Olimme pääsiäisen ja sitä seuraavan viikon Suomessa. Sinä aikana oli Ankaraan tullut alkukesä! Puistossa ovat koivut jo saaneet hiirenkorvia ja koko laakso näyttää niin kauniin alkukesän vaaleanvihreältä. Lämpöä oli eilen  auton mittarissa 26 ja tänään oma mittarimme kotona näyttää varjossa 20. Vaikka Ankara arvaamaton säiden suhteen onkin, takatalven todennäköisyys on pudonnut jo 8 prosenttiin.

Tällaiset kelit ovat lomakelejä: parhaita kesälomakelejä Suomessa ja parhaita talvilomakelejä Thaimaassa! Ja minä istun ja makaan sisällä flunssa kourissa, vaikka pitäisi nöyränä ja nopeana rientää ulos luontoon.

Kesän tulo näky myös kaupoissa. Jo maaliskuulla tuli kauppoihin Antalyan mansikoita, joita myytiin kaupoissa 7,95 TL kilo. Hinta tuntui ensimmäisiksi mansikoiksi kohtuulliselta – joutuuhan Suomessa maksamaan vastaavasta saman verran euroissa. Oikean kevään tuleminen näkyy myös mansikoiden hinnassa: ne olivat laskeneet Suomen loman aikana lähikaupassa 2,95 TL:aan. Laitoimme ison kasan niitä pakkaseen.

Turkin hedelmä- ja marjasatojen huippukaudet ovat vielä meille vähän arvoitus. Toisaalta Turkki on niin suuri maa, että täällä voi olettaa saavansa aika lailla ympäri vuoden eri aikoina eri paikoista jotain hedelmiä ja/tai marjoja. Turkki jaetaan yhdeksään kasvualueeseen. Subtrooppiset ja trooppiset hedelmät kasvavat luonnollisestikin lähinnä Etelä-Turkissa, kun taas pohjoisessa viihtyvät paremmin esimerkiksi sitrushedelmät.

Maassa kasvavia ”suomalaistyyppisiä” marjoja löytyy tuskin kovinkaan montaa lajia, koska turkin opettajani Bangkokissa ei tiennyt muille marjoille kuin mansikalle nimeäkään. Nimiä ei kuulemma kielessä ole, koska Turkissa ei kasva marjoja eikä marjojen nimiä siis tarvita. Eikä itse sanaa ”marjakaan”, vaan sekä marjat että hedelmät voidaan sisällyttää sanaan ”meyveler”.

Ehkä juuri niille marjoille ei nimeä löydy, joita kysyin, mutta Turkista löytyy kuitenkin 85 erilaista meyveleriä… Täällä kasvaa ainakin jujube-marjoja, kirsikoita, vadelmia sekä musta- ja punaviinimarjoja. Hedelmistä olemme tutustuneet ja ihastuneet jo sitruunoihin, appelsiineihin, mandariineihin, omenoihin (joita Turkista löytyy yli 600 eri lajiketta!), granaattiomenoihin (joita en enää koskaan osta kuorimattomina), päärynöihin, kiiveihin, viikunoihin ja aprikooseihin (tosin kuivattuina tähän aikaan vuodesta), viinirypäleisiin, persikoihin ja oliiveihin (ovatko ne öljymarjoja vai oliivipuun hedelmiä?) ja erilaisiin pähkinöihin. Tuoreena on paikallisia meyvelereitä odotettavissa vielä ainakin meloneja, vesimeloneja, luumuja sekä päärynän sukuisia mispelejä ja kvitteneitä. Viimeisimpiä kasvattivat jo muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset, jotka omistivat ne Venukselle ja Afroditelle eli ne ovat rakkauden ja hedelmällisyyden symboleja.

Suomen loman aikana piti asuntomme vuokranantajan remontoida terassin lattia ja korjata terassin ovet, jotka valskaavat. Ei ollut kuitenkaan syystä tai toisesta onnistunut, ja omistaja oli päättänyt siirtää remontin siihen, kunnes olemme itse kotona. Harmittavaa, sillä remontti siirtyi nyt loppuviikolle ja alkuviikolle – viikonlopun terassi on kuivumassa. Grillikauden aukaisu saa siis vielä odottaa, vaikka testasimmekin vanhan sähkögrillimme illemmalla. Sitä ei kuitenkaan varsinaiseksi grillaamiseksi lasketa.

Pääsiäinen on tulossa, mutta täällä sitä ei katukuvassa tai kaupoissa huomaa. Varsinaisesti pääsiäiseen liittymättä Ankarassa alkavat kuitenkin ensimmäiset tulppaanit ja narsissit, pääsiäiskukkamme, avata nuppujaan! Oman terassimme tulppanit ovat vasta nupullaan, mutta pari viikkoa olemme jo saaneet nauttia kukkivista hyasinteistamme.

Vaikka tulppaani on Turkin kansalliskukka, on se juhlittu kukka myös muualla päin maailmaa. Tulppaaneille järjestetään keväisin festivaaleja sekä Amerikassa että Euroopassa; Turkissa varsinaiset tulppaanifestivaalit löytää huhtikuisin Istanbulista, jolloin Istanbulin kunta koristelee kaupungin miljoonin värikkäin tulppaanein. Ankaran kukkakoristelu on meille vielä arvoitus, koska tämä on ensimmäinen keväämme kaupungissa.

Pajunkissojakaan ei kaupungista löydy, lieko pajujakaan. Sen sijaan puistoissa ja katujen varsilla on jo pari viikkoa kukkinut omena- ja kirsikkapuita. Ah, ihana keväistä, herkkää väriloistoa!

Suoraan pääsiäiseen liittyvään Ankarassa olen löytänyt vain Microsissa parhaillaan myynnissä olevat suklaamunat ja raeruohoistutukset. Microsissa käy paljon ulkomaalaisia – tosin Ankarassa ei esimerkiksi Bangkokiin verrattuna hurjan paljon ulkomaalaisia edes ole. Suomalaisiakin vain muutama kymmenen, sanovat. Vahingossa en ole yhteenkään suomalaiseen vielä täällä törmännyt.

Pääsiäisherkuiksemme lähikauppaamme saapuivat pääsiäisen alla myös ensimmäiset Antalyan mansikat. Yleensä on joutunut pettymään näin kauniiden mansikoiden makuun, mutta nämä olivat kyllä oikeaa herkkua.

Tänä vuonna olemme lähdössä pääsiäistä viettämään Suomeen, joten ”fark etmez”, vaikka pääsiäistä ei Ankarasta löydykään 🙂

Muuttokuormamme saapui Bangkokista, vihdoinkin! Merimatkan tavarat pakattiin 18.12., joten matka on ollut sekä kilometreissä että ajallisesti melkoisen pitkä. Lentorahtikin otti aikansa: se pakattiin 13.1. ja perille se saapui 4.3. Lentorahdista oli poistettu pieni muovilaatikko, jossa oli minun käsirasvani, kasvorasvani ja piilolinssineste sekä erillisinä kaksi paristoa. Pattereita saa kuljettaa rahdissa vain, jos ne ovat patterikäyttöisen laitteen sisällä. Kaikki kuusi muuta mukana olevaa patteria olivat, nämä eivät. Rasvojen pois ottamiselle emme muuttofirman omistajan kanssa keksineet mitään muuta syytä kuin sen, että koska rahti oli jouduttu avaamaan, oli sieltä samalla otettu vähän enemmän. Pelkästään kahden pariston takia ei viitsitty nähdä niin suurta vaivaa. Virallisena syynä tarkastajat olivat sanoneet, että nuo rasvat ovat kiellettyjen aineiden listalla. Siis Lumenen kasvorasva, Baush & Lombin piilolasineste ja thaimaalainen Panpurin käsirasva, jota myydään muun muassa Bangkokin lentokentillä, oli luokiteltu vaarallisiksi aineiksi. Uskokoon ken tahtoo.

Lento- ja merirahtien lisäksi raahasimme tänne matkalaukuissa melkoisen kasan tavaraa. Muutimme tänne 16.1. matkalaukuissamme yhteensä 94 kiloa omaisuuttamme, helmikuussa kävimme hakemassa 112 kiloa lisää. Bangkokin asuntomme on parhaillaan myynnissä, joten tänä keväänä on tarkoitus hakea vielä loputkin henkilökohtaisesta omaisuudestamme, mukaan lukien valokuvakansiomme, joita emme uskaltaneet antaa muuttofirman pakattavaksi. Tuo pelko oli kyllä ihan turhaa.

Muuttofirmamme oli sama, jota olemme käyttäneet ennemminkin Bangkokin sisällä muuttaessamme, Blufox. Firman omistaja taas on sama, joka on muuttanut meitä toisen firman palkollisena sekä Bangkokin sisällä että Bangkokista Ouluun ja Oulusta takaisin Bangkokiin. Meitä varoiteltiin ja peloteltiin ennalta, että pitkän matkan konteista on hävinnyt tavaraa, astioita on särkynyt, vaatteet ovat olleet homeessa ja kokonaisia muuttolaatikoita on kadonnut matkalla. Yhden latte ladyn ystävältä oli kadonnut 40 laatikkoa. Meidän tavaramme tulivat kuitenkin perille saman näköisinä, kun ne Bangkokissa laatikoihin pakattiin, eikä yhtään laatikkoa ollut hävinnyt.

Muuttofirman kaverit kantoivat laatikot sisään, purkivat tavarat laatikoista, kokosivat kaikki huonekalut, jotka oli pitänyt kuljettaa osina, veivät kaikki paperit ja pahvit mennessään ja vielä ennen lähtöä imuroivat kaikki huoneet, jossa olivat liikkuneet!

Saimme jo eilen laitettua kaikki tavarat paikoilleen ja taulutkin löysivät paikkansa. Oli ihanaa nukkua pitkästä aikaa omalla patjalla, omassa sängyssä! Teemme helposti kodin vaikka hotellihuoneesta, olkoon tuo huone sitten Hanoissa, Christchurchissä tai Pariisissa, mutta kummasti koti tuntuu sittenkin kotoisammalta omien tuttujen tavaroiden ympäröimänä. Muutoissa on aina se hyvä puoli, että tulee heitettyä pois tarpeetonta tavaraa – tosin minun laukku-, kenkä- ja vaatemäärästä ei kuulemma sitä ihan helpolla huomaa 🙂

Saimme toissa päivänä viimeinkin Digitürkin kaverin kotiimme ja digikanavat toimimaan televisiossamme! Tähän saakka kanavoita on kyllä ollut katsottavana iso liuta, mutta suurimman osan kielestä emme ole ymmärtänet yhtään mitään. Esimerkiksi parsinkielisistä ja kurdinkielisistä. Osasta ymmärsimme, mutta niiden sisältö ei ollut meille suunnattu – esimerkiksi thaimaalainen meditaatiokanava. Aljazeeran uutiskanava ja ranskankielinen TV5 Europe olivat ainoat, joita katsoimme, ranskankielisellä kanavalla kun on elokuvissa englanninkieliset tekstitykset.

Digikanavien saaminen vaati yhden sähköpostin paikalliselle relocation-miehelle, joka meitä on täällä autellut monessa muussakin asiassa. Digitürkin asentaja tuli samana päivänä uuden digiboxin kanssa. Relocation-kavereita on olemassa myös toinen, joka auttelee aina, kun muistaa, ehtii, osaa tai viitsii. Aika monta juttua on hänellä jäänyt hoitamatta tai viivästynyt melkoisesti. Emme aina ole tienneet, mikä noista vaihtoehdoista on ollut syynä.

”Türkçeniz çok iyi”, tuumasi Digitürkin asentaja, kun toivotin hänet tervetulleeksi (että onpas teidän turkkinne hyvää), mutta totesi uudelleen, että ”doğru, az Türkçe biliyorsunuz”, kun joutui selittelemään useamman jutun asentamisesta ja asentamisen ongelmista (eli että totta, osaattekin turkkia aika vähän). Toisaalta en ole varma, olisinko ihan kaikkea ymmärtänyt edes suomen kielellä. Televisiokanavien viritys ja asentaminen ei missään nimessä ole erikoisalaani. Totta puhuakseni niin kauan kuin lapset asuivat vielä kotona, delegoin usein kanavien etsimisen ja CD-elokuvien päälle laittamisen heille.

Mutta nyt siis meillä on jotakuinkin tuhat kanavaa, joista ainakin isosta osasta jotain ymmärrämmekin! Enää ei tarvitse katsoa Arka sokaklariakaan tabletilta. Uudessa digiboxissa on mukava lisä aikaisempiimme verrattuna: sen kautta voi katsoa televisiosarjojen aiempia jaksoja ja muita jo näytettyjä ohjelmia ilman, että niitä täytyy itse nauhoittaa. Minua harmitti kovasti, kun en koskaan voinut katsoa Downton Abbey -sarjaa, koska se näytettiin niin myöhäisenä aikana Thaimaassa. Kun boximme asennettiin, oli täällä menossa sarjan kolmas jakso, mutta aiemmatkin jaksot siis löytyivät. Ja mikä parasta: Kaikki herkut toimivat yhdellä ja samalla kaukosäätimellä!

Televisioiden digiaika on suhteellisen uutta kaikkialla. Suomessa asuville televisio-ohjelmien alkuperäiskielellä katsominen taas on vanhaa tuttua, ja maailmalla luksusta. Uusi digibox mahdollistaa monissa ohjelmissa kielen valitsemisen alkuperäisen tai dubbaus-turkin välillä. Näin ei kuitenkaan ole ollut täällä aina. Eräs Turkissa 35 vuotta asunut latte lady kertoi, että hänen tänne muuttaessaan kaikki ulkomaalaiset ohjelmat oli dubattu turkiksi. Sarja, jota he olivat tuoreen turkkilaisen aviomiehensä kanssa katsoneet, oli sama, mitä varmasti aika monessa maassa ja kotona katsottiin iltaisin 1980-luvulla: Dallas. Oi nuorta onnea! Aviomies oli uskollisesti kääntänyt jokaisen sanan, jonka JR, Bobby, Sue Ellen, Pam ja muut saippuasarjan tähdet olivat sanoneet.