. Koillisen Bursan (josta tulevat iskender-kebabit!) lähellä olevan laskettelukeskuksen Uludağin lumensyvyys oli tammikuun lopulla 205 cm.

Tänä aamuna ulkolämpötila oli 2 astetta plussan puolella. Olimme viikonlopun reissussa, mutta näyttää, että keli on pysytellyt plussan tuntumassa jo muutaman päivän. Lumilyhdyt ovat sulaneet ja Dikmen vadisissa alkaa maa olla paikoin paljaana. Tänä aamuna oli koko laakso peittynyt sumuun.

IMG_4969.JPG

 

Tulppaanien maassa

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Myyttejä ja legendoja, YleinenJätä kommentti

Eilen aamulla luin uutisista, että Turkkikin on brändätty! Ensimmäistä kertaa, ainakin Turkin nykyhistoriassa: ”Turkey, discover the potential”. Slogan muistuttaa läheisesti Thaimaan sellaista, vaikka Thaimaan uudessa brändissähän ei kehoteta etsimään potentiaalia, vaan yksinkertaisesti ”Discover Thailand”.

Tarkoitus ei ole luoda uutta brändiä, vaan kuten Mehmet Büyükekşi (Turkin Exporters Assembly) sanoo: “Turkki on brändi jo itsessään”. Kampanjan logo on saanut vaikutteita vanhasta kufi-kalligrafiasta, joka perustuu täyden ja tyhjän tilan tasapainoon. Kufi-kuvioinnilla kuvataan kasvua, innovaatiota, synergiaa, yhtenäisyyttä, maailmaa ja harmoniaa. Toisin kuin pelkkä löytäminen, potentiaalin löytäminen tuo kieltämättä eteenpäin vievemmän fiiliksen. Brändäyksen alla oleva logo löytyy sivulta: http://www.turkeydiscoverthepotential.com/Home/Brand:

kufi turkki

Kufi-kuviot ovat hyvin esillä esimerkiksi perinteisissä turkkilaisissa matoissa. Uusista matoista, kuten meiltä, löytyy myös modernimpaa turkkilaista kuviointia.

Ainakin Ankarassa näyttää suurin osa näkyvistä työntekijöistä, kuten kauppiaista, ulkotyöläisistä, virastojen ja julkisten tilojen työntekijöistä, olevan miehiä. Yleensä miehet järjestelevät kauppojen edustalla vihannekset ja hedelmät koreihin, he ovat töissä asiakaspalveluissa ja tekevät katutöitä. Meidän lähellämme on aika monta kukkakauppaa tai -kioskia, joita kaikkia pitävät myös miehet. He sitovat liikkeissään myös kauniita kukkakimppuja ja tekevät kukka-asetelmia.

Viikonloppuna kävimme tutustumassa lähimmän kukkakioskin tarjontaan. Sitä pitää reilu 60-vuotias mies. Osasimme kysyä turkiksi ”paljonko tämä maksaa” ja kun ”tämän” hinta oli niinkin helppo kuin pyöreä kymmenluku (30 liiraa), ostimme sen pois. Tämä oli iso sidottu kukkakimppu. Olisi tehnyt mieli kysyä, kuinka paljon maksavat ruusut ja tulppaanit, joita myytiin yksittäin, mutta emme tienneet, mitä ne ovat turkiksi. Katsoin kotona sanakirjasta ja menen seuraavalla kerralla valmistautuneena kukkakauppaan ja ostan ruusuja ”gül” tai tulppaaneja ”lale”, ”lütfen!”. Ehkä ostan seuraavaksi juuri tulppaaneja, koska tulppaani on Turkin kansalliskukka – vaikka se yleensä liitetäänkin Hollantiin

Vuokrasimme nykyisen asuntomme kalustettuna. Kalusteisiin kuuluvat myös matot, ”halılar”. Koska asunnossamme oli tehty vain turkkilainen perussiivous, siihen ei kuulunut muun muassa mattojen pesua. Meinasin laittaa matot kääröksi ja varastoon, kunnes huomasin, että olohuoneen ja ruokahuoneen suurissa matoissahan oli tyylitellyt tulppaanit! Soitimme mattopesulaan ja pojat kävivät hakemassa matot pesuun. Nyt meillä on puhtaat kansalliskukkamatot kotonamme.

WP_20160125_001

Tulppaanien syntyperää ei tiedetä tarkasti, mutta ne ovat kasvaneet alun perin jossain päin Keski-Aasiaa ja Turkin alueella niitä on viljelty jostain 1000-luvusta saakka. Historian kirjat kertovat, että 1500-luvulla ottomaanit lähettivät tulppaanien sipuleita rahtialuksella Hollantiin. Historian kirjojen mukaan antwerpeniläinen kauppias luuli niitä turkkilaisiksi sipuleiksi ja teki niistä muhennosta. Lasti oli kuitenkin aika suuri, joten hän istutti loput puutarhaansa. Kauppias yllättyi aikalailla, kun seuraavana keväänä hänen pihamaalleen alkoi ilmestyä outoja kukkia. Toisen historian kirjan mukaan ensimmäisenä puutarhatulppaanin toi Eurooppaan vuonna 1554 Turkin wieniläinen lähettiläs De Busbecq, joka osti tulppaaninmukuloita matkaltaan Konstantinopolista ja istutti ne puutarhaansa.

Joka tapauksessa juuri hollantilaiset hurahtivat täysin tulppaaneihin. Alussa ne olivat vain ylellisyyskukkia, mutta pikkuhiljaa tulppaanivimma levisi myös muihin yhteiskuntakerroksiin. Ja kävi niin kuin aina markkinoille: kaupan kiihtyessä markkinat ylikuumenevat. Sanotaan, että yksi tulppaanin sipuli oli joskus arvokkaampi kuin Rembrandtin maalaus! Tulppaanipörssin kaatumista pidetään Euroopan ensimmäisenä tunnettuna talouskuplan puhkeamisena.

Sunnuntaina 24.1.2016

On Tekijä kasehegeKategoria(t): YleinenJätä kommentti

Tänään on kaunis sunnuntaiaamun auringonpaiste ja pakkasta -11 astetta. Taitaa olla kylmempää kuin Suomessa tällä hetkellä.

WP_20160124_002[1].jpg

WP_20160124_004.jpg

Täällä tulee käveltyä paljon. Tosin myös Bangkokissatuli päivän mittaan aikalailla askelia, vaikka pääasiassa junalla kulkikin: kotoa oli kuitenkin kävelymatkaa juna-asemille ja myös laitureille piti kiivetä portaita pitkin. Täällä käveleminen on kuitenkin ehkä kuntoa ajatellen tehokkaampaa, koska mastossa on paljon korkeuseroja. Kauppaankin mennään kiipeämällä pätkä tietä kulmassa, joka tuntuu 45 asteelta. Hiukan jänskäsin, tuleeko tuota samaa reittiä talven liukkailla mäkilaskua alas, mutta ainakin meidän kaupunginosassamme autoteiden ohella myös jalkakäytävät suolataan.

Kävellessä huomaa myös, että olemme aika korkealla. Ensimmäisinä päivinä lähdin aika reippaasti kiipeämään tuota 45-asteen kulmaa ja huomasin tuota pikaa, että alkoi ihan ottamaan henkeen. Google kertoi, että uusi asuinkaupunkimme sijaitsee maksimissaan 1004,74 metrin korkeudessa ja minimissäänkin olemme 912,75 metrissä. Aikamoinen nousu Bangkokin 0,5-2 metristä!

Kävimme eilen tunnin kävelyreissulla ja samalla kaupassa. Lähikadultamme löytyy ainakin useampi apteekki ja ruokakauppa, elektroniikkakorjaamo, taidetarvikemyymälä, sekatavarakauppa, kukkakauppoja, kaksi eläinlääkäriä, kalakauppa ja lihakauppa, posti, pankkiautomaatteja, kebab-ravintoloita ja yksi kaupungin harvinaisuuksista eli itämainen ravintolan. Ravintolan kyltissä oli iso lohikäärmeen kuva, joten veikkaanpa, että sieltä saisi jonkinlaista kiinalaista ruokaa.

Ankarassa ei juuri ulkomaalaisia ravintoloita ole näkynyt, muita kuin jokunen italialainen pizzeria. Suurin osa pizzeriantapaisistakin on turkkilaisia lahmancun-ruokapaikkoja (ainakin jossakin olen nähnyt käännöksenä lahmanculle ”turkkilainen avopizza”). Paikalliset ”relocation”-apurimme olivat sitä mieltä, ettei täällä juuri ulkomaalaista ruokaa tai ulkomaalaisia ruokatarvikkeita tarvitse, kun turkkilainen ruoka on itsessään jo niin hyvää. Sellaista kansainvälistä asennetta.

Löysin kotoamme viikolla avaimen, jonka avaimenperässä luki ”bahçe” eli puisto. Testasimme sitä eilen puistoon vievään porttiin ja se toimi! Kävimme siis ensikävelyllä Dikmen vadin puistossa. Tuntui aika kylmältä, koska meillä on vain myöhäissyksyvaatteet mukanamme, mutta reilun puolen tunnin lenkin tarkenimme. Vähänlaisesti oli ihmisiä liikkeellä. Ehkä ilma ei ollut kaikkein paras, koska aurinko ei eilen paistanut. Puistossa oli kuitenkin jokunen koiranulkoiluttaja ja perheitä lastensa kanssa laskemassa mäkeä. Kyllä olisivat meidänkin pojat tykänneet pienempänä!

WP_20160123_003.jpg

Runtastic.com-sivulta löytyi Dikmen vadisin tilastoja: kävijöistä on tasaisesti 50% miehiä ja 50% naisia, puiston käyttäjien keski-ikä on 29 vuotta (olimme siis sieltä vanhasta päästä!), siellä käy eniten ihmisiä perjantaisin ja keskimääräinen kulkuvauhti on 10,40 km/h. Ja jos kulkee ympäri koko laakson eli 5,52 kilometrin kävelyreitin, polttaa keskimäärin 363 kcal. Kaloreita voi polttaa lisää kävelyreitin varrella olevissa liikuntapaikoissa. Puistosta on kuvattu mukavia videota, joissa näkyy koko laakso vähän lämpöisempinä vuodenaikoina, esimerkiksi: https://www.youtube.com/watch?v=0FoAIoyoOKw ja https://www.youtube.com/watch?v=o0xKP9D7xOw.

WP_20160123_001.jpg

Lämmitimme puistokävelyn jälkeen eka kerran saunan. Sitä ei varmasti ole kovinkaan paljon käytetty, vaikka se olikin alun perin mahdottoman likainen. Monilla sauna toimii kuulemma varastona. Ehkä se on ollut sitä myös edellisellä asukkaalla, sillä lauteet ovat lähes käyttämättömän näköiset. Saunamme on ruotsalainen. Siellä ei ole lämpömittaria, mutta viiden minuutin tiimalasi ja kosteusmittari sen sijaan löytyvät. Kosteus näytti korkeimmillaan 40, tiimalasia emme käyttäneet 🙂

Erikli- ja Almalik-pullot toimivat ja jäälyhdyt ovat valmiita. Illalla ne saavat tuikut sisäänsä!

WP_20160124_001[1].jpg

Lumisessa Ankarassa 22.1.2016

On Tekijä kasehegeKategoria(t): YleinenJätä kommentti

Kun saavuimme Ankaraan viikko sitten, ilma oli jo nollan kieppeillä ja kaikkialla oli hyvin syksyisen näköistä. Ruoho hiukan vihersi, mutta lehtipuissa ei enää ollut lehtiä. Vastapäisessä puistossa kuuset vihersivät ja koivut hohtivat paljaina.

19. tammikuuta yöllä satoi ensilumi! Aamulla koko Dikmen vadi on ihanan valkoisena, samoin meidän terassimme ja ne vähät istutukset, jotka talven yli kestävät – jopa aloe vera. Kävin aamupäivällä tunnin kävelylenkillä Botanik parkissa. Oli oikein kaunista, kuin keväällä Suomessa. Aurinko loisti taivaalla, vastasatanut lumi kimmelsi.

Eilen aamupäivällä lunta oli tullut jo niin paljon, ettei kahlaamatta olisi päässyt talosta ulos. Ehdin jo miettiä, millä ihmeellä ilman lapiota ja kolaa siirtelen lumen portaiden edestä ja käytävältä, kun ulkoa alkoi kuulua ääntä. Talon ”talkkari” teki lumitöitä meidän asuntomme edessä! Ei näköjään tarvitse itse lapioida edes omaa kulkuväyläänsä.

Lunta oli tullut niin paljon, että ainakin jotkut Ankaran koulut olivat eilen kiinni. Jos Suomessakin suljettaisi koulut tällaisen lumimäärän takia, olisivat ne ainakin pohjoisessa kiinni koko tammi- ja helmikuun, toisinaan vielä maalis- ja huhtikuunkin! Koulujen kiinnioleminen näkyi Dikmen vadin puistossa – ja kuului meidän olohuoneessamme. Puistossa oli liuta lapsia laskemassa pulkkamäkeä ja iloinen huutelu kajahteli laaksossa. Naapurin pihalle oli ilmestynyt kaksi suurta lumiukkoa porkkananenineen.

Liikenne on lumen tulon aikaan hidasta, etenkin aamulla ja iltapäivällä. Näin eilen aura-autoja uutisissa, joten ainakin täällä aurauskalustoa jonkin verran on. Tuo uutiskuva tosin oli Istanbulin liepeiltä, jossa lunta on tullut vielä enemmän kuin täällä. Jopa niin paljon, että siellä on jouduttu perumaan lentoja useaan otteeseen. Meidänkin automme tuonti Istanbulista on kuulemma sen vuoksi viivästynyt. Lunta täytyy olla tiellä tosi paljon, sillä auto on Volvo.

Lumi on nyt pysynyt maassa kolme päivää, ja kaikki on edelleen kauniin valkoista. Tyhjät viiden litran Erikli- ja Almalik-vesipullot on terassilla vedellä täytettyinä odottamassa, josko Ankaran pakkaset saisivat niistä jäälyhdyt aikaan. Kynttilä on turkiksi ”mum”, apulainen opetti, joten sellaisen etsin sitten kaupasta. Tiedän, että tällä hetkellä Suomessa asuvia sukulaisia ja tuttavia lumijutut eivät oikein jaksa innostaa. Meille tämä on kuitenkin Thaimaan vuosien jälkeen harvinaista herkkua. Parvekkeelta oli niin kaunis näkymä, että kuvasin pätkän kännykällä. Harmi, että en saa videonpätkää ladattua tälle sivulle!

 

cropped-img_4945.jpg

Lumi varmasti pehmentää ääniä täälläkin. Asumme aika keskellä Ankaraa, mutta tänne ei tällä hetkellä oikeastaan kuulu liikenteen ääniä kuin satunnaisesti. Vaikka asumme aika korkealla, on tämä laaksoaluetta. Vaikka isommat tiet eivät ole kaukana, ovat ne kuitenkin ylempänä, jolloin liikenteen ääni jää ilmeisesti jonnekin matkalle. Jos isoja kerrostaloja ei näkyisi ikkunoista, voisi luulla, että asustelemme pienemmässäkin kaupungissa. Mukava pikkukaupungin tunne Bangkokin jälkeen.

Kuvasin illalla saman näkymän terassiltamme moskeijojen iltahuudon aikaan. Iltahuudot erityisesti ovat aika vaikuttava näin muslimimaan noviisille, kun ne kajahtavat laakson ylitse. En ole varma, montako kertaa minareeteista kuuluu päivän mittaan kutsuhuutoja, mutta ainakin aamuisin heti kuuden jälkeen ja iltaisin ennen puolta seitsemää. Tänään kuului päivällä kutsuääni sekä heti yhdentoista jälkeen että kahdentoista jälkeen. Olisikohan joku ottanut varaslähdön vai laskevatko jotkut keskipäivän ajan erilailla? Tiedä häntä. Aamuisin kuuluu myös yhdessä aamuhuutojen kanssa koirien haukuntakuoro. Onneksi hiukan kauempaa, jolloin sitä ei edes kuule, ellei sitten satu olemaan juuri silloin hereillä.

Kauppareissuja

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Ruokajuttuja, YleinenJätä kommentti

Asustelimme jo joulukuun Ankaran reissulla uudessa kodissamme. Asunto oli melkoisen likainen turkkilaisen perussiivouksen jäljiltä, mikä sille oli kuulemma tehty. Meni eräskin pari sukkia mustaksi ennen kuin sain luututtua lattiat. Astianpesuaineella (ainoa siivousaine, jota meillä oli) yhden kerran siivouksella sai ainakin suurimman lian pois, etteivät sukat enää luistaneet lattiapölyssä. Muuten asunto tuntui siltä, että siitä tulee helposti koti meille. Erityisesti keittiö, mikä on meille hyvin tärkeä huone, on mukavan tilava ja valoisa.

Kävimme kantamassa lisää pesuaineita ja pesutarvikkeita lähikaupasta ja lauantaina kävimme täydentämässä varastoamme vielä Cepa-ostoskeskuksessa, paikallisittain Cepa AVM:ssä, alışveriş merkezissä. Taksilla, sillä työsopimukseen kuuluvaa autoa emme vieläkään saaneet. Se odottaa kuulemma vara-osaa Ruotsista. Taksit eivät Suomeen verrattuna ole kalliita, Bangkokiin verrattuna taas jo aika hintavia. Mutta Bangkokin taksit ovatkin hävyttömän halpoja. Silloin, kun siellä taksikuskit suostuvat liikkeelle lähtemään.

Cepasta löytyi Carrefour-tavaratalo, josta näkyi saavan aasialaisia ja länsimaisiakin ruokatarvikkeita. Cepan Bauhausista löytyi myös hyvin perustarviketta kotiin. Esimerkiksi lamppuja, ruuvimeisselisarja ja korkeat tikkaat, että pääsemme vaihtamaan palaneet lamput. Hyvä ostoskeskus.

Kävimme viime viikonloppuna toisessa suuressa ostoskeskuksessa, Ankamallissa. Ankamallissa on hyvä ruokakauppa 5 Migros, jossa saimme kassalta Money gold –jäsenkortin, jolla saimme heti useamman kymmenen liiran alennuksen ostoksistamme. Ankarassa on Migros-kauppaketju, jonka nimen edessä on tietty määrä M-kirjaimia osoittamassa, kuinka laaja valikoima heillä on. Yleensä kaupat ovat M Migros, MM Migros, MMM Migros jne. Olikohan tämä tilan säästämisen vuoksi merkattu numerolla?

Auttavaa kielitaitoani olen päässyt harjoittelemaan kaupoissa. Pääsisin vielä paremmin, jos tulisi aina hetkessä mieleen oikeat sanat ja kieliopit! Nyt menee enemmän kuuntelun puolelle, ja saan sanottua tilanteesta riippuen ”evet” (kyllä) ja ”hayır” (ei), ”anladım” (ymmärsin) tai ”anlamadım” (en ymmärtänyt). Sentään saa aina kysyttyä välillä, mistä mikäkin ruokatavara löytyy ja että paljonko maksaa. Tai että otan tuota niin-ja-niin monta kappaletta tai niin-ja-niin monta grammaa.

Turkkilaiset ovat kovia myymään, mikä ei ole yllätys – ikivanhalla kauppareitillä kun asustelemme. Anatolian alue on ollut kauppareittien risteyspaikka ainakin silkkitien ajoista saakka. Kaupustelu on kauppiailla jotakuinkin verissä. Isoissa marketeissa sitä ei juuri huomaa, ellei siellä ole ruokaesittelyä ja maistiaisia tarjolla. Ja esittelijällä ruokia myös myynnissä. Olen kuitenkin monta kertaa jo lähtenyt pienemmistä kaupoista kassissani jotain ihan muuta kuin olin kaupasta lähtenyt hakemaan – tai sitten huomattavasti enemmän sitä, mitä oikeasti lähdinkin hakemaan.

Yhdessä naapurikaupassamme huomasin ostaneeni lampaan satulaa ja itse kuivattua ja maustettua lihaa, vaikka lähdin hakemaan vain kanaa illallista varten. Samasta kaupasta ostin jätti-ison palasen ”beyaz peyniriä ”(valkoista juustoa), vaikka tarkoitus oli ostaa vain pieni palanen alkupaloiksi. Toisena päivänä toisessa naapurikaupassamme lihakauppias myi minulle naudan paistinpalasia, vaikka pyysin vieressä olevia isoja lammaspaloja. Pienet nautapalat ovat kuulemma ”daha güzel” (parempia), joten niitä kannattaa ottaa. Otin. Olisiko naudanpalojen myymisintoa edesauttanut se, että lihakauppiaalla oli takana olevalla pöydällä iso naudan ruhonpala paloiteltavana? Olisiko siitä tullut uutta lihaan myyntiin samalle päivälle ja piti saada edelliset lihat myytyä? Ei sen puoleen, minulle myyty lampaansatula oli taivaallisen hyvää ja naudan lihakin tuoretta ja hyvää. Sain kaupasta myös mukaani ison pussillisen mustia oliiveja, joita pyysin sata grammaa. Ne ovat kuulemma ”çok güzel” (tosi hyviä), joten kannattaa ottaa paljon, ”istiyor musunuz?” (haluatteko?). Ja suustani tuli ulos vain ”evet, teşekkürler” (kyllä, kiitos). Sanavarastooni olisi kyllä kuulunut myös ”Yeter. Daha koymayın lütfen”” (riittää, älä laita enempää).

Lähikaupassamme kassa kysyi eilen, että ”Çağadaş kartı var mı, yok mu?” (että onko Çağadaş-kaupan jäsenkorttia vai ei). Eikä mieleen tullut kuin että ”yok” (ei ole). Seuraava asiakas lainasi omaansa, että sain alennuksen, ”indirim”, jostakin tuotteesta. Kassa kysyi, haluaisinko ostaa vielä viidellä liiralla vessanpuhdistusainetta, saisi nyt tällä kortilla halvalla, ja sitä olisi sopivasti tässä kassalla. ”Hayır, teşekkür ederim”; en halua, kiitos. Kassa katsoi oikein anovasti silmiin ja yritti uudelleen ”istiyor musunuz?”; jos sittenkin haluaisitte? Seuraavaakin asiakasta tapaus selvästi huvitti. En kuitenkaan ostanut vessanpuhdistusainetta. Ehkä kassa sai seuraavan asiakkaan heltymään. Ja vasta kotimatkalla tuli mieleen, miten sanotaan, että ei ole korttia, mutta itse asiassa haluaisin sellaisen. Säästän tuon lauseen seuraavaan kertaan.

IMG_4746.JPG

Yritin eilen ostaa liesituulettimeen lamppua. Lähikatujen kaupoista sitä ei löytynyt, mutta oli kuitenkin hauska kauppareissu. Katsoin sanakirjasta, että lamppu on ”ampül”, liesituulettimelle ei sanaa löytynyt. Eli koitin kaupassa suomalaisella turkkiaksentillani selittää, että ”keittiössä, hellan päällä on kone. Lamppu puuttuu. Pieni lamppu.” Luulen, että niissä kaupoissa, joista kysyin, ymmärrettiin ainakin jotain. Ehkä, että tämä ulkomaalainen kovasti haluaa ostaa jotain, mutta edes turkkilainen ei hänelle onnistu myymään mitään. Koitan onneani uudelleen Bauhausista.

Vaikka kaupassa käynti välillä tuokin yllätyksiä kassiin, on se kokemuksena kielimuureineen niin erilainen kuin ensimmäiset ostosreissut Bangkokissa 1990-luvulla, jolloin siellä ei juuri englanninkielistä palvelua löytynyt. Täällä ihmiset eivät ole hämillään, eivät pelkää ulkomaalaisia, eivät itse asiassa tunnu olevan millänsäkään, vaikka toinen ei ymmärtäisi heidän kieltään. Ongelma siirtyy sujuvasti kuulijalle.

Turkin kielestä ja kirjallisuudesta

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Kirjallisuus, Turkin kielestä, YleinenJätä kommentti

Bangkokista oli todella vaikea löytää turkin opettajaa, mutta lopulta lähes parin kuukauden etsinnän jälkeen sellainen löytyi. Kieltenopettajaa tosin ei löytynyt silloinkaan, mutta aloitin turkin opinnot 29.9. natiivin turkkilaisen matematiikan opettaja johdolla. Aiemmin olivat turkkia Bangkokissa  opiskelleet kuulemma vain thaimaalaiset, joille opiskelumateriaali olikin suunnattu. 90 tunnin oppikirja 1:n kahlasimme läpi reilussa 20 tunnissa. Loput 40 tunnin kurssista kävimme läpi kirjaa 2.

Turkki on mielenkiintoinen kieli. Ymmärrän, miksi jotkut sanovat sitä suomen sukuiseksi. Sitähän se ei ole, mutta yhtäläisyyksiä löytyy sen verran, että turkin vaikeimmaksi ja haastavimmaksi puoleksi sanottua kielioppilogiikkaa on suomalaisen helppo ymmärtää. Kotitöitä kielen opetteleminen kuitenkin vaati. Koska opettajani ei ollut kielenopettaja, hän kutsui muun muassa kaikkia sanataivutuksia ja liitteitä ”suffikseiksi”. Onneksi oppikirjojen lopussa oli suurin osa kielioppiasioista selitettynä englanniksi.

Kuukauden päivät opiskelin turkkia lähes joka päivä kolme tuntia kerrallaan. Varsinainen suggestopedinen kielikurssi! Kaksi kertaa tuona aikana kävimme Ankarassa, jossa sain testata alkeistaitojani. Yöllä herätessäni mieleeni tuli turkin sanoja ja lauseita, enkä saanut jatkettua unta, ennen kuin sain kaikki päätteet ja sanat oikeaan järjestykseen.

Välillä sain turkkilaiselta opettajaltani turkkilaisia tarinoita läksyksi, kuvakirjoina CD-levyn kanssa. Tarinat olivat tosi surullisia ja aiheet vaikeita. Tässä muutama esimerkki. Opettavaista realismia?

Kasağı-tarina tapahtuu maaseudulla. Päähenkilöinä on kaksi nuorta veljestä. Perheen tallimestari opettaa pojat sukimaan hevosen. Kerran isompi pojista haluaa sukia hevosen ihan itse. Tallissa ei ole ketään muita, joten hän lähtee etsimään sukaa tallimestarin huoneesta ja löytääkin rautaisen sellaisen arkusta sängyn alta. Hevonen ei tietysti tykkää rautapiikeistä, joita poika koittaa sitten pehmittää hankaamalla sukaa ensin kiviseinään, sitten ulkona olevan juoma-altaan reunaan. Suka menee rikki, poika heittää se vesialtaaseen ja lähtee pois. Kun isä tulee paikalle ja näkee rikkinäisen suan, hän kysyy, kuka sen on rikkonut. Tallimestari ei tietysti tiedä ja iso veli valehtelee, että pikkuveli on sen tehnyt. Pikkuveli huudetaan paikalle, häntä torutaan ja isä antaa hänelle selkäsaunan. Pian pikkuveli sairastuu vakavasti. Isoveli katuu yöllä ja haluaa pyytää anteeksi valhettaan, mutta isosisko kehottaa odottamaan aamuun sakka. Aamulla pikkuveli on jo kuollut.

Ant-tarinassa vanha mies muistelee kouluaikojaan. Jotkut oppilaat tekivät verivaloja ja leikkivät aina toistensa kanssa. He ovat verivalalla luvanneet puolustaa aina toisiaan. Päähenkilö haluaa myös tehdä verivalan jonkun kanssa, mutta hänen äitinsä kieltää. Poika tekee sen kuitenkin ystävänsä kanssa. Eräänä päivänä kulkukoira jahtaa pokia ja hyökkää heidän kimppuunsa. Verivalan vannottamana ystävä suojelee päähenkilöä, ja koira puraisee ystävää. Koiralla on rabies, ja ystävä kuolee pian saatuaan tartunnan.

Turkin opettajani kysyi kerran, olenko lukenut turkin kansalliskirjailijoiden teoksia. Hiukan häpeillen tunnustin, että en. Löysin ilokseni Orhan Pamukin teoksen ”Lumi” (Tammen keltainen kirjasto) Leppävaaran Suomalaisesta kirjakaupasta. Kirja kertoo päähenkilö Kan kokemuksista Karsin kylässä. Kars on Turkki pienoiskoossa poliittisine, kulttuurisine ja sosiaalisine kerrostumineen. Koko kirja on hyvä, mutta muutama kohta pysähdytti pidemmäksi aikaa. Muun muassa seuraavat:

”Onko Saksassa ollut rankkaa?” İpek kysyi. ”Minua on suojannut se, etten ole oppinut saksaa”, Ka vastasi. ”Ruumiini vastusti saksaa, ja sen avulla onnistuin varjelemaan viattomuuttani ja sieluani.” (s.49) ”Ka … kuuli taas saman hiljaisuuden, tunsi olevansa kotonaan, koska ei alkuunkaan ymmärtänyt maan kieltä, ja kirjoitti runoja.” (s.50)

”… Jos kirjoitatte romaanin Karsista ja minä pääsen siihen mukaan, niin haluan että kerrotte lukijalle, ettei hän saa uskoa mitään mitä te sanotte minusta ja meistä. Ei kukaan voi ymmärtää meitä kaukaa.” (s. 531) (Fazıl)

Kirjoitin joulukuussa Ankarasta viestin turkin opettajalleni Bangkokiin, etten enää ehdi ottaa enempää turkin tunteja. Lisäopiskelu jää Ankaraan. Kirjoitin turkiksi ja tarkastin oikeinkirjoituksen turkkilaisen kodinkonemyyjän innoittamana Googlen käännösohjelmalla, koska jätin sanakirjani Bangkokiin. Ohjelma ei osannut taivuttaa kaikkia sanoja, erityisesti verbejä, eikä aina laittaa sanoja oikeaan järjestykseen lauseessa – ongelma on käännöskoneella sama suomen kielen kanssa. Kirjoitukseen tuli tietysti virheitä, koska minulla ei ollut turkin oppikirjoja mukanani, mutta se oli opettajan mielestä yrityksenä siltikin ”impressive”.

Joulukuun Ankaran reissulla kävin myös Espoossa ja Oulussa. Tuli viimein olo, että elämä kolmen kodin (Suomi-Thaimaa-Turkki) välillä on todellista. Kaikissa on kotonaan, mutta mihinkään ei ole täysin asettunut. Ovatkohan muut ihmiset täysin asettuneita johonkin maantieteellisesti rajattuun paikkaan? Kuinkahan rajattuun paikkaan? Olo ei ole juureton, sillä juuremme ovat Pohjois-Suomessa. Ne on varmaan kuitenkin repäisty mukaan – juuriahan kantaa aina mukanaan. Jos ne istuttaa vain kevyesti maahan uudessa asuinmaassaan, ne voi taas ottaa mukaansa, kun tulee tarve. Kaipa siitä juurakosta kuitenkin jotain maahan jää, koska vanhoissa asuinpaikoissa ”on kuin kotonaan”. Siksi toisen kerran Thaimaahan tulomme tuntui varmasti niin helpolta. Vähän jännityksellä odotamme, mitä tämä maa tuo meille tullessaan. Meitä ei ainakaan suojaa se, ettei opittaisi turkkia. Se on jo päätetty. Ei suojannut kielimuuri Thaimaassakaan. ”Viattomuus ja sielu” kärsivät, mutta se riski on otettava. Kielen avulla on ainakin helpompi yrittää ymmärtää uutta kotimaataan täältä läheltä.

Joulukuussa 2015 Ankarassa matkaseuranani  oli kälyltä saatu Mielikki Ivalon Istanbulista Intiaan –teos. ”… Meidän suomalaisten käsityksiä muhamettilaisesta maailmasta yleensä ja erityisesti turkkilaisista voitaneen sanoa sekaviksi ja ristiriitaisiksi…” sanoi Mielikin mukaan Asko Ivalo Suomen Kuvalehdessä vuonna 1951. (s.53-54).

Tällä hetkellä voin omasta puolestani yhtyä Askon ajatuksiin.

Toinen ennakkovierailu 12.-16.10.2015

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Turkin kielestä, Turkista, YleinenJätä kommentti

Teimme toisen vierailumme Ankaraan, jossa oli edellisenä päivänä rähähtänyt pommi päärautatieaseman edessä. Tarkoitus oli ollut järjestää mielenosoitus rauhan puolesta. Kaksi itsemurhapommittajaa, yli 100 kuollutta, suuri määrä loukkaantuneita. Syyllisiä etsitään ja eri medioissa syyllistetään eri poliittisia ja uskonnollispoliittisia puolueita.

Vierailumme kanssa samaan aikaa tapahtunut Sauli Niinistön vierailu oli hyvin katettu lehdissä ja televisiouutisissa. Ratsujoukko saatteli vaaleansinisissään Finlandiya liderin ja hänen vaimonsa presidentin linnaan. Sauli tervehti joukkoja ”merhaballa” ja presidenttipariskunnat kävelivät rintarinnan sinistä mattoa pitkin linnaan sisälle.

Ihmisiä puhututti liderimme etukäteiskommentti matkasta. Mediassa oli esilllä, kuinka Sauli oli sanonut, että hiukan jännittää, kun Turkin presidentillä on niin suuri palatsi; Suomi on niin köyhä, ettei meillä kuulemma ole varaa sellaisiin palatseihin. Sauli oli kuulemma arvellut, että täytyisi ehkä ottaa kompassi mukaan, ettei eksy. Sarkasmi puri tavallisiin turkkilaisiin. Pisteet Suomelle. Sauli oli antanut lentokoneessa haastattelun lehtimiehelle ekonomiluokassa ja joissakin Turkin medioissa kerrottiin, että Suomen presidentti lentää tasavertaisena tavallisen kansan joukossa. Kuinka korruptoimatonta ja oikeudenmukaista! Saulillahan oli toki business-paikka, mutta pisteet menivät silti Saulille ja Suomelle.

Muutossamme avustavan turkkilaisen mukaan suomalainen lehtimies oli päässyt esittämään yhden kysymyksen presidentti Erdoğanille. Kysymys kuului: ”Kun olen kieltänyt tuolla maaseudulla, kuulostaa, että ihmiset eivät ole tyytyväisiä hallituksenne toimiin vaan ovat tuohtuneita korruptiosta ja vallan väärinkäytöstä – Ankaran pommi-iskustakin syytetään poliittista peliä pelaavaa hallituspuoluetta – mitä sanotte?” Mediajulkisuus oli jälleen taattu.

Tämä matka oli samalla asunnonetsimisreissu. Kävimme katsomassa kymmenkunta asuntoa, joista suurin osa oli kerrostaloissa. Yhdessä oli iso parveke, jossa oli kiviuuni-grilli. Yksi oli kaksikerroksinen kerrostalon kattohuoneisto, duplex, jossa toisen kerroksen makuuhuoneesta pääsit terassille, jossa oli myös kiviuuni. Yleensä Ankarassa ei kuulemma saa parvekkeilla grillailla savun takia, mutta jos parvekkeella tai terassilla on valmiiksi muurattu uunigrilli, tarkoittaa se, että niitä saa käyttää, koska niissä on myös piippu, joka vie savut yläilmoihin eikä naapureille. Yhdessä muuten mukavassa asunnossa oli sen kolmesta parvekkeesta kaksi ottaneet pulut lentotukikohdakseen. Reissun ainoa omakotitalo oli ihanalla paikalla, siinä oli mukava nurmikkopiha ja alakerrassa takka. Se oli kuitenkin aika suuri ja kalustamaton.

Viimeinen asunto, jota katsoimme, oli Dikmen vadin terassikodeissa. Nimensä mukaisesti talot oli rakennettu terassimaisesti rivitalo-pienkerrostalo-tyyliin. Sisään taloon mentiin neljännestä kerroksesta. Edessä olevassa vadissa eli laaksossa on iso vartioitu puisto. Katsoimme paria asuntoa, joista toinen oli kalustamaton, toinen kalustettu. Asunnoissa oli sauna! Ruotsalainen sellainen. Varasimme itsellemme sen kalustetun.

Olin tähän reissuun mennessä opiskellut 17,5 tuntia turkkia ja oppinut aakkoset ja numerot, kysymään ”mikä tämä/se/tuo on”, sanomaan päivää, esittelemään itseni, sanomaan ikäni, esittelemään perheeni ja kertomaan, mitä kieliä puhun sekä kysymään ja kertomaan kellonajan. Olin varma, että näitä taitoja en vielä tällä reissulla pääse käyttämään. Toisin kuitenkin kävi! Taksimatkalla Botanik-puistoon kuski kysyi kaikki ensimmäisten kappaleiden kysymykset: ”Mistä olet kotoisin?”, ”Onko teillä lapsia?”, ”Kuinka monta?”, ”Kuinka vanhoja?” (Maşallah!), ”Mitä kieliä puhut?”. Kuski myös kehotti, että ”pratik, pratik!”, kyllä se turkki sieltä alkaa sujumaan.

IMG_4748.JPG

Opettelin turkkia hotellihuoneessa televisiosta. Ohjelmatarjonta oli valtava: erilaisia kokkiohjelmia, uutisia, puheohjelmia, dubattuja elokuvia, saippuasarjoja. Kirjoittelin vihkoon uusia sanoja ja koitin sanakirjani kanssa ymmärtääkin jotain. Yllättäen joissakin jutuissa pysyi jonkin verran kärryillä – kuva tietysti auttoi siinä. Opin myös, että resepteissä mitat ovat teelaseina, çay bardağı.

Vaikka ankaralaiset eivät yleensä tunnukaan puhuvan englantia, ei heillä silti tunnu olevan ongelmia kommunikoida vieraskielisten kanssa. Ongelma on siellä toisessa päässä. Koin tuon toisen pään, kun kävin Armada-tavaratalon alakerran kodinkoneliikkeessä katsomassa pesukoneen hintoja. Koneisiin oli teipattu hinnat selkeästi, mutta koneet olivat liikkeen takaosassa. Kävelin sisään ja ajattelin katsahtaa hinnat pikaisesti ja kävellä samalla vauhdilla ulos liikkeestä. Helpommin sanottu kuin tehty. Myyjä hoksasi heti potentiaalisen asiakkaan. Sanoin hyvin vajavaisella turkillani, että en osaa turkkia ja että katson vain pesukoneiden hintoja. Myyjä ei ollut kielimuurista millänsäkään, vaan alkoi esitellä koneita, niiden ominaisuuksia ja tehoja. Hän istutti minut myyntipöydän tietokoneen ääreen ja klikkasi itsensä Googlen käännöskoneeseen. Myyjä naputteli turkiksi näytön vasempaan laatikkoon jotain ja tekstilaatikkoon oikealle ilmestyi pikkuhiljaa: ”This machine is the most popular and best sold machine”.

Englanninkielinen teksti otti aikansa muotoutua, koska turkissa sanoja taivutetaan ja pääverbi lisätään aina vasta lauseen loppuun. Joka tapauksessa sain tietää, että ”tämä kone on markkinoiden paras” (myyjä nousi ja kävi taputtamassa yhtä koneista), ”siinä on automaattinen pesuaineannostelija”, ”koneessa on ajastin” ja että ”se on taloudellinen, koska se mittaa joka kerta erikseen tarvittavan vesimäärän”. Toinen kone taas (myyjä nousi taputtelemaan viereistä konetta) ”on edullisempi, vaikkakaan ei ihan yhtä hyvä”, ”siinä pitää annostella pesuaine itse” ja ”linkousteho ei ole ihan yhtä hyvä”. Sain myös tietää, että ”ensimmäinen näkyvissä oleva hinta on koneelle, toinen, hiukan korkeampi hinta, on hinta koneelle kotiin kuljetettuna ja asennettuna”. Koko aikana minä tarvitsin vain yhteensä viisi sanaa turkkia, myyjä ei sanaakaan englantia 🙂

Eka kertaa Ankara’da 18.-21.9.2015

On Tekijä kasehegeKategoria(t): Ruokajuttuja, Turkin kielestä, Yleinen3 kommenttia

Kävimme ennakkovisiitillä tulevassa uudessa kotikaupungissamme vanhasta kotikaupungistamme Thaimaan Bangkokista, jossa olemme asuneet kahteenkin otteeseen, yhteensä noin 16 vuotta.

IMG_4648Emme osanneet odottaa Ankaralta oikeastaan mitää, siksi uusi tuttavuus koko kaupunki meille oli. Turkin tapahtumia olemme seuraillet sen verran kuin ne ovat kansainvälisiä uutiskynnnyksiä ylittäneet. Muutoin Turkin tietomme on peräisin enemmänkin kouluajoiltamme –  eli suurin osa autuaasti unohdettua.

Ankara tuotti meille mukavan yllätyksen. Se vaikutti modernilta ja Thaimaan vuosien jälkeen ainakin ulkoisesti kovin eurooppalaiselta kaupungilta. Ruuasta ja kokkauksesta pitävälle muuttoa suunnittelevalle ruokakaupoilla on suuri merkityksensä, joten teimme pikaisen katsauksen hotellimme lähellä oleviin ruokakauppoihin.

Lähistöltä löytyi paikallinen Bangkokin mini-Paragon eli Next Level, jonka alakerrassa oli paikallinen Bangkokin Villa Market/Central Food Hall  eli Macro Center. Sieltä sai muun muassa saksalaista pumpernikkeli-ruisleipää, tuoretta vaaleampaa leipää, täysjyväpastaa ja Cirion tomaattipurkkeja. Kaupassa oli oma kylmätiskinsä turkkilaisille mezelereille eli alkupaloille: oliiveille, tahnoille ja salaateille. Hyvän näköistä lihaakin löytyi, lammasta, nautaa ja kanaa. Turkista on kuulemma vaikea löytää porsaan lihaa, muslimimaassa kun ollaan. Katsastin myös kaupan viinipuolen. Viinit olivat miinus %30 juurikin tänä päivänä, sanoi viinipuolen myyjä minulle iloisesti – turkiksi. Kun en heti oikein ymmärtänyt, hän otti taskulaskimen esille ja näytti pientä lappua hyllyn kupeessa (numero 30 ja paljon pientä printtiä), heitti laskimeen turkkilaisen viinipullon hinnan (osasin sanoa ”türk şarap”), ja otti siitä 30% pois. Ostin. Olin vähän ennen kyllä huomannut lapun ja ehtinyt miettiä, että pitääköhän tänään olla vähintään 30 vuotta, että saa ostaa viiniä. Eikö siinä olis ideaa Thaimaan Prayutille järjettömien kellonaikojen sijaan? Löysin myös hiukan edullisemman oloisen ruokakaupan, paikallisen Foodlandin eli Kipan toisesta ostoskeskuksesta, Armadasta. Ruuan suhteen ei siis ole huolta.

Tarvitsin lisää Turkin liiroja, joten etsiskelin Next Levelistä pankkiautomaattia. Ostoskeskuksessa oli ATM-kylttejä ja niiden vieressä portaiden kuvia alaspäin. Koitin kysyä vartijoilta (joita kuljeskeli paikassa useampi, aamuisella ainakin enemmän kuin asiakkaita), mistä se mahtaa löytyä: ”Nerede aa-tee-äm? Nerede ei-tii-em?” Ei ymmärrä (olkapäät ja kädet kohoavat siihen malliin), hymyilee kuitenkin. ”Money, cash?” ”Sori”, mutta hymyilee uudelleen. Viimein ATM löytyi talon alakerrasta. Turkiksi automaatti olisi tietysti ollut ”aa-tee-mee”.

Ankara muistuttaa jotenkin Bangkokin 1990-lukua: kaikki on turkiksi ja kaikki tuntuvat puhuvan vain turkkia. Iso ero kuitenkin on, että täällä ihmiset katsovat silmiin ja sanovat turkiksi, että eivät ymmärrä ulkomaalaista, että mitä ulkomaalainen oikein haluaa. Ja korottavat ääntään ja sanovat saman uudelleen, turkiksi, kun ulkomalainen ei osaa heti vastata. He eivät mene esimerkiksi hyllyn taakse piiloon tai kikata nurkan takana, kuten Bangkokissa tehtiin. Mentaliteettieroa siis löytyy. Hyvä näin. Minähän se olen, joka en kieltä osaa enkä ymmärrä – vielä.

Ennakkovaroittelut pitivät näköjään paikkansa: täällä pärjää vain turkilla. Tai sitten täytyy oleilla viiden tähden hotellissa. Päivää-kiitoksella ja numeroilla 1-10 pärjäsin kuitenkin ainakin apteekissa ja metron lippuluukulla, kun otin mimiikan avuksi. Ja sain hyvän palvelun lisäksi.

Kirjakauppojakin löytyi, onnekseni. Yhdestä löytyi CD:n kanssa turkin kielikurssi ”from beginner to intermediate”, Euroopan kielitasoon B2 tähtäävä eli ”can interact with a degree of fluency and spontanety”. Siihen siis tavoite. Löytyi myös Ankaran kartta ja Ankaran kartta-atlas, kent atlası. Yhdestä kaupasta löytyi Ankara Guide, jonka ovat kirjoittaneet täällä asuvat ekspatit. Niitäkin siis on olemassa, vaikka netistä en vielä mitään osviittaa siitä löytänyt!

Kartan ostaminen ei kuitenkaan ollut ihan helppoa, sillä yhdessäkään neljästä kirjakaupasta, joissa kävin, ei puhuttu englantia, eikä karttoja ollut näkyvillä. Kahdessa ei puhuttu sanaakaan englantia, ei edes yritetty. Mutta kaikista sai palvelua turkiksi. DOST kitaptcı oli paras, vaikka sitä ei esimerkiksi Lonely Planetissa mainittu lainkaan. Bangkokista ei kuitenkaan muuta kirjaa Turkista löytynyt, joten sen mukaan olen suunnistanut tähän saakka. Itse Ankarasta ei Bangkokista löytynyt yhtään kirjaa.

TA menu.jpg

Metroa on helppo käyttää ja se on lähes yhtä siisti kuin Bangkokissa. Ja muutekin se tuntuu Bangkokin metrolta, koska junan vaunut ovat lähes samanlaisia kahdella miellyttävällä erolla: käytävätilaa on enemmän, koska vaunut ovat leveämpiä, ja kädensijat eivät ole keskellä vaunua tangossa kiinni, joten niihin ei kopauttele päätään, kun liikkuu vaunussa eteenpäin. Toisin kuin Bangkokissa, täällä ei luovuteta pienille lapsille istuimia. Minulle kuitenkin tarjosi ystävällisesti olkaan koputtamalla paikkaa noin kuusikymppinen rouva, joka oli itse jäämässä pois. Se oli oikein ystävällistä, mutta jäin itsekin pois samalla asemalla. Kävimme keskustelun turkki-mimiikaksi.

Hotelliin tuodaan kaikki laukut käsilaukkua ja kauppapusseja myöten läpivalaisun kautta. Ostoskeskusten ovilla vartija oikeasti tarkastaa kaikki laukut ja sisään mennään metallinpaljastimen kautta, jonka ainakin tällä hetkellä uskon myös toimivan.

Ihmiset ovat pääosin ystävällisiä, paitsi ei välttämättä kovinkaan moni myyjä Kızılayn turistikaduilla. Tai sitten he eivät vain osaa englantia, eivätkä sitten sano mitään, kun ajattelevat, että tuo näyttää siltä, ettei se osaa kuitenkaan turkkia. Niin kuin ei vielä osaakaan. Kızılaystä kuitenkin löytyi se Ankaran atlas ja iso levitettävä kartta, joita ei muista neljästä kirjakaupasta löytynyt. Kızılayhyn en kuitenkaan halua asumaan, siitä ei koskaan tule meidän kotikulmaamme. Voisin kuvitella vieväni sinne joskus turisteilemaan tulleita kavereitamme syömään ja katsomaan Ankaran turistielämää. Vähän niin kuin Sukhumvitille tai Silomille Bangkokissa. Aika vähän puitteiltansa, myönnettäköön, mutta ajatukseltansa kuitenkin.

IMG_4689.JPG

Kävelyreissulla vanhassa kaupungissa, Ulusissa, saimme tuntumaa erilaiseen Ankaraan. Kapeita katuja, pikkukauppoja, tee-kahviloita. Ja kuningas Augustuksen linnanrauniot; sen, joka käski koko maailman verolle pantavaksi.

IMG_4674.JPG

IMG_4670.JPG

Ilma tuntuu pölyiseltä, kuivalta ja keskipäivällä kuumaltakin. Aamuisin on vain +13 astetta ja illaksi viilenee taas mukavasti. Reilu 900 metriä merenpinnan yläpuolella kun ollaan.

Näillä lähtee.